25.4.14

Lomavieraita Hoskilta

timo
N 28° 7.643', W 15° 25.510'

Olimme kutsuneet Oceanan Tiinan ja Jounin purjehtimaan Kanarialle. Kun tämä ei ollut remonttien vuoksi mahdollista, vietimme mukavan viikon lähinnä kulinaristisissa merkeissä. 

Ensimmäisenä päivänä kävelimme Canterasin rannan pohjoispäähän ja sieltä löytyi tämä mainio lounaspaikka. Amigo Camilo näytti ulospäin melko vaatimattomalta. Terassi oli täynnä valkoisia muovipöytiä ja -tuoleja.

Ravintolassa ei ollut ruokalistaa. Meidät kielitaidottomat ohjattiin kalatiskin ääreen tekemään tilaukset. Paikalliset varmaan hoitavat tilauksen keskustelemalla.

Koska kaikki näytti hyvältä, niin tilasimme kaikkea, paitsi kokonaisia kaloja vain yhden. Saimme pöydän täyteen meren herkkuja. Jossain vaiheessa alkoi jo hirvittämään lautasten määrä, mutta kyllä kaikki syödyksi tuli. Niin, ja voisi luulla, että oli kallista, mutta taisi olla tämän lomaviikon edullisin ruoka.

Tiesimme jo ennestään, että Novillo Precoz on hyvä Urugualainen liharavintola. Täällä kaikki ruoka grillataan avogrillissä. Myös alkupaloiksi tarjoiltavat valkosipulileivät. Lihojen grillaus viimeistellään pöytään tuotavassa hiiligrillissä. Jokainen saa lihansa juuri haluamallaan kypsyysasteella. Liha maistui edelleenkin hyvältä, mutta Amigo Camilo vei nyt voiton.

Vuokrasimme auton ja ajoimme etelään Puerto de Moganiin. Söimme paikallisessa kalaravintolassa hyvät tonnikalat. Mielenkiinnon vei kuitenkin paikallisten kalastajien kokkaus viereisessä kalapaatissa. Aineksia valmisteltiin vähintään yhtä perusteellisesti kuin varsinaisessa ravintolassa. Kaloista käytettiin se mitä oli jäänyt fileoinnista jäljelle, päät ja pyrstöt. Varmasti hyvää.

Ajettiin autolla myös Puerto de las Nievesiin. Täällä päädyttiin taas kalaravintolaan ja tilattiin kaksi kalalautasta kahdelle. Toinen lautasellinen tuli grillistä ja toinen paistettuina. Niitä sitten sopivasti jaettiin kaikkien kesken. Täällä oli myös Moganin kalastajien tapaan tarjolla päitä ja häntiä. Ja kokonaisia kaloja ja fileitä.

Ruokaherkutteluviikolta puuttui enää paella. Las Palmasista ei ollut vaikea löytää ravintolaa, josta saa tätä herkkua. Varsinkin, kun oltiin jo edellisellä kävelyllä kuljettu tällaisten kylttien ohi.

Maistui todella hyvältä ja annos oli todellakin riittävä neljälle.

Tässä olivat siis ne ravintolat, joista sattui olemaan valokuvia. Näiden lisäksi syötiin marinassa viidessä ravintolassa. Yksi näistä oli meille uusi tuttavuus ja siitä tuli heti meidän suosikki. Ei kyllä vielä ole sinne uudestaan ehditty. Koko talvi ollaan kyllä katsottu, kun kyseinen ravintola on usein täynnä. Ongelmana lähinnä on se, että se aukeaa iltaisin vasta puoli yhdeksältä ja sehän alkaa olla jo meidän nukkumaanmenoaika.

Viikkoon mahtui siis todellakin monta ravintolaa, kun lähes joka päivä syötiin sekä lounas että päivällinen ulkona. Aamupalat sentään nautittiin veneessä.