Joulun viettoa

Jonna 25.12.2014 23:20:43 EET

N 28° 7.632', W 15° 25.510'

Reilu viikko sitten oli sovittu Annen ja Jukan (s/y Leeway) kanssa, että tulevat illalla käymään. Sillä aikaa kun odotimme sovittuja vieraita, tulivat Juulia ja Samuli (s/y C'est la Vie) koputtelemaan. Niinhän siinä sitten kävi, että meillä oli pikkujoulut pystyssä. Onneksi meillä on yleensä aina vähän kuohuvaa kylmässä ja vähän muutakin tarjottavaa varastossa.

Anne ja Jukka olivat lähdössä seuraavana aamuna Suomeen, joten he lähtivät ajoissa pakkaamaan laukkujaan. Juulian ja Samulin kanssa juhlat jatkuivat puoleen yöhön saakka. Nuoremmat olisivat ehkä vielä jaksaneet lähteä baanalle, mutta meillä alkoi jo punkka kutsumaan. 

Kuvassa pikkujoulutontut vasemmalta Jukka, Juulia, Samuli ja Jonna. Anne ja Timo häärivät kameroiden takana.

Lokakuun alussa kirjoitin blogissa ranskalaiselta veneeltä saaduista ruuista. Meillä oli edelleenkin kaksi isoa lihapakettia Jussin (Mona F) pakastimessa. Jussi oli lähdössä joulun viettoon Suomeen, joten lihat piti ottaa käyttöön. Oltiin pikkujouluja edeltäneenä iltana tehty taas iso kattilallinen lihapataa. Sitä riitti nyt tarjottavaksi myös pidempään juhliville vieraille.

Viimeinen lihapaketti oli possua. Siinä oli läskisiivu päällä ja paketti oli vedetty narulla nippuun. Jussin ajatuksesta se lähti, siinähän oli meille oiva joulukinkku.

Meidän uunista on joskus aikojen saatossa luukun kulmasta irronnut ja hävinnyt lämpömittari. Jussilta saatiin lainaksi "irtomittari". Löysin kuitenkin myöhemmin Carrefourista meille ihan oman mittarin. Lihalämpömittari olikin sitten vaikeampi asia. Parina päivänä käytin yhteensä useamman tunnin kiertämällä kaupungilla keittiötarvikkeita myyviä liikkeitä. Ei, täältä ei tosiaan löydy mistään lihalämpömittaria. Ehkä Ikeasta olisi löytynyt, mutta sinne ei enää polkupyörällä polje.

Aika arviolta siis paistetiin meidän kinkkua. Uunin säätäminen tiettyyn lämpötilaan ei myöskään ole kovin helppoa, uunissa ei ole termostaattia vaan liekkiä voi vain säätää pienemmäksi tai suuremmaksi.

Ei oikein tiedetty tuleeko meidän kinkusta mitään tai että mitä siitä tulee, niin ei osattu varata mitään lisukkeita sitä varten. Kinkku kypsyi aikanaan ja uunin jälkilämmöllä lämmitettiin aattoillan ruuaksi joulutortillat.

Tänään Timo sitten aamulenkillä keksi, että perunalaatikonhan minä voisin pyöräyttää. Siis minä! Timo on meidän pääkokki. En ole koskaan moista kotonakaan tehnyt. Eihän siinä kuitenkin muu auttanut, kun ostaa minimarketista säkillinen perunoita ja ryhtyä hommiin. Imellettyä siitä ei tullut. En tiedä olisiko ajan kanssa tullut, mutta nyt sose ehti seistä vain pari tuntia.

Kinkusta tuli oikein hyvä. Suomalaiselta joulukinkulta se ei kuitenkaan suolaamattomana maistunut.

Perunalaatikostakin tuli ihan perunalaatikon näköistä.

Jälkiruuaksi olin löytänyt El Corte Inglesistä meidän perinteisiä jälkiruokajoulusuklaita, After Eightejä.

Maailmalla joulu on aina vähän erilainen kuin kotona. Oltiin missä tahansa, jokainen meistä tekee omannäköisensä joulun. Me ei koskaan Suomessakaan joulusta liikaa stressattu vaan keskityttiin vain hyvää ruokaan. 

Joulupukki meillä ei vielä ole käynyt. Saa nähdä, josko Itämaan viisaat tietäjät toisivat meille Espanjalaisen perinteen mukaisesti jotain pientä.

Majoitustilat kuntoon

Jonna 14.12.2014 23:35:59 EET

N 28° 7.632', W 15° 25.510'

Kuukauden loma ankkurissa teki hyvää. Ainut ongelma on, että siellä vähän laiskistui. Kolme viikkoa ollaan oltu taas laiturissa ja jotenkin ollaan nyt vasta tällä viikolla päästy takaisin vauhtiin. Pikku hiljaa irtonainen tavara on alkanut löytää paikkojaan, esim. kattopaneelit ja niiden rimat ovat taas katossa.

Toissa päivänä taas siirrettiin tavaraa veneen päästä toiseen. Tällä kertaa perästä keulaan, ja keulasta perään. Perähytin osat keulasta pois ja perähytissä säilytyksessä olevat tavarat keulaan. Hullun hommalta välillä vaikuttaa... Tietenkin tässä lisäksi joka päivä pitää sitä sun tätä pienempää siirrellä tieltä pois.

Eilen ruvettiin kokoamaan palapeliä nimeltä perähytti.

Suurin pala on parasta saada ensin oikein päin. Loppujen lopuksi palapeli oli aika helppo koota. Jos ruuvit osuvat vanhoihin reikiin, ei mitoitus voi mennä pieleen. Lisäksi liima- ja lakkajäljistä voi päätellä paljon.

Timo kokosi kehikon eilen ja minä jatkoin seinä- ja pohjavanereiden kanssa tänään. Päivän päätteeksi pääsin testiköllille.

