Opuasta Aucklandiin

Jonna 23.12.2019 9:03:44 EET

S 36° 50.330', E 174° 44.740'

Nyt on blogi taas korjattu ja kuvatkin saadaan mukaan. Myös Tongan tarinaan on lisätty puuttuvat kuvat.

Yksi Whangaruru Harbourin lukuisista ankkurilahdista. Tässä yövyimme ensimmäisen yön Opuasta lähdön jälkeen. Maissa emme käyneet, sillä jolla on tiukassa paketissa veneen sisällä. Ei kyllä oikesti ollut tarvettakaan maihin menoon. Illalla ankkuroimme ja aamulla auringon noustua jatkoimme matkaa kohti Whangareita.

Emme menneet veneellä varsinaiseen Whangareihin, vaan pysähdyimme Marsden Cove Marinassa joen suulla. Jos olisimme ajaneet tähän kuvassa näkyvään kaupungin satamaan, olisi meidän pitänyt ajaa vielä n. 12 mailia suuntaansa jokea pitkin. Kävimme kuitenkin vuokra-autolla tutustumassa Whangareihin. Tähän, suuntaansa autollakin puoli tuntia kestävään matkaan, oli parikin syytä. Ensinnäkin, olemme menossa telakalle Whangareihin tammikuussa ja halusimme käydä tutustumassa telakkaan. Toiseksi, halusimme totutella ajamaan autoa pikkukaupungissa. Emme ole kumpikaan ajaeet autoa sitten Curacaon, josta on jo yli kaksi vuotta aikaa. Sen lisäksi on vielä tämä vasemmanpuoleinen liikenne, joka myös vaatii vähän totuttelua. Kiersimme myös kaikki löytämämme venetarvikeliikkeet, on sitten vähän helpompaa ensi vuonna, kun hieman tietää mitä mistäkin lähtee etsimään.

Tällaiset kaverit tarjosivat meille aamushown Marsden Covesta lähtiessä. Delfiinejä oli todella paljon veneen ympärillä. Varsinaisia ilmahyppyjä eivät tehneet, mutta toki kävivät välillä pinnalla selkäevää näyttämässä.  Lähdimme jatkamaan matkaa Marsden Covesta heti auringon noustua, sillä parin mailin matka joessa oli kiva taittaa myötävirrassa. Sisään mennessä emme voineen niin valita kellonaikaa ja meillä sattui kohdalle parin solmun vastavirta. Onneksi sisään mennessäkin valaat kävivät esittelemässä itsensä. Ne olivat vähän delfiinejä suurempia, mutta silloin ei ehditty kuvamaan, kun jännitettiin virtaavan veden pyörteitä väylän reunassa.

Whangarein ja Aucklandin välillä ankkuroimme vielä yhdeksi yöksi, vain 15 mailin päässä Aucklandista. Iltakin tuli jo vastaan, mutta meillä oli myöskin vasta seuraavasta aamusta alkaen varattu paikka Westhaven Marinassa, joten oli syytäkin pysähtyä.

Vaihdoimme itsenäisyyspäivän kunniaksi aamulla perään normaalia suuremman Suomen lipun. Emme olleet ainoita suomalaisia näillä vesillä, kun ajoimme sisään Aucklandin satamaan. Täällä nimittäin oli menossa kolmen olympialuokan MM-kilpailut, joissa oli tietenkin myös suomalaisia purjehtijoita mukana. Muutaman suomalaisen saimme bongattua, kun veneitä hinattiin olemattomassa tuulessa kohti rata-aluetta.

Aucklandissa meillä oli jo heti seuraavana päivänä erityisen miellyttävää ohjelmaa, siinä syy, miksi vähän kiirehdimme tänne, Meidät oli kutsuttu 50-vuotispäiville, jotka olivat samalla myös itsenäisyyspäiväjuhlat ja pikkujoulut. Suomalaiseen tapaan kuuluen saunoimme ensin suomalaisessa saunassa ja sitten söimme hyvin maittavan suomalaistyylisen jouluaterian. Kiitos vielä kerran Juhalle ja Taijalle kutsusta!

Tässä vielä vähän kuvia, mitä jäi edellisestä blogista puuttumaan,

Kuvassa Opua lähestyy ylityksen jälkeen. Illat ovat täällä valoisia, mutta myös kylmiä. Ehkä tässä reilun kuukauden aikana lämpötilat ovat jo hieman nousseet, mutta kyllä me edelleenkin pitkiä vaatteita tarvitsemme. Paikalliset sen sijaan kulkevat shortseissa ja lyhyissä hihoissa. Elimistömme ovat ehtineet 4 vuodessa tottua tropiikin lämpöön ja kaikki alle 25 asteen tuntuu kylmältä. Alle 20 suorastaan jäätävältä!

Opuan biosecurity kuvaamassa Iiriksen pohjaa.

Sähkötarkastuksessa on meneillään laiturille kytkettävän johdon tarkastus.

Ensimmäinen viikko Uudessa-Seelannissa

Jonna 29.11.2019 9:00:45 EET

S 35° 22.040', E 174° 21.280'

Perille saapumisblogi on vähän viipynyt. Ajattelin ensin, että korjataan kuvaongelma ja kirjoitetaan sitten. Meillä on kuitenkin ollut niin kiireinen viikko, että moiseen ei ole Timolla ollut aikaa. Valitettavasti kuulumiset tulevat siis edelleen ilman maisemia. Syy kuvaongelmaan on että Googlen palvelu, jota käytämme on lakannut toimimasta ilman ennakkoilmoitusta.

Viikko sitten perjantaina saavuimme Opuaan reilun 8 päivän merimatkan jälkeen. Olemme pitkään olleet paikoissa, joihin ei pimeällä uskalla mennä sisään. Nyt meillä oli valaistut väylämerkit ja merikartat, joiden oikeasti uskomme pitävän paikkansa. Meidän tarvitsi vain vajaa tunti ajaa pimeässä. Tropiikin jälkeen illat ovat valoisia pitkälle iltaan. Aurinko laskee paljon kahdeksan jälkeen ja hämäräkin kestää lähes tunnin. Viimeisessä kapeikossa tutkakuva kuitenkin aiheutti vähän kummastusta. Rantaviiva ja tutkakaiut eivät oikein täsmänneet. Kaikuja oli molemmin puolin väylää valtavasti. Mikä ihme meidän tutkaa vaivaa? Ei mikään, päivänvalossa näimme ankkurissa ja poijuissa olevien veneiden täyttävän kaikki rannat.

