Lähdimme sitten Bridgetownista Barbadokselta. Bridgetown on ilmeisesti vaikea sana purjehtijoille, koska pyytämättä sain sekä terveys- että passintarkastajilta tavausohjeita heidän kotikaupunkinsa kirjoittamiseen.
115 mailin seilaus Le Mariniin oli tosi helppo. Molemmat jopa nukuttiin hyvin yöllä. Luottamus veneeseen ja toisiimme on siis vahva.
Tarkoitus on pyykätä, joten tulimme le Mariniin emmekä jääneet ehkä houkuttelevampaan Sainte-Anneen. Hetken etsimme paikkaa todella tiiviiseen ankkuroitujen veneiden seasta. Lopulta kuitenkin ankkuroimme helposti n.3 metrin syvyyteen.
Barbadoksen maahantulomuodollisuudet kiehtoivat tietojenkäsittelyn asiantuntijaa. On hienoa että vanhoja menetelmiä vaalitaan. En ole missään nähnyt niin suurta kirjaa, johon meidän tulo ja lähtö täsmäytettiin. Täällä ei tarvitse mennä tekniikan museoon.
Martinique tarjoaa tylsän itsepalvelu maahankirjautumisen. Ainoa haaste on ranskalaisten AZERTY näppäimistö, jota käyttäen tiedot pitää kirjata.
Edellinen tulo tänne oli paljon jännittävämpi. Silloin tulimme lentokoneella ja täällä tutustuin tuleviin appivanhempiini kahden viikon purjehduksella.
Paikka on mukava. Tässä paikallista perinnepurjehdusta.
Timon saatua meidän maahantulomuodollisuudet hoidettua, alkoi vuoden ensimmäisen päivän aurinko olemaan jo lähellä horisonttia. Auringon juuri laskiessa, ankkuroimme ankkuripaikan uloimmaksi veneeksi. Ilma oli mukavan lämmin ja nautimme oluet istumalaatikossa illan pimetessä. Vaikka vain näimme rannan valot ja kuulimme kovimmat musiikit, tuntui jännittävältä olla uudessa maailmassa.
Ensimmäisinä päivinä meillä oli lähes yhtä keikkuvaa kuin merellä. Maininki vyöryi saaren kulman takaa ja lisäksi terävä pikku töppyrä ehti kehittyä reilun puolen mailin matkalla rannasta. Me emme olleet näin kaukana rannasta, mutta tuuli puhalsi melko rannan suuntaisesti kauempaa lahden pohjukasta.
Keikkumiseen olimme jo tottuneet, mutta jollalla liikkuminen oli vähän märkää touhua.
Muutaman päivän keikkumisen jälkeen yritimme siirtyä lähemmäs rantaa. Maininki ei välttämättä rauhottuisi, mutta jolla-ajelu rantaa pitkin olisi helpompaa. Useamman kerran laskimme ja nostimme ankkurin, mutta pohjasta ei löytynyt pitoa. Ei auttanut muu kuin siirtyä takaisin sinne mistä olimme tulleetkin. Pari tuntia olimme kuitenkin rannan läheisyydessä ja saimme internet-yhteyden veneelle. Atlantin ylitys-blogi oli jo kirjoitettu valmiiksi, nyt saimme sen lähetettyä.
Ikävin puoli kovassa tuulessa ei ehkä kuitenkaan ollut kostea jollamatka, vaan se, että uiminen oli kovin haastavaa. Veneen ympäri jos yritti uida, niin ei siitä oikein tullut mitään. Eteenpäin ei päässyt ja lisäksi suu, nenä ja silmät oli heti vettä täynnä.
Mukavan näköinen hiekkaranta. Tähän olisi lyhyt matka ajaa jollalla, mutta kun maininki lyö rantaan, on rantautuminen hyvin hankalaa.
Tästä on paljon helpompi kulkea maihin. Kuvassa pelastusportaat jäävät vähän piiloon, mutta niitä pitkin oli tosi helppo nousta laiturille. Tällaisia paikkoja löytyi kaupungista useampia. Yhdet portaat olivat aivan supermarketin oven edessä, joten kauppakasseja ei tarvinnut pitkälle kantaa.
