Porthsmouth - Philipsburg

Jonna 23.3.2016 21:44:43 EET

N 18° 2.428', W 63° 5.583'

Dominican toiseksi suurin kaupunki Porthsmouth oli minulle ennestään tuttu 16 vuoden takaa. Yritän välttää kaikkia negatiivisia ajatuksia, mutta lähestyessämme Porthsmouthia, en voinut olla muistelematta sitä roskaista ja sotkuista pientä kylää, missä olin kerran vieraillut. Vuodet olivat kuitenkin parantaneet paikkaa hurjasti. Kaupungin pääkatu (oikeastaan ainut katu) oli hyvinkin siisti. Ihmiset olivat hyvin ystävällisiä, lähes kaikki vastaantulijat tervehtivät kadulla myös meitä muukalaisia. Meitä kuitenkin tervehdittiin melko hillitysti, paikallisten keskinäiset tervehdykset olivat hyvin äänekkäitä ja eloisia.

Tältä maisema näytti kauniina päivänä. 

Ja kun maisema näytti tältä, ei enää tarvinnut ihmetellä saaren vihreyttä. Hyvä, että meidän sademetsäreissulla sää oli kaunis. Näin kovassa sateessa ei varmasti enää olisi voinut jokea ylittää, jalat olisivat voineet lähteä alta. EIkä sateessa muutenkaan niin kovin kiva ole liikkua. Tällaisina sadepäivinä oli parempi pysyä kotona.

Saapuessamme ankkurilahteen, meillä oli vaihtoehtona mennä maksulliseen poijuun tai ankkuroida. Valitsimme poijun. Poijut ovat ihan käteviä, mutta niiden kestävyydestä ei koskaan ole varmuutta. Ei ankkurikaan aina pidä, mutta se kuitenkin pettäessäänkin yleensä hidastaa veneen kulkua tai ottaa uudestaan kiinni. Jos poijun köysi pettää, on se menoa kerrasta.

Eräänä päivänä seurasimme uuden poijun asennusta. Tämä ankkuri ainakin pitäisi suuremmankin veneen paikoillaan.

Perään meni vielä joitakin metrejä ketjua, joten pito on aivan mieletön.
Työvene oli melko vaatimaton, joten ankkuri, ketju ja köysi menivät pohjaan erikseen. Sukeltamalla kävivät yhdistämässä osat toisiinsa. Sukeltajalla ei ollut mitään laitteita, vain sukelluslasit ja yksi räpylä, toinen ilmeisesti oli mennyt rikki. 

Ihan tämän kokoiselle alukselle poijut eivät kuitenkaan ole mitoitettu.  Tällä "veneellä" oli hauskana yksityiskohtana oma liukumäki.

Ruokakauppojen tarjonta kylällä oli melko vaatimatonta. Leipää, hedelmiä, kasviksia ja säilykkeitä löytyi. Sademetsäreissulta palatessamme ajoimme kuitenkin vähän suuremman kaupan ohi, joten sitä piti lähteä etsimään. Kartasta katsottuna kauppa löytyi alle kilometrin päästä tullilaiturista.

Tullilaituriin eli paikalliseen laivalaituriin sai kiinnittää myös jollan. Matkaa Iirikseltä tänne tuli melkein maili. Jollalla yksin plaanissa ajaessa se kuitenkin taittui nopeasti. Liikunta ei tietenkään ole pahaksi, joten jollalla olisi voinut mennä lähirantaankin ja kävellä pidemmän matkan. Paluumatkalla kaupasta juustot, leikkeleet yms. kuitenkin on parempi kuljettaa kotiin mahdollisimman nopeasti. Olen täällä Karibialla ruvennut kauppareppuna käyttämään pientä vihreää kanarian kaljamainoksella varustettua kylmälaukkua. Sillä saa herkimmät tuotteet pysymään kylminä kotiin saakka.

Tullilaiturissa oli pienien rahtilaivojen lisäksi yksi purjealus. Rahtilaiva oli tämäkin, isoja säkkejä jotain sinne kantoivat.

Dominicasta jäi meille tosi mukava kuva. Jos joskus näille vesille palataan, on varmaa, että Dominicalla pysähdytään!

