Laivoja ja kukkaloistoa

Jonna 27.6.2016 3:51:40 EEST

N 12° 2.617', W 61° 45.346'

Karibia on puhjennut kukkaan. 

Saapuessamme Hillsboroughin ankkuroimme lähelle laituria, jotta meillä olisi lyhyt jollamatka.

Laiturissa oli yllättävän kova liikenne. Paikalliset vesibussit kävivät päivittäin pari kertaa. Sen lisäksi laiturissa oli lähes koko ajan muutama pieni rahtialus.

Tässä kuva paikallisesta rahtialuksesta. Kun seurasimme näiden purkamista ja lastausta, niin ylllättävän paljon pieneen alukseen mahtui. Miehistöt olivat myös melko suuria, eikä syyttä. Tavarat siirtyivät aluksesta pienen lava-auton kyytiin ilman, että kukaan otti askeltakaan. Ihmisketju oli tarpeeksi tiuha ja tavarat lensivät kaaressa kaverilta seuraavalle jne.

Yhtenä päivänä laiturissa oli jo vähän suurempi alus. Nyt oli käytössä jo nosturi ja trukki.

Vajaan viikon seurasimme laiturin liikkeitä silmä tarkkana. Tai no, minä ehkä vähän tarkempana kuin Timo. Jotenkin vain kaikki laivat, pienet ja suuret, kiehtovat minua kovasti. Liekö veren perintönä minulle tullut?

Eräänä päivänä olin palaamassa kaupasta jollalle, joka oli tässä samaisessa, kylän ainoassa laiturissa. Viranomainen portilla pysäytti minut ja oli kiinnostunut veneemme sijainnista. Sen selvittyä, käski meidän siirtymään, koska aamulla tulisi iso laiva ja me olisimme sen tiellä.

Siirryimme kaapelinmitan verran sivuun, reilusti pois laiturin läheisyydestä. Illan hämärtyessä mittailin silmilläni laituria ja laskeskelin, minkä kokoinen laiva siihen mahtuisi. Päädyin sellaiseen tulokseen, että 70 metrinen voisi vielä mahtua.

Ei laiva ihan luvatulta kahdeksalta saapunut, mutta aamulla saapui kuitenkin. Pituuttaa Sierra Leonen lipun alla seilaavalla laivalla oli AISin mukaan 62 metriä.

Nyt oli jo käytössä oikea nosturi, vaikka kaivinkoneelta näyttikin. Emme menneet lähemmin tutkimaan, mutta jotain (koko ajan samannäköistä tavaraa) se päivän verran purki autojen lavoille.

Seuraavana aamuna heräsimme ja hämmästyimme, kun edelleenkin laiturissa oli laiva, mutta se oli vaihtunut. Nyt AIS näytti sen pituudeksi 64 metriä. Kyllä se 70 metrinenkin varmaan olisi mahtunut, syväys voisi kuitenkin tulla vastaan. Laiturissa oli reilu 4 metriä vettä.

Jossin vaiheessa suunnittelimme siirtyä läheisen Sandy Islandin ankkuripaikalla. Monista eri syistä johtuen, emme kuitenkaan siirtyneet. 

Lähtiessämme purjehdimme Sandy Islandin ohi. Hienolta näytti, mutta kovin tuuliselta ja suojattomalta. Snorklaamaan olisi ollut kiva mennä, mutta kova tuuli ja aallokko ei tee siitä niin miellyttävää. Kyllä me vielä ehdimme.

Seilasimme reilut 30 mailia Grenadan pääsaarelle ja pääkaupunkiin St. George'siin. Täällä ankkuroimme reunimmaiseksi veneeksi väylän viereen. Valitettavasti jäi kuvat ottamatta, kun konttialukset pyyhkivät vierestä. Kiikaroimalla onneksi näkee niiden syväyden, kovin kovaa eivät ainakaan pääsisi päälle ajamaan, kun pohja kyntäisi jo hiekkaa.