Opuassa tullilaiturin virkaa hoitaa kelluva aallonmurtaja. Siihen kiinnityimme illalla varttia vaille kymmenen. Olimme aiemmin olleet yhteydessä rannikkoradioon ja he kertoivat viranomaisten saapuvan aamulla yhdeksältä. Onneksi olimme ajoissa valmiina, sillä biosecurity ja tulli saapuivatkin jo kahdeksalta. Täällä on hyvin tiukat määräykset veneen pohjan puhtauden suhteen. Meidän pohjamaalit ovat surkeassa kunnossa ja olimme jo valmiiksi sopineet paikallisen telakan kanssa, että nostavat meidät samantien ylös pohjan puhdistusta varten. Olimme kuitenkin Tongalta lähtiessä puhdistaneet pohjan melko hyvin venevauhtia silmällä pitäen. Iloinen yllätys oli, että biosecurity laski meidät tarkastuksesta läpi. Kolmemetrisen varren päässä olevalla kameralla mukava nainen tutki pohjaa. Puhdas se ei ollut, mutta mitään kiellettyjä eliöitäkään ei löytynyt. Kiva, säästettiin yhden ylösnoston verran vaivaa ja rahaa. Biosecurity on tarkka myös elintarvikkeiden suhteen. Olimme saapumista edellisenä päivänä syöneet meidän viimeiset hedelmät ja lihaa meidän jääkaapissa on muutenkin harvoin. Nämä ovat pahimmat uhat. Hunaja ja popcorn olivat kiellettyjen listalla, ne meiltä vietiin pois. Muuten veneessä on vieläkin valtavat ruokavarastot ja ne kaikki käytiin jossain määrin läpi, mutta kaiken muun saimme pitää.

Maahantulomuodollisuuksien jälkeen otimme yhteyttä marinaan. Yksi 16 metrinen paikka on vapaana. Okei, otamme sen. Hetken päästä kuitenkin sattuikin vapautumaan 14 metrinen paikka, jonka saimme 6 päiväksi. Hyvä, sillä pääsemme ainakin alkuun. Laituripaikan hinta ei määräydy veneen koon mukaan vaan laituripaikan koon mukaan. Veneen täytyy kuitenkin mahtua pilttuuseensa, senttiäkään ei saa tulla laiturin päälle eikä aisojen ulkopuolelle. Kuulostaa ehkä hieman nipottamiselta, mutta joskus vuolaastikin virtaavassa vedessä on kiva, kun veneiden perät eivät törrötä liian ulkona. Jos jotain menee pieleen, voi aisojen päihin nojata ihan rauhassa, ilman että osuu muihin veneisiin. Onneksi laituripaikat täällä ovatt halpoja, maksoimme ylisuuresta paikasta vähemmän kuudessa päivässä kuin olemme pahimmassa paikassa maksaneet vuorokaudesta. Ja jos tarkkoja olemme, emme olisi 12 metrin paikalla mahtuneetkaan tuuliperäsimen kanssa. Toki se on irroitettavissa ja se onkin nyt jo irroitettu ja säilötty veneen sisälle, mutta Timolta taisi mennä pari päivää sen irroittamiseen. Ruostumattomat pultit alumiiniosissa eivät aina ole paras yhdistelmä. Tai ei siinä varsinaisesti mitään vikaakaan ole, ne vain täytyy olla hyvin eristetty toisistaan. Nyt eivät olleet. Naapurit saivat valitettavasti kuunnella melkoista paukutusta, mutta minkä sille voi, joskus on pakko paukuttaa.

Maasähkön kytkeminenkään ei ollut ihan yksinkertaista. Toki töpselin voi laittaa seinään siinä missä muuallakin, mutta sähköjä ei laiteta päälle ennenkuin sähkötarkastus on tehty. Kaikkien veneiden (ja maissa asuntoautojen/vaunujen) maasähköjärjestelmät täytyy tarkistuttaa neljän vuoden välein. Eli kyseessä on veneen sisällä oleva 240V vaihtosähkömaailma. Meidän ihan kaikkien järjestelmien ei tarvitse olla Uuden-Seelannin standardien mukaisia, mutta tärkeimmät turvallisuusseikat pitää olla kunnossa. Mitattavia kohteita oli laiturille kytkettävä sähköjohto, sähkön johtavuus jokaiseen pistorasiaan (veneessä hapettuminen voi aiheuttaa liikaa vastusta) sekä vikavirtajärjestelmän herkkyys. Todisteeksi testien läpimenosta saimme tarran laiturille menevään johtoon ja toisen ikkunaan kiinnitettäväksi.

Pyykin pesemiseenkin kului yksi päivä. Meidät pitkät vaatteet ovat olleet käyttämättä varastoissa neljä vuotta. Vaikka olivat kaikki puhtaita, eivät ne silti aivan raikkaille tuoksuneet. Katsoin parhaakseni pestä kaiken. Sää täällä on ollut sellainen, että päivällä kun aurinko paistaa on lämmin ja lämpötila nousee reilusti yli 20 asteen. Öiksi se kuitenkin taas laskee 15 asteen tienoille. Tropiikin lämpöön tottuneina me todellakin tarvitsemme pitkiä vaatteita (myös päivällä).

Mietimme ensin, että yritämme saada toisen paikan, kun aika loppuu, mutta lopulta oli jo ihan sopiva aika jatkaa matkaa. Opuasta jäi kiva mieli, se oli hyvin mukava paikka, mutta saimme siellä tehtyä sen mitä nyt pitikin. Tänä aamuna oli aika irroittaa köydet ja lähteä kohti Aucklandia. Matka ei ole kovin pitkä, mutta täällä voi vaihteeksi harrastaa mukavaa rannikkopurjehdusta, joten emme kiirehdi. Tänään matkaa taittui 33 mailia ja ankkuroimme todella upeaan Whangaruru Harbouriin. Varsinaista satamaa emme ole nähneet ellei jostain perältä sellainenkin löydy. Ankkuripaikkamme on upeiden maisemien ympäröimä suojainen lahti. Itseasiassa koko matkan maisemat olivat aivan uskomattoman upeat. Aamulla jatkamme taas matkaa. Ainakin muutaman kerran vielä pysähdymme ennen Aucklandia.

Viikko merellä

Jonna&Timo Nov 21, 2019 12:17:00 AM GMT

S 33° 38.210', E 176° 12.370'

Tasan viikko sitten nostimme ankkurin Tongalta. Hyvää ja vauhdikasta sivuvastaista riitti lähes neljäksi päiväksi. Se oli purjehdusta parhaimmillaan.

Lähes kaikki kiva kuitenkin loppuu aikanaan ja niin loppui meiltäkin tuuli. Melkein kolme vuorokautta ajoimme koneella. Oli varmasti meidän moottorin pisin yhtäjaksoinen käyttö. Ensin ajoimme suoraan kohti Opuaa, mutta säätietojen tarkentuessa suuntasimme hieman viivaa idemmäksi, toiveena saada uudet tuulet paremmasta kulmasta.

Tänä aamuna toiveet toteutui Timon vahtivuorossa. Pimeyden vielä vallitessa uudet tuulet saavuttivat meidät kerralla, puhaltaen n. 10 m/s suoraan keulasta sateen ja salamoiden saattelemana. Meillä oli isopurje laskettuna kakkosreiviin tukipurjeena, nyt tuulen ja sateen riepotellessa Timo nosti sen kokonaan ylös. Samalla otettiin suunta niin suoraan Opuaan kuin mahdollista. Ihan suoraan emme pääse, pari kymmentä astetta jää vielä vajaaksi. Tuuliennusteissa on kuitenkin toiveita tuulen kääntymisestä hieman suotuisammaksi.

