Jonna 11.9.2019 10:50:34 EEST
S 19° 3.190', W 169° 55.360'
|
Ryhävalaat pyörivät poijujen ympärillä meidän saapuessamme Palmerstonille. Kokoa tällä kaverilla on vähintään Iiriksen verran. |
|
Koska sunnuntaina emme päässeet maihin, oli meillä aikaa ihailla maisemia. Idän puoleisilla tuulilla veneet ovat hyvässä suojassa. Atollin kärki ei kuitenkaan ole kaukana, joten kuohut olivat melkoisen näyttäviä. Riutta rikkoo aallot mukavasti, eivätkä ne kierrä saaren taakse läheskään niin pahasti kuin ne kiertäisivät jyrkkärantaisen saaren ympäri. |
Sunnuntaina meille kerrottiin, että viranomaiset tulevat maanantaina. Lopulta veneeseen saapui vain yksi viranomainen useamman hatun kanssa (reppuja oikeasti). Arthur hoiti terveystarkastukset, veneen hyönteismyrkyttämisen, passien tarkastuksen ja tullauksen sekä muutaman muun asian. Myöhemmin kuulimme, että sairaanhoitajan olisi pitänyt olla mukana, mutta hänelle oli tullut aamulla kiireinen potilas. Pormestari oli sairastunut.
Maanantaiaamuna tuli myös kaksi uutta venettä. Kun Arthur oli hoitanut meidän kaikkien maahantulomuodollisuudet, pääsimme vihdoin rantaan. Täällä ei omalla jollalla saa kulkea maihin ollenkaan, vaan saarelaiset kuskaavat venekansan rantaan ja takaisin. Aluksi tätä kieltoa voi vähän ihmetellä, mutta kun olimme käyneet kerran maissa, ymmärsimme hyvin syyn. Varsinkin kovalla tuulella atollin pienet kulkuaukot ovat hurjia. Vuoroveden vaiheesta vähän riippuu miten vesi käyttäytyy. Maihin mennessä hyppyvesi oli hurja. Takaisin tullessa tuntui kuin olisimme harrastamassa koskenlaskua.
|
Tässä kuvassa meri on rauhallinen, mutta kun tarkkaan katsoo, näkyy saaren ja rannan välissä lähes katkeamaton riutta. Tuosta kuitenkin löytyy useampi rako, mistä pääsee laguunin sisälle. Joskus aiemmin veneet ovat jopa menneet laguunin sisälle ankkuriin, mutta se ei enää ole sallittua, vaan meidän täytyy tyytyä olemaan poijussa atollin ulkopuolella. Mutta jos emme edes jollalla uskaltaisi mennä, niin miten sitten Iiriksellä? |
Palmerstonin historia on mielenkiintoinen. Englantilainen William Marsters saapui asumattomalle Palmerstonille vuonna 1863 mukanaan kolme polynesialaisvaimoa. Lapsia kertyi 23 ja lapsenlapsia 134.Saaren omistaa tänä päivänä nuo kolme sukuhaaraa, joiden kesken maat on jaettu. Vaikka atollin sisällä on useampia saaria, on vain yksi saarista asuttu. Saaren halkaisija on vain vähän yli puoli kilometriä, joten naapurit ovat melko lähellä. Kaikki saaren n. 50 vakituista asukasta ovat Marstersin jälkeläisiä. Muutama ulkopuolinen saarella kuitenkin myös on, kuten ainakin opettaja, sairaanhoitaja ja aiemmin mainuttu Arthur, joka hoitaa palkattuna saaren hallintoa. Päätökset saaren asioista tekee valtuusto, johon kuuluu kaikista kolmesta suvusta kaksi henkeä. Pormestari valitaan vuorotellen eri suvuista.