Viikko sitten sunnuntaina rupesimme heti aamupalan jälkeen seuraamaan purjehduskilpaoluja. Nyt meidän kaukaisesta ankkuripaikasta oli iloa, näimme koko rata-alueen mukavasti. J/24-luokan veneitä oli 8 kappaletta.
Ylämerkki oli niin lähellä pursiseuran poijuissa olevia veneitä kuin mahdollista.
Kisassa oli kolme purjehdusta. Yritimme pysyä koko ajan selvillä tapahtumista. Ennen starttia kiikaroimme lautakunta-aluksen lippuja yms. Jotenkin kuitenkin tipuimme kärryiltä. Vanhoina kilpapurjehtijoina ja kilpailunjärjestäjinä emme oikein meinanneet ymmärtää toisen lähdön maaliintuloa. Ensimmäisessä lähdössä tulivat kryssillä maaliin, nyt lopettivat vähän kesken, kun ajoivat linjan läpi jo lenssillä ja lopettivat purjehduksen siihen. Lähtölinja oli ns. keskellä rataa, vaikkakin lähellä alamerkkiä. Ja sitten se kolmannen pujehduksen lähtö! Lautakunta-aluksen lippujen mukaan lähtöön oli aikaa alle minuutti, mutta yksikään vene ei ollut vielä edes nostanut keulapurjetta. Hämmästyksemme oli suuri, kun veneet starttasivatkin spinnuilla kohti alamerkkiä. Purjehdusohjeita emme olleet nähneet, ilmeisesti kaikissa kolmessa purjehduksessa oli vähän eri rata.
Tässä veneet ovat juuri startanneet päivän viimeiselle purjehdukselle. Näissä kisoissa pitää selvästikin perehtyä kunnolla purjehdusohjeisiin.
Viime manantaina muutama vene jatkoi matkaansa ja teki tilaa rannan läheisyyteen. Päätimme kokeilimme uudestaan. Nyt onnistui. Elämä on yhtä oppimista. Nyt olimme tietoisesti liikkeellä auringon ollessa korkeimmillaan, oli helppo nähdä pohja. Ankkuroimme melko lähelle sitä paikkaa, missä viimeksikin yritimme. Nyt saimme kuitenkin ankkurin mukavasti valkoiseen hiekkaan. Viiimeksi se jäi tummempaan alueeseen joka on kovaa, todennöisesti vanhaa koralliriuttaa, joka on vuosisatojen saatossa laivojen ankkureiden vuoksi tasoittunut.
Ennen meidän ensimmäistä epäonnistunutta siirtymisyritystä olimme seuranneet muiden veneiden edesottamuksia. Ihmettelimme, kun melko monet yrittivät ankkuroida monta kertaa ja vaihtoivat myös paikkaa. Emme ihmetelleet enää.
Yhtenä päivänä olin juuri lähdössä jollalla maihin kauppaan, kun Timo varoitti ajamasta hevosen päälle. Mitä? Todellakin, siellä oli ihmisiä uittamassa hevosia. Myöhemmin huomasimme, että tämä oli jokapäiväistä touhua.
Tänään sunnuntaina oli taas purjehduskilpailut. Tai oikeastaan tänään alkoi vähän pidempi regatta, joka huipentuu parin päivän päästä Barbadoksen ympäripurjehdukseen.
Liikkeellä oli melko vaihtelevaa kalustoa. Veneet ajoivat paikallisen tasoitussäännön mukaan racing ja cruising luokissa. J/24:lla oli oma luokkansa.
Tästä tilanteessa tuli vähän Valpuri-ajat mieleen. Mekin kohtasimme joskus merkeillä ja radalla vähän meitä suurempia veneitä.
Kaupunk kuvat kaduilta ovat valitettavasti jääneet vähän vähiin. Tässä kuitenkin kaupunkimaisemaa jollasta katsottuna.
Tämän sillan takaa löytyy vierassatama. Tuolla keikkuisi vähän vähemmän, mutta emme sinne kuitenkaan himoitse. Ankkurissa saamme ollla ilmaiseksi. Lisäksi meillä on puhdas uimavesi, eikä tarvitse pelätä rottia ja muita ötököitä. Ainakin rannan aukiolla on sen verran rotta-ansoja, että oletan niiden olevan jonkinmoinen ongelma. Musiikin äänenvoimakkuudesta en tiedä onko siinä eroa, sen verran jytisee viikonloppuisin ankkuripaikallakin.