Sataman läheisyydestä kertoo linjataulut lähirannassa. Näitä valaistuja linjatauluja emme ole paljon viimeaikoina nähneet. Ovathan ne muutenkin maailmasta häviävä asia kaiken elektroniikan tehdessä ne lähes tarpeettomiksi. Ainakin Suomessa Rovaniemen asiantuntijat yrittävät kovasti poistaa ne saariston maisemasta.

St. George'sin satama on parhaita luonnonsatamia, mitä on tullut vastaaan. Satamaan johtaa vähän mutkainen, mutta luonnon muovaama yli 20 metriä syvä reitti. Itse satama on vanha tulivuoren kraateri, syvä ja suojainen.

Yleensä rantamaisemat ovat vihreitä. Nyt on kuitenkin sellainen aika vuodesta, että punainen on tosi vahvasti esillä.

Nyt meidän on tarkoitus viettää vielä ehkä muutama viikko täällä Grenadalla. Sitten siirrymme Trinidadille. Pahimmat hurrikaanikuukaudet ovat elo- ja syyskuu. Silloin haluamme olla mahdollisimman hyvässä tallessa eli mahdollisimman etelässä. Tännekään ei ole usein hurrikaani iskenut. Viimeksi vuonna 2004 ja sitä ennen 1960, Mahdollisuus on kuitenkin aina olemassa ja meillä jokainen päivä alkaa sillä, että tarkistamme Yhdysvaltojen hurrikaanikeskuksen myrskytiedotteet. Myrskyt eivät kehity hetkessä, joten hyvällä seurannalla ja valmistautumisella voi välttää pahimmat tilanteet.

Martiniquen Le Marinista Carriacoun Hillsboroughiin

timo 18.6.2016 2:19:15 EEST

N 12° 29.072', W 61° 27.578'

Edellinen seiluumme Martiniquelle oli vähän kamppailua. Otimme opiksi ja putsasimme pohjaa urakalla. Pääsin jo painovyöllä puhdistamaan viimeisiä pohjan osia, kun huomasimme, että näkkiä oli tullut jo uudestaan joka puolelle. Se upposukelluksista ja kylkien hinkkaus jatkuu...

Edellinen seiluumme Martiniquelle oli vähän kamppailua. Otimme opiksi ja putsasimme pohjaa urakalla. Pääsin jo painovyöllä puhdistamaan viimeisiä pohjan osia, kun huomasimme, että näkkiä oli tullut jo uudestaan joka puolelle. Se upposukelluksista ja kylkien hinkkaus jatkuu...

Odotettavissa oli vastaisia tuulia ja laitoimme kutterifokan paikoilleen. Sille olisi ollut käyttöä viime legillä. Varotoimenpiteenä laitoimme myös tuuliperäsimen vesilavan paikoilleen. Olemme nyt hurrikaanivyöhykkeellä hurrikaaniaikaan. Todennäköisyys myrskylle on pieni, mutta kaikkeen pitää varautua.

Hoidimme maastalähtörutiinit Le Marinista ja siirryimme Sainte Anneen, jossa vielä siistimme pohjaa. Aamulla lähdimme matkaan.

Nyt Iiris todella kulki. Matkaa oli 120 mailia. Lähdimme matkaan 07:00. Heti näimme, että 7 solmun keskivauhdilla olisimme perillä yöllä. Ajelimme siis pienillä purjeilla. Saint Lucian ja Saint Vincentin leessä meni kuitenkin sen verran aikaa, että olimme perillä juuri sopivasti aamulla.

Jossain vaiheessa tuuli meni vastaiseksi ja nousi yli 10 m/s. Hyvä hetki kokeilla kutteria. Vedin genoan sisään ja avasin kutterin. Levangin rajoittimet olivat kuitenkin jääneet avaamatta. En viitsinyt lähteä kannelle kastumaan, joten fokan testaaminen jäi seuraavaan kertaan. Olisi myös pitänyt herättää Jonna unistaan. Meillä on sääntö, ettei saa mennä kannelle, jos toinen ei vahdi turvallista paluuta kannelta. Eihän se Jonna tietenkään nukkunut keulapurjeiden paukkeessa.

