Takaisin George Towniin

timo 28.1.2018 3:33:53 EET

N 19° 18.279', W 81° 23.210'

Heti kun tuulet vähän heikentyivät suuntasimme takaisin George Towniin. Toisten takapihalle parkkeeraaminen on pidemmän päälle tylsää.

North Soundista tulemiseen tai menemiseen on kolme aukkoa, joista vain yksi on meille sopiva. Se on poijutettu ja syväystä on noin 3 metriä. Nyt kun yritettiin ulospäin, oli aalto aika korkea. Parempi vasta-aaltoon. Jos homma menee liian vaikeaksi voidaan tehdä u-käännös takaisin. Aika jännää ja rajua oli, mutta päästiin ulos. Aikamoiseen aallokkoon. Saatiin genoa vetämään, kun OpenCPN lopetti toimimasta. Ei sitä niin paljon tässä tarvittukaan. Saarta kiertäessä. Seuraavaksi tehtiin jiippi. Huomasin, että genoan aurinkosuoja on osittain irronnut purjeesta. Pientä korjaamista siis.

Purje on teetetty Israelissa North Sailsin pajassa. Voi siis olettaa, että on käytetty laatu dacronia, minkä näkee siitä että dacron on hyvässä kunnossa.
Aurinkosuoja on todennäköisesti Sunbrellaa. Ompelulangat ovat tässä ongelma. Ne eivät kestä aurinkoa.
No ei ongelmaa, laitetaan lisää lankaa:

Päivä käytettiin saumojen uudelleen ompelemiseen. Nyt ollaan valmiita seilaamaan Panamaan.

OpenCPN ongelmat johtuivat viallisesta verkkokaapelista, joka on nyt vaihdettu.

Grand Cayman

Jonna 14.1.2018 5:12:45 EET

N 19° 20.463', W 81° 22.507'

Mitchells Creek, Grand Cayman

Lähdimme Kuubasta heti, kun säät olivat kohtuulliset. Ensimmäinen sääikkuna näytti sen verran lyhyeltä, että päätimme purjehtia vain lähimpään mahdolliseen paikkaan, joka vei meitä kuitenkin oikeaan suuntaan eli etelään.

Aamuyhdekseltä lähdimme liikkeelle. Reilun vuorokauden purjehduksen jälkeen saavuimme Cayman Saarille, ja vielä tarkemmin Grand Caymanille. Lähtiessämme Cayo Largosta, oli tuulta vähän enemmän kuin meidän sääennusteet olivat ennustaneet. Ennuste oli n. 7 m/s, todellisuus 13 m/s. Nostimme ison ykkösreiviin ja rullasime genoaa auki vain fokan verran. Ajaessamme riuttojen välistä merelle, oli aalto tosi suurta ja sekavaa. Ajattelimme sen johtuvan matalasta  vedestä ja rannan läheisyydestä. Ei johtunut. Tuuli vain oli kovempi kuin mitä oli ennustettu ja aallot sen mukaiset. Aaltojen sekavuudenkin taisi lopulta selittää virta. 

Illan ja yön aikana tuuli keveni vähitellen ja saimme avata keulan rullaa lisää. Koko matkan tuuli oli sivulta. Aamun valjetessa oli tuuli keventynyt niin paljon, että oli aika nostaa iso kokonaan ylös. Tai, olisi ollut hetkeksi se aika. Tuuli kuitenkin heikkeni niin vauhdilla, että purjeen ylös noston sijaan, otimme sen kokonaan alas ja rullasimme myös genoan sisään. Vaikka koneella ajo on tylsää, oli tämä oikea ratkaisu. Seuraaaksi tuulta oli 3 m/s, se ei vanhassa mainingissa riitä pitämään purjeita vedossa.

Vaikka alussa olikin aika höykytystä, olimme tyytyväisiä keliin. Alkuperäisen tuuliennusteen mukaan olimme varautuneet ajamaan koneella jopa puolet matkasta eli n. 12 tuntia. Nyt jouduimme moottoroimaan vain viimeiset 4 tuntia.

Olimme ensimmäisen kerran VHF-yhteydessä viranomaisiin jo aluevesirajalta. Silloin annettiin ohjeeksi ottaa seuraavan kerran yhteyttä, kun risteilylaivat näkyvät. Kaupungin edustalla oli 5 valtavaa risteilylaivaa ankkuroituneina. Sieltä jostain välistä piti meidän löytää meille sopiva poiju.

