Kuningatar Emman ponttoonisilta

Jonna 10.6.2017 4:31:50 EEST

N 12° 4.820', W 68° 51.778'

Curacaon pääkaupunki Willemstad on jakautunut kahteen osaan. Kaupungin jakajana on vesireitti ja satama, joka jatkuu pitkälle sisämaahan. Kaupungin puolikkaat yhdistävä 167 metriä pitkä ponttoonisilta on palvellut kävelijöitä jo yli sata vuotta. 

Ensimmäisen kerran ylitimme sillan samana päivänä kuin saavuimme tänne. Meidän ankkurilahden rannalta liikennöivän bussin päätepysäkki on Pundan kaupunginosassa. Pundan nurkalta löytyi tulli. Muut maahantulomuodollisuudet, passintarkastus ja satamaviranomaiset löytyivät vastarannalta (Otrobanda) laivasatamasta. Palattuamme takaisin Pundan puolelle, menimme väsyneinä ja nälkiintyneinä lähimpään rantaravintolaan nauttimaan ankkurikaljat ja syömään. Silloin näimme ensimmäisen kerran sillan avautuvan. Aika hauska, kun pitkä ponttoonisilta käynnistää dieselmoottorinsa ja lähtee ajelemaan, no, ei ehkä ihan ajelemaan, kääntymään vain saranansa varassa.

Heti seuraavana päivänä tulimme uudestaan kaupunkiin. Tällä kertaa tärkein syy oli paikallisen sim-kortin hankinta, jotta pääsisimme internettiin kotonakin. Toki tärkeimmät asiat olimme hoitaneet kännykällä jo edellisenä päivänä ankkurikaljoja hörpätessä.

Nyt emme olleet niin väsyneitä ja kiirettäkään ei ollut. Nautimme normaalista turistin elämästä. Vain erona "oikeisiin" turisteihin on, että meillä ei ole selfie-keppiä. Voimme siis vain vuorotellen kuvata toisiamme.

Siinä sillalla ihmetellessämme alkoivat varoituskellot soimaan, portit menivät kiinni ja silta rupesi avautumaan. Ihmisiä ei sillalta ajeta pois, koska kääntyvä ponttoonilaituri ei varsinaisesti ole kovin vaarallinen paikka.

Silta avautui raolleen, pikkuhinaaja ajoi ulos ja silta alkoi menemään kiinni. Ei mennytkään. Silta rupesi uudestaan avautumaan, nyt enemmän kuin raolleen. Emme olleet paljon kiinnittäneet huomiota muihin ihmisiin, paitsi että monet juoksivat vauhdilla portista ulos ennen sillan avautumista. Nyt selvisi syy juoksuun. Silta avautuikin kokonaan tällä kertaa. Koko pitkällä sillalla olimme vain me ja yksi toinen pariskunta. Muut olivat ymmärtäneet kiirehtiä rannalle. Sillalle on myös sijainen. Jos silta joudutaan pitämään auki kovan tuulen takia tai silta avataan kokonaan laivaa varten, on käytössä lautta, joka kuljettaa ihmisiä rannalta toiselle. Me ihmettelimme sillalla tätä kaikkea, poispääsyä ei ollut, muut kulki jo lautalla.

Onneksi meillä ei ollut kiire ja olemme myös hyvin kiinnostuneita merenkulusta. Aivan sillan ulkopuolella oli rahtilaiva, jonka toivoimme tulevan sisään. Nosti se kyllä sattumalta siinä odotellessa ankkurinsa, mutta jatkoi matkaa muualle. Hetken odottelun jälkeen hollantilainen sotalaiva ilmestyi linnoituksen nurkan takaa, tätä varten oli silta avattu.

Vajaa puoli tuntia vietimme sillalla. Ei harmittanut yhtään. Mielenkiintoinen kokemus. Onneksi olimme laittaneet aurinkorasvaa, koska muuten olisi ollut vähän rankkaa iholle ilman mitään varjoa.

Jos meillä joskus sattuisi olemaan kiire, mikä on kyllä hyvin epätodennäköistä, osaamme jatkossa varoa sillan avaamista lipputangossa liehuvan lipun väristä. Tämän sillan tulemme kuitenkin varmasti ylittämään vielä lukemattomat kerran ennen syksyä.

Saint Lucia - Curacao

timo 7.6.2017 4:59:04 EEST

N 12° 4.820', W 68° 51.778'

Lähdettiin Rodney Baysta puolilta päivin. Piti ottaa verotonta dieseliä, mutta asema oli kiinni kahteen asti. Ei tankkiin olisi mahtunut paljon 50 litraa enempää, joten lähdettiin seilaamaan.

