Cayo Largo, vihdoinkin olemme tervetulleita

Jonna 25.12.2017 23:50:00 EET

N 21° 37.350', W 81° 33.860'

Nukuimme majakkasaaren suojassa hyvät ja pitkät yöunet. Aamulla päivän valjetessa söimme kaikessa rauhassa aamupalan ja sitten nostimme ankkurin.

Tuulta olisi ollut riittävästi purjehtimiseen, muttei välttämättä kuitenkaan saamaan riittävää nopeutta ehtiäksemme perille hyvissä ajoin. Vietimme päivän jyristellen koneella. Yleensä koneella ajo harmittaisi kovasti, mutta nyt meidän koneen sähköongelmien jälkeen olimme tyytyväisiä koneen hyristellessä iloisesti.

Cayo Largo (Suuri Saari) on vain vähän suurempi cayo kuin muut täällä. Kuitenkin niin suuri, että täällä on lentokenttä ja rantahotelleja. Kun saavuimme tänne, ei tarvinnut ihmetellä syitä hotellien rankentamiselle. Ajaessamme 15 metrin sysyisessä vedessä näkyi pohja kirkkaana. Ranta on enimmäkseen hiekkarantaa, mutta myös koralliriuttoja löytyy sieltä täältä. Vaikuttaa lomalaisen paratiisilta, ainakin jos tykkää vesileikeistä.

Veneitä täällä on tosi vähän. Matkalla marinaan näimme muutaman matkaveneen ankkuripaikalla. Marinassa oli myös hyvin väljää, lähes tyhjää. Päätimme jäädä marinaan.

Täällä meillä oli lämmin vastaanotto. Laitureilla ei kylläkään ollut ketään, mutta valitsimme itse sopivan paikan johon kiinnittyä. Otimme paperit mukaan ja lähdimme etsimään satamatoimistoa ja viranomaisia. Molemmat löytyivät helposti ja läheltä. Ja mikä tärkeintä, molemmissa meidät toivotettiin tervetulleiksi.

Ehkä koko maata ei voi tuomita yhden tai kahden viranomaisen toiminnan vuoksi. Onneksi annoimme Kuuballe toinen mahdollisuuden.

Tämän blogin yritämme lähettää edelleenkin radion kautta. Löysimme jo tänään paikan, jossa myydään internet-kortteja. Niitä ei kuitenkaan myyty meille enää tänään, kun kello oli jo yli neljä, aamulla yhdeksältä niitä taas saa.

Cienfuegos

Jonna 25.12.2017 11:57:00 EET

N 21° 37.350', W 81° 33.860'

Jos olet veneellä liikkeellä, älä tule tänne!

Cienfuegos oli meidän Kuuban purjehduksen pääkohde. Kaupunki on kuulemma tosi viehättävä ja sen lisäksi täältä olisi helppo käydä maata pitkin Havannassa. Saavuimme iltapäivällä Cienfuegosin lahdelle. Tiesimme marinan olevan tosi pienen, mutta lahdella olisi lisäksi paljon tilaa ankkuroida. Lähestyessämme marinaa, näimme ankkuripaikan olevan tyhjä. Oletimme, että kaikki veneet ovat mahtuneet marinaan. Kun olimme vihellysmatkan etäisyydellä, meidät vihellettiin/viittelöitiin huoltoaseman laituriin.

Heti ensimmäiseksi meille kerrottiin, että tänne ei voi jäädä, pitää mennä Trinidadiin (35 mailia takaisin päin). Hetken ihmeteltyämme selvisi, että täällä kyllä hoidetaan maahantulomuodollisuudet, mutta sitten pitää välittömästi lähteä. Marina on täynnä ja ankkuripaikka on suljettu. Myöhemmin selvisi, että ankkuripaikka on suljettu sen vuoksi, että täällä oli viime kaudella varastettu yksi jollan perämoottori. Ankkuripaikka ei siis ole turvallinen ja se on parempi sulkea meiltä kaikilta. Meitä tämä tietenkin hieman harmitti. Pitkällisen keskustelun ja syvällisen vetoamisen jälkeen saimme kuitenkin jäädä tähän polttoainelaituriin yöksi. Aamulla klo 6 meidän täytyy lähteä. Isommat pomot tulevat seitsemäksi töihin, ja silloin meidän pitää olla poissa.

Olimme suunnitelleet viettävämme täällä kaksi tai jopa kolme viikkoa. Halusimme tutustua Kuubalaiseen elämään ja tutkia saarta myös hieman maata pitkin. Nyt visiitti tääällä jää hyvin lyhyeksi. Pari tuntia sitten meitä harmitti vielä ihan täysillä, mutta sitten löysimme läheisen hotellin vierestä hienon ravintolan, jonka ruoka oli ensiluokkaista. Kuuban hintatasoon verrattuna se oli hyvin kallis paikka, mutta Suomen hintatasossa se oli jotain keskiluokkaa.

Samaisen hotellin aulassa oli myös mahdollisuus päästä nettiin. Valitettavasti ruuan jälkeen wi-fit oli myyty siltä päivältä loppuun ja seuraava mahdollisuus olisi aamulla. No, me olemme jo aamulla lähteneet. Onneksi meillä on kuitenkin HF-radio, jota kautta saamme vastaanotettua säätiedotukset ja tietenkin lähetettyå nämä tärkeät blogipäivitykset.

Huomenna aamulla lähdemme Cayo Largon suuntaan, mutta taas yritämme pysähtyä jossain autioilla saarilla enen sitä. Saa nähdä kuinka tällä kertaa käy.

Joulun ajasta otamme parhaan irti, nautiskelemme unelmaelämästämme. Kaupallinen joulu ei meidän veneeseen asti yletä. 

Toivotamme kaikille lukijoillemme oikein hyvää ja rauhallista Joulua!

Eilen emme saaneetkaan blogia lähetettyä, joten jatkan tähän samaan. Meillä on usein ollut marinassa vaikeuksia saada yhteyksiä. Katsotaan kuinka tänään käy, nyt ovat marinat kaukana.

Aamulla meillä oli puoli kuudelta kello soimassa. Olimme luvanneet lähteä kuudelta ja suomalainenhan pitää lupauksistaan kiinni. Viittä vaille kuusi lähdin viemään roskapussia maihin ja samalla vähän katsomaan, että näkyykö viranomaisia missään. Siellähän marinan satamakapteeni, sama joka oli antanut meidän jäädä, värjötteli toimiston nurkalla viileässä aamussa.

Sain roskat vietyä ja palasimme pian Timon kanssa hoitamaan lähtömuodollisuudet. Maksoimme laiturimaksun ja sen jälkeen saimme viranomaisilta purjehdusluvan Cayo Largoon. Sen lisäksi, että maahan saapuessa ja sieltä poistuessa pitää hoitaa paperitöitä, pitää täällä myös tehdä niin joka sataman välillä.

Kymmentä yli kuusi satamakapteeni tuuppasi meidän keulan ulos. Olimme niin kapeassa raossa kylkikiinnityksessä, että apu oli tarpeen. Illalla meidän perän taakse nimittäin saapui iso katamaraani, jonka keulapalkki oli puolen metrin päässä meidän tuuliperäsimestä. Keulassa ei myöskään ollut yhtään enempää tilaa. Aamu oli kuitenkin täysin tyyni ja pienen tuuppauksen jälkeen satamasta oli helppo lähteä, vaikka olikin vielä aivan pilkkopimeää.