Vuorokauden verran on meille nyt tarjolla tätä vastaiseen ryskimistä. Meidän pitäisi kuitenkin yhtä halssia päästä lähelle Opuaa. Luoviminen näillä vesillä ei meille ole kovin helppoa. Nousukulma on onneton. Ensinnäkin valtameren aallot hidastavat ja aiheuttavat sortoa. Sen lisäksi meidän purjeet ovat jo parhaat päivänsä nähneet, varsinkin genoa on aivan kamalan muodottomaksi venynyt. Sen uusi nimi on lusikka, se kuvaa sen muotoa. Niin ja sitten se paino, tonni-pari tavaroita veneessä ei myöskään auta keulaa nousemaan aaltojen harjoille. Matka kuitenkin tässäkin taittuu, joten ei pidä liikaa voivotella.

Jos tuuliennusteisiin on uskomista, niin lopussa tuuli vielä loppuu ja kone pääsee taas töihin.

Muuta liikennettä täällä on ollut hyvin vähän. Yhtään kalapaattia tai venettä emme ole nähneet. Tänään näimme matkan ensimäisen laivan. Harvoin on merellä näin hiljaista ollut.

Matkaa Opuaan jäljellä 147 mailia.

Mitä iistimpää sitä siistimpää

Jonna&Timo Nov 17, 2019 4:00:00 AM GMT

S 26° 39.750', E 180° 0.000'

Jos laulun sanoihin on uskominen, pitäisi meidän olosuhteiden olla nyt maksimaalisen mukavat. No en valita, mutta jotain paranneltavaakin olisi. Olen kai taas käsittänyt jotain väärin.

Olemme nyt joka tapauksessa niin idässä kuin mahdollista ja käyneet läntisen pallonpuoliskon maili maililta läpi.

Aikavyöhyke ei muutu, mutta kellojen siirtelyt ovat ihmisten keksintöä. Niinkuin tietenkin nämä koordinaatistotkin.

Matkaa Opuaan 604 mailia.

Taakse jäi tropiikki

Jonna&Timo Nov 16, 2019 1:52:00 AM GMT

S 24° 28.950', W 178° 25.700'

Torstaina nostimme ankkurin heti puolen päivän jälkeen. Pari ensimmäistä tuntia vierähti vielä riuttojen sisällä kevyessä myötäisessä tuulessa. Kun pääsimme riuttojen ulkopuolelle, pääsi Iiris täysin purjein hyvään vauhtiin kohti Minerva Reefiä.

Mirerva Reef on pyöreä koralliriutta. Ylävedellä maata ei näy lainkaan ja alavedelläkin riutta tulee vain paikoitellen näkyviin. Sisään johtaa vain yksi aukko ja siellä keskellä valtamerta voi ankkuroida riutan suojaten aalloilta. Se on varmasti hieno kokemus olla ankkuroituneena keskellä valtamerta, mutta jotenkin meitä sinne meno ei kuitenkaan kovin paljon houkutellut. Mieli teki jo Uuteen-Seelantiin.

Säätietoja saa nykyään vaikka kahdeksi viikoksi eteenpäin, mutta luotettavia ne ovat korkeintaan viikoksi, jos siksikään. Tämän vuoksi lopullinen päätös Minervalle pysähtymisestä tehtiin vasta merellä. Eilisen sääennusteen perusteella teimme päätöksen suunnata suoraan kohti Uutta-Seelantia. Tänään olisimme vielä voineet muuttaa mielemme, mutta ennusteet ovat ennallaan.

Olemme nyt tulleet kaksi vuorokautta mukavassa sivuvastaisessa tuulessa. Päivisin paistaa aurinko ja öisin kuu. Viime yönä ylitimme Kauriin kääntöpiirin ja poistuimme tropiikista lähes neljän vuoden jälkeen. Lämpötila on jo hieman laskenut, mutta ei vielä kovin paljon. Teemme lokikirjamerkinnät aina puoleltaöin ja puoleltapäivin, viime yönä oli vielä 23 astetta lämmintä.

Usein otamme merellä aika rauhallisesti, emmekä kerää nopeusennätyksiä. Tällä kertaa ajamme täysillä, sillä jo viikon päässä vaanii vastatuulet Uuden-Seelannin rannikolla. Edellisen 12 tunnin aikana etenimme 78 mailia. Tätä riemua meillä tuskin kuitenkaan paria päivää kauempaa riittää, sillä sitten on luvassa kevyiden ja suunnaltaan vaihtelevien tuulien alue. Jos ei tuule tarpeeksi, niin ajetaan koneella tyynen alueen läpi. Toivottavasti ei kovin montaa päivää tarvitse ajaa.

Pitkät vaatteet, hatut ja hanskat kaivettiin vuosien jälkeen esiin jo Tongalla. Samoin yhteen pussilakanaan laitettiin täkki valmiiksi, täkkiä saatamme tarvita jo ensi yönä. Lähtiessä katsoin Opuan säätiedoitusta ja yölämpötilat olivat vain hieman yli 10 astetta, joten jossain vaiheessa täytyy ilman ruveta viilenemään vauhdilla. Päivälämpötilat pitäisi perilläkin olla yli 20 astetta.

Matkaa jäljellä Opuaan 759 mailia.

Kuukausi Big Mamalla

Jonna 12.11.2019 9:54:44 EET

S 22° 39.830', W 176° 58.790'

Kuukausi sitten ankkuroimme Nuku'alofan kaupungin edustalla sijaitsevan Pangaimotu-saaren suojaan. Saarella sijaitsee Big Mama's Yacht Club. Ei se nyt varsinainen jahtiklubi ole, mutta jonkin verran palveluita me matkapurjehtijat sieltä saamme. Ravintola, yhteysalus kaupunkiin, pyykki, polttoaine ja roskis. Ihan kaikkia me emme tällä kertaa tarvinneet.

Big Mama Yacht Club on melko pieni paikka. Ravintolan eri puoliltä löytyy kuitenkin tilaa melko hyvin. Veneilijöiden lisäksi saarella käy päivittäin päiväturisteja sekä paikallisia, jotka ovat rantaelämää vailla. Tongatapun pääsaarella ei kuulemma avoimia hiekkarantoja löydy, rantahotellit ovat vallanneet ne kaikki. Sunnuntait ovat vilkkaimpia päiviä, silloin voi pienellä saarella olla helposti 100 vierasta. Päivämatkalaisten lipun hintaa kuuluu venekyyti ja lounas. Veneilijät ovat ainoat vieraat iltaisin. Meidän illallismenuun kuuluu samat asiat kuin mitä päivävieraille oli, paitsi jos jotain on jo sattunut loppumaan. Menu on yksinkertainen: juustohamppari, kanahamppari tai kalaa ranskiksilla. Sunnuntaisin on joskus jotain muuta.

