Jonna 27.1.2017 2:29:00 EET
N 11° 59.971', W 61° 45.864'
Yhteensä puolisen vuotta meillä vierähti Prickly Bayssä. Välillä kävimme telakalla, mutta palatessamme sieltä, laskimme ankkurin lähes samaan kuoppaan, missä se oli ennenkin ollut.
Ollessamme Prickly Bayssä ei minulta jäänyt yhtään dominopeliä väliin. Syyskuussa hurrikaani Matthewn kerätessä voimia, oli peli peruttu. Muuten pelaajat kokoontuvat joka keskiviikko ja sunnuntai. Peli on mitä paras tapa tavata muita purjehtijoita.
Peliä ei varsinaisesti järjestä kukaan, mutta tavallaan pelillä on aina joku vastuuhenkilö, joka mainostaa peliä aamun VHF netissä (sunnuntain peliä lauantaina) ja huolehtii, että paikalla on aina joku, jolla on palikat mukana. Jossain vaiheessa joku on innostunut niin paljon, että on askarrellut dominolipun. Pelin voittaja saa liehuttaa sitä seuraavaan peliin saakka.
Purjehdusmaailmassa tuttuja tulee ja menee. Välillä tulee myös vastaan tuttuja veneitä, mutta miehistö on vaihtunut.
Las Palmasissa olimme aallommurtajalla vilkuttamassa ja toitottamassa sumutorvea, kun neljä nuorta ruotsalaismiestä lähti Albin Vegalla Atlantin ylitykselle. Olimme tavanneet pojat jo ensimmäisen kerran Ranskassa. Veneen nimi oli Rose ja blogitarinat päättyivät Atlantin ylityksen jälkeen Tobagolle. Monesti olemme miettineet, mitä poikien maailmanympäripurjehdukselle tapahtui.
Nyt näimme veneen uudestaan. Heti ensisilmäyksellä tiesin, että veneen täytyy olla sama. Ei joka Vegaan ole noin hienoa koppia rakennettu. Veneen nykyisiksi omistajiksi osoitautui ruotsalaispariskunta, joka varustaa kotona Ruotsissa 33 jalkaista venettä valtameriä ajatellen. Olivat hankkineet veneen vain täksi talveksi, jotta voivat kokeilla tätä vene-elämää tropiikissa. Nyt tietävät varmasti, että haluavat tätä ja lisäksi osaavat vähän paremmin miettiä, mitä veneeseensä haluavat ja tarvitsevat. He olivat ostaneet ex Rosen Trinidadilta norjalaiselta omistajalta, joka oli myös vaihtanut veneen nimen.
Seuraava mielenkiintoinen kohtaaminen oli täällä Port Louis Marinassa, missä olemme tällä hetkellä. Menimme päivällä paikalliseen ravintolaan katsomaan ruokalistaa, jotta tietäisimme, onko ravintola ns. meitä varten. Heti alkuunsa meidät pysäytti pöydässä istuva ruotsalaismies, joka kysyi olemmeko suomalaisia. Vähän ihmetytti, että mistä se sen nyt näkee. No, selvisihän se. Hän oli nähnyt, kun ajoimme satamaan sisään ja oli tunnistanut veneen. Edellisen kerran olimme jutelleet Kap Verdellä joulukuussa 2015. Me olimme silloin jo selvittäneet itsemme ulos maasta ja olimme polttoainelaiturissa täyttämässä dieseltankkiamme piripintaan. Hän tuli siihen juttelemaan ja kysymään, että aiommeko vielä kauan laiturissa viipyä, sillä hän haluaisi seuraavaksi tulla tankkaamaan. Kieltämättä olimme siinä muutaman ylimääräisen minuutin, koska laitoimme kaiken mahdollisen merikuntoon, esim. tuuliperäsimen lavat paikoilleen. Olihan meillä seuraavaksi pari tuhatta mailia merta edessä.
Ensimmäisen yön aikana tämä S/Y Fragancia näkyi meidän AISissa. Vene on Bavaria 44 ja vaikutti siltä, että se oli meitä huomattavan paljon nopeampi. Toisaalta tuuli saaren suojassa oli melko vaisu ja meillä eteneminen rauhallista. Olimme melko yllättyneitä, että he olivat olleen perillä Martiniquella vain päivää ennen kuin me saavuimme Barbadokselle. Ehkä he olivat vain saaren tyvenessä aloittaneet moottorilla ja siksi meillä jäi kuva nopeasta veneestä.
Nyt olemme tosiaan Port Louis Marinan laiturissa kiinni. Aika outoa meille. Edellisen kerran olemme olleet marinassa yötä tuolla äsken mainitulla Kap Verdellä. Viime vuonna emme viettäneet yhtään yötä laiturissa. Seuraavassa blogissa kerromme, kuinka tänne jouduimme. Mitään dramatiikkaa siihen ei liity.