Pimeä ei varsinaisesti haitannut, koska Cienfuegosin lahti on valtava ja väylämerkit valaistuja. Yllättävintän meille oli aamun kylmyys. Ulkona mittari näytti vain 21 astetta. Näin kylmää emme ole kokeneet yli kahteen vuoteen. Ei auttanut kuitenkaan muuta kuin pärjätä sortseissa ja t-paidassa, koska lämpimämpiä vaatteita ei ollut heti käden ulottuvilla saatavissa. Onneksi pian nousi aurinko ja samalla ilma lämpeni mukavaksi.

Tuulta ei merellä ollut nimeksikään, joten emme edes yrittäneet purjehtia. Matkaa lähimpään ankkuripaikkaan oli yli 40 mailia, joten matkaa piti taittaa, jotta ehtisimme varmasti valoisassa perille. Ihan illan viimeiselle valollekaan ei ankkurointa voi jättää, koska pitää vielä nähdä pohja, jotta läytää ankkurille sopivan hiekkapläntin.

Jamaicalta lähtiessä, olimme suunnitelleet viettävämme joulun jossain saaren suojassa ankkurissa. Näin tapahtuikin, mutta valitettavasti ei ihan niinkuin oli suunniteltu.

Jouluillallinen on jo syöty, ei ollut ihan perinteinen jouluruoka. Sen verran meidän jouluperinteitä kuitenkin noudatettiin, että jälkiruuaksi löytyi paketti After Eight minttusuklaita. Vähän olivat jossain vaiheessa päässeet sulamaan ja mintut valumaan paketin nurkkaan, mutta hyviltä ne kuitenkin maistuivat.

Pimeälle merelle

Jonna 23.12.2017 23:48:00 EET

N 21° 37.350', W 81° 33.860'

Auringon painuessa horisonttiin, souti meillä aimmin jo vieraillut rajavartija uudestaan meille. Hän ilmoitti, että emme voi jäädä ankkuriin siihen missä nyt olemme, vaan meidän täytyy siirtyä sivuun. Sotalaiva on kuulemma saapumassa. Siirryimme sata metriä reunemmaksi ja ankkuroimme 1,9-2,0 syvyiseen veteen päivän viimeisellä valolla.

Teimme pizzaa ja pian olikin aika mennä nukkumaan. Yhden yön yli purjehdukset ovat aina vähän rankkoja, kun ei oikein ehdi saamaan rytmistä kiinni. Nukkumaan käydessä pohdimme VHF:n jättämistä yöksi päälle. Päätimme jättää, täällä on niin vähän liikennettä. 

Iltayhdeksältä olimme jo nukkumassa, kun VHF:ssä satamakapteeni kutsui meitä ja käski meidän lähtemään pois. Yritimme kaikki konstimme, tärkeimpänä se, että ei riuttojen välistä ole turvallista lähteä ulos pimeälle merelle. Ehdotimme, että lähtisimme heti aamun valjetessa. Ei käynyt, nyt pitää lähteä. Vaihtoehtoina oli tehdä niin kuin käsketään tai laittaa VHF pois päältä ja käydä nukkumaan. Jälkimmäinen kuulosti paljon houkuttelevammalta, mutta viranomaiset yleensä kuitenkin lopussa voittavat, joten päätimme nostaa ankkurin ja lähteä merelle kohti Cienfuegosia.

Riuttojen välistä ulos ajaminen ei varsinaisesti ollut niin hurjaa kuin miltä se voi kuulostaa. Aukko on leveä ja meillä oli tuloreitti tietokoneen ruudulla, joten seurasimme vain omaa viivaamme ulos.

Meidän alkuperäinen suunnitelmamme oli pysähtyä muutamassa ankkuripaikassa Cabo Cruzin ja Cienfuegosin välillä. Tälle päivälle oli kuitenkin vähän reippaanpaa keliä luvassa ja siksi olisimmekin halunneet olla Cabo Cruzissa huomiseen asti. Nyt näyttää siltä, että Jardines de la Reinan saaristo jää tällä kertaa väliin ja painelemme suoraan Cienfuegosiin. Nyt iltapäivällä, kun kirjoitan tätä, on sinne matkaa reilut 120 mailia. Huomenna pitäisi siis olla perillä.

Port Antonia, Jamaika - Cabo Cruz, Kuuba

timo 21.12.2017 23:46:00 EET

N 21° 37.350', W 81° 33.860'

Yritimme lähtöä jo tiistaina. Kun kurvasimme pois laiturista alkoivat koneen kojetaulun valot vilkkua. Jotain vikaa ja ajoimme takaisin laituriin.

Kone oli ollut irti, joten tarkistin ensin ne sähkökytkennät. Ei vikaa.

Seuraavaksi vain mittailemaan. Kojetaululle ei tullut riittävästä virtaa. Syynä oli rikkinäinen sulake, joka pätki yhteyttä. Kun vika oli korjattu oli kello jo niin paljon, että päätimme jäädä vielä yhdeksi yöksi. Maastapoistumiseen on 24 tuntia, mikä riittää kun lähdemme heti aamulla.

Emme siis lähteneet kuten kaksi ranskalaista katamaraania. Olivat maksaneet sunnuntaina, mutta lähtivät vasta tiistaina. Saivat poliisiveneen peräänsä.

Keskiviikkoaamuna lähdettiin liikkeelle. Oli aika kuoppainen meri alkumatkasta. Kun ajoimme satamasta ulos oli vedessä jotain kummallista, mikä paljastui snorklaajaksi. Hyvin oli merkinnyt itsensä ja oli syytäkin kun snorklaa jyrkässä aallokossa laivaväylällä..

Aaltoa oli, mutta tuulta oli vähemmän kuin oli luvattu. Puolessa välissä tuuli alkoi vähentyä lopulta 3 m/s asti. Koska aaltokin loiveni, pääsimme kuitenkin purjehtimaan koko matkan perille.

Cabo Cruzissa ei voi kirjautua Kuubaan, joten tarkoitus oli vain levätä ankkurissa ja jatkaa matkaa. Aika nopeasti virannomaiset kuitenkin soutivat paikalle. Olivat kirjaamassa meidän saapumisen. Hyvää palvelua, mutta turhaan. Pitää jatkaa Cienfuegosiin. Eivät onneksi sanoneet koska. Ei nyt ainakaan enää tänään jatketa. Maihin ei kuitenkaan saa mennä.

Port Antonio, Jamaika

Jonna 19.12.2017 4:20:06 EET

N 18° 10.844', W 76° 27.195'

Tuolla palmujen takana, alle viiden minuutin kävelymatkan päässä, on Port Antonion keskusta. Jostain syystä sieltä emme saaneet yhtään kuvaa. Syitä oli monia. Joskus satoi liikaa, joskus oli kamerasta akku loppu ja seuraavalla kerralla vain unohtui kuvaaminen.

Kaupunki on ollut meistä hyvin mukana. Pikkukaupunki, jossa meitä turistejakin kadulla tervehditään iloisesti. Joidenkin tervehtimisen taustalla on toki kontaktin ottaminen hyötymistarkoituksessa esim. myymällä jotain, mutta suurin osa selkeästi tervehtii ihan vain koska ovat mukavia.

Olemme nyt olleet täällä kolme viikkoa. Sinä aikana kaupunki on kuitenkin muuttunut meidän turistien osalta. Kun saavuimme, emme nähneet katukuvassa muita valkonaamoja kuin meidät ja muut purjehtijat. Nyt turistien määrä on selkeästi noussut. Kadulla saattaa nähdä kerralla jopa puoli tusinaa turistin näköistä. Suurista määristä ei siis silti puhuta.

