Neiafu

Jonna 27.9.2019 6:57:02 EEST

S 18° 39.690', W 173° 58.910'

Tongalla myös pojat ja miehet käyttävät hametta. Sen lisäksi heillä on vyötäröllä matto. Matto on vähän kuin länsimaisten miesten kravatti. Se kuuluu virkamiesten asuun siinä kuin koululaisten koulupukuun. Ja tietenkin kaikissa virallisissa "pukujuhlissa" täytyy olla juhlamatto.

Ajaessamme sisään Vava'u saariryhmälle, olivat maisemat todella upeita. On vihreää, kalliota, luolia ja hiekkarantaa eli siis vähän kaikkea.

Vaikka olikin pääministerin hautajaisten vuoksi yleinen vapaapäivä, oli tullimies meidän saapuessamme kuitenkin töissä. Täällä täytyy mennä laivalaituriin kiinni ja tulli tulee veneelle. Tongalaiset ovat kuuluisia lihavuudestaan ja tullimies sopi siihen kuvaan täydellisesti. Iiriksessä kaikki on melko tukevasti rakennettu, mutta nyt on myös sisääntulorappuset todettu tongalaisen kestäväksi. Miehellä oli ainakin 200 kiloa painoa. Sohvakin kesti. Ihan kaikki viranomaiset eivät olleet torstaina töissä, joten pari paperia piti vielä mennä seuraavana päivänä täyttämään. Silloin sentään saimme jo mennä jollalla rantaan.

nsimmäisenä iltana emme jaksaneet mennä maihin asti, vaan kävimme Fish&Chipsillä pienessä kelluvasssa ravintolassa. Muuta niiden ruokalistalta ei löydykään. Saimme samalla maksettua meidän poijumaksun, sillä satumme olemaan saman kaverin omistamassa poijussa.

Seuraavana päivänä menimme hoitamaan loput maahantulomuodollisuudet ja löysimme rannasta torin. Emme keksineet, mitä herkkuja olisimme näistä tehneet, joten päädyimme ostamaan meille tutumpia asioita, kuten kurkkua ja tomaattia. Hedelmiä on myös hyvin saatavilla ja hinnat ovat paljon edullisempia kuin mihin olemme muualla Tyynenmeren saarilla tottuneet. Tai siis lähinnä Ranskan Polynesiaan voidaan vain verrata, koska Niuelta en löytänyt kuin yhden papaijan. Siellä torille olisi pitänyt mennä ennen aamu viittä. Täällä tori on ollut aina auki, kun olemme maissa käyneet.

Veneitä täällä kaupungin rannassa riittää aika paljon, vaikka täällä on 10 mailin sisään 40 eri ankkuripaikkaa. Yhteensä alueella taitaa olla aika paljon veneitä. Oikeastaan koko tämä saariryhmä elää pitkälle meidän ja muiden purjehtijoiden varassa. Muita turistejakin on, mutta melko vähän.

Kaupungin lahti on mielettömän hyvä luonnonsatama. Kuvassa näkyy ainoa kulkureitti lahdelle ja tuossa sisääntulossakin on vielä riutat molemmin puolin. Melko suuren laivat tänne kuitenkin pääsevät sisään ja aukolla on jopa valopoijut.

Tullimiehen lisäksi on kyllä nähty muitakin lihavia, mutta enemmistö täällä taitaa jo olla hoikempia kuin länsimaissa. Ainakin tämä tanssiryhmä on jättänyt lihavuuden ihannoinnin edellisille sukupolville.

Veneilijät auttavat aina tarpeen tullen toisiaan. Tässä Timo on nostamassa naapurin kanssa naapurin perämoottoria merenpohjasta, jonne se jotenkin pääsi hyppäämään.

Tongalla saa purjehtia ja ankkuroitua minne haluaa ilman suurempia rajoituksia, mutta saariryhmää vaihtaessa pitää kuitenkin vähän pyöritellä papereita. Kävimme tänään saman lihavan ja mukavan tullimiehen luona hoitamassa paperityöt kuntoon seuraavalle Ha'apai saariryhmälle siirtymiseen. Siellä pitäisi olla matalammat maisemat, hiekkarannat ja koralliriutat. Emme lähde sinne vielä ihan tänään, mutta lähipäivinä kuitenkin.

