4.7.15

Nyt suunnitellaan vihdoin purjehduksia

Jonna 4.7.2015 21:52:26 EEST
N 28° 7.628', W 15° 25.492'

Liian paljon on aikaa ja ajatuksia mennyt kaikkeen muuhun kuin itse purjehdukseen. Nyt on taas ajatukset siinä itsessään.

Iiris on hyvin purjehtiva vene, mutta kryssiminen, varsinkin valtameren aalloilla tuppaa välillä olemaan vähän haastavaa. Genoa on usein liikaa ja reivattuna se purjetasapainon suhteen  aivan liian keulassa. Meillä on pieni kutterifokka, mutta koska se ei ole rullalla, on sen esiin ottamisessa omat ongelmansa. Emme ole koskaan sitä käyttäneet ja tiedän, että vanhempanikaan eivät ole kovin usein.

Päätimme hankkia uuden kutteripurjeen rullalla. Purje on nyt tekeillä ja rulla odottaa asennusta. 

Uuden purjeen suunnittelua.

Olemme jo kerran asioineet paikallisen purjeneulomon/riggerin kanssa. Nostimme genuan rullaa hieman ylemmäksi ja Alisios hoiti homman mielestämme asiantuntevasti ja muutenkin palvelu oli kohdallaan. Sen suhteen oli helppo ruveta suunnittelemaan uusia juttuja.

Kuukauden päästä pitäisi purjeen olla paikoillaan. Saa nähdä, milloin se pääsee tositoimiin.