Kun saavuimme tänne, annettiin meille paikka edellisenä päivänä saapuneen saksalaisen Bellan vierestä. Olimme tutustuneet Ulrikeen ja Matthiakseen jo monta kuukautta sitten Curacaolla. He lähtivät päivää ennen meitä ja yllättäen saapuivat myös päivää ennen. Seuraavana päivänä toiselle puolelle ilmeistyi myös Curacaolta tuttu vene Volantis. He lähtivät myös päivää ennen meitä, mutta heillä oli ollut teknisiä ongelmia, joita olivat korjanneet Aruballa. Näin pääsimme heidän edelle. Saapuessa tuntui, että täällähän on kohta puolet Spanish Waterissa olleista veneistä, mutta tämän jälkeen saapui enää Tanskalainen Polonica. Sen jälkeen ei ole enää ennestään tuttuja veneitä saapunut.

Yleensä me viihdymme paremmin ankkurissa kuin laiturissa. Tällä kertaa meillä oli kuitenkin syy, miksi halusimme olla tukevasti kiinni marinan laiturissa. Moottorin lämmönvaihtimen määräaikaishuollon tunnit olivat menneet jo vähän yli. Curacaon ankkuripaikalla ei ollut koskaan kovin rauhallista, koska paikalliset moottoriveneet ajoivat täydellä kaasulla vierestä. Tarvittiin rauhallinene paikka, jossa ei myöskään tarvitse pelätä oman tai naapurin ankkurin rekaamista. 

Moottorin lämmönvaihtimen puhdistus ei sinänsä kuulosta kovin suurelta huoltotyöltä. Meillä se kuitenkin on. Moottori pitää irrottaa ja kääntää poikittain, jotta lämmönvaihtimen mahtuu irrottamaan. Sitä ennen tietenkin pitää irrottaa akseli vaihdelaatikosta, kaikki vesi- ja polttoainaletkut yms. Lisäksi, jotta lämmönvaihtimen kannet saa irti pitää irrottaa vesipumppu ja polttoainesuodattimen kehikko.

Periaatteessa tämäkin on vielä suht helppoa. Meillä on sopivasti tuuletusventtiili moottorin yläpuolella, joten venttiilin irrotuksen jälkeen saamme kannen reijästä taljalla nostettua konetta. Mutta, aina ei asiat mene niin helposti. Lämmönvaihtimen kannessa yksi pultti katkesi avatessa. Nyt oli meidän konstit vähissä. Onneksi Tanskalaisen Polonican kippari oli ennestään tuttu ja tunnetusti kätevä käsistään. Hän tuli veneelle hitsivehkeet mukana ja tuota pikaa pultti oli irroitettu.

Samalla, kun kone oli irti, huolsimme muitakin vaikeasti tavoitettavia kohteita. Valitettavasti polttoainesuodatin on yksi näistä. Meillä on kylläkin esisuodatin ennen tätä, joten tätä ei tarvitse niin usein vaihtaa. Jostain syystä annoimme suodatinavaimen edellisen veneen mukaan. Ilmankin on pärjätty. Nyt oli suodatin kuitenkin tiukassa. Onneksi Timo on kekseliäs, narun pätkällä ja palalla liukuestemattoa suodatin irtosi kiltisti.

Polonican aikuisten kesken ehdimme myös pelata kerran dominoita. Hieman vain kesti kauemmin kuin yleensä, koska jonkun piti aina välillä juosta näiden pienempien veijareiden perässä.

Kuten aiemmin kirjoitin, kaupungilla ei yleensä näe paljon turisteja. Yhtenä päivänä oli kuitenkin erilaista. Tänne rantautui lähes 200-metrinen risteilylaiva. Paikallisten uutisten mukaan, tänä talvena täällä tulee käymään yhteensä 9 laivaa, eli ihan jokapäiväistä se ei ole. Muualla Jamaikalla käy päivittäin lähemmäs 10 näitä kelluvia hotelleja.

Viime syksyn rajut hurrikaanit eivät ylettäneet tänne asti. Valitettavati aina jollain käy kuitenkin huono tuuri.

Saapuessamme tänne, oli ajatuksena purjehtia Jamaikan pohjoisrannikkoa pitkin. Nyt olemme kuitenkin päättäneet seuraavaksi purjehtia suoraan Kuubaan.

Purjehduskausi on täällä taas

Jonna 30.11.2017 5:29:47 EET

N 18° 10.844', W 76° 27.195'

Lähes puoli vuotta vietimme Spanish Waterissa Curaçaolla. Sen verran kestää hurrikaanikausi Karibian alueella. Kuluneen kesän aikana ennätyshurrikaanit riehuivat tehden valtavaa tuhoa pohjoisemmilla saarilla, mutta etelänpänä nämä sääilmiöt näkyivät lähinnä valtavina helleaaltoina. 

Joidenkin lähteiden mukaan hurrikaanikausi loppuu virallisesti marraskuun lopussa. Toisaalta, jotkut vakuutusyhtiöt ovat sitä mieltä, että se loppuu jo kuukautta ennen. Ja toiset ovat sitä mieltä, että se loppuu vasta joulukuun puolella. Todellisuus on kuitenkin se, että hurrikaanit eivät kalenteriin katso. Todennäköisyys kuitenkin pienenee koko ajan, kun vuoden loppu lähenee. Meidän oma raja oli, että ennen marraskuun puoltaväliä ei lädetä ja silloinkin seurataan säitä tosi tarkkaan.

Juuri ennen lähtöämme oli pieni mahdollisuus hurrikaanin syntymiselle Panamassa. Onneksi lähtövalmistelutkin olivait vielä vähän kesken, joten emme sännänneet huonoon säähän. Hurrikaania ei tästäkään häiriöstä syntynyt, mutta riittävästi sade- ja ukkoskuuroja, joita ilman on mukavampi elää.

Vihdoin viime keskiviikkona, tasan viikko sitten, oli aika jatkaa matkaa. Tässä olemme nostamassa isopurjetta Caracasbayssa. Kiitos kuvasta, Juha Salonen.

Tämä olikin viimeinen kerta viiteen vuorokauteen, kun kannelle oli asiaa. Isopurjeen voi myös nostaa menemättä kannelle, mutta meistä on helpompaa, että toinen vetää sitä mastolta ja toinen vetää sitloodassa löysiä pois. Meidän veneen helotus on suunniteltu niin, että kannelle ei tarvitse normaalisti koskaan mennä. Paitsi, jos jotain menee solmuun. Tai jos ajetaan genaakkerilla. Tällä legillä ei ollut ylimääräisiä solmuja eikä genaakkeriakaan tarvittu, joten linnut saivat kannen omakseen. 

Ehkä tämä oli vähän liioiteltu kommentti. Ei niitä siellä kannella niin montaa lintua ollut. Tai no, jälki oli kyllä sen näköistä kuin olisi ollut kokonainen parvi. Välillä tuli ihan voimakkaitakin sadekuuroja, mutta silti ihan kaikki jätökset eivät huuhtoutuneet pois. Jos yksi lintu istuu kaiteella yhden yön, niin se jättää uskomattoman suuren lahjan kannelle.