Kadotettu keskiviikko

Jonna&Timo Sep 18, 2019 5:19:00 PM GMT

S 18° 31.320', W 173° 53.510'

Maanantaina säärintama käänsi tuulen meille sopivaksi ja lähdimme matkaan. Sää ei varsinaisesti kuitenkaan suosinut, sillä vettä tuli taivaan täydeltä. Äkkiä purjeet ylös, luukut kiinni ja sisälle lymyämään. Onneksi meillä on koppi ettei tarvitse ulkona värjötellä.

Vähitellen sää parani ja tuulikin hieman keveni alun höykytyksestä. Tuulta on kuitenkin riittänyt hyvin koko matkan ja olemme edelleet reippaasti.

Erikoisinta tällä matkalla on se, että eilen oli tiistai ja tänään on torstai. Tongan aikavyöhyke on vähän pielessä. Tongalaiset halusivat medianäkyvyyttä ja vaihtoivat aikavyöhykkeeksi UTC+13, jotta vuosituhat vaihtui siellä ensimmäisenä maailmassa. Yleensä kelloa on tarvinnut kääntää tunti taaksepäin, nyt piti viisareita pyörittää taydet 24 tuntia eteenpäin.

Iiriksen GPS ja radiot näyttävät aina UTC aikaa. Olemme tottuneet Euroopasta asti aina vähentämään tunteja siitä, jotta saamme paikallisen ajan. Nyt pitää taas opetella lisäämään siihen tunteja. Samoin olemme olleet Itämereltä asti Suomea jäljessä, nyt meillä koittaa päivä ensin.

Nyt meillä on matkaa jäljellä vain 15 mailia ja kello on vasta kuusi aamulla. Emme kuitenkaan vielä tiedä pääsemmekö tänään kirjautumaan maahan sisään, sillä Tongan pääministeri kuoli viime viikolla ja tänään on yleinen vapaapäivä hautajaisten vuoksi. Toisaalta ei haittaa, jos meillekin tulee vapaapäivä, sillä emme saa mennä maihin ennen kuin paperit ovat kunnossa. Parin yön purjehdukset ovat aina kaikkein rankinpia, kun emme ehdi päästä nukkumisrytmiin kiinni.

Niue

Jonna 16.9.2019 10:43:07 EEST

S 19° 3.190', W 169° 55.360'

Saavuimme Niuelle maanantaina yhdeltä iltapäivällä. Täällä ei saa mennä maihin ennenkuin tulliselvitys on tilattu laiturille. No, maanantaina se ei iltapäivällä enää onnistunut, koska silloin tänne saapui toinen viikoittaisista lentokoneista. Tulli ja muut maahantuloviranomaiset olivat lentokentällä.

Ensimmäisenä päivänä tyydyimme siis kiikaroimaan maisemia. Tässä saaren päälaituri (ja ehkä ainoa).

Tämän paikan erikoisuus on se, että kaikki veneet nostetaan aina ylös vedestä. Sähkövinssi nostaa ja laskee veneet. Paikalliset nostavat veneet suoraan trailereille. Meidän pikkujollille on laururilla pieni kärry, jolla jollan voi parkkeerata omaan parkkiruutuun. Meillä on alas laskettavat pyörät jollan peräpeilissä, joten meidän on helppo "kärräillä" jollaa melko sileällä betonilaiturilla.

Niue on melkein itsenäinen saari, mutta kuuluu silti Uudelle-Seelannille. Suurin osa Niuelaisista myös asuu nykyisin Uudessa-Zeelannissa. Totuus täällä Tyynellämerellä on ihan sama kuin Suomen saaristossa, ihmiset muuttavat saarilta kaupunkiin. 

Niuen rannat ovat jyrkkiä ja kivikkoisia. Aina jossain välissä on kuitenkin pieniä hiekkarantoja. Suurimpaan osaan näistä on rakennettu portaat tai muut kulkureitit rantatieltä, joka kulkee rantajyrkänteen laidalla.