Varsinaisia aikataulujahan me pyrimme välttämään, mutta aina jonnekin pitää kuitenkin olla menossa. Nyt oli Martiniquella ja Dominicalla vierähtänyt sen verran pitkään, että muutama saari piti jättää väliin. Esim. Antigua olisi ollut hyvin mieluissa pysähdyspaikka, mutta nyt tyydyimme katselemaan sen muotoja kauempaa. Purjehdimme Porthsmouthista suoraan Sint Maartenille hienoissa purjehdusolosuhteissa. Matkaan pääseminen oli vain vähän vaikeaa, kun ei millään viitsitty Dominican kaatosateessa purkaa kannelta aurinko-/sadepeittoja pois ja sitoa jollaa tilalle. Iltapäivään asti meni lähteminen. Matkaa oli 180 mailia, joka on jo sen verran, että tarkkaa saapumisaikaa on vaikea arvioida. Ei siis ollut väliä milloin lähdemme, koska emme kuitenkaan voisi tietää olemmeko yöllä vai päivällä perillä.

Matka taittui vauhdikkaasti sivutuulessa, vain Guodeloupen takana tuulta oli niin vähän, että piti vähän koneella auttaa. Matka kesti alle puolitoista vuorokautta, joten pimeässa saavuimme perille. Meillä oli kuitenkin suunnitelma sen varalle, jäämme ison lahden ulkolaidalle ankkuriin. Niin ulkona, mihin jäimme, ei ollut kuin megajahteja. Hyvin kuitenkin mahduimme niiden sekaan.

Aamulla nautimme rauhassa uusista maisemista ja uimalla kirkkaassa vedessä, pesimme matkan hiet nahoistamme. Aamupalan jälkeen nostimme  ankkurin ja siirryimme muutaman mailin päässä sijaitsevaan Philipsburgiin.

Philipsburg oli tällä kertaa meidän pääkohde. Monet sanovat, että kauapungin lahti ei ole kovin viihtyisä. Lahti on hyvinkin viehättävä, ankkuroimme kolmen metrin syvyiseen turkoosiin veteen. Kaupunki näytti myös hyvin mukavalta. Se, mikä täällä ei ollut niin mukavaa, oli kaikennäköiset turistipaatit, jotka kuskasivat risteilyturisteja ristiin rastiin. Satamassa oli neljä isoa risteilylaivaa, joten asiakkaita riitti. Onneksi nämä eivät aja kuin päivisin, joten illaksi elämä rauhoittui.

Seuraavana aamuna seurasimme heti herättyämme suomalaisen m/s Midaksen liikkeitä AISista. Melko vähän maailmalla näkee laivoja Suomen lipun alla, mutta täällä Karibialla niitä on muutama.

Lapsuuden naapurini Kotkan Ruonalasta on aluksella töissä ja meillä oli sovittu Tuomalan Veskun kanssa treffit Philipsburgiin. Midas ajaa reittiään tosi tiukalla aikataululla, mutta onneksi Veskulle jäi kuitenkin vähän aikaa esitellä laivaa. Siitä, kun edellisen kerran olin ollut rahtilaivan prykällä, oli melkoisesti aikaa. Silloin olin isäni mukana luotsaamassa laivaa Valkosta Kotkaan, olin silloin ehkä 12-vuotias.

Timo pääsi "kuivaharjoittelemaan" laivan ajamista laituriin. Onneksi koneet eivät olleet käynnissä...

Esittelykierroksen jälkeen saimme nauttia maittavan suomalaisen lounaan. Olen kuullut sanottavan, että kokki on laivan tärkein miehistönjäsen ja byssä on laivan sydän.

Vaikka merenkululliset asiat ovatkin kiinnostavimpia, kävimme myös tutustumassa konehuoneeseen.

Tapaamien Veskun kanssa ei ollut aivan pelkästään sosiaalinen tapahtuma. 3 viikkoa olivat meidän Suomesta tuodut postit ja tavarat jo ehtineet Karibiaa kiertää, kunnes saimme ne haltuumme. Meillä oli vähän niinkuin joulu keskellä kevättä!

Retkellä sademetsässä

Jonna 13.3.2016 23:05:16 EET

N 15° 34.689', W 61° 27.641'

Saapuessamme Porthsmouthiin, rupesi meidät poijuun auttanut Alexis heti myymään seuraavan päivän retkiä. Edellinen yö oli nukuttu vähän huonosti, poijun kolkuttaessa runkoon. Seuraavan aamun Indian River ei meillä kovasti herättänyt kiinnostusta, lähdön ollessa jo aamulla kahdekselta. Sademetsä reissulle sen sijaan olisi lähtö kahdelta, joten se sopi meille hyvin.