Tuolta jostain varjojen katveesta yhdistyvät meidänkin laitteet internettiin. Sinänsä hauska ilmainen wi-fi, että päästäkseen nettiin, täytyy ensin Facebookissa kertoa olevansa siellä. Eli kun Facebookissa on joka päivä näkynyt, että olemme Bar/Restaurantissa, niin olemme oikeasti vain kirjautuneet veneeltä verkkoon. Emme oikeastaan edes tiedä missä tämä baari on.
Veneessä ei koskaan hommat lopu kesken, mutta nyt olemme silti ottaneet hyvin rennosti. Kun tuuli helpotti, olemme uineet joka päivä. Oi kuinka ihanaa on hypätä veneen perästä kirkkaaseen mereen. Timolle koodaus täällä ei ole työ vaan harrastus. Hän on täällä jatkanut meidän tulevien järjestelmien rakentamista. Enimmäkseen työ tapahtuu tietokoneella, mutta välillä pitää myös ottaa kolvi käteen ja rakentaa jotain.
Timo kokeilee shuntitonta virran mittausta.
Seuraavaksi suuntaamme kohti Martiniqueta. Ehkä jo huomenna, mutta todennäisesti ainakin tulevalla viikolla.
Lähtöpäivä Atlantin ylitykselle vierähti nopeasti ja pääsimme matkaan vasta neljältä iltapäivällä. Aamulla heräsimme tavalliseen aikaan, mutta poikkeuksellisesti jopa minä nousin heti ylös enkä jäänyt laiskottelemaan.
Aamupalan ja säiden jälkeen teimme tuoreiden ruokatarvikkeiden hankinnat. Leipää, hedelmiä ja jokunen tomaatti. Vaikka torilla tarjolla oli monenlaista herkkua, oli ongelmana niiden säilyvyys, kaikki oli juuri sopivan kypsää sillä hetkellä.
Ulosselvitys Kap Verdeltä oli yksinkertaista ja helppoa, vain kahdessa paikassa piti käydä. Tällä kertaa satamapoliisi ja passintarkastus löytyivät helposti, sillä samoissa toimistoissa olimme jo käyneet maahan saapuessamme.
Vesi oli kuivalla Kap Verdellä kortilla, meillä kirjaimellisesti. Satamakonttorissa kortille ladattiin litroja, 2 eurosenttiä/litra. Lähtösuihkujen jälkeen vettä oli vielä hieman jäljellä. Sillä saatiin huuhdeltua saharan hiekat hetkeksi aurinkopaneelien päältä pois. Hiekkaa valitettavasti oli ilmassa koko ajan, mutta onneksi tiedossa oli, että kohta pääsemme sen vaikutusalueelta pois.
Meillä ei ole suunnitelmissa mennä lähitulevaisuudessa takaisin Kap Verdelle, joten seuraavaksi ohjelmassa oli jäljellä olevien rahojen tuhlaus. Lounaalla kävimme pizzalla ja sitten vielä kaupassa. Hyvin saimme kaupassa ostokset laskettua, vain vajaan euron verran jäi kolikoita taskun pohjalle.
Lopuksi vielä kurvasimme polttoainelaiturin kautta, jonka jälkeen vihdoin pääsimme matkaan.
Lähtiessä sääennusteet näyttivät seuraavan viikon ajaksi meille täysin myötäistä tuulta. Viritimme jo laiturissa spiirapuomit paikoilleen. Todellakin puomit, yksi molemmille puolille.
Tällä purjesetillä on helppo lasketella myötäiseen. Vene ei kovin kampea mihinkään suuntaan ja tuuliperäsimen on helppo pitää suunta.
Tuulet pysyivät hyvin samanlaisina koko matkan. Lähtiessä, Kap Verden suojassa, jouduimme ensimmäisenä yönä ajamaan vähän koneella, muuten tuulta oli koko ajan riittävästi ja sopivasta suunnasta. Aivan alkua lukuun ottamatta ajoimme koko matkan kahdella keulapurjeella. Isopurje pysyi koko matkan puomilla.