Nyt on perähytti valmis vastaanottamaan lomavieraita. Tästä rakennusprojektista on myös suuri hyöty meidän "ajelehtiville" tavaroille. Meillä on taas kaksi punkanalustaa käytettävissä tavaroiden säilytykseen.

Joulu on kaupoissa näkynyt jo melko pitkään. Rannallakin hiekkaveistosten aihe on ajankohtainen.

Itsenäisyyspäivän juhlintaa

Jonna 6.12.2014 23:09:43 EET

N 28° 7.632', W 15° 25.510'

Suuria Itsenäisyyspäivän juhlia ei meillä ollut, laatu kuitenkin korvasi määrän.

Iltpäivällä meillä oli tärkeitä vieraita Suomesta. HSK:n entinen kommodori Ted Gröndahl kävi vierailulla vaimonsa Tuijan kanssa.

Juhlan ja vieraiden kunniaksi otettiin pyhämukit esille

Iltapäivä vierähti vauhdilla, kun Ted kertoi HSK:n kuulumiset. Vähän taisi tulla muutakin tietoa Suomen purjehduskuvioista.

Illalla meillä oli tavallista arkiruokaa, mutta jälkiruoka oli juhlallinen. Meillä oli tänne asti säilynyt laatikon pohjalla pari Fazerin sinistä patukkaa. Mikäs sen suomalaisenpaa?

Sähköstä ja sen riittävyydestä

timo 29.11.2014 23:36:00 EET

N 28° 7.632', W 15° 25.510'

Neljän viikon ankkurissaoloaikana tuli viimeinkin testattua sähkön riittävyys.

Iiriksen siirtyessä meille, oli tuuligeneraattori tullut jo tiensä päähän ja toinen aurinkopaneeli oli hapettunut toimimattomaksi. Oli hyvä tilanne suunnitella sähkön tuotanto puhtaalta pöydältä. Uutta teknologiaa on kehitetty ja toisaalta sähköä tarvitaan aina vaan enemmän loputtomalle määrälle eri härväkkeitä, jotka kaikki ahneina vaativat sähkötäydennystä.

Aurinkopaneelit olivat helppo nakki. Yksikide kennoilla ja hyvin pienellä pinta-alan lisäyksellä lähes tuplasimme aiemman kapasiteetin 3 x 90 wattiin.

Tuuligeneraattorissa päädyimme äänekkääseen, mutta tehokkaaseen kolmi-siipi myllyyn. Myllyn saa tarvittaessa nappia painamalla pois päältä. Kun sähköä tarvitsee ei pieni suhina haittaa.

Kolmas tapa ladata akkuja on moottorin käyttö. Moottorissamme on 60A laturi.

Lisäksi on tietysti maasähkölaturi. Maissa ollessa pitää ainakin saada akut ladattua täyteen.

Aloin suunnitella unelmaohjainta kaikille näille neljälle tavalle tehdä sähköä. Lyijyakkujen latausominaisuudet ovat hyvin tiedossa, onhan se kypsää tekniikkaa ja odottaa vain uusien akkuteknologioiden syrjäyttävän itsensä. Onko syrjäyttäjä litiumioni, superkondensaattori vai joku ihan muu...

Kaikki lähteet ovat samaa mieltä lyijyakkujen latauksesta. Tarvitaan monivaihelataus lämpökompensoinnilla. Laturissa pitää olla siis lämpömittari, joka laitetaan akun plusnavan läheisyyteen.

Uusi 12V sähköpääkeskus.

Aurinkopaneelit ovat oma maailmansa. Kullakin paneelityypillä on jännite, jolla saadaan paras teho. Tämä jännite on kaukana akun latausjännitteestä, jonka vuoksi tarvitaan säädin, jossa on maksimitehopisteen säätö.

Tuuligeneraattorissa olisi hyvä, jos itse myllyssä olisi vain generaattori ja vaihtosähkö tasasuunnattaisiin vasta lähellä akkuja, koska vaihtosähkön jännitehäviöt kaapelissa ovat pienemmät kuin tasavirralla.

Unelmien laturissa olisi siis maksimitehopisteen säädöllä oleva sisääntulo aurinkopaneeleille, vaihtovirta sisääntulo myllylle, sisääntulot moottorin laturille ja laiturin 230/115V vaihtovirralle.

Unelmat ovat unelmia ja todellisuus toista. Vaikka unelmalaturi löytyisikin, olisi sen hankinta riski, koska sen aikaa myöten hajotessa meillä ei olisi mitään. Yritämme tietoisesti välttää merkkiuskollisuutta.

Valinta laturiksi oli CTEKin D250S DUAL ja SMARTPASS. Laiteyhdistelmä hoitaa aurinkopaneelien ja moottorin latauksen säädön. Lisäksi ne siirtävät tarvittaessa virtaa startti- ja hupiakkujen välillä huolehtien siitä, että starttiakku ei koskaan tyhjene. Otamme käyttövirran SMARTPASSin ulosotosta, jossa on akkujen syväpurkauksen esto.

Akun latausjännitteen ja lämpötilan suhteesta on paljon kirjoitettu, mutta tässä vielä kertausta. Latausjännitteen on oltava hyvin tarkka. Liian alhainen sulfadoi akun, liian korkea taas tuhoaa sen. Suomen keväällä/syksyllä akkuja pitää ladata jopa 15V jännitteellä ja tropiikissa, jonne mekin halajamme, vain 14V jännitteellä. Kun kallis akkupatteristo on hankittu, ei kannata säästää laturissa.

Ostamassamme Airbreeze myllyssä on sisäänrakennettu säädin ja käytämme vanhaa Waecon maasähkölaturia, johon ostimme kuitenkin akkulämpömittarin.

Paneelit ja mylly on asennettu Atlantinkaariin. Johdotukset ovat varsin pitkät, lähes 10 metriä yhteen suuntaan. Paneeleista tulee parhaimmillaan yli 20A ja myllystä yli 10A. Johdoista aiheutuvat tehohäviöt ovat suuret.