Saapuessamme George Towniin iski raju sadekuuro niskaan. Jouduimme jopa kaivamaan kaapista sadetakit päälle, joita emme olleet käyttäneet miesmuistiin. Toki meillä viime vuonnakin vetta satoi, mutta olimme aina lymynneet jossain sateensuojassa. Nyt ei ollut varaa lymyämiselle. Puikkelehtiessamme risteilylaivojen välistä, tuli satamapoliisi ohjaamaan meidät oikeaan poijuun.

Maahantulomuodollisuudet sujuivat paljon ennakoitua nopeammin ja helpommin. Olimme ennakkotietojen mukaan varautuneet menemään veneellä laivalaituriin, jossa tulli tulisi tutkimaan veneen perinpohjaisesti. Toisin kävi. Satamapoliisit ojensivat meille sateen keskellä nipun lomakkeita täytettäväksi. Olimme juuri saaneet ne täytettyä, kun partio tuli takaisin. Paperit ja passit mukaan ja sitten mentiin. Meidät kyydittiin samaan terminaaliin, jossa risteilyturistitkin parveilivat. Venekuski vei meidät kaikkien muiden ohi maahantuloviranomaisten pieneen kopperoon. Siellä hyvin ystävällinen maahantulovirkailija hoiti meidän papaerityöt ystävällisesti, mutta rivakasti. Seuraaaksi tullimies johdatti meidät rivakoin askelin tullitoimistoon. Sielläkään ei paljon aikailtu, mutta kaikki olivat hyvin ystävällisiä.

Kun kaikki oli valmista, partiovene vei meidät takaisin Iirikselle. Siitä, kun olimme kiinnittyneet poijuun oli kulunut tunti ja 5 minuuttia. Aivan uskomatonta. Meitä oli vähän peloteltu tänne tulosta, että täällä maahantulomuodollisuudet ovat aikaa vieviä. Näin ei ollut ainakaan meidän kohdalla.

Harbor Patrol noutamassa Kittyä ja Briania hoitamaan maahantulomuodollisuudet.

Edellisessä blogissa kerroin kaikkien ystävien lähtevän eri suuntaan. No, me olimme tällä kertaa se joka muutti suunnitelmia, kun päätimme pysähtyä Caymanille. Scraatchin suunnitelma oli lähteä Kuubasta muutama tunti meidän jälkeen. 17 metrinen vene on meitä paljon nopeampi, molempien suunnitelma oli olla aamupäivällä perillä.

Koko tänne saapumispäivän odotimme, että milloin Kitty ja Brian ilmestyvät viereen. Heistä ei kuitenkaan kuulunut mitään. Seuraavana päivänä kuulimme Brianin kutsujan viranomaisia, Scraatchin lähestyessä Grand Caymania. He olivat lähteneet meidän perään, mutta keli oli ollut heille liian "pomppuinen" ja he olivat palanneet ankkuriin odottamaan seuraavaa päivää. Jos olisivat osanneet ennustaa tulevaisuutta, olisivat he varmaan jatkaneet "pomppukeliä". Nyt heillä oli hyvin kevyt tuuli suurimman osan matkaa, mutta sitten olivat saaneet oikein kunnon kelin muutamaksi tunniksi. Pitkäkestoinen puuska oli tullut ns. puun takaa. Yleensä kovemmat puuskat tulevat sateen kera, jolloin ne näkyvät tutkassa. Tämä oli tullut kirkkaalta taivaalta.

Kävimme jollalla ojentamassa heille poijuköyden, mutta emme ruvenneet sen enempää seurustelemaan. Heidän piti odottaa sisäänkirjautumista seuraavaan aamuun eivätkä he saaneet lähteä veneeltä, eikä sinne myöskään silloin saa mennä vieraita.

Myös heidät kävi kyyti hakemassa rantaan, eikä poijusta tarvinnut lähteä omalla veneellä laivalaituriin.

Seuraavana iltana Kitty ja Brian tulivat meille illalliselle. Teimme hyvin suomalaista ruokaa. Keitettyjä pottuja ja paistettua lohta. Lohi on jotain, mitä ei ihan joka paikasta saa. Täällä kuitenkin kaupoista löytyy mitä hämmästyttävämpiä asioita.

Kaupungin edustalla olevat poijut olivat ilmaisia ja niissä saa yleensä olla määrittelemättömän ajan. Poijut ovat kuitenkin hyvin suojattomia pohjoistuulella ja niitähän tietysti oli luvassa. Oli aika siirtyä sisävesille.

Grand Cayman on aika hassun muotoinen. Saaren keskellä on valtava pari-kolme metriä syvä vesialue. Sen lisäksi varsinainen maa-alue on kuin reikäjuusto. Ei me tiedetä, arvellaan vaan, mutta näyttäisi siltä,että entinen suo ja mangrove alue on ollut kätevä rakentaa, kun on ruopattu kanavat ja nostettu maa-aines viereen ja saatu aikaiseksi kuivaa maata.

