Jonna 11.11.2021 9:32:11 EET
S 37° 40.230', E 176° 10.660'
Parin viikon päästä tulee kaksi vuotta täyteen siitä, kun saavuimme Uuteen-Seelantiin. Sen jälkeen emme ole nähneet auringon nousevan horisontista. |
Olimme jo muutaman viikon odottaneet sopivaa keliä purjehtia Taurangaan, jonne Marsden Covesta on matkaa noin 150 mailia. Tarkoitus oli jakaa matka muutamaan mukavaan päiväpurjehdukseen. Pisin päivämatka olisi ollut Marsden Covesta Coromandel-niemen kärkeen n. 60 mailia. Ei mikään mahdoton päivämatka silloin kun päivänvaloa on noin 14 tuntia vuorokaudessa. Koronarajoitukset kuitenkin puuttuivat peliin. Aucklandissa on vielä tiukka koronasulku ja se on eristetty muusta maasta.
Tämähän ei ollut meille mikään varsinainen ongelma, kokonaismatkaa Taurangaan tämä pidensi vain noin 10 mailia, mutta ensimmäinen legi kuitenkin piteni 60 mailista 90 mailiin, joten yöpurjehdus oli edessä. Sää oli kuitenkin mitä mainioin. Keli oli hyvin kevyt, mutta uusilla purjeilla ja puhtaalla pohjalla melko sileässä veneessä Iiris kulki iloisesti. Välillä tuuli loppui ja piti ajaa koneella, mutta suurin osa matkasta päästiin kuitenkin purjeilla.
Lopulta teimme matkalla kolme pysähdystä. Yöpurjehduksen jälkeen lepäsimme päivän ja seuraavan yön Great Mercury Islandin suojassa. Seuraavat pysähdyspaikat olivat Slipper Island ja Mayor Island. Upeat maisemat olivat kaikissa, mutta kun niistä yrittää ottaa valokuvia ei ne näytä oikein miltään. Suurin osa saarista täällä on tosi korkeita. Se mikä kartassa näyttää pikku luodolta, voi todellisuudessa olla helposti Suursaaren korkuinen.
Taurangan satama on Uuden-Seelannin suurin rahtisatama. Merimerkkejäkin oli moneen lähtöön, patsaan tarinaa emme vielä ole ehtineet selvittää. |
Tauranga on tosi tasainen ja meren puolella hiekkaranta on kilometrien mittainen. Mount Maunganui kuitenkin on mukava maamerkki sataman suulla, korkeutta vähän yli 200 metriä. |
Nyt on kesän purjehduskausi meillä avattu, mutta varsinaista kiirettä meillä ei seuraavaan kohteeseen ole. Vietämme täällä ehkä kuukauden tai jotain. Aivan fantastinen tunne kuitenkin, kun pääsimme pitkästä aikaa oikeasti vaihtamaan maisemaa, ja varsinkin että pääsimme pitkästä aikaa oikeasti purjehtimaan.