Meidän tänne saapuessamme oli meneillään veneiden vuoden ruuhkahuippu. Kuvassa olemme yhteysaluksen kyydissä ja jollat ovat vallanneet sen laituripaikan ponttoonin päädyssä. Täällä kenelläkään ei kuitenkaan ole liian kiire ja kuski kiltisti odottelee, että jollat siirretään pois tieltä.

Ruuhkahuipun lähelle osuu myös omistajan syntymäpäivä, jolloin saarella on suuremmat juhlat. Tällä kertaa kerättiin myös varoja omistajan pojan Tahitille suuntautuvaa triathlon kisareissua varten. Vain yhden possun näin, mutta niitä oli grillissä kuulemma kolme. Ruokaa oli siis riittävästi, mutta niin Tongalla yleensäkin on.

Bileissä oli myös paikallisten poliisien bandi soittamassa. Kuvassa kukaan ei ole selin, mutta tongalaispaitojen selässä jopa luki "police". Musiikki oli melko rauhallista, ei oikein bilemusiikkia.

Illan toinen esiintyjä oli ystävämme Barry, jolla oli taas kitara ja huuliharppu mukana ja hän vetäisi myös muutaman biisin. Barrylla on Youtube-kanava nimeltä Adventures of an old Seadog. En yleensä mainosta kenenkään videoita, mutta me vilahtelemme aika usein hänen tämän vuotisissa videoissaan. Olen jopa saanut viestiä ystäviltä Suomesta, että "hei, me nähtiin teidät Youtubessa". Jopa ihan meille vieras suomalainen oli meidän veneen bongannut videolta, löytänyt meidän blogin ja laittoi meille sähköpostia.

Yhtenä päivänä, kun tulin yhteysaluksella kaupungista takaisin kotiinpäin, kertoi ravintolan henkilökunta heti minulle, että täällä on suomalaisia. Ja totta tosiaan, Sutisten perhe oli tullut saarelle viettämään päivää ja nauttimaan auringosta ja hiekkarannasta. Perheen isä puuttuu kuvasta, sillä hän oli töissä. He viettävät Tongalla hieman kauemmin aikaa kuin tavalliset turistit. Sinä päivänä kutsuin heidät käymään veneellä ja meillä oli hyvin mukava suomenkielinen juttutuokio. Viikonloppuna he tulivat takaisin saarelle koko perheen voimin ja vietimme koko iltapäivän heidän kanssaan.

Vielä sovimme, että ehkä tapaamme, mutta se voi jäädä väliin. Nyt näyttää siltä, että ylihuomenna olisi sopiva sää lähteä kohti Uutta-Seelantia. Suurin osa veneistä on jo siellä, mutta me olemme odotelleet, että siellä kesä vähän etenee ja lämpötilat nousevat. Sen lisäksi olemme tehneet paljon selvitystyötä Uuden-Seelannin kuvioita varten. Olemme toki vuosien aikana tehneet paljon venetöitä, mutta jotkut asiat on parempi hoitaa poissa tropiikin kosteudesta ja kuumuudesta. Viimeksi olemme olleet sellaisissa olosuhteissa neljä vuotta sitten Kanarian Saarilla. Työlista on siis melko pitkä. Mutta palataan niihin siitten, kun sen aika on.

Matka Tongalta Uuteen-Seelantiin on ehkä yksi haastavimmista legeistä, mitä meillä on ollut. Matkaa ei ole kuin reilut 1000 mailia, mutta säät ovat hyvin vaihtelevat. Matala- ja korkeapaineet vuorottelevat näillä vesialueilla. Emme missään nimessä halua joutua matalapaineen kovien tuulien kouriin, mutta olisi silti mukava, jos olisi purjehdustuulta. Jostain näiden painekäyrien välistä meidän täytyy puikahtaa. Matkaan menee meillä ehkä 7-10 päivää, jos hyvin käy. Saatamme myös matkalla pysähtyä Minerva Reefillä, jos sääennusteet tässä välissä muuttuvat.

Eilen siirryimme Pangaimotulta ankkuriin sataman edustalle. Nyt pääsemme omalla jollalla kauppaan ja viranomaisten luokse eli voimme mennä oman aikataulumme mukaan. Tosin tänään on ollut niin kova tuuli, että meidän pikkujollalla ei ole ollut asiaa minnekään. Huomenna tuulen pitäisi kääntyä ja keventyä, joten tarkoitus olisi kirjautua ulos maasta ja hankkia vähän tuoretarvikkeita. Paljon emme voi hankkia, sillä Uuden-Seelannin määräykset ovat tiukat. Jos meillä on tuoreita hedelmiä tai kasviksia jäljellä, heitämme ne mereen ennenkuin lähestymme maata.

Tongan saaristoissa

Jonna 13.10.2019 5:01:19 EEST

S 21° 7.500', W 175° 9.800'

Vava'ulla oli luolia, joiden sisälle olisi päässyt jollalla niitä tutkimaan. Valitettavasti saimme tyytyä ihailemaan vain suuaukkoa ajaessamme Iiriksellä ohi. Ankkuripaikalta oli liian pitkä ja kovatuulinen matka ajaa meidän pienellä jollalla.

Taas oli purjehuoltoa. Snörpin suoja oli irronnut ompeleistaan. Timo ompeli sen paikoilleen Speedy Sticherillä. Edullinen pieni ompeluapuri, joka ehdottomasti kannattaa olla jokaisen matkapurjehtijan ompelulaatikossa.

Yleensä poijusta on helppo lähteä. Tällä kertaa taisi mennä puoli tuntia meidän poijuköysien irroittamiseen poijun kohojen väleistä, jonne ne olivat itsensä ihmeellisesti pyöritelleet.

Saariryhmien (Vava'u ja Ha'apai) etäisyys toisistaan on n. 50 mailia. Jos lähtisimme aamulla, olisi vaarana ettemme ehtisi valoisan aikana perille. Päätimme siis lähteä illalla ja olla aamulla perillä. Tarkemmin sanottuna meidän piti jo lähteä iltapäivällä, sillä pari ensimmäistä tuntia piti valoisassa väistellä riuttoja. Yö sujui mukavan leppoisasti, rauhallisesti purjehtien, jotta emme olisi liian aikaisin perillä.

Korjasimme jo kerran meidän Tongan vieraslipun takareunan, mutta materiaali oli jo niin loppu, että korjaus ei kestänyt. Onneksi ei aivan koko lippua tarvinnut askarrella alusta asti. Minä poistin Tunisian lipusta purjeteipistä tehdyt valkoiset kuviot ja parsin vanhasta Tongan lipusta valkoisen kulman. Timo ompeli (taas Speedy Sticherillä) vanhan kulman "uuteen" lippuun. Toivottavasti nyt kestää sen ajan, minkä tässä maassa tällä erää vielä vietämme. 