Kaikkien laitteiden käyttöohjeissa on suositukset kaapelien paksuuksille. Ei ole syytä asentaa ohuempaa missään olosuhteessa. Nyrkkisääntö on, että asenna aina niin paksua kaapelia kuin saat mahtumaan.

Kaapelin tehohäviön voi laskea helposti. Johtimen tehohäviö saadaan kaavasta I²R, missä I on virta ja R johtimen vastus. Johtimen vastus taas saadaan kaavasta R = ?l/A, missä ? on johtimen ominaisvastus, l johtimen pituus ja A johtimen pinta-ala. Kuparin ominaisvastus on 0,0000000168.

Esimerkiksi jos paneelien johtojen pituus on 20m ja virta 20A on tehohäviö 56W 2,5 neliöisellä johdolla.

Kuvassa aurinkopaneelit lataavat akkuja ja käyttösähkö tulee hupiakuilta. 

Ohuet johdot ovat mittauksia varten. Kunkin liittimen ja johdon välissä on 1K? vastus. Yleismittareiden ominaisvastus on M?:n luokkaa. Parin kilo ohmin vastus ei vaikuta mittaustarkkuuteen merkittävästi. Mittausjohdot voidaan vaikka oikosulkea ilman mitään ongelmia.

Nyt kun maksimaalinen tehon saanti on selvä, on aika optimoida kulutusta. 

Ensimmäinen asia on vaihtaa kaikki valaistus ledeihin, tärkeimmät on jo vaihdettu, mutta muutama on vielä työn alla. Kulkuvaloille tämä muutos on tehty jo vuosia sitten. 

Läppärit ja tabletit vaativat lähes jatkuvaa lataamista ja yleensä näiden laturit kuluttavat tehoa aivan älyttömästi. Jos laturi kuumenee paljon on se huono, sähkö menee lämpönä harakoille. Pahin mahdollinen vaihtoehto läppärille on ladata sitä invertterin kautta koneen mukana tulleella virtalähteellä. Kaupoissa on saatavana virtapihejä 12V virtalähteitä, nämä eivät tunnu kädessä kuin hieman lämpiminä.

Miten me sitten pärjättiin ankkurissa? Täydet akut riittivät tietysti sellaisenaan monta päivää. Parin viikon jälkeen tuli sitten monta pilvistä ja tyyntä päivää. Akkujen lataus hupeni kunnes CTEK katkaisi sähköt, niinkuin sen pitääkin tehdä, etteivät akut vaurioidu. Kone käyntiin ja taas oli sähköä kulutettavaksi.

Viimeisen ankkuriviikon lopulla alkoi tuulla aika lailla ja aurinkokin paistoi. Sähköä oli vaikka muille jakaa. Keitin aamukahvitkin invertterillä, vedenkeitin vie 1000W. Systeemimme toimii siis kuten olimme suunnitelleetkin.

Lopuksi ilmainen mainos. Lähtiessämme CTEKin SMARTPASS virtareitittimessä oli vika. Ajettaessa koneella puolipilvisellä säällä käyttöjännite nousi 16V:iin. Olimme yhteydessä CTEKiin. He ottivat ongelman tosissaan ja saimme Brestiin uuden laitteen CTEKin kustannuksella. Nyt systeemi toimii. Kiitos!

Loma lähenee loppuaan

Jonna 22.11.2014 23:53:00 EET

N 28° 7.870', W 15° 25.498'

Kun päivää vaille 4 viikkoa sitten laskimme ankkurin, tuntui tuleva ankkuriaika pitkältä. Nyt se aika vain on hujahtanut johonkin. Meillä oli aika kova loppukiri, jotta saatiin vene asumiskuntoon. Niin, vauhti oli tainnut olla aika kova jo muutaman kuukauden. Pari ensimmäistä viikkoa meni huilatessa. Voi kuinka ihanaa oli vain maata punkassa aamulla ilman kiirettä mihinkään. Ainut kiire oli syödä aamupalaa, jotta pääsi laiskottelemaan.

Jotain arkisia töitä piti kuitenkin tehdä. Vähintään parin päivän välein piti käydä rannassa "vesimatkalla" eli täyttämässä vesikannut. Veneen vesitankit odottavat vielä asennusta ja olemme olleet kuuden 10 litran vesikannun varassa. Tiskaamiseen ja pyykinpesuun vettä kuluu melko paljon, oman nahkan saa pestyä vähän vähemmällä. Täällä myös ankkuroinnista pitää maksaa hieman (n. 2€/päivä). Myös ankkurissa olevilla on pääsy wc- ja suihkutiloihin, jotenkin täältä ankkurista ei vaan viitsi lähteä maihin suihkuun. Meillä ei ole suihkua, mutta avotilassa vatipesulla saa itsensä oikein hyvin puhtaaksi, vettä on vähän lämmitetty vesipannussa.

Leopard by Finlandin miehistö saapui keskiviikkona Las Palmasiin, vain kokki oli tullut vähän aikaisemmin tutustumaan työpisteeseensä. Samana iltana meidät oli kutsuttu Leopardin tervetuliaistilaisuuteen. Paikalla oli väkeä muista suomalaisista veneistä sekä Nybergit Hoskilta.

Risto Nyberg luovuttaa Samuli Leistille Hoskin viirin vietäväksi ennätysajassa St Lucialle.

Leopard3 on 100 jalkainen hiilikuidusta rakennettu Farrin suunnittelema huippumoderdi hi-tech purjevene. Kuvassa veneen hermokeskus eli navigointiasema.

ARC:n startissa on myös toinen mielenkiintoinen suomalaisprojekti. Volvo 70 veneessä on 10 suomalaispurjehtijaa, BlueSeaRedEyes.