Me olemme hyvin huonoja tunnistamaan lintuja. Tämä oli kuitenkin niitä pienempiä ja vähemmän kakkivia. Sama lintu tuli myös kerran sisälle ja oli nin uupunut, että ei jaksanut ensin edes siipiä vetää suppuun. Timo varovasti otti siitä talouspaperilla kiinni ja vei ulos. Raukkaparka oli varmasti nälkäinen ja janoinen, mutta ei me sitä sisälle veneeseenkään haluttu. Mistä lie oli tullut, kun lähinpään rantaan oli kuitenkin sillä hetkellä varmasti yli 200 mailia.

Matkaa meillä tällä purjehduksella kertyi vähän alle 600 mailia. Purjehduskeli oli niin lähellä täydellistä, että sen arvostelu olisi todella pahasta. Toki aina voi sanoa, että tuuli oli liian kova tai liian hiljainen. Tai vaikka vain 10 astetta väärästä kulmasta. Ei, tällä kertaa keli oli täydellinen. Alkumatkasta meillä oli tosi hyvä vauhti ja näytti siltä, että olisimme perillä liian aikaisin. Onneksi tuuli keveni sopivasti ja olimme taas aikataulussa. Meidän tavoite oli olla perillä maanantaiaamuna kello 9. Rantauduimme 20 minuuttia myöhässä. Aikataululle oli kaksi syytä. Yksi oli se, että emme missään nimessä halunneet saapua pimeässä. Toinen oli se, että viranomaiset aloittavat työt arkisin klo 9. Normaali virka-ajan ulkopuolella voi joutua maksaman ylitöistä.

Curaçao oli ruskea ja täynnä kaktuksia. Kun saavuimme Jamaikalle, tuntui että olemme taas oikeeasti Karibialla. Kaikkialla on vihreää, se on todella ihanaa vaihtelua kaiken kuivuuden jälkeen.

Nyt olemme jo kolmatta päivää Jamaikalla ja toistaiseksi tuntuu, että tämä on aivan fantastinen paikka. Seuraavalla kerralla kirjoitamme lisää tästä paikasta, Port Antonionista.

Kausi vaihtuu

Jonna 6.11.2017 2:47:13 EET

N 12° 4.839', W 68° 51.778'

Hurrikaanikausi vetelee viimeisiään ja sen näkee myös täällä meidän ankkuripaikalla. Parin viikon aikana on veneitä lähtenyt todella paljon kohti Kolumbiaa ja Panamaa. Samoin uusia veneitä putkahtelee jostain jatkuvasti. Suurin osa uusista veneistä on tullut paikalliselta telakalta. Omistajat ovat olleet kesän kotona ja palanneet nyt takaisin. Osa veneista tulee Grenadan suunnalta

Mekin olemme kesän joutenolon jälkeen ruvenneet valmistelemaan lähtöä. 

On ollut aika tehdä vuosittainen ruokainventaario. Me pyrimme pitämään veneessä runsaat ruokavarastot, ikinähän ei tiedä mihin sitä joutuu. Tai mitä seuraavasta kaupasta löytyy.

Jotkut pitävät ajantasaista ruokainventaariota, mutta itse en ole sitä edes yrittänyt. Se tarkoittaisi käytännössä sitä, että joka kerta, kun jotain ottaa varastosta, pitäisi se kirjata ylös. Ei, kerran vuodessa saa riittää. Nämä varastot eivät ole pelkästään varamuonaa, vaan samoja varastoja käytetään myös ihan normaalina päivittäisenä ruokakaappina.

Säilykepurkit on suunniteltu säilymään. Toiset kuitenkin säilyvät paremmin kuin toiset. Nämä hedelmäsäilykkeet olemme hankkineet kaksi vuotta sitten Kanarialta. Vielä eivät olleet poksahteneet, mutta lähellä se jo oli. Purkit olivat paisuneet aivan muodottomiksi. Ystävämme kertoivat, että heillä on poksahtanut useampikin hedelmäpurkki. 

Nykyään olemme kuitenkin varautuneet melko hyvin vuotaviinkin säilykkeisiin tai juomiin. Yksi Sprite tölkki kerran poksahti punkan alla, niin että kuulin äänen. Silloin heti en äänen lähdettä tajunnut, mutta myöhemmin se tuli selväksi. Onneksi purkki oli muovilaatikossa ja sotku oli helppo siivota pois. Atlantilla myös yksi Kokis purkki oli hankautunut puhki ja vuotanut laatikon pohjalle. Silloin muovilaatikko oli vain hyvää tuuria, sen jälkeen olemme ottaneet opiksemme ja kaikki säilykepurkit ja juomatölkit pyritään säilyttämään niin, että hajotessaan ne eivät pääse vuotamaan vaikeisiin paikkoihin säilytystilojen pohjalle ja turkin alle. Niin, ja oli meillä myös kerran yhden lasisen pepperonipurkin kannen joku toinen purkki hinkannut puhki.

Monet nyt tehtävät valmistelut ovat olleet lähes koko kesän työlistalla, mutta kuten niin usein itse kullekin käy, niin pakollisia töitähän ruvetaan tekemään vasta viime tingassa.

Meidän jolla on valmistettu hypalonista, joka kestää hyvin auringon UV säteilyä. Valitettavasti kuitenkin rullattavan jollan ilmatäytteinen pohja on valmistettu PVC:stä, joka ei pidä auringosta. Pohja pitää vielä ilmaa, mutta on muuttunut tahmeaksi jo ennen kuin me olimme vielä edes sen omistajia. Edellinen omistaja oli käärinyt sen päälle vanhan purjepussin. Nyt oli kuitenkin purjepussistakin aika mennyt ohi ja aurinko oli polttanut sen puhki. Oli aika tehdä uusi suoja. Tällä kertaa kävin kangaskaupasta ostamassa vaaleaa Sunbrella-kangasta, josta teimme uuden suojan. Vaalea kyllä likaantuu jalkojen alla äkkiä, mutta meidänkin varastosta löytyvä tummansininen kangas polttaisi liikaa meidän paljaita jalkoja.

"Kuuma-veitsi" tilattiin jo yli vuosi sitten Grenadalle. Jotain pientä sillä on muutaman kerran leikattu tai katkaistu, mutta nyt se pääsi tositoimiin. Sen etu verrattuna saksiin on ylivoimainen. Kun keinokuituisen kankaan sulattaa puhki, ei kankaan reunat rispaannu, joten ommellessa ei tarvitse reunaa mitenkään päättää. Puuvillaan ei kuulemma kannata yrittää, se vain syttyy palamaan...

Toinen pieni ompelijatteren apulainen näkyy kuvassa ja se on "ompeluteippi", mitä ikinä se suomeksi onkaan. Paksuun kankaaseen on vaikea laitttaa nuppineuloja. Sen sijaan teippi on helppo laittaa ja on juuri sen verran vahvaa, että pitää kankaan palat yhdessä ompelukoneen neulalle saakka. Se myös hieman lisää sauman vedenpitävyyttä, mutta ei ole sama asia, mitä vedenpitävien vaatteiden valmistuksessa käytetään.

Nämä kaksi apuneuvoa helpottavat ompelemista tosi paljon. 