Saint Lucian kohdalla viranomaiset hinasivat venettä aivan keulamme edestä. Rantaan oli vajaa 5 mailia matkaa. Jos täällä joutuu konevian vuoksi tuuliajolle, on kiire hälyyttää apua. Seuraava ranta, mihin tuuli vie, voi olla tuhannen mailin päässä Panamassa.

Saavuimme aamulla 09:00 Hillsboroughiin. Ihastuimme heti paikkaan. Kävimme hoitamassa helpot maahantulomuodollisuudet, laitoimme veneen satamakuntoon ja kävimme vielä hyvällä lounaalla maissa. Sitten uni jo maistuikin.

Lounaspaikka

Tullilaituri

Martinique ei päästä irti

Jonna 10.6.2016 4:10:55 EEST

N 14° 27.967', W 60° 52.220'

Me emme koskaan hinaa jollaa perässämme avomerellä. Saaren suojassa saatamme sitä hinata, mutta aina silloinkin nostamme koneen Iiriksen peräkaiteeseen. Ostimme uuden perämoottorin jo yli kaksi kuukautta sitten, mutta tähän asti olemme ne muutamat koneen nostot tehneet tilapäisellä naruvirityksellä. Vanhassa koneessa oli hyvin toimiva naru/liinaviritelmä, mutta emme sitä kuitenkaan siitä irroittaneet. Sillä saatiin vielä helposti nostettua kone uuden omistajan kyytiin.

Valmiita nostoliinojakin saisi kaupasta, mutta se ei oikein ole meidän tyylistä. Parempi tehdä itse. Valmiissa systeemeissä hintakin on materiaalien määrään nähden vallan korkea.

Monenlaisia suunnitelmia meillä ehkä parin kuukauden aikana olla, nyt niistä paras pääsi toteutukseen.

Timo toimi suunnittelijana ja teki kaavat.

Minä ompelijana sain peruuttamattoman tehtävän, leikata oikean kokoiset kankaanpalat.

Olin ostanut muutaman metrin sunbrellaa Sint Maartilta. En silloin vielä tiennyt, mitä kaikkea siitä tehtäisiin, mutta tiesin sen vielä tulevan tarpeeseen

Nyt meillä on perämoottorille uusi hieno nostohuppu. Hupun päätarkoitus on pitää liinat sopivissa kohdissa. Moottorissa kun on kaikenlaisia vipstaakkelia, esim. bensahana ja vaihdevipu. Emme halua, että nostoliinat painavat näitä tai muitakaan tärkeitä osia. Huppu kiristyy tarranauhoilla, mutta koska vaarana on, että tarrojen päät takertuvat nostettaessa johonkin. on ne vielä varmistettu pikkunaruilla. 

Perämoottorin nostohuppu oli viimeisiä ns pakollisia töitä ennen matkan jatkumista kohti etelää. 

Tiistaina kävelimme naapurilahteen, missä tiesimme nettikahvilasta löytyvän tietokone, jolla voi hoitaa maastapoistumismuodollisuudet. Pienen etsimisen ja kyselemisen jälkeen löysimme oikein paikan, Cyberbase. Portti oli lukossa, mutta seinässä olevan aikataulun mukaan, sen olisi pitänyt olla avoinna. Vähän aikaa mietimme, että mitä nyt. Kävelymatka ei ollut kuin pari kilometriä, mutta varsinkin kaatosateessa se oli melko tylsää. Päätimme kuitenkin lähteä takaisin kotiin ja yrittää seuraavana päivänä uudestaan. Onneksi vielä lopuksi vilkaisin taakseni, sillä näin naisen kävelevän kohti porttia avain kädessä. Saimme hoidettua paperityöt ja laitoimme lähtöpäiväksi keskiviikon, eilisen.

Eilen suunnitelmat kuitenkin taas vähän muuttuivat. En mene kovin tarkkoihin yksityiskohtiin, mutta vessanpöntöstä septitankkiin menevä letku ei enää liikuttanut tavaraa. Tiedämme, että suolaisilla vesillä ongelmana on virtsan ja suolaveden sekoitus, joka kerää putkeen kalkkikiveä. Emme kuitenkan olleet aivan varmoja saisimmeko letkun ehkänä pois, joten päädyimme sellaiseen ratkaisuun, että siirrymme Le Mariniin, josta on mahdollista ostaa uutta letkua

Selvitimme siis itsemme takaisin Martiniquelle ja rupesimme töihin. Samalla reissuilla, kun kävimme hoitamassa viranomaisasiat kuntoon, ostimme myös pätkän uutta letkua.