Yhtenä päivänä lähdin taas vedenhakureissulle. Ennen kuin sain vesikannuihin pisaraakaan, olin saanut jo melko monta tuntia kulumaan. Menin kärkkymään Volvo 70-veneelle mahdollisuutta päästä tutustumaan veneeseen. Sainkin hyvin perinpohjaisen esittelyn, kiitos Sebastian! Visiittini kuitenkin yllättäen venyi, koska veneeseen oli liimattu tarrat vasta toiselle kyljelle. Meidän jolla siis lähes pelasti projektin, koska saivat lainata sitä toisen kyljen teippaamiseen. Eihän minulla mikään kiire minnekään ollut ja mukavaa seuraa oli tarjolla ja lisää mielenkiintoisia juttuja veneestä ja projektista.

Voi jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi, kun meidän jolla on näin hienon veneen kyljellä.

Onneksi Timo on tottunut siihen, että minä joskus vähän juutun johonkin, eikä heti huolestu. Kun vihdoin sain vesikannut täytettyä ja ajoin kotiin, oli aurinko juuri laskemassa.

Ihan pelkästään ei olla lomailtu. Jotain pieniä hommia ollaan myös tehty. "Alakerran" kattopaneelit olen saanut paikoilleen. Lisäksi tehtiin yksi moottorin tarvitsema huoltotyö, mikä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tunnin työ veneessä vaatii vähintään toisen mokoman tavaroiden siirtelyyn. Tässä on meidän "makkari" siirrettynä "olkkariin" moottoritöiden tieltä pois.

Huomenna päästään takaisin satamaan. Sitten pistetään taas vähän isompaa vaihdetta töihin. Perähytin uudelleenrakennus on töistä tärkein. Meille on tulossa tärkeitä vieraita uutena vuotena, joten majoitustilat täytyy saada kuntoon. Timon veli ja veljentytär tulevat viikoksi piristämään meidän elämäämme. Yritetään myös saada vesitankit asennettua mahdollisimman pian. Oi sitä juhlaa, kun jonain päivänä meillä on taas juokseva vesi.

Tällä viikolla saatiin myös vihdoin Kelalta päätös meidän oikeudesta Suomen sosiaaliturvaan. Se oli juuri sitä, mitä oletimmekin, eli Suomi on hylännyt meidät. Olemme muuttaneet ulkomaille yli vuodeksi, joten meihin ei sovelleta Suomen asumisperusteista sosiaaliturvalainsäädäntöä. Onneksi olimme varautuneet tähän ja meidän matkavakuutukset on jo otettu maasta, joka ei ole kiinnostunut Suomen sosiaaliturvasta. Mielenkiintoista on se, että oikeus katkesi näin jälkikäteen jo meidän lähtöpäivänä. Ihan täysin Suomi ei meitä kuitenkaan ole hylännyt, täysimääräiset verot kyllä joudumme maksamaan.

ARC:n starttia odotellessa

Jonna 10.11.2014 23:16:24 EET

N 28° 7.870', W 15° 25.498'

Kaksi viikkoa ollaan nyt oltu ankkurissa ja toinen mokona tässä vielä kellutaan. Sitten ARC-veneet suuntaavat etelään ja me takaisin laituriin.

Kuva on otettu arkena aamupäivällä, jolloin ranta on hyvin tyhjä. Viikonloppuisin ja iltaisin ranta täyttyy erilaisista urheilun harrastajista. Toiset pelaavat palloa, toiset melovat ja kolmannet, no, tekevät jotain muuta.

Viikonloppuisin ranta täyttyy paikallisista. Mukana kannetaan telttoja pienimmille ja aurinkokatoksia isommille. Taitaa olla enemmän turisteja ne, ketkä makaavat paahtavan auringon alla.

Viime päivinä on ollut jo sen verran kylmempää ja pilvisempää, ettei auringonpalvojia ole enää paljon näkynyt. Oikeastaan säät muuttuivat heti, kun tuulet kääntyivät takaisin pohjoiseen. Me pidämme lämmöstä, mutta ankkuripaikan ollessa täysin avoin etelän suunnalle, me ennemmin palellaan kuin keikutaan.

Syksyisitä säistä huolimatta vesiaktiviteettejä riittää. Veneiden ympärillä pyörii melojia, kevytveneitä ja purjelautoja. Nämä kaikki ovat mukavia katseltavia. Kovaa kaahaavat moottoriveneet eivät tunnu ihan niin mukavilta, valitettavasti niistä suurin osa on muista ankkuroiduista veneistä.

Yhtenä päivänä havahduimme kyljeltä kuuluvaan kolinaan. Mikä toi oli? Äkkiä ulos katsomaan. Emme tiedä tarkemmin, mitä oli tapahtunut, mutta kyljellämme oli kaatunut kajakki. Ihan omin neuvoin eivät takaisin kyytiin päässeet,vaan tarvitsivat ohjaajan pitämään kajakkia pystyssä. Puolin ja toisin naureskeltiin hassulle tapahtumalle. Muovinen kajakki ei veneelle mitään vahinkoa saa aikaiseksi.

Eilen lähti osa ARC-veneistä jo matkaan. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty ARC+ menee Karibialle Kap Verden kautta. Tässä lähdössä veneitä lähti reilu 50, aika mitäänsanomaton tapahtuma. Rannalla musiikki raikasi ja toivottivat kaiuttimista kaikille erikseen hyvää matkaa, kun veneet ajoivat aallonmurtajan aukosta ulos.

Näiden starttiharjoituksia oli paljon hauskempi seurata.

Ankkurielämää

Jonna 27.10.2014 22:25:01 EET

N 28° 7.870', W 15° 25.498'

Viime blogissa olin jo varma, ettei lisäaikaa satamassa enää heru. Onneksi minun mielipiteelläni ei ollut vaikutusta, vaan sataman ystävällinen henkilökunta antoi meille vielä parikin kertaa jatkoaikaa. Taisi olla silläkin oma osuutensa asiaan, että säät eivät olleet kovin suotuisia Euroopasta tänne tulemiseen. Jostain blogista luin, että Cascaisissa oli paljon veneitä odottamassa sopivaa sääikkunaa. 