Saaren sisäosiin johtaa muutama hyvin kapea väylä riuttojen välistä. Meille purjeveneille on käytännössä vain yksi reitti. Tänne sisälle piti tulla ehdottomasti ennen kuin pohjoistuulet alkavat. Ensikertalaiselle täysin tyynikin keli oli aika jännä. Kokeneempikaan ei voi tänne kovassa aallokossa saapua.

Merikartoista ei ollut tässä kohtaa enää paljon hyötyä, syvyyslukemia ei niissä ollut. Ei auttanut kuin uskoa, että tuonne voidaan mennä. Kaikki lähteet sanoo, että alle 1,8 syväyksisillä veneillä ei pitäisi olla ongemia. Hyvä, meidän köli on tuosta muutaman senttiä vähemmän.

Välillä tuntui vähän kuin olisimme taas Hollannin kanavilla. Kaikilla on oma laituri ja piha loppuu rantamuuriin. Erotuksena Hollannin maisemiin ovat selvempinä kuitenkin nuo rantapalmut. Ja sää, siellä aikoinaan tarvitsimme paljonkin sadetakkejamme, kun ajelimme kanavia 15 asteen kylmyydessä ja vesisateessa.

Vaikka kaikilla on oma laituri, oli laitureissä kuitenkin tosi vähän veneitä. Jossain nurkalla sentään oli joku.

Mitchells Creek oli melko monen mutkan takana. Tilaa täällä on kuitenkin mainiosti. Olemme ainut vene täällä ankkurissa. Lähellä on muutama poiju, mutta tyhjinä.

Nyt muutaman päivän kokemuksella olemme erittäin tyytyväisiä, että tulimme Caymanille. Kauppojen ja ravintoloiden hintataso on päätähuimaava, mutta muuten mikään ei maksa mitään. Maahan kirjautuminen sujui täysin ilman rahaa, kaupungin edustalla olevat poijut ovat ilmaisia ja lisäksi täällä missä nyt olemme, saamme ankkuroida ilmaiseksi.

Toki rahaa kuluu supermarkettien herkkuihin. Täältä löytyy lähimarketista jopa sellaista herkkua kuin hapankorppua. Sitä on viimeksi löytynyt yli kaksi vuotta sitten Kanarian Saarilla Ikeasta.

Seuraavan viikon ajan on luvassa kovia pohjoistuulia, joten pysymme täällä. Heti kun tulee sopiva sääikkuna, jatkamme matkaa kohti etelää.

Kylmä rintama

Jonna 7.1.2018 4:10:12 EET

N 21° 37.350', W 81° 33.860'

Kylmä rintama on ajanut kaikki seudun matkaveneet samaan laituriin ja hauskaa on ollut. Scraach on 17 metriä pitkä vene, joka on suunniteltu kahdelle hengelle. Pari pientä miehistöhyttiä löytyy, mutta enimmäkseen tilat ovat hyvin väljät

Cayo Largo on tullut jo vähän turhankin tutuksi. Ei tämä huono paikka ole, mutta vähän tylsä. Kävelymatkan päästä löytyy kaksi ravintolaa. Toinen on rantaterassi, jossa on ihan kohtuullinen ruoka ja myöskin kohtuullinen hinta. Toinen on läheisen hotellin ravintola, josta löytyy joka ilta seisovapöytä, joka on ihan ok, mutta aika kallis. Tai no, ei se niin kovin kallis ole, jos joka tapauksessa ottaisi alkupalat ja jälkiruuat pääruuan lisäksi. Meille kuitenkin yleensä riittää pelkkä pääruoka enemmän kuin hyvin.

Lähes viikon oleskelun jälkeen löysin sattumalta myös supermarketin. Sitä ennen olin luullut, että turistikaupan pari juoma- ja välipalahyllyä ovat paikan ainoa tarjonta. Supermarket ei mitenkään erotu marinan toimistorakennuksista, mutta toisaalta eihän täällä tarvitse mainostaa, valtio omistaa kaiken. Ei sieltä paljon löydy, mutta olen minä sieltä ainakin munia, juustoa, appelsiineja, tomaatteja ja olutta ostanut.