|
Saapuessamme Palmerstonille oli Edward poikansa Davidin kanssa meitä vastassa ohjaamassa poijuun. Käytäntönä on, että vastaan tulleiden suku toimii meidän isäntäperheenä. Tällä hetkellä kilpailua ei ollut vaan me kaikki veneilijät olimme saman perheen vieraina tai paremminkin jäseninä. Joka päivä maissa käydessämme söimme lounaan perheen kanssa. Ja kun kenelläkään ei ollut kiire minnekään ehdimme istua ja jutella ja kuulla jos jonkinmoisia mielenkiintoisia tarinoita. Samalla hoitaja kävi hoitamassa perheen ehkä vanhinta jäsentä, pientä haurasta naista, joka enimmäkseen makasi sängyssä, mutta joka välillä nostettiin pyörätuoliin istumaan. Jos ei saarella ehkä ihan kaikkia hoitoja ole saatavilla, niin ei vanhusten elämä kovin kurjaa voi olla, kun saa kuitenkin olla oman perheen keskellä. |
Saarella käy rahtilaiva vain muutaman kerran vuodessa. Laiva vie saarelaisten pakastamat kalat myyntiin ja tuo saarelle tarvittavat tarvikkeet. Jotain tietenkin aina loppuu, joten veneistä yritetään sitten kaivaa sellaisia ruokatarvikkeita, joista on saarella pulaa. Meiltäkin löytyi aika paljon kaikenlaista. Meilläkin on joskus pitkä aika supermarkettien välillä, mutta he ostavat aina kerrallaan puolen vuoden ruokatarvikkeet. Varsinkin nuoremman polven ilme kirkaistui, kun kaivettiin varastosta pari Tabasco-pulloa. Yhteensä pari kassillista saatiin kevennettyä meidän varastoja. Samoin muutamille sähköliittimille yms. oli tarvetta.
Palmerstonin lähin saarinaapuri on Aitutaki 200 mailin päässä, joka sekin on vain pieni atolli. Cook saarien pääsaarelle Rarotongalle on matkaa lähes 300 mailia. Ihan äkkiä siellä ei siis voi lähteä piipahtamaan kaupassa. Varsinkin kun saarella ei ole mitään perämoottoreilla varustettuja avoveneitä suurempia aluksia.
|
Palmerstonin pääkatu. Kirkon vieressä on saaren vanhin rakennus, joka on ainoa jäljellä oleva alkuperäisistä yli 150 vuotta sitten rakennetuista taloista. Se on rakennettu haaksirikkoutuneen laivan lankuista. |
Kolmena päivänä kävimme maissa. Pari kertaa kiersimme saaren ympäri. Yhtenä päivänä opettaja esitteli koulunsa, jossa on vaihtelevasti 6-10 oppilasta. Oppilaiden määrä vaihtelee, sillä aina välillä joku on käymässä naapurisaarilla tai Uudessa-Seelannissa, jossa sukua asuu paljon. Ja koska yhteysalus käy harvoin, ovat reissut aina useamman kuukauden mittaisia. Toki pääsevät joskus myös muilla keinoin liikkumaan, esim. saarella vierailevien purjeveneiden kyydissä.
|
Tällä kertaa koulu oli laajentunut saaren hallintorakennukseen asti, jossa Arthur virkamiehenä valvoi kouluaan päättävän tytön loppukokeita. Tavoitteena oli päästä koetuloksilla yliopistoon. |
Kaikki saarella kohtaamamme asukkaat olivat hymyileviä ja lähes kaikkien kanssa, jotka kohdattiin, vaihdettiin muutama sana.Kaksikerroksisen hurrikaanikeskuksen ohi kävellessämme kuului jostain sen sisältä hiljainen kutsu, "tulkaa sisään". Lähdimme etsimään ääntä ja löysimme tiputuksessa olevan pormestarin, joka hänkin halusi tervehtiä meitä.