Meidän lisäksi matkassa mukana oli oli kreikkalainen pariskunta (S/Y Filizi) ja pari jenkkiä (S/Y Freedom's Call) sekä tietenkin kuskimme/oppaamme Jeff.

Retken ensimmäinen pysähdys oli melko korkealla sijaitsevalla viljelmällä. Viljelmät ovat yksityisten omistamia, eivätkä kovin suuria. Ilmeisesti tämän maa-alueen omistaja on oppaamme kaveri, koska saimme täällä rauhassa kulkea ja ihmetellä.

Banaani on kaikille tuttu hedelmä, mutta sen kukka oli kuitenkin kuvaamisen arvoinen. Tuosta lopulta syntyy iso terttu.

Avokadoista on tullut minun ykkösherkkuni. Sen vuoksi oli pakko päästä puun kanssa samaan kuvaan.

Tämän hedelmän pavuista tehdään kaakaota eli leikkisästi voisi sanoa, että kyseessä on "suklaapuu".

Kasviopin jälkeen lähdimme varsinaiseen sademetsään. Patikoimme puolisen tuntia retkeen pääkohteeseen.

Pääväri on vihreä, mutta välillä on myös vähän muita värejä.

Kasvioppi jatkui tietenkin koko matkan, aina tuli jotain mielenkiintoista vastaan. Tässä Jeff veistää meille palat puun kuorta haisteltaviksi, kanelia.

Valitettavasti Dominican kansallislintu, joka lipussakin esiintyy, on vaikea kuvauskohde. Tässä kuitenkin ihmetellään puiden latvoissa liikkuvia vihreitä papukaijoja.

Tätä jättiläissaniasta ei kuulemma muualla päin maailmaa kasva.

Muutaman kerran piti ylittää pieni joki. Tässä kohtaa sattui kätevästi olemaan liaani, josta sai otettua tukea. Vesi tuntui jaloille mukavan viileänä. Jos pitkäksi aikaa olisi pysähtynyt, olisi voinut käydä varpaita paleltamaan.

Perillä odotti vesiputous. Ei mikään aivan valtava, mutta ihan mukavan kokoinen kuitenkin. Kyllä tänne kannatti patikoida.

Tämä kaveri oli vähän uskaliaampi. Action kameran hän yrittää tässä vesiputouksen sisään saada, tarina ei kerro, tuliko siitä kuvasta mitään.

Viime syksynä hurrikaani Erica teki tällä saarella paljon tuhoja. Tuuli ei tehnyt tuhoja, mutta sade teki. Monilta puilta lähti juurilta maat alta. Samoin siltoja sortui useampia verran. Meidän kulkema joenuomakin oli kuulemma muuttunut ihan totaalisesti, kun jopa isot kivet olivat vaihtaneet paikkaa.

Kasvit ottavat kaatuneet puut nopeasti kasvualustakseen.

Paluukävelyllä Jeff kävi metsästä hakemassa meille kaikille omat greipit. Yleensä en greipistä välitä, mutta tämä greippi oli harvinaisen makea. Mehukkuudessaan se oli myös ainutlaatuinen, pienen alueen kun hedelmää kuori, pystyi sitä sen jälkeen melkein juomaan.

Vesiputoukselta autolle palattuamme löysimme vielä muskottipuun. Hedelmän sisältä löytyy muskottipähkinä. Tätä ei tarvitse itse osata avata,vaan puu avaa hedelmän raolleen, kun pähkinä on valmis.

Taustalla näkyvien suojien alla viljellään tomaattia, kurkkua, salaattia yms. "herkempiä" kasveja eli sellaisia, joille suora auringonvalo on liikaa. Seuraavaksi Jeff kaivoi jalkojemme juuresta kasvin juurta. Tästä kaivettua inkivääriä  on meillä vieläkin odottamassa sopivaa ruokalajia.

Ihan kaikista matkan kasveista ei ole kuvia. Mainittujen lisäksi nähtiin lukematon määrä muitakin ruokakasveja. 

Ennen auringonlaskua ehdimme vielä kävelemään sademetsäpolun, jossa oli paljon erilaisia puita ja kasveja.