Olemme viipyneet täällä näin pitkään vain sen takia, että säät eivät suosi merelle lähtöä. Kylmä rintama on kiusana. Viikossa veden lämpötila laski 10 astetta, samoin ilman. Tällaiset lämpötilamuutokset yleensä vaikuttavat myös tuuliin. Merellä ei aina tiedä, mitä vastaan tulee, mutta emme tarkoituksella yritä lähteä kovaan keliin. Kuuban säät eivät ylitä uutiskynnystä, mutta tämä meidän kokema sääilmiö on kuitenkin päässyt kansainvälisiin uutisiin, koska Jenkeissä on joissain osavaltiossa tullut lunta 28 vuoden tauon jälkeen.

Muutaman päivän tylsyyden jälkeen tilanne kuitenkin helpottui huomattavasti, kun tänne alkoi saapumaan muitakin matkaveneilijöitä. Uuden vuoden alkudrinkit nautimme Brittiläisen Blue Hound-veneen miehistön kanssa. Myöhemmin yöllä kävin vastaanottamassa uuden vuoden saksalaisen Bellan miehistön kanssa.

Tämän vuoden toisena päivänä saapui tanskalainen perhe Polonica-veneellään ja heti perään Scraach, jonka kippari on britti ja miehistö Thaimaasta. Nyt alkoi varsinaisen vilkas seuraelämä.

Parina iltana olemme olleet Polonican perheen kanssa rantaravintolassa syömässä. Kerran isommalla porukalla Scraachissa ja kerran Polonicassa. Valitettavasti meidän täytyy hoitaa oma osuutemme viemällä juomia ja tarvikkeita toisiin veneisiin. Meidän pöydän ympärille ei vain mitenkään saa kuutta aikuista mahtumaan, neljäkin tekee vähän tiukkaa.

Kaikki edellämainitut veneet olivat vähintään jonkin verran tuttuja jo ennestään. Bellan ja Polonican väkeen tutustuimme jo Curacaolla. Blue Hound ja Scraach tuli tutuiksi Jamaikalla.

Polonican perheen kanssa vietimme jo paljon aikaa Jamaikalla, myös täällä pelasimme yhden iltapäivän dominoita Sophian ja Madsin kanssa.

Rantaravintolan erikoisin puoli ei ole ruoka, vaan "lemmikit".

Näitä noin metrin mittaisia kaloja pyörii lukematon määrä terassin alla, kuten myöskin meidän laiturin alla. Eikä ihme, jos jollain jää jotain ravintolan pöydässä syömättä, käy tarjoilija kippaamassa tähteet kaloille.

Kaloja nyt vielä näkee joskus muuallakin, mutta tämä on vähän harvinaisempaa, ainakin meille. Ravintolan terassi on rakennettu hiekkarannan päälle. Tämä kaveri on yleensä paikalla joka ilta. On siinä meillä turisteilla ihmeteltävää, kun ravintolassa on krokotiili.

Ensimmäinen kuva on muutaman illan takaa, jolloin olimme illallisella Scraachissa. Kitty kokkasi meille, Polonican perheelle ja satamakapteenille aivan loistavaa thairuokaa. Ja tietenkin itselleen ja Brianille.

Seuraavan kerran olimme parin illan päästä samalla porukalla Polonicassa (satamakapteeni ei valitettavasti kuitenkaan ehtinyt paikalle). Nytkin Kitty oli pääkokki, mutta Sophia myös teki oman osuutensa omassa keittiössään. Timokin pääsi auttamaan kuorimalla muutaman sipulin. Kun olimme Kittyn omassa keittiössä, ei kukaan saanut auttaa, vaikka olisi kuinka yrittänyt.

Kitty kokkasi sen vuoksi Polonicassa, koska Sophia halusi oppia tekemään thairuokaa. Timo pääsi samalla mukaan oppiin.

Jottei sosiaalinen elämä jäisi vain iltoihin, olemme me naisten kesken viettäneet aikaa myös päivisin. Tänään kävimme ensin ostamassa Sophialle jauhoja mustasta pörssistä ja sen jälkeen kävimme kävelyllä etsimässä syötäviä kasveja. Kitty yllättäen löysi monenlaista, mitä meillä muilla ei tulisi mieleenkään kerätä. Samoja kasveja kasvaa täällä kuin Thaimaassa.

Tänään päätimme välillä pitää koti-illan, onneksi muillakin oli sama ajatus. On kivaa, kun on ystäviä, mutta välillä pitää huilata ja kirjoittaa esimerkiksi blogia. Kuitenkin on jo sovittu, että huomenna pääsemme taas nauttimaan Kittyn herkuista.

Ensi viikolla säiden pitäisi ainakin hetkeksi parantua, joten tämä porukka jää vain mukaviin muistoihin ja internetyhteyksien päähän. Kaikki kolme suuntaamme seuraavaksi aivan eri suuntiin.