Cienfuegos oli meidän Kuuban purjehduksen pääkohde. Kaupunki on kuulemma tosi viehättävä ja sen lisäksi täältä olisi helppo käydä maata pitkin Havannassa. Saavuimme iltapäivällä Cienfuegosin lahdelle. Tiesimme marinan olevan tosi pienen, mutta lahdella olisi lisäksi paljon tilaa ankkuroida. Lähestyessämme marinaa, näimme ankkuripaikan olevan tyhjä. Oletimme, että kaikki veneet ovat mahtuneet marinaan. Kun olimme vihellysmatkan etäisyydellä, meidät vihellettiin/viittelöitiin huoltoaseman laituriin.
Heti ensimmäiseksi meille kerrottiin, että tänne ei voi jäädä, pitää mennä Trinidadiin (35 mailia takaisin päin). Hetken ihmeteltyämme selvisi, että täällä kyllä hoidetaan maahantulomuodollisuudet, mutta sitten pitää välittömästi lähteä. Marina on täynnä ja ankkuripaikka on suljettu. Myöhemmin selvisi, että ankkuripaikka on suljettu sen vuoksi, että täällä oli viime kaudella varastettu yksi jollan perämoottori. Ankkuripaikka ei siis ole turvallinen ja se on parempi sulkea meiltä kaikilta. Meitä tämä tietenkin hieman harmitti. Pitkällisen keskustelun ja syvällisen vetoamisen jälkeen saimme kuitenkin jäädä tähän polttoainelaituriin yöksi. Aamulla klo 6 meidän täytyy lähteä. Isommat pomot tulevat seitsemäksi töihin, ja silloin meidän pitää olla poissa.
Olimme suunnitelleet viettävämme täällä kaksi tai jopa kolme viikkoa. Halusimme tutustua Kuubalaiseen elämään ja tutkia saarta myös hieman maata pitkin. Nyt visiitti tääällä jää hyvin lyhyeksi. Pari tuntia sitten meitä harmitti vielä ihan täysillä, mutta sitten löysimme läheisen hotellin vierestä hienon ravintolan, jonka ruoka oli ensiluokkaista. Kuuban hintatasoon verrattuna se oli hyvin kallis paikka, mutta Suomen hintatasossa se oli jotain keskiluokkaa.
Samaisen hotellin aulassa oli myös mahdollisuus päästä nettiin. Valitettavasti ruuan jälkeen wi-fit oli myyty siltä päivältä loppuun ja seuraava mahdollisuus olisi aamulla. No, me olemme jo aamulla lähteneet. Onneksi meillä on kuitenkin HF-radio, jota kautta saamme vastaanotettua säätiedotukset ja tietenkin lähetettyå nämä tärkeät blogipäivitykset.
Huomenna aamulla lähdemme Cayo Largon suuntaan, mutta taas yritämme pysähtyä jossain autioilla saarilla enen sitä. Saa nähdä kuinka tällä kertaa käy.
Joulun ajasta otamme parhaan irti, nautiskelemme unelmaelämästämme. Kaupallinen joulu ei meidän veneeseen asti yletä.
Toivotamme kaikille lukijoillemme oikein hyvää ja rauhallista Joulua!
Eilen emme saaneetkaan blogia lähetettyä, joten jatkan tähän samaan. Meillä on usein ollut marinassa vaikeuksia saada yhteyksiä. Katsotaan kuinka tänään käy, nyt ovat marinat kaukana.
Aamulla meillä oli puoli kuudelta kello soimassa. Olimme luvanneet lähteä kuudelta ja suomalainenhan pitää lupauksistaan kiinni. Viittä vaille kuusi lähdin viemään roskapussia maihin ja samalla vähän katsomaan, että näkyykö viranomaisia missään. Siellähän marinan satamakapteeni, sama joka oli antanut meidän jäädä, värjötteli toimiston nurkalla viileässä aamussa.
Sain roskat vietyä ja palasimme pian Timon kanssa hoitamaan lähtömuodollisuudet. Maksoimme laiturimaksun ja sen jälkeen saimme viranomaisilta purjehdusluvan Cayo Largoon. Sen lisäksi, että maahan saapuessa ja sieltä poistuessa pitää hoitaa paperitöitä, pitää täällä myös tehdä niin joka sataman välillä.
Kymmentä yli kuusi satamakapteeni tuuppasi meidän keulan ulos. Olimme niin kapeassa raossa kylkikiinnityksessä, että apu oli tarpeen. Illalla meidän perän taakse nimittäin saapui iso katamaraani, jonka keulapalkki oli puolen metrin päässä meidän tuuliperäsimestä. Keulassa ei myöskään ollut yhtään enempää tilaa. Aamu oli kuitenkin täysin tyyni ja pienen tuuppauksen jälkeen satamasta oli helppo lähteä, vaikka olikin vielä aivan pilkkopimeää.
Pimeä ei varsinaisesti haitannut, koska Cienfuegosin lahti on valtava ja väylämerkit valaistuja. Yllättävintän meille oli aamun kylmyys. Ulkona mittari näytti vain 21 astetta. Näin kylmää emme ole kokeneet yli kahteen vuoteen. Ei auttanut kuitenkaan muuta kuin pärjätä sortseissa ja t-paidassa, koska lämpimämpiä vaatteita ei ollut heti käden ulottuvilla saatavissa. Onneksi pian nousi aurinko ja samalla ilma lämpeni mukavaksi.
Tuulta ei merellä ollut nimeksikään, joten emme edes yrittäneet purjehtia. Matkaa lähimpään ankkuripaikkaan oli yli 40 mailia, joten matkaa piti taittaa, jotta ehtisimme varmasti valoisassa perille. Ihan illan viimeiselle valollekaan ei ankkurointa voi jättää, koska pitää vielä nähdä pohja, jotta läytää ankkurille sopivan hiekkapläntin.
Jamaicalta lähtiessä, olimme suunnitelleet viettävämme joulun jossain saaren suojassa ankkurissa. Näin tapahtuikin, mutta valitettavasti ei ihan niinkuin oli suunniteltu.
Jouluillallinen on jo syöty, ei ollut ihan perinteinen jouluruoka. Sen verran meidän jouluperinteitä kuitenkin noudatettiin, että jälkiruuaksi löytyi paketti After Eight minttusuklaita. Vähän olivat jossain vaiheessa päässeet sulamaan ja mintut valumaan paketin nurkkaan, mutta hyviltä ne kuitenkin maistuivat.