Voitte vain kuvitella tämän puun koon, kun juuret ovat jo tämän kokoiset.

Satamaan palattuamme oli jo aivan pimeää. Täällä on helppoa, kun retkiin kuuluu taksiveneen palvelut eli kyydit rantaan ja takaisin veneelle. Hyvä retki, kannatti tehdä!

Vielä vähän Martiniquelta

Jonna 8.3.2016 4:32:05 EET

N 15° 34.689', W 61° 27.641'

Sainte-Annesta lähdimme laskettelemaan myötäiseen pelkällä keulapurjeella. Välillä tuuli oli vähän turhankin myötäinen eli purje ei oikein jaksanut pysyä vedossa. Onneksi matka oli lyhyt ja kiirettä ei ollut. Paljon veneitä tuli vastaan, osa puksutti koneella vastaiseen ja ehkä se pienempi osa kryssi.

Saaren kulmalla sijaitsevalle saarelle, Rocher du Diamant, ei edes suomalainen onnistuisi rantasaunaa rakentamaan.

Saapuessamme suunniteltuun ankkuripaikkaan Grande Anse d'Arletsiin, kiikaroimme jo kaukaa mereltä sitä, ovatko veneet ankkurissa vai poijussa. Näytti, että veneet äärireunoilla olivat poijuissa ja veneet keskellä lahtea ankkurissa. Yhdessä päätimme, että ajetaan tuonne, missä on tuo suuri Suomen lippu. Suomalainen vene oli S/Y Alice (syalice.blogspot.com), jonnka olimme jo tavanneet le Marinissa.

Ankkuripaikka ja kylä olivat mukavat. Ongelmaksemme kuitenkin koitui huono ankkurin pitävyys. Saavuimme sen verran myöhään, että emme enää oikein nähneet, miten ankkuri makaa. Hyvin kuitenkin pysyttiin paikoillaimme yön yli. Seuraavana päivänä snorklaamalla näki hyvin, mitä ankkurille kuuluu. Täällä ei kuulunut hyvää. Satuin juuri olemaan sitä katsomassa, kun näin ankkurin liikkuvan pohjassa muutaman metrin. Toivoa paremmasta ei myöskään ollut. Koko pohja oli aivan kasvuston peitossa ja ankkuri vain liukuu kasvuston päällä ilman, että kärki uppoaisi sen alla olevaan hiekkaan. Tuuli ja aallokko olivat nousemaan päin, joten katsoimme parhaaksemme vaitaa maisemaa.

Lähtövalmisteluja teimme aika vähän. Jollasta nostimme koneen pois, mutta kannella olevat peitotkin jätimme paikoilleen. Seuraava ankkuripaikka oli vain reilun tunnin koneajon päässä. Anse a l'Ane sijaitsee vastapäätä Fort de Francea, saaren pääkaupunkia. Lahti on suuri, mutta matala. Periaatteessa minne vain olisi voinut ankkuroitua. Yksi vene olikin pari päivää hyvin ulkona lahdella, ehkä mailin rannasta. Lähellä oli kuitenkin merimerkki, joten arvelimme heidän olevan sukeltelemassa matalikolla.

Me kuitenkin ankuroimme melko lähelle kylää ja kylän laituria. Martiniquella joka paikassa oli tosi hienot laiturit, mihin jollalla voi hurauttaa. Tähän, kuten moneen muuhunkin, ajaa myös vesibussit, joten jollat pitää kiinnittää lähelle laiturin tyveä. Nuo maininut vesibussit ajavat ristiin rastiin Fort de Francen lahtea. Vaikka ankkuripaikka on muuten suojainen, ei pöydille pitä jättää mitään, mikä voisi kaatua. Vesibussit ajavat lähes täyttä vauhtia laituriin asti, muodostaen aivan valtavat aallon. No, sitä ankurielämä muutenkin on, että koskaan ei tiedä, milloin heilahtaa vähän kovemmin. Hyvä puoli toisaalta on, että vene pitää koko ajan pitää ns. merikunnossa, joten lähteminen on helppoa.

St. Pierressä ihmettelimme paikallista kalastusta. Ensin kaverit ajelivat ympäriinsä heitellen sokeriruo'on palasia mereen. Jotain he sieltä sen jälkeen havaitsivat, koska äkkiä ajoivat veneellä ympyrän heitellen samalla verkkoa veteen. Jonkinlainen nuotta oli siis kyseessä. Se, mitä saaliksi saivat, jäi meille arvoitukseksi. Kerran näin yhden kaverin jonkun pikkusintin ottavan verkosta ja heittävän veneen pohjalla. Ehkä niitä oli joskus verkontäydeltä.

