Jättiläissimpukoita ja leprasiirtolan rauniot

Jonna 30.9.2022 10:45:06 EEST

S 17° 24.210', E 177° 45.350'

Taas kävi niin kuin usein ennenkin, että suunnitelmat vähän muuttuivat. Nousimme itse ylös ennen viittä ja purjeetkin olivat jo vedossa ennen auringon nousua. Sää ei vain ollut sitä mitä oli tilattu tai ennustettu. Suojaisessa ankkuripaikassamme emme tienneet, mikä keli ulkona on. Kun pääsimme kahden mailin päähän ja riutan suojasta pois, alkoi Iiris ryskimään päin jyrkkiä aaltoja ja vesi lensi. Tuulta oli aivan liikaa ja näytti vähän siltä, että tuossa kelissä emme nousisi riittävän ylös tuuleen eli sinne minne halusimme mennä. Aika äkkiä teimme päätöksen kääntyä takaisin.

Muutaman päivän odottelimme tuulen rauhoittumista ja sitten olikin edessä mukava purjehdus. Tällä kertaa päätimme mennä vain 20 mailin päähän, joten nyt ei tarvinnut herätyskelloa. 

Namena ja sitä ympäröivät vesialueet ja koralliriutat ovat omistajiensa taholta julistettu luonnonsuojelualueeksi. Kukaan ei saa kalastaa niissä vesissä. Koska he eivät näin ollen saa elantoaan kalastamisesta, keräävät he vierailijoilta puistomaksua. Valitettavasti sää oli hyvin harmaa, kun olimme siellä, emmekä saaneet hyviä kuvia. Pieni saari kuhisi elämää. Lintuja visersi joka puussa ja sen lisäksi toiset kiertelivät meitäkin vesirajassa. Ilmeisesti suojelu auttaa, sillä näin paljon emme ole nähneet lintuja pitkään aikaan. Sää taisi olla kaikkien mielestä niin synkkä, että kukaan ei käynyt meiltä maksua keräämässä. Aamulla jatkoimme matkaa.

Seuraava kohde oli Makogai ja jättiläissimpukat. Mittanauhaa ei ollut mukana, mutta arviolta se oli vähän vajaan metrin mittainen.

Ennen jättiläissimpukoihin tutustumista oli kuitenkin käytävä hoitamassa muodollisuudet. Nippu kavajuurta reppuun ja etsimään vastuuhenkilöä. Sopivasti rannalla tuli vastaan kanadalainen pariskunta, joka osasi ohjata meidät oikeaan suuntaan eli mistä kylän kuudesta talosta löytyisi oikea henkilö.

Taas jäi valitettavasti kuvat ottamatta, kun synkät sadepilvet uhkasivat ja rantaan päästessämme tihutti jo vettä. Joka tapauksessa meillä molemmilla oli zulut eli kietaisuhameet asiaankuuluvasti päällä. Aivan viimeisestä talosta löytyi 5 hengen miesjoukko. Näistä harmain oli etsimämme henkilö. Esittelimme itsemme ja ojensimme kavanipun. Istuimme lattialle ja Inoko piti pienen puheen fidziksi ja lopulta kaikki taputtivat kolme kertaa. Paitsi me, sillä emme tienneet milloin se piti tehdä. Tämän jälkeen meillä oli lupa olla lahdella ankkurissa niin kauan kuin haluaisimme sekä snorklata katsomaan jättiläissimpukoita.

Nyt oli alkanut jo satamaan ja paikalliset olivat riemuissaan, sillä kuivuus kuulemma vaivasi. Sovimme turistikierroksen seuraavaksi aamuksi ja jätimme seurueen jatkamaan Harry Potterin katsomista.

Matkalla veneelle sade yltyi kaatosateeksi. Meissä ei varmasti ollut yhtään kuivaa kohtaa muutaman minuutin jollamatkan jälkeen. Onneksi tropiikissa sade on kuitenkin yleensä lämmintä, joten ei sillä niin väliä.