Saapuessa viranomaiset tulevat laiturille vastaan, mutta lähtiessä täytyy itse mennä viranomaisten luokse. Reilu 3 kilometriä suuntaansa oli meille kuitenkin vain paljon kaivattua liikuntaa. Taksinkin olisi voinut ottaa, mutta silloin maisemat vilahtelevat ohi aivan liian nopeasti. Täytyy kyllä tunnustaa, että takaisin tullessa, juuri kun olimme pääsemässä alas mäeltä, meille tarjottiin kyyti ja hyppäsimme loppumatkaksi auton kyytiin.

Viimeksi Barry saapui paikalle, kun me lähdimme jo jatkamaan matkaa. Tällä kertaa Timo kävi auttamassa poijuköyden kanssa ja ehdimme myös viettämään pari mukavaa iltaa yhdessä ja vaihtamaan kuulumisia. Vain yksi pysähdys oli meillä molemmilla Tahitilta tänne, mutta mahtuihan reiluun kolmeen viikkoon silti monta tarinaa mereltä.

Täällä ei voi kirjautua ulos maasta viikonloppuna. Perjantai lasketaan viikonlopuksi, koska silloin saapuu toinen viikoittaisista lentokoneita. Jos siis haluaa lähteä viikonloppuna merelle, täytyy paperit hoitaa kuntoon jo torstaina. Silloin sääennuste povasi meille sopivaa keliä sunnuntaista alkaen. Sittemmin ennuste on vähän siirtynyt eteenpäin ja huomenna maanantaina meillä on tarkoitus jatkaa matkaa kohti Tongaa.

Palmerston Island

Jonna 11.9.2019 10:50:34 EEST

S 19° 3.190', W 169° 55.360'

Ryhävalaat pyörivät poijujen ympärillä meidän saapuessamme Palmerstonille. Kokoa tällä kaverilla on vähintään Iiriksen verran.

Koska sunnuntaina emme päässeet maihin, oli meillä aikaa ihailla maisemia. Idän puoleisilla tuulilla veneet ovat hyvässä suojassa. Atollin kärki ei kuitenkaan ole kaukana, joten kuohut olivat melkoisen näyttäviä. Riutta rikkoo aallot mukavasti, eivätkä ne kierrä saaren taakse läheskään niin pahasti kuin ne kiertäisivät jyrkkärantaisen saaren ympäri.

Sunnuntaina meille kerrottiin, että viranomaiset tulevat maanantaina. Lopulta veneeseen saapui vain yksi viranomainen useamman hatun kanssa (reppuja oikeasti). Arthur hoiti terveystarkastukset, veneen hyönteismyrkyttämisen, passien tarkastuksen ja tullauksen sekä muutaman muun asian. Myöhemmin kuulimme, että sairaanhoitajan olisi pitänyt olla mukana, mutta hänelle oli tullut aamulla kiireinen potilas. Pormestari oli sairastunut.

Maanantaiaamuna tuli myös kaksi uutta venettä. Kun Arthur oli hoitanut meidän kaikkien maahantulomuodollisuudet, pääsimme vihdoin rantaan. Täällä ei omalla jollalla saa kulkea maihin ollenkaan, vaan saarelaiset kuskaavat venekansan rantaan ja takaisin. Aluksi tätä kieltoa voi vähän ihmetellä, mutta kun olimme käyneet kerran maissa, ymmärsimme hyvin syyn. Varsinkin kovalla tuulella atollin pienet kulkuaukot ovat hurjia. Vuoroveden vaiheesta vähän riippuu miten vesi käyttäytyy. Maihin mennessä hyppyvesi oli hurja. Takaisin tullessa tuntui kuin olisimme harrastamassa koskenlaskua.

Tässä kuvassa meri on rauhallinen, mutta kun tarkkaan katsoo, näkyy saaren ja rannan välissä lähes katkeamaton riutta. Tuosta kuitenkin löytyy useampi rako, mistä pääsee laguunin sisälle. Joskus aiemmin veneet ovat jopa menneet laguunin sisälle ankkuriin, mutta se ei enää ole sallittua, vaan meidän täytyy tyytyä olemaan poijussa atollin ulkopuolella. Mutta jos emme edes jollalla uskaltaisi mennä, niin miten sitten Iiriksellä?