Hieman myös snorklasimme tällä ankkuripaikalla ja vedessä todellakin oli pikkuisia sinttejä välillä valtavia parvia. Kerran jäin paikoilleni seuraamaan suurta vastaan tulevaa parvea. Varmaan viisi minuuttia kului ja ehkä miljardi kalaa meni ohi.

Snorklatessa näkyi taas myös hyvin ankkuri ja sen ongelmat. Täälläkin meillä oli vaikeuksia saada meidän CQR-ankkurimme pitämään. Timo sattui puhumaan isäni kanssa puhelimessa ihan toisesta syystä, mutta otti myös puheeksi tämän ankkurointiongelman. Isäni kertoi lukeneensa 10 vuotta sitten jonkun ulkolaisen purhehduslehden ankkuritestin, jossa CQR:ää ei oltu millään saatu uppoamaan kasvillisuuden läpi. Sitä emme tiedä, onko kasvillisuus vuosien saatossa lisääntynyt, mutta jotenkin meistä tuntuu, että purjehdusoppaissa puhutaan hiekkapohjasta ja nyt sen päälle on kasvanut tämä kasvillisuus. Onko syynä vessojen aiheuttama rehevöityminen, ilmaston lämpeneminen vai molemmat. Sitä emme tiedä.

Paikkaa vaihtamalla löysimme vähän paremman pidon. Nyt kasvillisuuden keskeltä löytyi joitain hiekkaläiskiä, joihin ankkurillamme on jotain mahdollisuuksia kaivautua. Myös kuvassa näkyviä käärmeitä näkyi tällä alueella paljon.

St. Pierren ankkuripaikka.

Dominican muodollisuudet on mahdollista hoitaa osittain tietokoneella. Niin mekin teimme. Martiniquelta lähtiessä teimme SailClear-järjestelmässä saapumisilmoituksen kaikkine paperitöineen internetin välityksellä. Saapuessamme Roseaun tulliin, meille kuitenkin annettiin papertit täytettäväksi. Täytimme aivat samat paperit manuaalisesti, mitkä oli jo kerran netissä täytetty. Ehkä he saavat jossain vaiheessa tännekin tarvittavat tietokonepäätteet

Paperityöt olivat kuiitenkin helpot ja mitään tietoja ei tarvinnut kirjoittaa kuin kerran. Kalkkeripaperi hoiti kopiointityöt.

Saapuessamme ankkuripaikalla, tuli paikallinen yrittäjä tiedustelemaan aikomuksiamme. Ankkuriin vai poijuun? Hänellä olisi kaksi hyvää ja vahvaa poijua hintaan 40$EC/yö (n.14?). Silloin vielä harkitsimme ankkuroitumista ja lupasimme palata asiaan, jos haluamme poijun.

Kirkkaassa vedessä näkyi hyvin pohja. Täällä ei ollut liikaa kasvillisuutta, mutta korallia oli siellä sun täällä. Korallia emme halua tuhota. Purjehdusoppaassamme kerrottin Fort Young Hotellilla olevan poijuja. Yhden sellaisen löysimme hyvin läheltä rantaa ja siihen päätimme kiinnittyä, köysi ja poijupainokin näyttivät melko uusilta. Tässä poijussa vietimme kaksi yötä, eikä kukaan tullut pyytämään rahaa. Hotellilla oli ihan kohtuullinen jollalaituri, josta saimme myös täytettyä vesikanisterit, joita käytämme itsemme pesuun. Sen verran rahaa kuitenkin hotellille jätimme, että parit oluet siellä joimme,  samalla kun surffasimme tableteilla heidän netissä.

Roseau on Dominican pääkaupunkina myös saaren suurin kaupunki. Minulle jännittävintä oli kuitenkin risteilylaiturin läheisyys. Oli mielenkiintoista aamuin illoin seurata laivojen liikkeitä.

Nyt olemme jo Porthsmouthissa, mutta siitä lisää seuraavassa blogissa. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että siitä blogista ei ylistyssanoja tule puuttumaan, Tämä on loistava paikka!