Tässä ollaan matkalla kohti ankkurissa olevaa suomalaista S/Y Himeneä. Markus kävi moikkaamassa meitä Las Palmasissa olleessa lähes joka päivä, parhaimpina parikin kertaa. Markuksen blogia ollaan seurattu keväästä asti, joten pitihän meidän käydä katsomassa, miltä yksinpurjehtijan vene näyttää.

Jollaa on käytetty viime kuukausien aikana ahkerasti "muuttoautona". Aallonmurtajan ulkopuolella ei oltu kuitenkaan käyty kuin kerran. Mantalle käytiin vilkuttamassa, kun he lähtivät pari kuukautta sitten kohti Etelä-Ameriikkaa.

S/Y Himene, Laurinkoster 28.

Markus omassa kodissaan.

Viime tiistaina tuli selkeä viesti, että sunnuntain jälkeen ei lisäaikaa enää saada. Eilen siis irroitettiin köydet laiturista yli 10 kuukauden jälkeen. Voi sitä riemun määrää, minkä ihminen voi saada 5 minuutin koneajelusta. Tuuli oli etelästä, jonne ankkuripaikka on täysin avoin. Oli siinä meillä ihmettä, kun ei olla edes merellä oltu. Satama on ollut niin rauhallinen, että melkein kuin olisi kivitalossa asunut. Nyt piti pitää kiinni ja mitään ei oikein voinut jättää pöydälle.

Uimaan kuitenkin uskaltauduttiin. Veden lämpötilan ollessa 26 astetta ja ilman vähän enemmän, on uiminen lähes pakollista, jos siihen on mahdollisuus. Taisi olla Timon ensimmäinen kerta ilman saunaa sitten Suomesta lähdön jälkeen. Vappuna uitiin samalla ankkuripaikalla Mantan saunasta, silloin vesi oli paljon kylmenpää.

Iltaa kohden tuuli onneksi rauhoittui ja kääntyi pohjoiseen, josta sen yleensä pitäisikin puhaltaa. Rauhallinen tämä ankkuripaikka ei koskaan ole, koska laivoja menee koko ajan ohi. Ja niiden lisäksi hinaajat ja luotsiveneet, ympäri vuorokauden.

Yksin ei Iiris ankkurissa keiku, vaan ympärillä on lähes 40 muutakin venettä.

Suomenlippuja täällä näkyy aina vaan enemmän, tässä yksi niistä. Tänään lisäksi tuli yksi vene lisää, Safa. Vielä ei olla kaikkien kanssa ehditty puheisiin, mutta eiköhän tässä vielä ehditä.

Leopard vaanii nurkan takana.

Tässä veneessä ei liehu Suomen lippu, mutta suomalaisväriä tulee olemaan. Vene on ARC:ssä mukana nimellä Leopard by Finland ja lähtee hakemaan reittiennätystä. Vanha ystäväni, entinen kotkalainen, Samuli Leisti,on projektin vetäjänä.

Mukavasti me valokuvaajat heijastutaan keulasta :)

Seuraavat 4 viikkoa nautitaan nyt ankkurielämästä. Ja jos alussa vähän keikutti, niin me silti nautittiin täysin siemauksin. Nyt kun on rauhallisempaa, on elämä tietysti myös helpompaa. Kaiken sen kamalan työn jälkeen, mitä kesä tehtiin, me voidaan nyt ottaa rennosti. Kaikki hommat eivät edelleenkään ole valmiita, mutta Iiris on kuitenkin taas asuttavassa kunnossa ja tiedetään, että runko on hyvässä kunnossa. 

Lihapata á la Timo

Jonna 9.10.2014 22:46:00 EEST

N 28° 7.643', W 15° 25.510'

Joskus kannattaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. 

Viikko sitten satuin olemaan Defyrin sitloodassa, kun laiturin toisella puolen olevan ison (24 metriä pitkä) veneen kannelta ruvettiin juttelemaan. Ranskalainen nainen kysyi, oltaisiinko kiinnostuneita heidän ruokatarvikkeista. Vene on lähdössä ARC:hen, mutta miehistö lähti välillä kotiin. Tuoretuotteita ei siis voinut jättää veneeseen ja eivät tietenkään halunneet niitä roskiinkaan heittää.

Tokihan meille kelpasi, olinhan juuri lähdössä supermarkettiin kurkkua ostamaan. Kun ruvettiin kylmälaukkuja tyhjentämään Defyriin, täytyi melkein välillä hieraista silmiä. Ensin oli tietenkin pakolliset perunat, porkkanat, sipulit, valkosipulit yms. Seuraavasta löytyi kananmunia, erilaisia juustoja, kinkkua ja 7 pakettia voita, yms. Pohjalla odotti yllätys, 4 kilon pakettia pakastelihaa. Ilman kurkkuakin pärjää, ei tarvinnut sinä päivänä enää kauppaan mennä.

Meillä ei ole pakastinta, joten piti keksiä mitä lihoille tehdään. Yksi paketti jätettiin omaan käyttöön ja loput vietiin Jussin pakastimeen Mona F:ään. Heti seuraavana päivänä päästiin 6 suomalaisen kanssa nauttimaan Jussin tekemästä Burgundinpadasta.

Emme myöskään halua käyttää voita kilokaupalla, eikä suuret määrät vihanneksia säily loputtomiin, joten lähes kaikki täällä olevat suomalaisveneet saivat oman osuutensa.

Meillä on ollut vähän epävarmaa tämä elo, kun emme ole tienneet kuinka kauan saamme vielä olla tässä satamassa. Iiris on nyt kohtuu asumisvalmis, mutta niin kauan kuin saamme tässä laiturissa olla, asumme Defyrissä. Tämä kuitenkin helpottaa niitä pieniä töitä, mitä vielä tässä ehdimme tekemään. 

Eilen saatiin taas viikko lisäaikaa, joten voimme vähän suunnitella tekemisiämme. Lihakin oli jo sulanut jääkaapissa. Tänään Timo sitten teki ison kattilallisen pataa. Nyt meillä on vatsat täynnä ja sen lisäksi aika moneksi seuraavaksi päiväksi ruoka valmiina.