Apuvälineetkään eivät ole minua silti koko kesänä saaneet innostumaan ompelusta. Nyt oli pakko ryhdistäytyä. Meidän sprayhoodin kangas on vielä ihan kohtalaisessa kunnossa, mutta saumat ovat alkaneet näyttämään huonoilta. Siellä täällä on ollut nähtävissä katkeillut lanka. Syynä tähän on aikoinaan käytetty lanka, joka ei kestä UV-säteilyä niin paljon kuin kangas. Nyt oli viimeiset hetket korjata sprayhood melko helposti. Riitti, kun seuraili vanhoja saumoja. Ihan en eilen saanut työtä valmiiksi, kun ilta yllätti. Sprayhood oli kuitenkin pakko laittaa paikoilleen, koska myös meidän bimini yhdistyy siihen vetoketjulla. Näillä leveysasteilla ei voi olla ilman aurinkosuojia, ja sateen sattuessa ne ovat myös mukavat. Loput kaksi saumaa pitää vielä lähipäivinä ommella. Valitettavasti toinen saumoista pitää kuitenkin avata ensin kokonaan, jotta toiseen pääsee käsiksi. Kyseessä on toisen alumiinikaaren kujan alue.

Viikko-pari tässä vielä ahkeroidaan ja sitten lähdetään kohti uusia seikkailuja.

Atlantin hurrikaanikausi

Jonna 7.9.2017 22:29:25 EEST

N 12° 4.839', W 68° 51.778'

AIka usein jätämme blogissamme kertomatta meidät tulevat suunnitelmat. Ehkä ihan tarkoituksellakin, koska usein meidän suunnitelmat muuttuvat.

Nyt kun hurrikaanit riehuvat siellä sun täällä, ja ovat myös Suomessa päässeet uutisotsikoihin, on ehkä hyvä kertoa, että me aiomme pysyä täällä etelässä, hurrikaanien tavoittamattomissa, ainakin marraskuuhun asti.

Mitä me sitten teemme täällä Curaçaolla koko kesän? Enimmäkseen otamme iisisti ja teemme sellaisia asioita, mitä ihmiset tekevät "tavallisissakin" kodeissa.. Eämme täällä siis lähes tavallista arkea. Käymme kaupassa, tapaamme tuttuja yms. Kotona Timon aika kuluu enimmäkseen tietokoneella ja minun aikani kirjan ääressä.

Viime kesänä Grenadalla opin pelaamaan dominoita. Nyt saimme vihdoin hankittua palikat meillekin, joten Iiriksessäkin voi pelata. Juuri ja juuri neljä henkeä mahtuu pöydän ääreen pelaamaan. Yhden täytyy kyllä seistä, mutta se ei ole niin vakavaa. Timo käyttää tietokonettakin usein seisaaltaan, koska se on ergonomisempaa ja viileämpää.

Lämpötila täällä nousee joka päivä reilusti yli 30 asteesen. Ihan pelkästään ei silti makaamaan voi jäädä. Tässä olemme kiivenneet katsomaan puista intiaanipatsasta, joka vuoren rinteeltä vahtii ankkurilahtea.

Ja aina on jotain pientä venepuuhaa. Tällä kertaa saimme päähämme tutkia meidän lämmityslaitteen kunnon. Mistä lie sellainen päähänpisto täällä helteessä tulikaan. Lämmitin  ei ole tällä hetkellä asennettuna, joten sitä ei voi koekäyttää, mutta tutkimme muuten sen kuntoa. Pelkäsimme, että se on hapettunut pilalle säilytyksessä. Hyvältä näytti. Laitettiin takaisin talteen.

Tänään tapaamme taas paljon uusia ja vanhoja purjehduskavereita. Täällä on lähiravintolassa aina torstaisin Captain's dinner, jonne kokoontuu kymmeniä purjehtijoita. Ruoka on silloin normaalia edullisempaa ja juomatkin saamme puoleen hintaan. Siellä sitä juttua piisaa.

Nyt onkin aika ruveta valmistautumaan iltaan ja pulahtaa uimaan 32 asteiseen veteen.

Spanish Water, Curaçao

Jonna 4.8.2017 3:47:03 EEST

N 12° 4.839', W 68° 51.778'

Kohta kaksi kuukautta on vietetty täällä, emmekä ole "ehtineet" kirjoittaa tästä paikasta vielä juuri mitään.

Spanish Water on erikoisen muotoinen laguuni "keskellä" saarta. Purjehdusoppaat kertovat sisääntulon olevan haastava, pimeällä ei kannata edes yrittää.

Laguunin sisääntuloaukko on vain n. 30 metriä leveä. Tuulen puolella on hiekkasärkkä, leen puolella kivikko. Helppo varmasti arvata, kumpi laita on pelottavampi. Kun on karttaplotteri tietokoneen ruudulla ja aurinko taivaalla, on sisään ajaminen helppoa. Ensimmäisellä kerralla tuuli lähes 15 m/s, jolloin hermoja sai vähän pitää kurissa. Toisella kerralla oli jo helpompaa. Ainut harmi oli, että aurinko meni pilveen saapuessamme kapeimpaan kohtaan. Samalla hävisi kaikki veden värit. Onneksi tiesimime karttamme olevan paikoillaan, joten uskalsimme kuitenkin huoletta ajaa sisään. Vieraisiin mataliin/kapeisiin paikkoihin pitäisi aina saapua auringonpaisteessa, silloin veden syvyys on helposti silmillä luettavissa.

Ankkurointi Curaçaolla on hyvin rajoitettua. Spanish Waterissa on neljä eri ankkurointialuetta GPS kooridinaatein määriteltyinä. Niiden sisällä on oltava. Vesialuetta riittäisi, mutta toisaalta on ymmärrettävää, että paikallisille kalastajille, hupiajelijoille ja turistiliikenteelle pitää myös jättää tilaa.

Tarkkasilmäinen löytää meidät läheltä vasenta reunaa. Meidän mielestämme meidän paikka on aivan loistava. Me olemme juuri ja juuri sallitun alueen sisällä. Muutama vene meidän lähellä on jo ulkona sallitulta alueelta. Viranomaiset aina välillä käyvät tarkistamassa näitä asioita. Jollalaituri on myös lähellä, vähän kuvan ulkopuolella vasemmalle. Monilla on suuria kovapohjaisia tehokkailla moottoreilla varustettuja jollia. Niillä on hyvä ajella kauempaakin. Me pyrimme yleensä ankkuroimaan mahdollisimman lähelle jollalaituria. Haittapuolena on toki se, että meidän ohi virtaa enemmän liikennettä. Uidessa pitää olla varovainen.

Kalasatamasta löytyy meidän paras ja (ravintololoita lukuunottamatta) ainut jollalaituri. Laiturin turvallisuus on toistaiseksi ollut hyvä. Johtuu varmasti siitä, että sataman vartijoiden päämaja sijaitsee suoraan jollalaiturin edessä. Ympärivuorokauden vartioitu jollalaituri on varsinainen ylellisyys. Valitettavasti ylellisyys ei näy laiturin koossa. Tässä kuvassa laituri on "täydehkö". Välillä jollia on enemmänkin ja päästäkseen laiturille/omaan jollaan täytyy kiivetä joskus kahdenkin muun jollan kautta. Kaikki jollat on kiinnitetty laiturin päässä olevaan pollariin, koska muuten perämoottori voisi osua rantakiviin. Jollalaiturissa ei koskaan kipata konetta ylös vedestä, koska viereinen jolla ei ehkä tykkäisi terävästä potkurista. Tärkeintä on aina olla mahdollisimman pitkä kiinnitysköysi, jolloin saapuvat ja tulevat pystyvät puikkelehtimaan jollien välissä.