Seuraavana aamuna oli turistikierroksen aika. Aloitimme hautausmaalta. Siellä Inoko kertoi meille saarella sijainneen leprasiirtolan historiaa. Osa toki oli sairaalassa, mutta suurin osa oli vain karanteenissa. Heitä kannustettiin kasvattamaan ruokaa, kalastamaan ja tekemään käsitöitä. Yhteensä siellä oli vuosien aikana 5000 asukasta/potilasta ja 200 työntekijää. Siirtola avattiin vuonna 1911 ja suljettiin vasta 60-luvulla. Sairastuneita tuotiin saarelle Brittien Tyynenmeren-alueen siirtomaista. Fidzin valtiolle maksettiin tietenkin tästä toiminnasta.

Hautausmaalle vei yllättävän leveä tie. Varsinainen kyllä on muutaman kilometrin päässä ja sieltä lepra-vuosina työntekijät kulkivat kuorma-auton lavalla töihin. Yllättävää on se, että tie ei ole kasvanut umpeen.

Vuonna 2016 Fidzille iski mittaushistorian pahin hirmumyrsky. Siihen asti tässä oli ollut olohuone ja elokuvateatteri. Myös vastapäinen seinä, jossa valkokangas oli ollut, oli pystyssä

Kirkko oli lähtenyt samassa rytäkässä, nyt jäljellä oli vain portin tolpat. Elokuvateatterin betoniperustuksista ei vielä ollut kasvit tulleet läpi, kirkon edusta sen sijaan oli hyvin kasvanut umpeen. Tropiikissa siihen ei montaa vuotta tarvita.

Jo veneestä käsin näytti siltä, että rannassa viljeltäisiin jotain. Samoin näimme, että kovin samannäköisiltä näyttivät kaikki talot. Myöhemmin kuulimme, että myrsky oli tuhonnut myös asuintalot ja tilalle oli rakennettu hienolta näyttäviä paritaloja

Näissä altaissa kasvatettiin simpukoita, joista jotkut saattavat joskus kasvaa jättiläiseksi asti.

Altaiden jälkeen ne jatkavat kasvamista meressä, mutta suojassa vihollisilta.

Vaikka suurin vihollinen usein onkin ihminen, niin edellä mainitun myrskyn uhreihin lukeutui myös muutama jättiläissimpukka.

Joitain niitä kuitenkin vielä on jäljellä.

Korallitkin tuhoutuvat myrskyissä, mutta onneksi uutta vielä kasvaa. Mitään erikoisen hienoja ei löydetty, mutta ihan kiva kuitenkin, että korallit voivat kohtuullisen hyvin. Kaloja oli kuitenkin hämmästyttävän vähän.

Tällaisia sinisiä meritähtiä olemme täällä nähneet muuallakin, ennen Fidziä emme niitä ole tavanneet.

Takaisin Savusavussa

Jonna 17.9.2022 11:22:53 EEST

S 16° 48.580', E 179° 17.270'

Navigointimielessä Fidzin vedet eivät ole niitä helpoimpia. Nykytekniikka kuitenkin auttaa aika paljon. Meillä on karttaohjelmassa karttojen lisäksi myös satelliittikuvat kolmesta eri lähteestä. Yleensä yksi niistä on aika hyvä. Valitettavan usein juuri kriittisessä kohdassa on kuitenkin pilviä. Mihinkään karttaan tai satelliittikuvaan ei voi täysin luottaa. Pidemmät välit voi helposti purjehtia yöllä ja siihen kartat ovat oikein hyvät, .mutta saarten ja riuttojen lähellä tilanne on toinen. Jotta riutat näkyisivät hyvin, on auringon oltava melko korkealla ja mielellään perän takana.

Rabi-saaren luoteisnurkan Elisabeth Cove on hyvä esimerkki. Sisään tullessa näimme selvästi riutat molemmilla puolilla ja ajoimme sisään suurinpiirtein aukon keskellä. Satelliittikuva kuitenkin heittää noin 50 metriä eli jos pelkästään sen mukaan olisi ajettu, olisi meille voinut käydä kehnosti.

Ja C-MAP näyttää tältä. On siinä samankaltaisuutta satelliittikuvan kanssa, mutta aika kaukana totuudesta.

Navionics on vielä vaatimattomampi. Navionicsin mukaan yleensä aina ankkuroimme riutan päälle, vaikka tässäkin tapauksessa ankkuroimme 20 metriä syvään veteen.

Monessa paikassa meillä oli vuoroveden vuoksi vaikeuksia mennä maihin. Tämä ja seuraava kuva ovat vain kuvituskuvia Savusavun poijupaikan vierestä, mutta näyttää mistä on kysymys. Keskivedellä ranta näyttää tosi houkuttelevalta. Tuohonhan olisi kätevä jollalla mennä.