Suurempia remontteja ei nyt ennen ankkuriin siirtymistä tehdä. Tänään aloitin kuitenkin lakkaamaan hellan yläpuolella olevia vanereita, jotka on irrotettu aikoja sitten. Saadaan nekin paikoilleen ennen kotiin muuttamista, ihan kiva, sitten voi käyttää myös hellaa. Jos olisi pitänyt tällä viikolla lähteä, niin oltaisiin oltu kylmien ruokien varassa.

Elämä täällä satamassa on viimeisen kuukauden aikana vilkastunut kovasti. Periaatteessa kaikkien veneiden piti pystyä lähtemään viime kuun lopussa. Syyskuun aikana lähes kaikkiin tyhjille jätettyihin veneisiin siis saapui miehistöä. Kesä oltiin täällä melko paikallisessa seurassa, nyt suomalaisia purjehduskavereita tulee moikattua lähes päivittäin. Jotkut veneet lähtivät omasta tahdosta, mutta jotkut ovat myös joutuneet lähtemään. Näyttäisi olevan aika sattuman kauppaa, ketkä saavat jäädä ja ketkä eivät.

Pohjoisesta on myös alkanut saapua paljon veneitä. Suomen lippujakin on jo nähty monta. Ensimmäinen "uusi" vene saapui viikko sitten, Bavaria 33, s/y Chiara, Nina ja Jari meidän naapuriseurasta Sindbadista. Heti perään saapui erikoinen Sailjet 40 tyyppinen vene Lohjalta. Tänään s/y Himenen Markus piipahti meillä kylässä.

ARC-veneitä saapuu joka päivä lisää, joten vahvasti uskomme, että ensi tiistaina mekin joudumme siirtymään ankkuriin. Ei haittaa, tässä on ollut sen verran kova vauhti päällä, että lepo tekee hyvää. Tai no, en minä varmaan kovasti levätä malta, kun pitää sekä ARC että muita veneitä vahdata. Sosiaalinen elämäkin tässä koko ajan vilkastuu. Suurempia remonttihommia jatketaan sitten taas joulukuussa.

Valitettavasti tähän blogiin ei löytynyt yhtään valokuvaa. Jotenkin ollaan unohdettu ottaa muita kuin remonttikuvia...

Melkein kotona

Jonna 25.9.2014 0:03:22 EEST

N 28° 7.643', W 15° 25.510'

Kun toukokuussa muutimme s/y Mantaan, kuvittelimme tekevämme pohjaremontin melko nopeasti. Todellisuus oli kuvitelmia karumpaa ja työt etenivät huomattavasti hitaammin kuin mitä olisimme koskaan voineet kuvitella.

Onnneksi satamassa riitti tyhjiä suomalaisia veneitä. S/y Stormy oli toiminut meidän varastona jo toukokuun lopusta saakka. Mantan Aulin ja Hanskin lennon lähestyessä työt olivat vielä kuitenkin pahasti kesken ja suunnittelimme muuttoa täpö täyteen Stormyyn. Ahdasta olisi ollut, mutta jotenkinhan sitä olisi ollut pakko selvitä. Onneksi hassun sattuman kautta jollamme veikin meidät ja meidän Mantassa olleet tavarat s/y Villa Mareen. 

Villa Mareen muutto oli meille varsinainen onnenpotku. Hyvä onnemme kuitenkin jatkui. Pari yötä oltiin ehditty Villa Maressa nukkua, kun Iiriksen laituriin ilmestyi vene Suomen lippua liehuttaen. S/y Defyr tuli Portugalista. Edellinen porukka osallistui viime vuoden ARC:hen. Tämä nykyinen porukka tulee osallistumaan tämän vuoden ARC:hen. Tämän vuoden kippari on edellisvuoden kipparin tytär. Vähän vitsailtiin, että olisivatpa tulleet muutamaa päivää aiemmin, niin olisimmekin muuttaneet heille. Koko heidän suuri miehistönsä oli täällä siis vain korkeintaan kaksi päivää ja vene oli jäämässä tyhjäksi. Silloin ajateltiin vain, että olisi kätevää asua samassa laiturissa työmaan kanssa.

Försti Jaakko me tunnettiin jo ennestään Hoskilta. Kippari Annika äkkiä innostui siitä, että joku olisi vahtimassa venettä.

Niinhän siinä sitten kävi, että kun viimeiset gastit aamulla lähtivät, niin me muutettiin sisään. Aluksi suurin etu oli todellakin "työmatkan" lyhyys ja kätevyys. Villa Maren ja Iiriksen välimatka maata pitkin on n. 2 km. Silloin kun tehtiin ikävimpiä töitä, oli mukavaa, kun Manta oli vähän kauempana, niin sitä oikeasti pääsi pois työmaalta. Nyt oltiin jo kuitenkin remontissa paljon pidemmällä, eikä enää ahdistanut niin kovasti. Nyt on ollut tosi kätevää, kun voi paljain jaloin pomppia veneestä toiseen. Laiturin kautta pitää kuitenkin mennä, ihan vierekkäin veneet eivät ole.

Koko meidän remontin ajan meillä on ollut sama ongelma. Kaikki työvaiheet vievät paljon enemmän aikaa kuin mitä kuviteltiin. Joskus joku asia vain kestää kauemmin, mutta esim. ruosteen poistossa tuli fysiikka (tai sen puute) vastaan. Sitä ei kerta kaikkiaan pystynyt päivässä heilumaan rälläkän kanssa paria-kolmea tuntia kauampaa. Kädet ja muutkaan paikat eivät vain kestä.

Mutta nyt tarpeeksi "pois" muutoista. Nyt takaisin kotiin.

Stormyn väki palasi veneelleen viikko sitten. Sieltä valitettavasti meidän piti vielä siirtää tavarat Defyriin. Sen sitlooda on tällä hetkellä täynnä turkkilevyjä, ovia, yms. osia. Biminin alla ne pysyvät kuivana, kunhan ei kovin kova sade tule. Toki tänne sisällekin piti jotain kantaa.