Saavuttuamme Ha'apaille, kävimme ensin Pangaissa hoitamassa paperityöt kuntoon. Muutamalta vastaantulijalta kysyimme tietä tulliin ja aina saimme sellaisen ympäripyöreän vastauksen, että "tuonne suuntaan", kunnes seuraava jolta kysyttiin tarjosi meille kyydin. Eihän sinne pitkä matka ollut, muutama sata metriä, mutta emme olleet saaneet oikein selkeitä vastauksia. Ystävällisen tullimiehen kanssa sisään- ja uloskirjautuminen sujui nopeasti.

Seuraavana päivänä ankkuroimme Uoleva saaren edustalle. Upea hiekkaranta palmuineen, mutta me tyydyimme ihailemaan sitä ankkurista käsin. Rannalla näimme muutamia pieniä majoituslaitoksia, mutta varsinaista kylää saarella ei ole.

Seuraavana päivänä siirryimme muutaman mailin päähän Uihan edustalle. Tällä pienellä saarella oli jopa kaksi kylää. Toisella kylällä oli jopa joskus ollut laituri.

Seuraavana päivänä laskettelimme pelkällä genualla lähes jopa 15 mailia Haafevalle. Täällä rannassa näkyi olevan oikein hienon näköinen RoRo laituri.
Lähempi tarkastelu osoitti tämänkin vain 20 vuotta vanhan laiturin romahtaneen osittain ja rautapollarit olivat ruostuneet olemattomiin. Jollan siihen sai kuitenkin vielä kiinnitettyä.

Rannassa Lotu tuli kauppaamaan meille hedelmiä. Kysyi haluammeko tänään vai huomenna? Vastattuani tänään, lähdimme hänen kanssaan niitä etsimään. Kassillisen papaijoita saimme saaliiksi. Lupasi hankkia loput seuraavaksi päiväksi.

Kun ehdotin hedelmien maksuksi jotain, mitä veneeltä löytyy esim. kalastustarvikkeita, ymmärsi hän sen kutsuksi veneelle. No ei siinä mitään, mentiin koko porukalla veneelle kokikselle. Jotain vanhoja pieniä kalastustarvikkeita löysimme ja hän vaikutti tyytyväiseltä.

Seuraavaksi päiväksi hän lupasi meille banaaneja ja chilejä. Timon lähtiessä viemään häntä takaisin maihin, hän kysyi, josko meillä olisi antaa kotiin vietäväksi maitoa ja riisiä. Pari maitopurkkia annoin heti mukaan lapsille vietäväksi ja seuraavaksi päiväksi löytyi parin kilon riisipussi.

Aamulla ennen auringon nousua kävi laiva. Lastasivat tavarat paikallisiin pikkuveneisiin, laituri kun on käyttökelvoton.

Seuraavana päivänä pääsimme jo kylälle asti, sillä edellinen päivä meni Lotun ja hedelmien kanssa. Lähes joka pihalla oli tällaisia kasoja kuivamassa, samoin kuten edellisilläkin saarilla. Ja oven suissa ja pihakatoksissa naiset niistä tekivät jotain. Arvoitukseksi jäi, mitä niistä syntyy, sillä kovin kiinnostuneita paikalliset eivät meistä olleet .Vastaan tullessa kyllä tervehtivät ja pihalta saattoivat vilkuttaa, mutta ei oikein muuta. Taitaa purjehtijoita riittää joka kylään jo niin paljon, että meissä ei ole mitään ihmeellistä ja kiinnostavaa.

Kylä oli toisella puolella saarta, kuin missä me ja Roro laituri. Tälläkin puolella oli laituri, mutta ei ollut sekään ihan kunnossa.

Olemme Karibialta asti tottuneet siihen, että kanoja on joka puolella kulkemassa vapaana. Tongalla myös lehmät ja siat kulkevat vapaina. Varsinkin sikoja ja possuja täällä on ollut paljon. Rauhallisesti tulivat vastaan, mutta meidän kohdalla ottivat pikaspurtin.

Lotu oli rannassa odottamassa meitä ja löi meille kookospähkinät halki juotaviksi. Meidän hedelmät ja chilit olivat jo valmiiksi jollassa, mutta hänellä oli vielä toiseen veneeseen menevät hedelmät ja chilit mukana. Pyysi meidät viemään hänet sinne, toisivat hänet sieltä sitten takaisin rantaan. Oletimme, että tämä oli jotenkin sovittu juttu.

Ei se ihan ollut. New Nexuksen perässä oli kyllä jolla, mutta ketään ei ollut kotona. Lotu jäi sinne jollaan odottamaan, oletimme tietenkin, että ovat vain sukeltamassa.

Jonkin aikaa kului ja olimme juuri menossa uimaan, kun Lotu hurautti meille sillä jollalla, mihin Timo hänet jätti odottamaan. Pyysi meidät viemään hänet takaisin rantaan. No, eihän siinä auttanut muuta kuin laittaa jolla takaisin veteen ja lähteä hakemaan Lotu pois ja rantaan. Hedelmät hän vei mennessään, mutta minä sain toistenkin chilit.

Chilit eivät olleet varsinaisesti poimittuja, saimme melkoisen oksanipun, josta itse perkasin kypsät talteen.

Myöhemmin meille selvisi, missä kaverit olivat olleet, kun Lotu heidän hedelmiään yritti toimittaa. He olivat lähteneet toisen hollantilaisveneen kyytiin valaita etsimään. Näimme veneen ajelemassa vähän sinne sun tänne ja näimme myös valaiden pärskeitä siellä. Tämän kuvan ottohetkellä eivät siis olleet paikalla veneellä. Olisi voinut kannattaa olla, sen verran upealta näytti kauempaakin katsottuna.

Viime yönä purjehdimme Tongatapu saariryhmälle. Keskellä yötä kuului ihme pamahdus. Menin ulos katsomaan ja ihmettelemaan. Vaikutti kuin olisimme törmänneet johonkin romuun, vedessä perän alla oli selvästi jotain. Ei se ollutkaan romua vaan valas! Olimme siis törmänneet valaaseen. Siinä se hetken ähisi ja puhisi, kunnes hitaasti ja kovasti puhisten tiemme erkanivat. Taisimme tönäistä sen hereille.

Tongatapu on meille kolmas ja viimeinen Tongan saariryhmä. Täältä lähdemme Uuteen-Seelantiin. Sitä emme vielä tiedä, milloin lähtö on.

Neiafu

Jonna 27.9.2019 6:57:02 EEST

S 18° 39.690', W 173° 58.910'

Tongalla myös pojat ja miehet käyttävät hametta. Sen lisäksi heillä on vyötäröllä matto. Matto on vähän kuin länsimaisten miesten kravatti. Se kuuluu virkamiesten asuun siinä kuin koululaisten koulupukuun. Ja tietenkin kaikissa virallisissa "pukujuhlissa" täytyy olla juhlamatto.