Palmerstonin historia on mielenkiintoinen. Englantilainen William Marsters saapui asumattomalle Palmerstonille vuonna 1863 mukanaan kolme polynesialaisvaimoa. Lapsia kertyi 23 ja lapsenlapsia 134.
Saaren omistaa tänä päivänä nuo kolme sukuhaaraa, joiden kesken maat on jaettu. Vaikka atollin sisällä on useampia saaria, on vain yksi saarista asuttu. Saaren halkaisija on vain vähän yli puoli kilometriä, joten naapurit ovat melko lähellä. Kaikki saaren n. 50 vakituista asukasta ovat Marstersin jälkeläisiä. Muutama ulkopuolinen saarella kuitenkin myös on, kuten ainakin opettaja, sairaanhoitaja ja aiemmin mainuttu Arthur, joka hoitaa palkattuna saaren hallintoa. Päätökset saaren asioista tekee valtuusto, johon kuuluu kaikista kolmesta suvusta kaksi henkeä. Pormestari valitaan vuorotellen eri suvuista.

Saapuessamme Palmerstonille oli Edward poikansa Davidin kanssa meitä vastassa ohjaamassa poijuun. Käytäntönä on, että vastaan tulleiden suku toimii meidän isäntäperheenä. Tällä hetkellä kilpailua ei ollut vaan me kaikki veneilijät olimme saman perheen vieraina tai paremminkin jäseninä. Joka päivä maissa käydessämme söimme lounaan perheen kanssa. Ja kun kenelläkään ei ollut kiire minnekään ehdimme istua ja jutella ja kuulla jos jonkinmoisia mielenkiintoisia tarinoita. Samalla hoitaja kävi hoitamassa perheen ehkä vanhinta jäsentä, pientä haurasta naista, joka enimmäkseen makasi sängyssä, mutta joka välillä nostettiin pyörätuoliin istumaan. Jos ei saarella ehkä ihan kaikkia hoitoja ole saatavilla, niin ei vanhusten elämä kovin kurjaa voi olla, kun saa kuitenkin olla oman perheen keskellä.

Saarella käy rahtilaiva vain muutaman kerran vuodessa. Laiva vie saarelaisten pakastamat kalat myyntiin ja tuo saarelle tarvittavat tarvikkeet. Jotain tietenkin aina loppuu, joten veneistä yritetään sitten kaivaa sellaisia ruokatarvikkeita, joista on saarella pulaa. Meiltäkin löytyi aika paljon kaikenlaista. Meilläkin on joskus pitkä aika supermarkettien välillä, mutta he ostavat aina kerrallaan puolen vuoden ruokatarvikkeet. Varsinkin nuoremman polven ilme kirkaistui, kun kaivettiin varastosta pari Tabasco-pulloa. Yhteensä pari kassillista saatiin kevennettyä meidän varastoja. Samoin muutamille sähköliittimille yms. oli tarvetta.

Palmerstonin lähin saarinaapuri on Aitutaki 200 mailin päässä, joka sekin on vain pieni atolli. Cook saarien pääsaarelle Rarotongalle on matkaa lähes 300 mailia. Ihan äkkiä siellä ei siis voi lähteä piipahtamaan kaupassa. Varsinkin kun saarella ei ole mitään perämoottoreilla varustettuja avoveneitä suurempia aluksia.

Palmerstonin pääkatu. Kirkon vieressä on saaren vanhin rakennus, joka on ainoa jäljellä oleva alkuperäisistä yli 150 vuotta sitten rakennetuista taloista. Se on rakennettu haaksirikkoutuneen laivan lankuista.