Villa Mareen muutettaessa meidän mukana muutti Iiriksen patjat ja paljon erilaisia vaatteita, peittoja yms. pakattuina vakuumipusseihin. Villa Maren väki palasi eilen. Ja tässä oli meillä riemun päivä. Patjat pinottiin Iiriksen perähyttiin (puretun paaran punkan paikalle) ja vakuumipussit menivät sohvan alle. Voi sitä riemua, kun sai vihdoin viedä jotain jo omaan kotiin!

Defyrin tyhjennyksen kanssa ja täältä pois muuttamisen kanssa meillä ei ole niin kovin kovaa kiirettä, paitsi... ARC-veneitä tulee joka päivä lisää. Meidän täytyy ensi kuun aikana väistyä tieltä pois. Suunnitelma on siirtyä aallonmurtajan toiselle puolelle, ankkuripaikalle. 

Uusi pakoputki saatiin viime viikolla ja moottori on koekäytetty. Taittolapapotkuri ei heti auennut, mutta kyllä se lopulta jotain pyörteitä sai aikaiseksi. En edes halua kuvitella, miltä potkuri näyttää. Viimeksi sitä on moottorin voimin pyöritetty helmikuussa. 

Pakoputken asennus ei ollutkaan ihan yksinkertainen juttu. Ensin minä ähelsin aikani, mutta ei se vaan mennyt paikoilleen, pari senttiä upposi, muttei enempää. Paikka on melko ahdas ja putki tekee kovan mutkan. Timo otti järjen käyttöön, viritti narun ja siihen köyden ja minä vedin. Sinnehän se soljahti.

Sähköjen asennus on täysin kesken, mutta akut ovat jo tukevasti uudella paikallaan ja ankkuripelin sähköt asennettu. Myös uusi 2000W invertteri hurisee tarvittaessa iloisesti. Vessakin on jo melkein asennettu ja kylmäboksikin toivottavasti hurahtaa käyntiin, kun vedämme väliaikaisen piuhan akuilta suoraan (sulake tietenkin välissä).

Entinen sauna on vielä muuten täysin sisustamaton, mutta ankkuripelin kytkennät ovat saaneet uuden hienon kotelon.

Akkujen uudessa paikassa kaikki oleellinen on saatu asennettua samaan tilaan. Eli ne, mitkä pitäisikin olla lähellä akkuja.

Timosta on täällä paljastunut melkoinen puuseppä. Vaatimattomissa työtiloissa vaatimattomilla työkaluilla Timo loihtii melkein mitä vain. Ei uskoisi entisestä IT-konsultista.
Joku osuus minullakin kuitenkin on, onnistuin hankkimassa vaneria. Ihan yksinkertaista sekään ei ulkomailla aina ole. 

Jotta tekeminen ei ihan loppuisi tässä kiireen keskellä, niin olemme samalla yrittäneet lakata sisätiloja. "Makuuhuone" saatiin lakattua heti pohjan maalaamisen jälkeen. Salonki onkin ollut vähän kovempi homma.

Lakkaaminen on melko palkitseva hommaa. Sillä saa sentään lopputulokseksi vähintään kohtuullista jälkeä.

Hiominen sen sijaan on rankkaa puuhaa. Ensin tuntuu siltä, että äkkiäkös ton hioo, mutta... Niin taas menee kolme päivää siihen minkä kuvitteli tekevänsä päivässä. Kulmia ja muita nysvättäviä on paljon. Lisäksi tässäkin alkaa käsistä lopulta loppumaan puhti.

Lakan etiketissä maksimikäyttölämpötilaksi ilmoitetaan 27 astetta. Mennään siis aika ylärajoilla. Täällä on kuitenkin tropiikkiin verrattuna hyvä näitä tehdä, kosteusprosentti on melko alhainen.

Paljon on vielä tehtävää ja ikävintä on se, että joudutaan tekemään paljon väliaikaisvirityksiä ARC:n takia. Niiden mentyä marraskuussa, tullaan takaisin tähän satamaan ja tehdään kaikki jäljellä olevat hommat valmiiksi. Jos hyvin käy, voi olla että keväällä päästäisiin välillä vaikka jo purjehtimaan. Näin pitkää taukoa purjehduksesta minulla ei ole vielä elämäni aikana koskaan ollut...

Teräsrungosta opittua

timo 9.9.2014 22:16:00 EEST

N 28° 7.643', W 15° 25.510'

Seuraavassa asioita, joita olemme oppineet teräsrungosta vuoden aikana. Iiris on ensimmäinen teräsveneeni ja tietämykseni metalleista oli ostohetkellä vähäinen.

Iiris on teetätetty Limimetallilla vuonna 1989. Rakennusprosessissa on luotettu Limimetallin osaamiseen. Valmistuksessa on moni asia tehty pieleen, mikä on nopeuttanut pohjan ruostumista.

Runko olisi pitänyt hiekkapuhaltaa ennen maalaamista. Teräksen valmistusprosessin seurauksena pellin pinnassa on 25µm rautaoksidikerros. Tämä kerros on galvaanisesti jalompi kuin teräs. Lisäksi maalin tarttuvuus tähän kerrokseen on huono. Jos rautaoksidia ei ole poistettu, niin teräs ruostuu 6 kertaa nopeammin kuin normaalisti. Ruostuminen on lisäksi pistemäistä, eli ruoste syövyttää nopeasti syviä reikiä.

Iirkseen oli tilattu ja maksettu hiekkapuhallus, jota ei ollut tehty. Kyseessä on siis petos. Syyllisenä Limimetalli tai alihankkija? No, rikos tekijöineen on jo vanhentunut.

Ongelma on myös uretaanivaahdon ulottaminen vesirajan alapuolelle. Vaahdotus on myös aikanaan epäonnistunut (laitteet kuulemma rikki). Runkoon päässyt vesi ei ole valunut pilssiin tai haihtunut. Tämä on myös nopeuttanut ruostumista.