Ajaessamme sisään Vava'u saariryhmälle, olivat maisemat todella upeita. On vihreää, kalliota, luolia ja hiekkarantaa eli siis vähän kaikkea.

Vaikka olikin pääministerin hautajaisten vuoksi yleinen vapaapäivä, oli tullimies meidän saapuessamme kuitenkin töissä. Täällä täytyy mennä laivalaituriin kiinni ja tulli tulee veneelle. Tongalaiset ovat kuuluisia lihavuudestaan ja tullimies sopi siihen kuvaan täydellisesti. Iiriksessä kaikki on melko tukevasti rakennettu, mutta nyt on myös sisääntulorappuset todettu tongalaisen kestäväksi. Miehellä oli ainakin 200 kiloa painoa. Sohvakin kesti. Ihan kaikki viranomaiset eivät olleet torstaina töissä, joten pari paperia piti vielä mennä seuraavana päivänä täyttämään. Silloin sentään saimme jo mennä jollalla rantaan.

nsimmäisenä iltana emme jaksaneet mennä maihin asti, vaan kävimme Fish&Chipsillä pienessä kelluvasssa ravintolassa. Muuta niiden ruokalistalta ei löydykään. Saimme samalla maksettua meidän poijumaksun, sillä satumme olemaan saman kaverin omistamassa poijussa.

Seuraavana päivänä menimme hoitamaan loput maahantulomuodollisuudet ja löysimme rannasta torin. Emme keksineet, mitä herkkuja olisimme näistä tehneet, joten päädyimme ostamaan meille tutumpia asioita, kuten kurkkua ja tomaattia. Hedelmiä on myös hyvin saatavilla ja hinnat ovat paljon edullisempia kuin mihin olemme muualla Tyynenmeren saarilla tottuneet. Tai siis lähinnä Ranskan Polynesiaan voidaan vain verrata, koska Niuelta en löytänyt kuin yhden papaijan. Siellä torille olisi pitänyt mennä ennen aamu viittä. Täällä tori on ollut aina auki, kun olemme maissa käyneet.

Veneitä täällä kaupungin rannassa riittää aika paljon, vaikka täällä on 10 mailin sisään 40 eri ankkuripaikkaa. Yhteensä alueella taitaa olla aika paljon veneitä. Oikeastaan koko tämä saariryhmä elää pitkälle meidän ja muiden purjehtijoiden varassa. Muita turistejakin on, mutta melko vähän.

Kaupungin lahti on mielettömän hyvä luonnonsatama. Kuvassa näkyy ainoa kulkureitti lahdelle ja tuossa sisääntulossakin on vielä riutat molemmin puolin. Melko suuren laivat tänne kuitenkin pääsevät sisään ja aukolla on jopa valopoijut.

Tullimiehen lisäksi on kyllä nähty muitakin lihavia, mutta enemmistö täällä taitaa jo olla hoikempia kuin länsimaissa. Ainakin tämä tanssiryhmä on jättänyt lihavuuden ihannoinnin edellisille sukupolville.

Veneilijät auttavat aina tarpeen tullen toisiaan. Tässä Timo on nostamassa naapurin kanssa naapurin perämoottoria merenpohjasta, jonne se jotenkin pääsi hyppäämään.

Tongalla saa purjehtia ja ankkuroitua minne haluaa ilman suurempia rajoituksia, mutta saariryhmää vaihtaessa pitää kuitenkin vähän pyöritellä papereita. Kävimme tänään saman lihavan ja mukavan tullimiehen luona hoitamassa paperityöt kuntoon seuraavalle Ha'apai saariryhmälle siirtymiseen. Siellä pitäisi olla matalammat maisemat, hiekkarannat ja koralliriutat. Emme lähde sinne vielä ihan tänään, mutta lähipäivinä kuitenkin.

Kadotettu keskiviikko

Jonna&Timo Sep 18, 2019 5:19:00 PM GMT

S 18° 31.320', W 173° 53.510'

Maanantaina säärintama käänsi tuulen meille sopivaksi ja lähdimme matkaan. Sää ei varsinaisesti kuitenkaan suosinut, sillä vettä tuli taivaan täydeltä. Äkkiä purjeet ylös, luukut kiinni ja sisälle lymyämään. Onneksi meillä on koppi ettei tarvitse ulkona värjötellä.

Vähitellen sää parani ja tuulikin hieman keveni alun höykytyksestä. Tuulta on kuitenkin riittänyt hyvin koko matkan ja olemme edelleet reippaasti.

Erikoisinta tällä matkalla on se, että eilen oli tiistai ja tänään on torstai. Tongan aikavyöhyke on vähän pielessä. Tongalaiset halusivat medianäkyvyyttä ja vaihtoivat aikavyöhykkeeksi UTC+13, jotta vuosituhat vaihtui siellä ensimmäisenä maailmassa. Yleensä kelloa on tarvinnut kääntää tunti taaksepäin, nyt piti viisareita pyörittää taydet 24 tuntia eteenpäin.

Iiriksen GPS ja radiot näyttävät aina UTC aikaa. Olemme tottuneet Euroopasta asti aina vähentämään tunteja siitä, jotta saamme paikallisen ajan. Nyt pitää taas opetella lisäämään siihen tunteja. Samoin olemme olleet Itämereltä asti Suomea jäljessä, nyt meillä koittaa päivä ensin.

Nyt meillä on matkaa jäljellä vain 15 mailia ja kello on vasta kuusi aamulla. Emme kuitenkaan vielä tiedä pääsemmekö tänään kirjautumaan maahan sisään, sillä Tongan pääministeri kuoli viime viikolla ja tänään on yleinen vapaapäivä hautajaisten vuoksi. Toisaalta ei haittaa, jos meillekin tulee vapaapäivä, sillä emme saa mennä maihin ennen kuin paperit ovat kunnossa. Parin yön purjehdukset ovat aina kaikkein rankinpia, kun emme ehdi päästä nukkumisrytmiin kiinni.

Niue

Jonna 16.9.2019 10:43:07 EEST

S 19° 3.190', W 169° 55.360'

Saavuimme Niuelle maanantaina yhdeltä iltapäivällä. Täällä ei saa mennä maihin ennenkuin tulliselvitys on tilattu laiturille. No, maanantaina se ei iltapäivällä enää onnistunut, koska silloin tänne saapui toinen viikoittaisista lentokoneista. Tulli ja muut maahantuloviranomaiset olivat lentokentällä.

Ensimmäisenä päivänä tyydyimme siis kiikaroimaan maisemia. Tässä saaren päälaituri (ja ehkä ainoa).

Tämän paikan erikoisuus on se, että kaikki veneet nostetaan aina ylös vedestä. Sähkövinssi nostaa ja laskee veneet. Paikalliset nostavat veneet suoraan trailereille. Meidän pikkujollille on laururilla pieni kärry, jolla jollan voi parkkeerata omaan parkkiruutuun. Meillä on alas laskettavat pyörät jollan peräpeilissä, joten meidän on helppo "kärräillä" jollaa melko sileällä betonilaiturilla.