Veneen pysyminen hyvässä balanssissa on meille hyvin tärkeää. Tuuliperäsin ei pysty pitämään suuntaa, jos vene yrittää kovasti kammeta johonkin suuntaan.
"Väinö" ajoi tunnollisesti koko Atlantin yli. Vain alun konetunteina jouduimme käyttämään hydraulista automaattiohjausta.
Alkumatkasta yritimme saada säätietoja grib-tiedostoina SSB-radion kautta, ei onnistunut. Seuraavaksi rupesimme vastaanottamaan sääfakseja samaisen radion kautta. Meille sopivat tiedot tulivat klo 00 UTC. Joinain iltoina saimme hyvinkin selkeät kuvat, jonain iltoina ei tullut mitään, mutta yleisimmin tuli jotain siltä väliltä. Emme vieläkään tiedä, oliko radiokelit kovin kehnot vai onko meillä laitteissa vikaa. Vai olimmeko vain liian kaukana kaikesta?
Tämä on sellainen melko selkeä kuva.
Vaikka olisimme saaneet hyvät säätiedoitukset joka päivä, kaikkea ei voi ennustaa. Merellä tuli välillä rajujakin sadekuuroja, joista kuitenkin vain muutamasta tuli tuulta kovasti lisää. Lähes kaikki kuitenkin vähän voimistivat ja käänsivät tuulta. Päivisin lähestyvät pilvet on helppo havaita, öisin käytimme tähän tutkaa.
Sadekuuro lähestyy...
Lukeminen ja nukkuminen olivat meidän pääharrastukset merellä. Yleisesti ottaen tykkäämme tehdä ruokaa, mutta merellä tyydyimme yksinkertaisiin vaihtoehtoihin. Herkutella ehdimme myöhemminkin.
Yleisin lämmin ruoka oli cous-cousia ja jotain pastakastiketta säilykepurkista. Cous-cousia emme ole aiemmin paljon käyttäneet, mutta siitä tuli heti meidän suosikki merellä. Sitä ei tarvitse keittää, kuten pastaa, vaan se valmistetaan kuten pussimuusi. Cous-cousia kulhoon ja vesipannusta kuumaa vettä päälle. Helppoa ja hyvää.
Pehmeän leivän loputtua söimme myös usein tonnikalarullia eli tortillan sisään kääräisimme purkista tonnikalaa ja vähän mausteita päälle. Leipää ostimme kyllä mukaan melko paljon, mutta se ei valitettavati säilynyt kovin montaa päivää. Näkkäriä ja hapankorppua meillä onneksi vielä riittää pitkäksi aikaa eteenpäinkin.
Kalastustakin olin suunnitellut. Suunnitelmat valitettavati menivät levien mukana. Meressä oli aivan mielettömän paljon samaa levää, mitä tarttui koukkuun jo matkalla Kap Verdelle. Se on rakenteelta sellaista, että se iloisesti takertuu siimaan ja valuu sitä pitkin vieheeseen asti. En viitsinyt lainkaan koukkua kastaa.
Lentokaloja näkyi joka päivä tosi paljon. Yöllä niitä välillä eksyi kannellekin. Yhtenä yönä säikähdin tosi kovin, kun iso lentokala laskeutui ruffin päälle räpiköimään.
Yöllä kuolleet kalanraadot joutivat takaisin mereen. Tuoreempina niitä voisi vaikka paistaa.
Jouluna meillä ei ollut kinkkua, eikä muitakaan perinteisiä jouluruokia. Sen verran joulumieltä oli jo kuitenkin Teneriffalla ollut, että muutama pieni suklaajoulupukki koristi Iiriksen salonkia jouluaattona.
Joululahja toiveeni, jonka olin Timolle paljastanut jo aiemmin, kuitenkin toteutui. Jouluaattona meitä kävi tervehtimässä iso lauma pikkuvalaita. Tarkempaa lajimääritystä meillä ole, mutta laiskoja olivat, hyvä jos evä vähän vilahti ilmassa, mistään hypyistä ei ollut tietoakaan. Tai ehkä ne olivat vain jo väsyneitä, jos joulupukki oli lähettänyt niitä jo liian monen iloksi. Tämä jäikin matkan ainoaksi valasesitykseksi.