Jotta meillä oli mahdollista ottaa kuvia ankkuripaikalta, oli ensiksi kiivettävä kukkulalle. Naapuriveneen Loud ja Marlène järjestivät patikkaretken näköalapaikalle. Etukäteen oli tiedossa, että reissu kestää korkeintaan kaksi tuntia ja jalassa pitää olla hyvät kengät. No, minun parhaat kenkäni ovat lenkkarit. Ne eivät olleet aivan riittävän hyvät. Alkumatka meni reippaasti tietä pitkin. Sitten lähdettiin polulle. Polku oli piikikäs. Suurin osa kasvustosta oli kaktuksia. Yksi kaktuksen piikki meni lenkkarin pohjasta läpi, onneksi vain hipaisi jalkapohjaa. Kaktuksen piikkien lisäksi rinne oli terävämpää kiveä kuin mitä minun lenkkarit olivat koskaan kohdanneet. Kukkula on entistä merenpohjaa eli fossiloitunutta korallia.

Olin jo pitkään suunnitellut jollaretkeä Spanish Waterin toiselle laidalle. Enää ei tarvitse. Meidän ankkurialueet ovat hyvin rajoitetut, mutta suurin osa laguunista on tyhjillään. Varsinaista syytä en tähän tiedä. Vesialue on kuitenkin käytettävissä. Siellä voi käydä vaikka vesihiihtämässä.

Edellisessä blogissa kerroimme snorklausvesistä. Vanhat ystävämme Grenadan ajoilta, Tracy ja Bill, lähtivät kanssamme snorklausreissulle. Kävelimme taas Tugboatille, mutta tällä kertaa otimme kaikki tavaramme rannalta mukaan, meillä tämä tarkoitti vain varvassandaaleja, jotka kulkivat hyvin hinauksessa. Kun olimme ihailleet tugboatin kalat, aloitimme paluumatkan uiden. Matkan varrella on kaksi laivalaituria, joiden ali piti uida. Aika jännä valo- ja kalamaailma oli niiden alla. Yllätykseksemme parhaimmat korallit löytyivät aivan tämän lairurin vierestä. 

Viime blogissamme kirjoitimme myös Fuik Baystä. Merta pitkin sinne on pari mailia matkaa, mutta näköjään vain pieni kannas erottaa sen Spanish Waterista.

Melko erikoisia ovat nämä maaston muodot täällä.

Kesäloma

Jonna 6.7.2017 4:36:03 EEST

N 12° 4.839', W 68° 51.778'

Vähän turhan usein meidän blogissa kerromme erilaisista venetöistä. Nyt emme kerro. Nyt olimme pari viikkoa totaalisesti lomalla.

Joku saattoi vähän ihmetellä meidän pikaista siirtymista Curacaolle. Tai ainakin sitä, että jätimme Bonairen väliin tänne tullessamme. Syy tähän oli se, että meillä oli vaihteeksi aikataulu. Timon veljentytär Viivi lensi tänne meidän iloksemme. Uskomme, että riemu oli kyllä molemminpuoleista. Kahdessa viikossa ehdimme sopivasti viettää turistin elämää, mutta myös vain ottaa rennosti.

Joskus sitä tulee lähdettyä merta edemmäksi kalaan. Nämä kalat lopulta löytyivät kävelymatkan päästä veneeltä. Palataan siihen kuitenkin vasta myöhemmin.

Vuokrasimme auton, jotta pääsimme tutkimaan saarta vähän laajemmin. Playa Lagun oli meidän ensimmäinen snorklauskohde. Pieni ja suojainen lahti, jossa oli erittäin kirkas vesi. Tästä oli hyvä aloittaa. Rannalta löytyi myös erinomainen lounaspaikka, joka tarjoili loistavaa tuoretta tonnikalaa ja erinomaista kanaa. 

Täällä minä olin vielä kuivalla maalla, koska vuorottelimme Timon kanssa snorklausvuoroja. Rannalle jäänyt piti taskussaan auton avaimia, lompakoita yms., joita ei voi jättää rannalle odottamaan. Seuraavassa lahdessa Timo jäi maavahdiksi.

Yhden päivän kiersimme rantoja, seuraavan sisämaassa. Tai no, ei täällä voi kovin sisämaasta puhua, kun leveimmilläänkin saari on vain reilut 10 km. Pituuttakaan saarella ei ole kuin vähän yli 50 km, joten minnekään täällä ei ole kovin pitkä matka.

"Sisämaapäivän" pääkohde oli Cristoffel Park, Curacaon kansallispuisto. Alunperin luulimme tekevämme siellä pienen vaelluksen. Lipunmyyntipisteessä meille kuitenkin suositeltiin "autovaellusta". Aluksi se tuntui vähän hassulta ajatukselta, mutta päivän aikana valkeni, että se oli ehdottomasti paras tapa liikkua puistossa. Eri kohteiden etäisyydet olivat pitkät ja tallustaminen 32 asteen lämpötilassa rutikuivassa maastossa ilman varjoa olisi ollut vähän liikaa. Tai sitten lenkki olisi jäänyt tosi pieneksi ja emme olisi nähneet juurikaan mitään.

Puiston kiertävä tie oli kapea ja välillä oli lähes hirvittävän jyrkkiä mäkiä ja mutkia.

Aina välillä löytyi parkkipaikka ja jotain tarkemmin tutkittavaa. Tässä näköalapaikka merelle.

Kävimme myös isossa luolassa, tutkimassa intiaanien kalliomaalauksia, erilaisilla raunioilla ja tietenkin tutkimme luontoa. Kovin korkealle ei autoreitti vienyt, mutta kasvillisuudessa oli kuitenkin huomattavissa suuri ero. Täällä on (ainakin tällä hetkellä) tosi kuivaa, mutta heti kun menimme vähän korkeammalle, alkoivat kasvit vihertämään ja kaktuksetkin kukkimaan.

Purjehtimaan Viivi ei valitettavasti tällä matkalla päässyt, mutta vähän kuitenkin merelle. Parin mailin päässä Spanish Waterista on Fuik Bay. Lahti on erittäin suojainen, kapean riutan takana. Sisäänajo reitti on kuitenkin selkeä, koska heti aukolla sijaitsee laivalaituri. Itse lahdessa teollisuudesta ei paljon näy eikä kuulu. Ruuhkaakaan ei ollut. Päivällä joitain veneitä kävi lahdella pyörähtämässä, mutta yöt olimme aivan yksin.

Täälläkin snorklasimme. Lähden pohjukasta löytyi hieno kalliokielele, jonka vieressä/alla oli paljon värikkäität kaloja ja hienoja koralleja.

Lähes vuoden tauon jälkeen Pooh pääsi myös vesille. Kajakilla oli mukava tutkia lahden rantoja.

Uiminen oli myös mukavaa. Yleensä kaikki meidän ankkuripaikat ovat olleet hyvin tuulisia. Tuuli sinänsä on hyvä asia, koska siitä tulee sähköä ja vene pysyy viileänä, muttta uiminen töppyräaallossa ei ole niin kivaa. Täällä oli vaihteeksis tosi nautinnollista uida. Ja sitä uimista harrastettiin paljon. Yleensä käymme vain illansuussa uimassa ja pesulla, mutta täällä uimme monta kertaa päivässä.

Niin, jos tuota nyt voi uimiseksi laskea...

Joitain päiviä oli kahden viikon ainaka, ettemme tehneet juurikaan mitään. Olimme vain lomalla.

Ne parhaat snorklauskohteetkin löytyivät lopulta kävelymatkan päästä. "Tugboat", paikallinen hinaaja, joka on aikoinaan uponnut rantaveteen, oli ehdottomasti paras kohde. Tämän blogin kansikuva eli ensimmäinen kuva on sieltä.