Purjevalinta oli sama kuin Atlantin ylityksellä, genoa ja fokka spiirattuina. Luvassa oli myötäistä tuulta. Ohjauksesta huolehti tuuliperäsin Väiski. Tuuli oli alussa kevyttä, niinkuin oli luvattukin. Myötävirta oli kuitenkin enimmäkseen yli solmun. Matka siis taittui vauhdikkaasti heikossa tuulessakin.

Parin sadan mailin jälkeen tuuli alkoi viriämään ja aallotkin nousemaan. Ukkospilvet toivat sateineen jännitystä ja vauhtia. Muuta liikennettä oli vähän. Yksi rahtialus meni keulan edestä kun meillä oli vauhtia 4 solmua. Kohta ukkospuuska nosti vauhdin yli 8 solmuun. Tuli kiire tarkistaa meidän etäisyys. Tämä oli tietenkin yöllä.

Nähtiin ilmeisesti myös pari venezuelalaista kalapaattia. Valot nähtiin ja VHF:stä espanjankielistä puhetta, jota en ymmärtänyt. Äänensävystä päättelin, että kalaa tuli ja paljon.

ABC saaria lähestyttäessä tuuli ja aallot nousivat. Meillä oli mukava myötäinen kiertää Bonaire pohjoisen kautta, mikä ei sitten ollut kuitenkaan hyvä ratkaisu. Luin purjehdusoppaat vasta viimeisenä yönä ja ymmärsin liian myöhään, että Bonairesta ei ollut matalana saarena kummempaa suojaa saarten välissä. Saarten välissä oli ikävä jyrkkä sivuaallokko, joka keikutti venettä ikävästi.

Viimeinen jännitys oli ajaa korkeassa aallossa ja 13 m/s myötätuulessa kapeasta aukosta sisään Spanish Watersiin. Ankkurointi piti tehdä tarkkaan. Sallitut alueet ovat rajoitetut ja tuuli teki asian hankalaksi. Neljännellä kerralla saatiin paikka, joka miellyttänee meitä, muita purjehtijoita ja joka on melkein viranomaisten koordinaattien sisällä. 

Lähestymme Curacaoa

Jonna&Timo 4.6.2017 7:50:00 EEST

N 12° 40.859', W 65° 54.749'

Kolmatta päivää merellä. On ollut heikkoa tuulta, mutta hyvä myötävirta. Nyt tuuli voimistuu ja pitänee alkaa jarrutella ettei tulla perille yöllä. Kummalta puolelta kiertää Bonair, siinä pulma.

Marinasta marinaan

Jonna 1.6.2017 4:41:39 EEST

N 14° 4.424', W 60° 57.019'

Iiris Rodey Bay Marinassa toukokuun viimeisenä päivänä. Olemme aisapaikalla, johon mahtuisi varmasti Iiristä kaksi kertaa suurempi vene. Tilaa kuitenkin on ja satama selkeästi antaa meille lyhytaikaisille vieraille paikan, joka on helppo löytää. VHF:ssä annettiin vain laiturikirjain ja paikan numero. Onneksi pakat ovat todella hyvin merkittyjä, joten oli helppo löytää oikea paikka, vaikka kukaan ei ollut vastassa. Olemme ymmärtäneet, että joulukuussa täällä on hieman ahtaampaa.

Palataan tarinassa kuitenkin pari viikkoa taakse päin. 

Saimme viimein työt siihen malliin, että oli aika jättää telakan laituri taaksemme. Telakan laiturissa oli ikävä olla, vesi oli surkean likaista ja muutenkaan ympäristö ei ollut niitä mieluisimpia. Telakka sinänsä, ympäristöä lukuunottamatta, oli yksi parhaimmista. Henkilökunta oli ystävällistä ja ammattitaitoista ja laiturimaksukin oli yllättävänkin edullinen. Telakointi sen sijaan oli sieltä kallimmaasta päästä.

Päästyämme laiturista pois suuntasimme keulan kohti St. Annen ankkuripaikkaa. Voi mikä ihana tunne oli yli kahden kuukauden tauon jälkeen hypätä uimaan kirkkaaseen veteen. Nyt oli elämä taas sitä, mitä sen täällä pitäisikin olla.

S/y Omahan (syomaha.blogspot.com) Miia ja Aiski olivat kutsuneet meidät grillaamaan monet kerrat. Valitettavasti olimme aina joutuneet kieltäytymään, koska emme halunneet pienellä jollallamme ajaa Le Marinista St. Anneen asti (ja pimeässä takaisin). Kun vihdoin pääsimme Iiriksellä takaisin St. Anneen oli Aiskin grilli rannalla  heti kuumana. Omahan pakastimesta löytyi vielä erinomaisia suomalaisia lihoja. Heillä on siis ihan valtava pakastin, koska tiedämme, että lihoja ei varsinaisesti ole säästelty. Kiitos taas kerran Omahan väelle loistavasta ateriasta.