Niue on melkein itsenäinen saari, mutta kuuluu silti Uudelle-Seelannille. Suurin osa Niuelaisista myös asuu nykyisin Uudessa-Zeelannissa. Totuus täällä Tyynellämerellä on ihan sama kuin Suomen saaristossa, ihmiset muuttavat saarilta kaupunkiin. 

Niuen rannat ovat jyrkkiä ja kivikkoisia. Aina jossain välissä on kuitenkin pieniä hiekkarantoja. Suurimpaan osaan näistä on rakennettu portaat tai muut kulkureitit rantatieltä, joka kulkee rantajyrkänteen laidalla.

Saapuessa viranomaiset tulevat laiturille vastaan, mutta lähtiessä täytyy itse mennä viranomaisten luokse. Reilu 3 kilometriä suuntaansa oli meille kuitenkin vain paljon kaivattua liikuntaa. Taksinkin olisi voinut ottaa, mutta silloin maisemat vilahtelevat ohi aivan liian nopeasti. Täytyy kyllä tunnustaa, että takaisin tullessa, juuri kun olimme pääsemässä alas mäeltä, meille tarjottiin kyyti ja hyppäsimme loppumatkaksi auton kyytiin.

Viimeksi Barry saapui paikalle, kun me lähdimme jo jatkamaan matkaa. Tällä kertaa Timo kävi auttamassa poijuköyden kanssa ja ehdimme myös viettämään pari mukavaa iltaa yhdessä ja vaihtamaan kuulumisia. Vain yksi pysähdys oli meillä molemmilla Tahitilta tänne, mutta mahtuihan reiluun kolmeen viikkoon silti monta tarinaa mereltä.

Täällä ei voi kirjautua ulos maasta viikonloppuna. Perjantai lasketaan viikonlopuksi, koska silloin saapuu toinen viikoittaisista lentokoneita. Jos siis haluaa lähteä viikonloppuna merelle, täytyy paperit hoitaa kuntoon jo torstaina. Silloin sääennuste povasi meille sopivaa keliä sunnuntaista alkaen. Sittemmin ennuste on vähän siirtynyt eteenpäin ja huomenna maanantaina meillä on tarkoitus jatkaa matkaa kohti Tongaa.

Palmerston Island

Jonna 11.9.2019 10:50:34 EEST

S 19° 3.190', W 169° 55.360'

Ryhävalaat pyörivät poijujen ympärillä meidän saapuessamme Palmerstonille. Kokoa tällä kaverilla on vähintään Iiriksen verran.

Koska sunnuntaina emme päässeet maihin, oli meillä aikaa ihailla maisemia. Idän puoleisilla tuulilla veneet ovat hyvässä suojassa. Atollin kärki ei kuitenkaan ole kaukana, joten kuohut olivat melkoisen näyttäviä. Riutta rikkoo aallot mukavasti, eivätkä ne kierrä saaren taakse läheskään niin pahasti kuin ne kiertäisivät jyrkkärantaisen saaren ympäri.

Sunnuntaina meille kerrottiin, että viranomaiset tulevat maanantaina. Lopulta veneeseen saapui vain yksi viranomainen useamman hatun kanssa (reppuja oikeasti). Arthur hoiti terveystarkastukset, veneen hyönteismyrkyttämisen, passien tarkastuksen ja tullauksen sekä muutaman muun asian. Myöhemmin kuulimme, että sairaanhoitajan olisi pitänyt olla mukana, mutta hänelle oli tullut aamulla kiireinen potilas. Pormestari oli sairastunut.

Maanantaiaamuna tuli myös kaksi uutta venettä. Kun Arthur oli hoitanut meidän kaikkien maahantulomuodollisuudet, pääsimme vihdoin rantaan. Täällä ei omalla jollalla saa kulkea maihin ollenkaan, vaan saarelaiset kuskaavat venekansan rantaan ja takaisin. Aluksi tätä kieltoa voi vähän ihmetellä, mutta kun olimme käyneet kerran maissa, ymmärsimme hyvin syyn. Varsinkin kovalla tuulella atollin pienet kulkuaukot ovat hurjia. Vuoroveden vaiheesta vähän riippuu miten vesi käyttäytyy. Maihin mennessä hyppyvesi oli hurja. Takaisin tullessa tuntui kuin olisimme harrastamassa koskenlaskua.

Tässä kuvassa meri on rauhallinen, mutta kun tarkkaan katsoo, näkyy saaren ja rannan välissä lähes katkeamaton riutta. Tuosta kuitenkin löytyy useampi rako, mistä pääsee laguunin sisälle. Joskus aiemmin veneet ovat jopa menneet laguunin sisälle ankkuriin, mutta se ei enää ole sallittua, vaan meidän täytyy tyytyä olemaan poijussa atollin ulkopuolella. Mutta jos emme edes jollalla uskaltaisi mennä, niin miten sitten Iiriksellä?

Palmerstonin historia on mielenkiintoinen. Englantilainen William Marsters saapui asumattomalle Palmerstonille vuonna 1863 mukanaan kolme polynesialaisvaimoa. Lapsia kertyi 23 ja lapsenlapsia 134.
Saaren omistaa tänä päivänä nuo kolme sukuhaaraa, joiden kesken maat on jaettu. Vaikka atollin sisällä on useampia saaria, on vain yksi saarista asuttu. Saaren halkaisija on vain vähän yli puoli kilometriä, joten naapurit ovat melko lähellä. Kaikki saaren n. 50 vakituista asukasta ovat Marstersin jälkeläisiä. Muutama ulkopuolinen saarella kuitenkin myös on, kuten ainakin opettaja, sairaanhoitaja ja aiemmin mainuttu Arthur, joka hoitaa palkattuna saaren hallintoa. Päätökset saaren asioista tekee valtuusto, johon kuuluu kaikista kolmesta suvusta kaksi henkeä. Pormestari valitaan vuorotellen eri suvuista.

Saapuessamme Palmerstonille oli Edward poikansa Davidin kanssa meitä vastassa ohjaamassa poijuun. Käytäntönä on, että vastaan tulleiden suku toimii meidän isäntäperheenä. Tällä hetkellä kilpailua ei ollut vaan me kaikki veneilijät olimme saman perheen vieraina tai paremminkin jäseninä. Joka päivä maissa käydessämme söimme lounaan perheen kanssa. Ja kun kenelläkään ei ollut kiire minnekään ehdimme istua ja jutella ja kuulla jos jonkinmoisia mielenkiintoisia tarinoita. Samalla hoitaja kävi hoitamassa perheen ehkä vanhinta jäsentä, pientä haurasta naista, joka enimmäkseen makasi sängyssä, mutta joka välillä nostettiin pyörätuoliin istumaan. Jos ei saarella ehkä ihan kaikkia hoitoja ole saatavilla, niin ei vanhusten elämä kovin kurjaa voi olla, kun saa kuitenkin olla oman perheen keskellä.