Paitsi, että alavedellä se näyttää tältä. Sekä aivan rannassa, että kauempana rannasta vesi häviää kokonaan. Vastaavasti ylävedellä hiekkaranta saattaa hävitä kokonaan. Eli monessa paikassa rantaan pääsee vain tietyillä veden korkeuksilla.

Taveunin pohjoiskärjessä oli upea ankkuripaikka. Tämän blogin ensimmäinen kuva on tästä paikasta. Pari pientä saarta on kivan näköiset, mutta suojaa niistä ei saa. Sen sijaan idän suunnasta vyöryvä valtameren maininki murtuu ympäröiviin koralliriuttoihin. Tuulen suojaa ei antanut mikään ja se oli meille enemmän kuin hyvä. Meidän kaksi tuulimyllyä tekivät iloisina töitä.
Täällä oli myös vähän vaikeuksia ajoittaa rantaa meno, sillä meidän ja rannan välinen riutta kuivui kaksi kertaa vuorokaudessa kokonaan. Ylävedellä kuitenkin pääsimme jollalla rantaan ruokaostoksille ja jäätelölle.

Tasan 4 viikkoa sitten meillä oli edellinen yöpurjehdus, kun menimme samassa Somosomo-salmessa toiseen suuntaan. Silloinkin taivas oli kirkas ja kuu valaisi mukavasti. Yön pimeydessä näkyy Taveuni-saaren muotoja. Kyseinen saari on upean näköinen, mutta valitettavasti sotkee tuulet kymmenien mailien päähän. Parikymmentä mailia pitkän saaren korkeus on noin 100 metriä vähemmän kuin Suomen korkeimman kohdan. Suomessa se nousu on kuitenkin aika loiva, täällä rannasta korkeimpaan kohtaa on vain viitisen kilometriä.

Joskus tuntuu tylsältä palata takaisin samaan paikkaan, missä olemme jo olleet. Toisaalta siinä on myös hyvätkin puolensa. Ei tarvitse kaikkea etsiä, vaan tietää minne mennä. Torillekin oli kiva mennä, kun tutut myyjät siellä tervehtivät. Tietenkin osaltaan iloiset tervehdykset ovat myös myyntiä, mutta kyllä täällä silti tuntuu että myyjätkin ovat ihan aidosti ystävällisiä. Pari kuukautta sitten kun vierailimme ensimmäisiä kertoja torilla tuntui, että kukaan ei edes yrittänyt myydä mitään. Joka päivä kävin jotain ostamassa ja joka päivä myyjät rupesivat enemmän mainostamaan omia tuotteitaan. Taitaa olla niin, että torit ovat myös turistinähtävyyksiä. Kun siellä ensimmäiset kerrat vaeltaa ei mitään yritetä myydä, mutta kun nähdään, että me oikeasti ostamme ruokaa, muuttuu tilanne ihan toiseksi. Liian tyrkyttäviä eivät kuitenkaan ole, vaan ihan sopivia. Ja sen ystävällisen hymyn saa aina, osti jotain tai ei.

Tori on kyltin mukaan väliaikainen ja uutta torirakennusta rakennetaan. Väliaikaiselta se varsinkin ulkopuolelta myös näyttää, sillä sekä seinät että katto on aaltopeltiä. Sitä emme tiedä kuinka pitkään tilapäisjärjestely on kestänyt, kenties vuosia.

Myös kaupassa asioiminen oli tällä kertaa helpompaa. Ensimmäisellä kerralla etsin kovasti pussia mihin laittaa sipuleita. Päädyin sitten vain keräilemään muutaman käsiini ja vein punnittavaksi. En tajunnut että nuo luiruthan ovat verkkopusseja. Solmut päihin ja ostokset on kätevästi pakattu.

Vajaan viikon olimme tällä kertaa Savusavussa. Tänään siirryimme jo 4 mailia lähemmäs merta. Huomisen suunnitelmissa on 45 mailin purjehdus, joten aamulla on tiedossa aikainen herätys. Kolmelta iltapäivällä olisi kiva olla seuraavan riutan aukolla, jotta vedenalaiset vaarat taas näkyisivät mahdollisimman hyvin.