Onneksemme saimme letkun kuitenkin ehjänä pois. Taivuttelun, paiskomisen ja vasaralla hakkaamisen jälkeen saimme letkusta kalkkikiven irtomaan.

Tällaista "kivea" oli letkussa paljon.

Kun kerran jouduimme tulemaan tänne Le Mariniin, niin hoidamme täällä samalla muutamia tavallisia arkiasioita. Huoltoasemalta saa edullista vettä, joten sään salliessa on huomenna pyykkipäivä. Lisäksi täällä on kohtuullisen hyvät ruokakaupat, joista vähän täydennämme varastojamme. Toivomme pääsevämme jatkamaan matkaa viimeistään alkuviikosta.

Jonna 5.6.2016 4:34:31 EEST

N 14° 30.099', W 61° 5.149'

Meidän rullagenoasta oli muuutama sauma auennut. Purje ei ollut varsinaisesti ehtinyt hajoamaan, mutta ilman korjausta näin olisi tullut jossain vaiheessa tapahtumaan. Vetelimme uudet siksakit muutamaan paikkaan.

Eilen taivas oli riittävän kirkas ja uskalsimme nostaa ompelukoneen kannelle. Sen paikkaa olimme miettineet jo edellisenä päivänä. Valintakriteereitä paikalle oli muutamia. Ompelukoneen pitää pysyä paikoillaan, vaikka joku tekisi vieressä isot aallot. Tämän kriteerin olisi täyttänyt moni paikka, kuten vaikka sitlooda. Paikan piti myös olla sellainen, että purjeen mahtuisi sopivasti levittämään ompelukoneen äärelle. Tämä sulki pois paljon paikkoja. Viimeisin kriteeri oli, että ompelijan asennon pitäisi olla sellainen, että pystyy painamaan kaasupoljinta. No, tämä on kai se kohta, mikä sopivalla notkeudella onnistuu missä vain.

Pyrimme yleensä välttämään liiallista auringon paahdetta ihollamme, mutta nyt ei ollut vaihtoehtoja. Sateessa ei voi ommella, joten auringonpaiste oli parempi vaihtoehto. Juomavettä kului paljon ja silti tuntui, että on koko ajan jano.

Muutamia ompelutöitä olemme jo ehtineet tehdä, mutta nyt koeteltiin ompelukoneemme rajoja. Skuuttikulman materiaalipaksuus ei tuottanut ongelmia, vaikka sillä paksuutta riittääkin. Sen sijaan jäykkä kulma oli siinä ja siinä, että mahtui koneen rungon välistä kulkemaan. Varasuunnitelmakin oli. Jos ei mahdu, ompelemme molemmista suunnista niin pitkälle kuin pystytään.

Tästä kuvasta ei ehkä ihan heti selviä minun epätoivoinen asento, mutta "takajalka" on kiinni kannessa ja "kaasujalka" ruffin päällä. Sen lisäksi vielä "mukavasti" nojaan eteenpäin, jotta yletän ompelukoneelle. Timo toisessa päässä (paitsi kuvatessa) auttoi syöttämään purjetta koneelle. Jäykkä purje pienessä tilassa haluaisi yleensä mennä ihan eri suuntaan kuin minne me sen haluaisimime menevän.

Yksi kohta takaliikissä jäi korjaamatta. Se oli sellainen viiden sentin pätkä, mistä lanka oli hävinnyt. Joku ommel ennen tätä kohtaa näytti hassulta. Sitten katkesi alalanka. Seuraavaksi alalankaa oli vaikea saada kalastettua ylös. Alalangan löydyttyä kone piti kamalaa ääntä ja ommelta ei oikein syntynyt. Siirsimme koneen sisälle salongin pöydälle lähempää tutkimista varten. Ohjekirjan vianetsinnän jälkeen todennäköisin syy olisi vääntynyt neula. Vaihdoin neulan uuteen ja taas kaikki toimi. 