Saarella käy rahtilaiva vain muutaman kerran vuodessa. Laiva vie saarelaisten pakastamat kalat myyntiin ja tuo saarelle tarvittavat tarvikkeet. Jotain tietenkin aina loppuu, joten veneistä yritetään sitten kaivaa sellaisia ruokatarvikkeita, joista on saarella pulaa. Meiltäkin löytyi aika paljon kaikenlaista. Meilläkin on joskus pitkä aika supermarkettien välillä, mutta he ostavat aina kerrallaan puolen vuoden ruokatarvikkeet. Varsinkin nuoremman polven ilme kirkaistui, kun kaivettiin varastosta pari Tabasco-pulloa. Yhteensä pari kassillista saatiin kevennettyä meidän varastoja. Samoin muutamille sähköliittimille yms. oli tarvetta.

Palmerstonin lähin saarinaapuri on Aitutaki 200 mailin päässä, joka sekin on vain pieni atolli. Cook saarien pääsaarelle Rarotongalle on matkaa lähes 300 mailia. Ihan äkkiä siellä ei siis voi lähteä piipahtamaan kaupassa. Varsinkin kun saarella ei ole mitään perämoottoreilla varustettuja avoveneitä suurempia aluksia.

Palmerstonin pääkatu. Kirkon vieressä on saaren vanhin rakennus, joka on ainoa jäljellä oleva alkuperäisistä yli 150 vuotta sitten rakennetuista taloista. Se on rakennettu haaksirikkoutuneen laivan lankuista.

Kolmena päivänä kävimme maissa. Pari kertaa kiersimme saaren ympäri. Yhtenä päivänä opettaja esitteli koulunsa, jossa on vaihtelevasti 6-10 oppilasta. Oppilaiden määrä vaihtelee, sillä aina välillä joku on käymässä naapurisaarilla tai Uudessa-Seelannissa, jossa sukua asuu paljon. Ja koska yhteysalus käy harvoin, ovat reissut aina useamman kuukauden mittaisia. Toki pääsevät joskus myös muilla keinoin liikkumaan, esim. saarella vierailevien purjeveneiden kyydissä.

Tällä kertaa koulu oli laajentunut saaren hallintorakennukseen asti, jossa Arthur virkamiehenä valvoi kouluaan päättävän tytön loppukokeita. Tavoitteena oli päästä koetuloksilla yliopistoon.

Kaikki saarella kohtaamamme asukkaat olivat hymyileviä ja lähes kaikkien kanssa, jotka kohdattiin, vaihdettiin muutama sana.

Kaksikerroksisen hurrikaanikeskuksen ohi kävellessämme kuului jostain sen sisältä hiljainen kutsu, "tulkaa sisään". Lähdimme etsimään ääntä ja löysimme tiputuksessa olevan pormestarin, joka hänkin halusi tervehtiä meitä.

Kävelimme ehkä saaren kaikki "kadut" läpi, Sen lisäksi kiersimme saaren myös rantaa pitkin. Saaren rannat ovat autiot, koska eihän kukaan hullu halua keskellä valtamerta rantaan rakentaa. Rakennukset ovat puiden ja palmujen suojassa.

Palmerstonin kaikki sähkö tuotetaan aurinkopaneeleilla. Normaalisti se riittää hyvin, mutta synkinpiä syyspäiviä varten on varalla diesel-generaattori.

Toisena maissakäyntipäivänä kuului talojen välistä kutsu, "tulkaa jäätelölle". Bill edusti eri sukua kuin isäntäperheemme. Hän tarjosi meille valtavat jäätelöannokset ja kertoi paljon mielenkiintoisia tarinoita. Hän oli elämänsä aikana ehtinyt tehdä yhtä sun toista, mutta on aina kuitenkin palannut takaisin Palmerstonille. Juttua riitti, mutta oli aika lähteä takaisin veneelle. Niinpä seuraavanakin päivänä menimme lounaan jälkeen jäätelölle. Muutkin purjehtijat kävivät jäätelöllä, mutta olimme vähän eri aikoihin Billin nurkilla. Mahtaa hänellä olla valtava jäätelötilaus, kun laiva saapuu. Saarella käy kuitenkin veneitä kauden aikana ehkä toista sataa ja hän yrittää kaikille tarjota jäätelöä.

Bill oli melkoinen persoona ja tavaran kerääjä. Pöydällä lahjoittamamme Suomen lippu, joka puuttui hänen kokoelmistaan.

Torstaillekin oli jäätelökutsu ja olimme taas kaivaneet varastoista meille ylimääräisiä ruokatarvikkeita maihin vietäväksi. Näillä tarvikkeillahan siis vain tavallaan maksettiin meidän lounaita. Tuuli oli kuitenkin kääntynyt yön aikana ja aallokko alkoi olla melkoinen. Olimme VHF:llä yhteydessä Edwardiin ja hän suositteli, että vähintään yksi henkilö pysyisi veneellä. Mistään veneestä kukaan ei lopulta mennyt maihin.

Barry (S/Y White Shadow) saapui kuitenkin juuri sinä keikkuvana aamuna perille. Edward kävi auttamassa hänet poijuun, mutta hänen maahantulotarkastuskin sai odottaa seuraavaan päivään.

Kun keli ei ottanut laantuakseen ja tuuliennuste pelotteli, että tuuli kääntyisi vielä pohjoisemmaksi, päätimme lähteä merelle. Tuntui järjettömältä pitää vahtivuoroja poijussa, kun samalla vaivalla voisimme edetä kohti seuraavia seikkailuja. Olisimme vielä mielellämme menneet maihin ja olisi kiva ollut jutustella Barrynkin kanssa, mutta järki sanoi, että parempi on lähteä. Pari muuta venettä lähti heti meidän perään. Heillä kävi vähän huonompi tuuri, sillä he eivät päässeet ollenkaan maihin.

Olimme seuraavana päivänä yhteydessä Barryyn SSB-radiolla ja hän oli selvinnyt yön poijussa ja oli päässyt kelin rauhoituttua seuraavana päivänä maihin.

Vaikka lähdimmekin Palmerstonilta aiemmin kuin suunnitelma oli, ehdimme kuitenkin sopivasti näkeä ja kokea. Oli ehdottomasti pysähtymisen arvoinen paikka!

Edellisessä blogissa mainitsimme ankkurin laskeminen sellaiseen syvyyteen, että osuu riuttaan, jos tuuli kääntyy aivan väärään suuntaan. Näin voi käydä, jos ei noudata paikallisten ohjeita.  

Edellinen blogi lähti sateliitin kautta, joten emme voineet laittaa kuvia. Tässä vielä yksi kuva matkalta Tahitilta Palmerstonille. Varsinaista purjehduksen juhlaa hienossa kelissä.

Nyt olemme jo Niuella, jonne saavuimme eilen maanantaina. Tästä paikasta lisää myöhemmin.