Uusi vuosi vaihtui lähes huomaamatta. Timo nukkui tyytyväisenä univuorossa ja minä rustasin lokikirjaa. Meillä on tapana kirjoittaa lokikirjaan kaksi kertaa vuorokaudessa, kello 12 sekä yöllä että päivällä. Sen verran kuitenkin huomasin, että muistin laittaa päivämäärien väliin väliotsikon, 2016.
Mitään tiettyjä etukäteen sovittuja vahtivuoroja meillä ei ollut, vaan sen mukaan menimme, mikä hyvältä tuntui. Ensimmäiset yöt olivat vähän sellaisia, että nukuimme pari tuntia ja heräsimme kysymään toiselta, että miten menee. Joskus vastaus oli, että nuku vielä vähän ja toisinaan taas, että voisimme jo vaihtaa.
Muutaman ensimmäisen päivän jälkeen meille muotoutui kuitenkin ihan huomaamatta vuorokausirytmi, joka jatkui koko loppumatkan.
Päivän pääruoka oli ennen auringon laskua. Auringon laskiessa n. klo 18 minä painuin nukkumaan.
Timo nautti auringonlaskusta, laittoi kulkuvalot ja tutkan päälle ja alkoi lukemaan.
Timo laittoi sääfaksien vastaanoton päälle aikavyöhykkeestä riippuen klo 22, 21 tai 20. Samalla käynnistimme moottorin lataamaan akkuja pariksi tunniksi. Tässä vaiheessa minä nousin ylös ja Timo meni lataamaan omia akkujaan.
Vähän yöstä riippuen annoin Timon nukkua 5-6 tuntia. Sitten aloin olla jo niin väsynyt, että rivit eivät tahtoneet kirjassa pysyä järjestyksessä. Ihan koko aikaa en kuitenkaan lukenut. Välillä vain ihailin merta ja tähtiä. Varsinkin joulun aika oli upea, kun täysikuu valaisi mukavasti.
Timo nousi aamuyöllä virkeänä tietokoneelle ja koodasi (ohjelmoi) auringon nousuun asti, n. klo 6. Ihailtuaan auringon nousun Timo otti taas kirjan käteensä.
Minä puolestani heräilin itsekseni, kun valoa alkoi tulvimaan veneen sisälle. Nyt onneksi sain rauhassa heräillä, koska minusta on kiva vähän aika maata, eikä pompata ylös heti kun silmät aukeavat.
Kahdeksan maissa nousin ylös ja tässä vaiheessa Timo pääsi parin tunnin aamu-unille.
Timon aamu-unien jälkeen minä menin vielä aamupäivä köllille, jolloin joskus nukahdin hetkeksi tai sitten en.
Tässä vaiheessa Timo nautti aamupalan ja suoritti aamujumpan.
Päivällä kumpikaan ei nukkunut, joten yöunissa oli tullut tunteja riittävästi. Päivällä jompi kumpi oli vahdissa kirjaa lukien ja toinen oli punkassa laiskottelemassa.
Tämä on siitä harvinainen kuva, että minulla on perinteinen kirja kädessäni. Sitä ei meillä yleensä paljon tapahdu. Kaikki romaanit luemme sähköisinä tableteilla. Tämä oli meidän päiväköllipaikka, oikeat unet nukuimme turvassa kunnon meripunkassa hyvän laidan suojassa.
Merellä vietimme kaikkiaan 16 vuorokautta, jonka jälkeen saavuimme Barbadokselle. Matkaa GPS:n lokiin kertyi 2049. Merellä oli hiljaista, matkalla näimme vain kaksi laivaa.
Barbadoksella pitää mennä laivasatamaan hoitamaan maahantulomuodollisuudet. Kun rupesimme ajamaan koneella, ihmettelimme erikoista tärinää. Sataman suulla päätimme kokeilla, että myös pakki toimii normaalisti. Toimihan se. Samalla se pöllytti kilotolkulla aiemmin mainittua levää veneen alta. Tämän jälkeen tärinäkin hävisi.