|
Kävelimme ehkä saaren kaikki "kadut" läpi, Sen lisäksi kiersimme saaren myös rantaa pitkin. Saaren rannat ovat autiot, koska eihän kukaan hullu halua keskellä valtamerta rantaan rakentaa. Rakennukset ovat puiden ja palmujen suojassa. |
|
Palmerstonin kaikki sähkö tuotetaan aurinkopaneeleilla. Normaalisti se riittää hyvin, mutta synkinpiä syyspäiviä varten on varalla diesel-generaattori. |
Toisena maissakäyntipäivänä kuului talojen välistä kutsu, "tulkaa jäätelölle". Bill edusti eri sukua kuin isäntäperheemme. Hän tarjosi meille valtavat jäätelöannokset ja kertoi paljon mielenkiintoisia tarinoita. Hän oli elämänsä aikana ehtinyt tehdä yhtä sun toista, mutta on aina kuitenkin palannut takaisin Palmerstonille. Juttua riitti, mutta oli aika lähteä takaisin veneelle. Niinpä seuraavanakin päivänä menimme lounaan jälkeen jäätelölle. Muutkin purjehtijat kävivät jäätelöllä, mutta olimme vähän eri aikoihin Billin nurkilla. Mahtaa hänellä olla valtava jäätelötilaus, kun laiva saapuu. Saarella käy kuitenkin veneitä kauden aikana ehkä toista sataa ja hän yrittää kaikille tarjota jäätelöä.
|
Bill oli melkoinen persoona ja tavaran kerääjä. Pöydällä lahjoittamamme Suomen lippu, joka puuttui hänen kokoelmistaan. |
Torstaillekin oli jäätelökutsu ja olimme taas kaivaneet varastoista meille ylimääräisiä ruokatarvikkeita maihin vietäväksi. Näillä tarvikkeillahan siis vain tavallaan maksettiin meidän lounaita. Tuuli oli kuitenkin kääntynyt yön aikana ja aallokko alkoi olla melkoinen. Olimme VHF:llä yhteydessä Edwardiin ja hän suositteli, että vähintään yksi henkilö pysyisi veneellä. Mistään veneestä kukaan ei lopulta mennyt maihin.Barry (S/Y White Shadow) saapui kuitenkin juuri sinä keikkuvana aamuna perille. Edward kävi auttamassa hänet poijuun, mutta hänen maahantulotarkastuskin sai odottaa seuraavaan päivään.Kun keli ei ottanut laantuakseen ja tuuliennuste pelotteli, että tuuli kääntyisi vielä pohjoisemmaksi, päätimme lähteä merelle. Tuntui järjettömältä pitää vahtivuoroja poijussa, kun samalla vaivalla voisimme edetä kohti seuraavia seikkailuja. Olisimme vielä mielellämme menneet maihin ja olisi kiva ollut jutustella Barrynkin kanssa, mutta järki sanoi, että parempi on lähteä. Pari muuta venettä lähti heti meidän perään. Heillä kävi vähän huonompi tuuri, sillä he eivät päässeet ollenkaan maihin.Olimme seuraavana päivänä yhteydessä Barryyn SSB-radiolla ja hän oli selvinnyt yön poijussa ja oli päässyt kelin rauhoituttua seuraavana päivänä maihin.Vaikka lähdimmekin Palmerstonilta aiemmin kuin suunnitelma oli, ehdimme kuitenkin sopivasti näkeä ja kokea. Oli ehdottomasti pysähtymisen arvoinen paikka!
|
Edellisessä blogissa mainitsimme ankkurin laskeminen sellaiseen syvyyteen, että osuu riuttaan, jos tuuli kääntyy aivan väärään suuntaan. Näin voi käydä, jos ei noudata paikallisten ohjeita. |
|
Edellinen blogi lähti sateliitin kautta, joten emme voineet laittaa kuvia. Tässä vielä yksi kuva matkalta Tahitilta Palmerstonille. Varsinaista purjehduksen juhlaa hienossa kelissä. |
Nyt olemme jo Niuella, jonne saavuimme eilen maanantaina. Tästä paikasta lisää myöhemmin.