Vielä hinaajaakin lähempää, viiden minuutin kävelymatkan paastä, löytyi hienot kalat ja korallit. 

Nämä siniset kalat olivat hassuja. Parvi eteni rauhallisesti ja yhtäkkiä ne "hyökkäsivät" valtavan ankkuriketjun kimppuun. Mitä lie löysivät sen pinnasta. Saman liikkeet tekivät myös vanhan laiturin betonilaatan päälle.

Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan ja nyt Viivi on jo takaisin Suomessa. Me sen sijaan jatkamme täällä rennosti ottamista. Paitsi, saattaa meillä taas olla joku pikku projekti odottamassa. Ei kuitenkaan mitään suurta. Karibian hurrikaanikausi vietetään täällä ABC-saarilla, piilossa hurrikaaneilta. Nyt olemme C-saarella ja ehkä kuukauden päästä lähdemme käymään Bonairella, jonne on vain 40 mailia matkaa, vastatuuleen kylläkin. Aruban saatamme jättää kokonaan väliin.

Kuningatar Emman ponttoonisilta

Jonna 10.6.2017 4:31:50 EEST

N 12° 4.820', W 68° 51.778'

Curacaon pääkaupunki Willemstad on jakautunut kahteen osaan. Kaupungin jakajana on vesireitti ja satama, joka jatkuu pitkälle sisämaahan. Kaupungin puolikkaat yhdistävä 167 metriä pitkä ponttoonisilta on palvellut kävelijöitä jo yli sata vuotta. 

Ensimmäisen kerran ylitimme sillan samana päivänä kuin saavuimme tänne. Meidän ankkurilahden rannalta liikennöivän bussin päätepysäkki on Pundan kaupunginosassa. Pundan nurkalta löytyi tulli. Muut maahantulomuodollisuudet, passintarkastus ja satamaviranomaiset löytyivät vastarannalta (Otrobanda) laivasatamasta. Palattuamme takaisin Pundan puolelle, menimme väsyneinä ja nälkiintyneinä lähimpään rantaravintolaan nauttimaan ankkurikaljat ja syömään. Silloin näimme ensimmäisen kerran sillan avautuvan. Aika hauska, kun pitkä ponttoonisilta käynnistää dieselmoottorinsa ja lähtee ajelemaan, no, ei ehkä ihan ajelemaan, kääntymään vain saranansa varassa.

Heti seuraavana päivänä tulimme uudestaan kaupunkiin. Tällä kertaa tärkein syy oli paikallisen sim-kortin hankinta, jotta pääsisimme internettiin kotonakin. Toki tärkeimmät asiat olimme hoitaneet kännykällä jo edellisenä päivänä ankkurikaljoja hörpätessä.

Nyt emme olleet niin väsyneitä ja kiirettäkään ei ollut. Nautimme normaalista turistin elämästä. Vain erona "oikeisiin" turisteihin on, että meillä ei ole selfie-keppiä. Voimme siis vain vuorotellen kuvata toisiamme.

Siinä sillalla ihmetellessämme alkoivat varoituskellot soimaan, portit menivät kiinni ja silta rupesi avautumaan. Ihmisiä ei sillalta ajeta pois, koska kääntyvä ponttoonilaituri ei varsinaisesti ole kovin vaarallinen paikka.

Silta avautui raolleen, pikkuhinaaja ajoi ulos ja silta alkoi menemään kiinni. Ei mennytkään. Silta rupesi uudestaan avautumaan, nyt enemmän kuin raolleen. Emme olleet paljon kiinnittäneet huomiota muihin ihmisiin, paitsi että monet juoksivat vauhdilla portista ulos ennen sillan avautumista. Nyt selvisi syy juoksuun. Silta avautuikin kokonaan tällä kertaa. Koko pitkällä sillalla olimme vain me ja yksi toinen pariskunta. Muut olivat ymmärtäneet kiirehtiä rannalle. Sillalle on myös sijainen. Jos silta joudutaan pitämään auki kovan tuulen takia tai silta avataan kokonaan laivaa varten, on käytössä lautta, joka kuljettaa ihmisiä rannalta toiselle. Me ihmettelimme sillalla tätä kaikkea, poispääsyä ei ollut, muut kulki jo lautalla.

Onneksi meillä ei ollut kiire ja olemme myös hyvin kiinnostuneita merenkulusta. Aivan sillan ulkopuolella oli rahtilaiva, jonka toivoimme tulevan sisään. Nosti se kyllä sattumalta siinä odotellessa ankkurinsa, mutta jatkoi matkaa muualle. Hetken odottelun jälkeen hollantilainen sotalaiva ilmestyi linnoituksen nurkan takaa, tätä varten oli silta avattu.

Vajaa puoli tuntia vietimme sillalla. Ei harmittanut yhtään. Mielenkiintoinen kokemus. Onneksi olimme laittaneet aurinkorasvaa, koska muuten olisi ollut vähän rankkaa iholle ilman mitään varjoa.

Jos meillä joskus sattuisi olemaan kiire, mikä on kyllä hyvin epätodennäköistä, osaamme jatkossa varoa sillan avaamista lipputangossa liehuvan lipun väristä. Tämän sillan tulemme kuitenkin varmasti ylittämään vielä lukemattomat kerran ennen syksyä.

Saint Lucia - Curacao

timo 7.6.2017 4:59:04 EEST

N 12° 4.820', W 68° 51.778'

Lähdettiin Rodney Baysta puolilta päivin. Piti ottaa verotonta dieseliä, mutta asema oli kiinni kahteen asti. Ei tankkiin olisi mahtunut paljon 50 litraa enempää, joten lähdettiin seilaamaan.

Purjevalinta oli sama kuin Atlantin ylityksellä, genoa ja fokka spiirattuina. Luvassa oli myötäistä tuulta. Ohjauksesta huolehti tuuliperäsin Väiski. Tuuli oli alussa kevyttä, niinkuin oli luvattukin. Myötävirta oli kuitenkin enimmäkseen yli solmun. Matka siis taittui vauhdikkaasti heikossa tuulessakin.

Parin sadan mailin jälkeen tuuli alkoi viriämään ja aallotkin nousemaan. Ukkospilvet toivat sateineen jännitystä ja vauhtia. Muuta liikennettä oli vähän. Yksi rahtialus meni keulan edestä kun meillä oli vauhtia 4 solmua. Kohta ukkospuuska nosti vauhdin yli 8 solmuun. Tuli kiire tarkistaa meidän etäisyys. Tämä oli tietenkin yöllä.

Nähtiin ilmeisesti myös pari venezuelalaista kalapaattia. Valot nähtiin ja VHF:stä espanjankielistä puhetta, jota en ymmärtänyt. Äänensävystä päättelin, että kalaa tuli ja paljon.

ABC saaria lähestyttäessä tuuli ja aallot nousivat. Meillä oli mukava myötäinen kiertää Bonaire pohjoisen kautta, mikä ei sitten ollut kuitenkaan hyvä ratkaisu. Luin purjehdusoppaat vasta viimeisenä yönä ja ymmärsin liian myöhään, että Bonairesta ei ollut matalana saarena kummempaa suojaa saarten välissä. Saarten välissä oli ikävä jyrkkä sivuaallokko, joka keikutti venettä ikävästi.

Viimeinen jännitys oli ajaa korkeassa aallossa ja 13 m/s myötätuulessa kapeasta aukosta sisään Spanish Watersiin. Ankkurointi piti tehdä tarkkaan. Sallitut alueet ovat rajoitetut ja tuuli teki asian hankalaksi. Neljännellä kerralla saatiin paikka, joka miellyttänee meitä, muita purjehtijoita ja joka on melkein viranomaisten koordinaattien sisällä. 