Päätimme kuitenkin jättää viimeisen korjauskohdan seuraavaan kertaan. Yli 30 kiloa painavan koneen liikuttaminen kannelle ja takaisin ei ole niitä helpoimpia hommia.

Genoan rullalaite vaati myös toimenpiteitä. Olimme vähän huolissmme, että rullan huono toiminta johtuisi staagin katkenneesta säikeestä. Parin mastossa käynnin jälkeen tilanne on nyt ehkä korjattu. Ainakin tuntuisi siltä. Yksi asia oli ihan käyttöhäiriö, spinnun (genaakkerin) fallin ollessa kireä, se nojaa rullan profiiliin. Lisäksi saippuavesitimme kaikki laakerit ja laitoimme myöhemmin McLubea samoihin paikkoihin. Kolmanneksi painoin topissa profiilin päässä olevan muovihelan takaisin profiilin sisään. Tässä osassa kuuluisi olla kaksi ruuvia, muttä niistä ei ollut jälkeäkään, ei edes reikiä. 

Ruuvien puuttumiseen on kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen on se, että alkuperäisasennuksessa niitä ei ole koskaan laitettu. Toisaalta nostimme rullalaitetta ylemmäksi ja näin lyhensimme profiilia Kanarialla. Todennäköisesti Kanarialla ovat kuitenkin lyhentäneet profiilia alapäästä eivätkä yläpäästä. Emme tiedä. Aina pitäisi tehdä itse tai olla edes vahtimassa mitä joku tekee.

Kaksi kertaa kävin maston huipussa. Tärkeimpiä asioita on aina ottaa kamera mukaan. Tässä Grande Anse d'Arletin kylän laituri.

Grande Anse d'Arlet on mukava pieni paikka. Nyt kun ankkuri on pitänyt, olemme voineet nauttia täysillä. Tai no, en tiedä onko ompelu ja mastossa kiipeily parasta viihdettä. Rannasta kuitenkin löytyy kaikki tarpeellinen. Pieni kauppa, josta saa ranskalaista patonkia ja muita elintärkeitä elintarvikkeita. Lisäksi eilen löytyi pieni rantaputiikki, joka on myös pesula. Näissä lämpötiloissa tulee jotenkin vaihdettua lakanoita useammin kuin palellessa, joten niitä on kiva saada pesulan hoitoon.

Tänään on jatkettu ompelutöitä, mutta nyt ei korjata vanhaa,vaan kehitetään jotain uutta. Siitä todennäköisesti lisää seuraavassa blogissa. 

Ankkuripaikka vaihtuu melkein päivittäin

Jonna 2.6.2016 4:33:31 EEST

N 14° 30.099', W 61° 5.149'

Edellisessä blogissa ankkuroimme illan pimennyttyä Anse A l'Aneen. Aamu-uinnilla näimme vihdoin Iiriksen pohjan. Pohjassa oli paljon näkkiä, samoin potkurissa. Otimme vanhan hyvän työkalun käyttöön, vahvan ranskalaisen muovisen paistinlastan. Näkit tuntuivat lähtevän melko helposti sieltä, minne on helppo ylettää snorkkelin pään ollessa vielä pinnalla. Suurempiin töihin ei vielä ryhdytty, koska tässä lahdessa ei ollut mahdollisuutta hoitaa maahantulomuodollisuuksia.

Siirryimme vajaan mailin päähän Anse Mitaniin. Niemen kärjessä, Pointe du Bout, sijaitsee pieni marina, jonka toimistossa saimme viranomaisasiat hoidettua. Ranskalle kuuluvilla saarilla muodollisuudet ovat tehty erittäin helpoiksi. Tietokonepäätteitä, joilla muodollisuudet hoidetaan itsepalveluna, löytyy satamakonttoreista, rantaravintoloista, venetarvikeliikkeistä, huoltoasemilta yms. Itse täytämme tiedot ja paikallinen työntekijä lyö leiman paperiin. Tällä kertaa haluttiin myös nähdä meidän veneen rekisteritodistus ja sitä verrattiin jo tulostettuun maahantuloilmoitukseen. Vähän konttorin nainen hämmästeli meidän luottokortin kokoista Trafin myöntämää rekisteritodistusta. Aika hassu se onkin, ei siinä kovin paljon mitään tietoja ole. Siinä lukee suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi "kansallisuustodistus". Ainut ongelma vain on, että siinä ei lue, mikä se kansallisuus on.