Kolmena päivänä kävimme maissa. Pari kertaa kiersimme saaren ympäri. Yhtenä päivänä opettaja esitteli koulunsa, jossa on vaihtelevasti 6-10 oppilasta. Oppilaiden määrä vaihtelee, sillä aina välillä joku on käymässä naapurisaarilla tai Uudessa-Seelannissa, jossa sukua asuu paljon. Ja koska yhteysalus käy harvoin, ovat reissut aina useamman kuukauden mittaisia. Toki pääsevät joskus myös muilla keinoin liikkumaan, esim. saarella vierailevien purjeveneiden kyydissä.

Tällä kertaa koulu oli laajentunut saaren hallintorakennukseen asti, jossa Arthur virkamiehenä valvoi kouluaan päättävän tytön loppukokeita. Tavoitteena oli päästä koetuloksilla yliopistoon.

Kaikki saarella kohtaamamme asukkaat olivat hymyileviä ja lähes kaikkien kanssa, jotka kohdattiin, vaihdettiin muutama sana.

Kaksikerroksisen hurrikaanikeskuksen ohi kävellessämme kuului jostain sen sisältä hiljainen kutsu, "tulkaa sisään". Lähdimme etsimään ääntä ja löysimme tiputuksessa olevan pormestarin, joka hänkin halusi tervehtiä meitä.

Kävelimme ehkä saaren kaikki "kadut" läpi, Sen lisäksi kiersimme saaren myös rantaa pitkin. Saaren rannat ovat autiot, koska eihän kukaan hullu halua keskellä valtamerta rantaan rakentaa. Rakennukset ovat puiden ja palmujen suojassa.

Palmerstonin kaikki sähkö tuotetaan aurinkopaneeleilla. Normaalisti se riittää hyvin, mutta synkinpiä syyspäiviä varten on varalla diesel-generaattori.

Toisena maissakäyntipäivänä kuului talojen välistä kutsu, "tulkaa jäätelölle". Bill edusti eri sukua kuin isäntäperheemme. Hän tarjosi meille valtavat jäätelöannokset ja kertoi paljon mielenkiintoisia tarinoita. Hän oli elämänsä aikana ehtinyt tehdä yhtä sun toista, mutta on aina kuitenkin palannut takaisin Palmerstonille. Juttua riitti, mutta oli aika lähteä takaisin veneelle. Niinpä seuraavanakin päivänä menimme lounaan jälkeen jäätelölle. Muutkin purjehtijat kävivät jäätelöllä, mutta olimme vähän eri aikoihin Billin nurkilla. Mahtaa hänellä olla valtava jäätelötilaus, kun laiva saapuu. Saarella käy kuitenkin veneitä kauden aikana ehkä toista sataa ja hän yrittää kaikille tarjota jäätelöä.

Bill oli melkoinen persoona ja tavaran kerääjä. Pöydällä lahjoittamamme Suomen lippu, joka puuttui hänen kokoelmistaan.

Torstaillekin oli jäätelökutsu ja olimme taas kaivaneet varastoista meille ylimääräisiä ruokatarvikkeita maihin vietäväksi. Näillä tarvikkeillahan siis vain tavallaan maksettiin meidän lounaita. Tuuli oli kuitenkin kääntynyt yön aikana ja aallokko alkoi olla melkoinen. Olimme VHF:llä yhteydessä Edwardiin ja hän suositteli, että vähintään yksi henkilö pysyisi veneellä. Mistään veneestä kukaan ei lopulta mennyt maihin.

Barry (S/Y White Shadow) saapui kuitenkin juuri sinä keikkuvana aamuna perille. Edward kävi auttamassa hänet poijuun, mutta hänen maahantulotarkastuskin sai odottaa seuraavaan päivään.

Kun keli ei ottanut laantuakseen ja tuuliennuste pelotteli, että tuuli kääntyisi vielä pohjoisemmaksi, päätimme lähteä merelle. Tuntui järjettömältä pitää vahtivuoroja poijussa, kun samalla vaivalla voisimme edetä kohti seuraavia seikkailuja. Olisimme vielä mielellämme menneet maihin ja olisi kiva ollut jutustella Barrynkin kanssa, mutta järki sanoi, että parempi on lähteä. Pari muuta venettä lähti heti meidän perään. Heillä kävi vähän huonompi tuuri, sillä he eivät päässeet ollenkaan maihin.

