Jonna 27.9.2018 4:58:18 EEST
N 8° 54.794', W 79° 31.639'
|
Nyt on Iiris joutunut erikoiseen seuraan. Marina, jossa olemme on täynnä isoja ja kiiltäviä urheilukalastusveneitä. Joka päivä niitä pestään ja vahataan. Palvelu ja kaikkien ystävällisyys kuitenkin myös meitä purjehtijoita kohtaan on erinomainen. Satamamaksuista sen verran, että halpaa ei ole. Ja minimiveloitus on 40 jalkaa. Onneksi meidän kokonaispituus on 39 jalkaa, joten paljon ei makseta "tyhjästä". |
Pitkään ei täällä kuitenkaan ole tarkoitus viihtyä. Olemme jo sopineet agenttimme kanssa treffit perjantaiaamuksi, jolloin hoidamme maastalähtöpaperit kuntoon.
Koeajo Las Perlasiin sujui hyvin ja samoin takaisin tänne Panama Cityyn. 30 sisäänajotuntia piti vaihdelaatikolle saada ennen ensimmäistä öljynvaihtoa, niitä kertyi lopulta 31. Täällä on helppo "kerätä" konetunteja, kun harvoin näillä vesillä tähän aikaan vuodesta on purjehdustuulia.
|
Marina on meille ennestään tuttu. Keväällä ankkuroimme pari kuukautta tuossa edustalla ja käytimme La Playita Marinan jollalaituria. |
ilen oli kaunis sää ja tuo ankkuripaikkakin näyttää ihan kivalta, mutta tänään on taas tälle vuodenajalle tyypillinen keli eli maininki tulee tuolta mereltä. Muutama paikallinen vene siellä on ankkurissa/poijussa, mutta yhtään ns. meikäläistä ei ole. Keväällä meitä oli tuossa alueella ainakin parikymmentä. Nyt kaikki ovat pengertien toisella puolella alueella, joka näkyy tuossa ensimmäisessä kuvassa.
Yksi marinassa hoidettavista hommista oli tuulimittarin huolto. Tämän vuoksi kaikki tämän blogin kuvat on otettu meidän maston huipusta. Purjeveneitä tässä marinassa on vain muutama. joidenkin kalapaattien vavat ja antennit kuitenkin yltävät lähes meidän maston korkeuteen.
Jos kaikki menee suunnitellusti, meillä tuskin on aikaa kirjoittaa uutta blogia ennen Tyynenmeren ylitykselle lähtöä. Mereltä meillä on mahdollista päivittää blogia sekä SSB-radiolla että sateliittipuhelimella. Molemmat näistä on kuitenkin kytketty tietokoneeseen kiinni, joten jos meistä ei kuulu mitään, ei kannata huolestua. Silloin todennäköisesti vain tietokoneet temppuilevat.
Tähän aikaan vuodesta on kaikkea muuta kuin ihanteelliset olosuhteet Tyynenmeren ylittämiseen. Suurin ongelma todennäköisesti on kevyt ja vastainen tuuli. Positiivinen arviomme on, että vietämme merellä 5-6 viikkoa. Ruokaa ja juomaa meillä kuitenkin riittää mainiosti ainakin kolmeksi kuukaudeksi, todennäköisesti paljon pidempäänkin.
Vene on ollut jo monta kuukautta täynnä ruokaa, mutta huomenna pitää vielä mennä ostamaan vähän tuoretuotteita. Ja vessapaperia tarpeeksi. Sitä tarvetta vasta onkin vaikea arvioida, vai kuinka moni tietää paljonko käyttää kuukaudessa.