Kamera hieman vääristää, oikeasti Omaha oli puolen mailin päässä Iirikseltä. Näköetäisyydellä kuitenkin, jos ei veneitä sattunut olemaan ankkurissa.

Suunnitelmissamme oli olla viikko St. Annen kirkkaissa vesissä ja mennä sitten Le Mariniin hoitamaan muutama pieni keskeneräinen asia. Niinhän siinä kuitenkin kävi, että heti St. Anneen päästyämme, huomasimme pari puutetta. Esim. nylonprikkoja olisi pitänyt löytyä lisää torvien suojuksia varten. Olimmehan olleet vain kaksi kuukautta yhden tai kahden minuutin kävelymatkan päässä venetarvikeliikkeestä.

Omahalla on iso ja nopea jolla. Onneksemme he olivat menossa kauppaan Le Mariniin, jolloin minä liftasin kyytiin. Sain siis puuttuvan yhden nylonprikan haettua. Toki pääsin muutenkin täydentämään tuoreiden ruokien varastoja esimerkiksi herkullisilla avocadoilla.

Kun olimme viikon rentoutuneet (erinäiköisiä pikku töitä tehdän), oli taas aika palata arkeen. Tällä kertaa menimme Marina Du Mariniin. Onneksemme saimme laituripaikan hyvin läheltä alueen parasta venetarvikeliiketta (Caraibe Marine). Olimme jo pitkään miettinyt, mitä meidän pitäisi tehdä meidän ankkuriketjun kanssa. Päivä päivältä se oli ruosteisempi. Ennen ketjuja uudelleen galvanoitiin siellä sun täällä. Nykyään sellaista paikkaa on vaikea löytää ja jos löytää, on hinta puolet uudet hinnasta.

Olimme siis päätyneet vaihtoehdoista siihen, että uusimme koko ketjun. Vanha ketju oli 60m pitkä. Nyt päätimme kokeilla mahtuisiko ankkuriboksiin 80m. Tiesimme, että mahtuu, mutta aika näyttää silti onko se liian täynnä. Kun ketjua vedetään sisään, ei se valu pohjalla vaan jää kekoon ankkuriboksin nurkkaan. Mitä enenmmän boksissa on ketjua, sen vähemmän keolle on tilaa. Toistaiseksi näyttää sitä, että ongelmaa ei ehkä ole.

Ero vanhan ja uuden ketjun välillä on kuitenkin huomattava. Pyrimme siihen, että meillä olisi aina ketjua ulkona vähintään 5 kertaa veden syvyys. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista, jos on oikein ahdas ankkuripaikka. Ehdoton minimi ankkurin hyvälle pidolle on kuitenkin 4 kertaa veden syvyys. Tämä tarkoittaa sitä, että 60m riitti hätäisesti 15 metrin veteen ja uudella voidaan ankkuroida jo lähes 20 metrin syvyiseen paikkaan. Iiris on kiertänyt pari kertaa pallon ympäri ja silloin 60m ketjua riitti hyvin. Meistä kuitenkin tuntuu, että joka paikassa on veneitä vähän enmmän kuin ennen, joten kaikki eivät mahdu aivan rantavesiin.

Ja sitten siihen, miksi olemme marinassa täällä St. Luciallakin.

Pidemmilla merimatkoilla meidän jolla asuu vessan penkillä ja pitää genaakkeria kainalossaan. Emme halua pitää sitä ulkona kannella kahdesta syystä. Yksi syy on se, että jos vene sukeltaa oikein pahasti tai jättiläisaalto pyykäisee kannen yli, on jolla kovilla. Toinen, ehkä tärkeämpi syy on se, että haluamme hoitaa vahtivuorot sisällä. Jos pidämme jollan keulakannella, emme enää näe sisältä eteenpäin.

Vietimme kuitenkin odotetusti lyhyen matkan Martiniquelta St. Lucialle nauttien merestä avotilassa. On kuitenkin kiva, jos voimme pakata jollan sisälle niin, että se ei ole yltäpäältä suolainen. Siksi päädyimme huuhtelemaan, kuivattamaan ja pakkaamaan jollan sisälle jo Le Marinissa. 

St. Lucialla saapuessa voi tulliselvityksen tehdä yhdellä kertaa sisään ja ulos, jos viipyy maassa alle 72 tuntia. Meidän on siis aika huomenna lounaan jälkeen lähteä jatkamaan matkaa. Suuntana on ABC-saaret ja vielä tarkemmin Curacao. Matkaa sinne on vähän vajaa 500 mailia. Ihanaa päästä merelle rentoutumaan!