Olimme seuraavana päivänä yhteydessä Barryyn SSB-radiolla ja hän oli selvinnyt yön poijussa ja oli päässyt kelin rauhoituttua seuraavana päivänä maihin.

Vaikka lähdimmekin Palmerstonilta aiemmin kuin suunnitelma oli, ehdimme kuitenkin sopivasti näkeä ja kokea. Oli ehdottomasti pysähtymisen arvoinen paikka!

Edellisessä blogissa mainitsimme ankkurin laskeminen sellaiseen syvyyteen, että osuu riuttaan, jos tuuli kääntyy aivan väärään suuntaan. Näin voi käydä, jos ei noudata paikallisten ohjeita.  

Edellinen blogi lähti sateliitin kautta, joten emme voineet laittaa kuvia. Tässä vielä yksi kuva matkalta Tahitilta Palmerstonille. Varsinaista purjehduksen juhlaa hienossa kelissä.

Nyt olemme jo Niuella, jonne saavuimme eilen maanantaina. Tästä paikasta lisää myöhemmin.

Perillä Palmerstonilla

Jonna&Timo Sep 2, 2019 1:05:00 AM GMT

S 19° 3.190', W 169° 55.360'

Tänään aamupäivällä saavuimme Palmerstonin atollille. Palmerston on osa Cook Saaria, joka puolestaan on osa Uutta-Seelantia.

Olimme olleet yhteydessä tänne jo etukäteen, joten meitä osattiin odottaa. Kiusallisesti kuitenkin satuimme saapumaan juuri kirkonmenojen aikaan, joten aivan hetki piti odottaa venettä, joka ohjasi meidät poijuun. Ankkuroiminen täällä olisi ollut hieman vaikeaa, Kuohuvaan riuttaan on 150 metriä matkaa ja meidän alla on jo 60 metriä vettä. Voimme vain kuvitella, minkälainen merenalainen vuorenrinne tästä alkaa.

Saimme kuitenkin ohjeeksi laskea ankkurin 15 metrin syvyyteen. Jos tuuli sattuisi kääntymään länteen, estää se meitä osumasta riuttaan ja kolinallaan varmasti herättää meidät.

Emme siis ole atollin sisällä, vaan atollin takana suojassa valtameren aalloilta. Tuuli puhaltaa täysillä atollin yli.

Nyt tuuli puhaltaa reippaasti, mutta tänne tullessa rikoimme kyllä kaikki tähän astiset hitausennätykset. Alkumatkan tyynessä hitaimmaksi vuorokausimatkaksi saimme 42 mailia. Matka Tahitilta tänne kesti melkein 10 vuorokautta ja matkaa kertyi 805 mailia. Yleensä hitaimmillammekin saamme vuorokaudessa kelattua vähintään 100 mailia. Matka kuitenkin suojui mukavasti, joten liiemmin ei voi valittaa.

Lähes kaikki tuulen suunnat tuli matkalla koettua ja samoin lähes kaikki purjeet. Genaakkerikin pääsi töihin pitkästä aikaa. Valitettavasti 100 neliötä tarvitsee kuitenkin aallokossa myös jonkin verran tuulta pysyäkseen vedossa, joten sekään ei kaikkein kevyimmässä tuulessa toiminut. Hieno purje se kuitenkin on ja silloin kun sen saa vetoon on meno melkoista.

Yhtään kalaa emme tällä matkalla saaneet. Pari viehettä kuitenkin menetimme, joten elämää meressä oli. Taisivat olla liian suuria meidän pannulle.

Tänään sunnuntaina emme vielä pääse maihin, mutta lepo tekee aina purjehduksen jälkeen hyvää. Huomenna aamulla viranomaiset tulevat veneelle hoitamaan meidän maahantulomuodollisuudet. Sen jälkeen pääsemme tutustumaan atolliin ja sen elämään.

Merielämää näimme jo hieman tänne saapuessamme. Lähestyessämme poijuja ihmettelimme, että mikä ihmeen kivi tai kallio tuolla edessä on. Ei ollut kivi eikä kallio, oli valtavan valaan selkä.