Lähestymme Curacaoa

Jonna&Timo 4.6.2017 7:50:00 EEST

N 12° 40.859', W 65° 54.749'

Kolmatta päivää merellä. On ollut heikkoa tuulta, mutta hyvä myötävirta. Nyt tuuli voimistuu ja pitänee alkaa jarrutella ettei tulla perille yöllä. Kummalta puolelta kiertää Bonair, siinä pulma.

Marinasta marinaan

Jonna 1.6.2017 4:41:39 EEST

N 14° 4.424', W 60° 57.019'

Iiris Rodey Bay Marinassa toukokuun viimeisenä päivänä. Olemme aisapaikalla, johon mahtuisi varmasti Iiristä kaksi kertaa suurempi vene. Tilaa kuitenkin on ja satama selkeästi antaa meille lyhytaikaisille vieraille paikan, joka on helppo löytää. VHF:ssä annettiin vain laiturikirjain ja paikan numero. Onneksi pakat ovat todella hyvin merkittyjä, joten oli helppo löytää oikea paikka, vaikka kukaan ei ollut vastassa. Olemme ymmärtäneet, että joulukuussa täällä on hieman ahtaampaa.

Palataan tarinassa kuitenkin pari viikkoa taakse päin. 

Saimme viimein työt siihen malliin, että oli aika jättää telakan laituri taaksemme. Telakan laiturissa oli ikävä olla, vesi oli surkean likaista ja muutenkaan ympäristö ei ollut niitä mieluisimpia. Telakka sinänsä, ympäristöä lukuunottamatta, oli yksi parhaimmista. Henkilökunta oli ystävällistä ja ammattitaitoista ja laiturimaksukin oli yllättävänkin edullinen. Telakointi sen sijaan oli sieltä kallimmaasta päästä.

Päästyämme laiturista pois suuntasimme keulan kohti St. Annen ankkuripaikkaa. Voi mikä ihana tunne oli yli kahden kuukauden tauon jälkeen hypätä uimaan kirkkaaseen veteen. Nyt oli elämä taas sitä, mitä sen täällä pitäisikin olla.

S/y Omahan (syomaha.blogspot.com) Miia ja Aiski olivat kutsuneet meidät grillaamaan monet kerrat. Valitettavasti olimme aina joutuneet kieltäytymään, koska emme halunneet pienellä jollallamme ajaa Le Marinista St. Anneen asti (ja pimeässä takaisin). Kun vihdoin pääsimme Iiriksellä takaisin St. Anneen oli Aiskin grilli rannalla  heti kuumana. Omahan pakastimesta löytyi vielä erinomaisia suomalaisia lihoja. Heillä on siis ihan valtava pakastin, koska tiedämme, että lihoja ei varsinaisesti ole säästelty. Kiitos taas kerran Omahan väelle loistavasta ateriasta.

Kamera hieman vääristää, oikeasti Omaha oli puolen mailin päässä Iirikseltä. Näköetäisyydellä kuitenkin, jos ei veneitä sattunut olemaan ankkurissa.

Suunnitelmissamme oli olla viikko St. Annen kirkkaissa vesissä ja mennä sitten Le Mariniin hoitamaan muutama pieni keskeneräinen asia. Niinhän siinä kuitenkin kävi, että heti St. Anneen päästyämme, huomasimme pari puutetta. Esim. nylonprikkoja olisi pitänyt löytyä lisää torvien suojuksia varten. Olimmehan olleet vain kaksi kuukautta yhden tai kahden minuutin kävelymatkan päässä venetarvikeliikkeestä.

Omahalla on iso ja nopea jolla. Onneksemme he olivat menossa kauppaan Le Mariniin, jolloin minä liftasin kyytiin. Sain siis puuttuvan yhden nylonprikan haettua. Toki pääsin muutenkin täydentämään tuoreiden ruokien varastoja esimerkiksi herkullisilla avocadoilla.

Kun olimme viikon rentoutuneet (erinäiköisiä pikku töitä tehdän), oli taas aika palata arkeen. Tällä kertaa menimme Marina Du Mariniin. Onneksemme saimme laituripaikan hyvin läheltä alueen parasta venetarvikeliiketta (Caraibe Marine). Olimme jo pitkään miettinyt, mitä meidän pitäisi tehdä meidän ankkuriketjun kanssa. Päivä päivältä se oli ruosteisempi. Ennen ketjuja uudelleen galvanoitiin siellä sun täällä. Nykyään sellaista paikkaa on vaikea löytää ja jos löytää, on hinta puolet uudet hinnasta.

Olimme siis päätyneet vaihtoehdoista siihen, että uusimme koko ketjun. Vanha ketju oli 60m pitkä. Nyt päätimme kokeilla mahtuisiko ankkuriboksiin 80m. Tiesimme, että mahtuu, mutta aika näyttää silti onko se liian täynnä. Kun ketjua vedetään sisään, ei se valu pohjalla vaan jää kekoon ankkuriboksin nurkkaan. Mitä enenmmän boksissa on ketjua, sen vähemmän keolle on tilaa. Toistaiseksi näyttää sitä, että ongelmaa ei ehkä ole.

Ero vanhan ja uuden ketjun välillä on kuitenkin huomattava. Pyrimme siihen, että meillä olisi aina ketjua ulkona vähintään 5 kertaa veden syvyys. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista, jos on oikein ahdas ankkuripaikka. Ehdoton minimi ankkurin hyvälle pidolle on kuitenkin 4 kertaa veden syvyys. Tämä tarkoittaa sitä, että 60m riitti hätäisesti 15 metrin veteen ja uudella voidaan ankkuroida jo lähes 20 metrin syvyiseen paikkaan. Iiris on kiertänyt pari kertaa pallon ympäri ja silloin 60m ketjua riitti hyvin. Meistä kuitenkin tuntuu, että joka paikassa on veneitä vähän enmmän kuin ennen, joten kaikki eivät mahdu aivan rantavesiin.

Ja sitten siihen, miksi olemme marinassa täällä St. Luciallakin.

Pidemmilla merimatkoilla meidän jolla asuu vessan penkillä ja pitää genaakkeria kainalossaan. Emme halua pitää sitä ulkona kannella kahdesta syystä. Yksi syy on se, että jos vene sukeltaa oikein pahasti tai jättiläisaalto pyykäisee kannen yli, on jolla kovilla. Toinen, ehkä tärkeämpi syy on se, että haluamme hoitaa vahtivuorot sisällä. Jos pidämme jollan keulakannella, emme enää näe sisältä eteenpäin.

Vietimme kuitenkin odotetusti lyhyen matkan Martiniquelta St. Lucialle nauttien merestä avotilassa. On kuitenkin kiva, jos voimme pakata jollan sisälle niin, että se ei ole yltäpäältä suolainen. Siksi päädyimme huuhtelemaan, kuivattamaan ja pakkaamaan jollan sisälle jo Le Marinissa. 

St. Lucialla saapuessa voi tulliselvityksen tehdä yhdellä kertaa sisään ja ulos, jos viipyy maassa alle 72 tuntia. Meidän on siis aika huomenna lounaan jälkeen lähteä jatkamaan matkaa. Suuntana on ABC-saaret ja vielä tarkemmin Curacao. Matkaa sinne on vähän vajaa 500 mailia. Ihanaa päästä merelle rentoutumaan!