Lisäksi pohjan kaikkiin lokeroihin ei ole tehty valuma-aukkoja. Osa pohjasta on ollut aina märkä.

Yksi suuri ongelma on se, ettei jäykistin palkkien saumoja ole hitsattu koko matkalta. Suurin osa ruostumisista on lähtenyt juuri näistä raoista. Alkuperäisellä ruiskumaalauksella ei ole ollut mitään toivoa saada maalia jokaiseen raon nurkkaan. 

Vaikka yritin kaikkeni, että nämä raot saadaan täytettyä maalilla, en ole sittenkään varma että näin on.

Ruostuminen kertoo tietysti myös huoltojen laiminlyönnistä, tämäkin juontaa jo rakennusvaiheesta. Sisätilat on rakennettu niin, ettei huolto ole ollut mahdollista. Esimerkiksi sähköputkitus oli vedetty vesitankkien päälle. Kaikki perän sähköt piti purkaa ennen tankkien irroitusta. Tankkien allahan oli suurin osa ruosteesta.

Erikoinen asia on se, että runkomateriaaliksi on valittu Corten teräs. Corten teräs on tuttu rakennusten julkisivuissa ja modernien veistosten materiaalina. Ruosteen väri tuntuu kiehtovan arkkitehtejä.

Corten teräs siinä äytössä, mihin se on tarkoitettu.

Corten teräs patinoituu. Alkuun se valuu ruostetta, mutta aikaa myöten ruostuminen hidastuu, jos ympäristö ei ole liian merellinen. Siis kostea ja suolainen. 

En ole löytänyt perusteita, miksi Corten terästä on käytetty veneissä. Se on vahvempaa, mutta teräsveneet ovat muutenkin ylivahvoja. Hitsauksen ja ruostevaran takia, käytettävät teräkset ovat monta kertaa paksumpia kuin tarvitsisi olla.

Corten teräksen ei pitäisi ruostua ainakaan merkittävästi nopeammin kuin tavallisen teräksen. Corten laatu on maksanut kuitenkin aikanaan paljon enemmän kuin tavallinen teräs.

Teetimme Iiriksen pohjan pahimmin ruostuneisiin kohtiin ultraäänimittauksen. Ilman ultraääntä ohentuman suuruutta on, ainakin amatöörin, mahdoton arvioida. Pohja ei ole suora.

Pahimmin oli ruostunut vesitankin täyttöaukon alla oleva kohta, joka oli uretaanivaahdon peittämä. Paksuudesta oli lähtenyt 1mm noin neliösentin alalta. Vastaavia pistemäisiä kohtia oli muutama.

Käytettyä teräsvenettä ostaessa moni teettää pohjan ultraäänimittauksen. Olisi ollut äärimmäisen pieni todennäköisyys, että Iiriksen mittauksessa olisi löytynyt yhtäkään ohentumaa. Mittaus kannattaa kuitenkin tehdä. Jos ohentumia löytyy, on pohja pahoin ruostunut. Mittaus ei kuitenkaan takaa pohjan kuntoa. 

Terästä voi leikata ja hitsata. Jos jostain löyty paha syöpymä pieneltä alueelta, on se suhtellisen helppo korjata.

Laattaruostetta suurennetussa kuvassa.

Kun ruostetta alkoi löytyä olimme alkuun varsin pettyneitä. Nyt kun pohja on saatu maalattua olemme lopputulokseen tyytyväisiä. Iiriksen pohja on täysin kunnossa ja kestää pienellä huollolla vaikka kuinka pitkään. Harva veneen omistaja voi olla omasta veneestään yhtä varma.

Halusimme maailmanpurjehduksellemme nimenomaan metalliveneen. Täysalumiinivene olisi ollut vielä parempi, mutta kun Iiris oli tarjolla, oli valinta helppo.

Madeiran myrskyssä Iiris hakkasi laiturin yli vastapäisen veneen ankkuriin koko yön. Vauriot olivat käytännössä vain rikkoutunut keulavalo. 

Luulen, että lasikuituvene vastaavassa olosuhteessa olisi kärsinyt vakavia vaurioita. Keula olisi ollut tohjona ja mahollisesti masto nurin.

Olemme nyt saaneet ratkaistua jollain tavalla kaikki edellä luetellut rakennusvaiheen viat.

Voisi ajatella, että metalliveneessä eri metallien väliset galvaaniset jännite-erot ovat suuri ongelma. Kyseessä on asia, joka on ehdottomasti opiskeltava. Miten eri metalleja tulee eristää toisistaan, ettei galvaaninen pari aiheuta korroosiota.

Minulle oli yllätys, että vedenalaisissa osissa sinkkianodeilla suojattu metallirunko mahdollistaa esimerkiksi läpivienneissä ja potkuriakselissa huonomman materiaalin käytön. 

Yleisesti Euroopassa venetarvikeliikkeissä myytävänä olevat messinkiläpiviennit kestävät paremmin teräsveneessä kuin lasikuitu- tai puuveneessä. Sinkkianodi suojaa niitäkin.

Mistä materiaalista läpivienti on tehty, selviää stanssatusta CW-koodista.

Yleisesti myynnissä olevat läpiviennit ovat koodilla CW617N, joka sisältää 40% sinkkiä. Kalliimmat ja paremmat pronssiset eivät sisällä sinkkiä.

Täytyy vielä todeta, että korroosio ongelmat eivät Itämerellä, järvistä puhumattakaan, ole yhtä pahat kuin suolaisemmissa vesissä. Tämä on hyvä huomioida, jos lähtee Itämerellä hyvin toimineella veneellä kauemmas.

Lähteet:

Nigel Warren: Metal Corrosion in Boats

EUROPEAN STEEL AND ALLOY GRADES

TERÄS KOSKETUKSISSA MUIDEN MATERIAALIEN KANSSA - Korroosionkestävyys