Anse Mitanissa aloitettiin pohjan puhdistus oikein tosissaan. Teipattiin paistinlasta harjanvarteen ja nyt Timo yletti jo potkuriinkin asti. Aika vaikea on keikkuvan veneen potkuriin osua, mutta kyllä ne näkit sieltä pikkuhiljaa irtosivat. Runkoa raapattiin vuorotellen ja suurin osa näkeistä saatiin parissa päivässä poistettua. 

Sunnuntaina. työntäyteisen päivän päätteeksi alkoi lahti täyttyä vuokrakatamaraaneista. Niillä oli joku eskaaderi keulanumeroineen päivineen. Lähes jokaisella oli myös joku teema, vene ja miehistö koristeltu sen mukaisesti. (editorin kommentti: US-teema veneen miehet olivat stringeissä, minkä vaimoni kyllä huomio). Veneet mahtuivat hyvin ankkuroimaan lahdelle, mutta me päätimme kuitenkin vaihtaa paikkaa. Se, että veneitä on paljon ja lähellä, ei meitä haittaa, mutta kun jokainen soittaa (huonoa) musiikkia kaiuttimistaan, on metelin sekamelska aivan karmea. Siirrtyimme takaisin l'Aneen.

Jollan sisäpohjaa oli nyt yritetty jo useamman kerran paikata, aina yhtä huonoin tuloksin. Päättelimme syyn olevan vääränlaisessa liimassa. Tästä syystä nostimme ankkurin maanantaiaamuna ja lähdimme Fort de Franceen liimaostoksille. Valmiiksi oli jo tiedossa, että tämä ankkuripaikka on hyvä öisin, mutta päivisin hyvin rauhaton. Vieressä ovat lahdella liikennöivien vesibussien laiturit, joten aallokko on päivisin aivan hirveä.

Fort de Francessa saatiin liimaostokset hoidettua ja pohja paikattua. Toistaiseksi on paikka pitänyt.

Koska emme lämmön vuoksi halua käyttää moottoria kuin aamupäivisin, siirryimme seuraavana aamuna rauhallisemmalle ankkuripaikalle kuvan kauniin Trois Iletsin edustalle.

Timo kävin ensin jollalla pyörähtämässä kylän edustalla. Oikein hyviä vaihtoehtoja jollan kiinnittämiseen oli vähän, joten Timo vei minut rantaan ensimmäiselle tutustumisretkelle. Vesibussien käyttämässä laiturissa oli hyvät tikkaat laiturille nousuun, mutta jollaa ei siihen voinut jättää. Olimme katsoneet tätä ramppia jo veneeltä. Paikan päälle käveltyäni se vaikutti tosi hyvältä. Ramppia ei ollut lukittu ketjulla ja sen vieressä oli pieni tila, johon jollan mahtuisi parkkeeraamaan niin, että ramppi olisi kuitenkin käytettävissä.

Tälle samalle rampille ajoimme myöhemmin iltapäivällä yhdessä. Meille betonirampit ovat tosi helppoja, koska meillä on peräpeiliin kiinteiksi asennetut pyörät, jotka voi tarvittaessa laskea alas. Meidän ei siis tarvitse kantaa jollaa ylös kuivalle maalle, vaan riittää, kun kannattelemme keulaa ja vedämme sitä perässämme.

Trois Ilets oli mukava pikku paikka. Kirjastosta löysimme internetin, joka maksoi euron/tunti. Tällä hinnalla he sitä myivät, mutta todellisuudessa se oli euron/24h. Valitettavasti verkko ei kantanut riittävän hyvin veneelle asti. Saimme siihen heikon yhteyden, mutta ei sillä oikein mitään voinut tehdä. Trois Ilets on myös jo melko perällä Fort de Francen lahdella, joten vesi ei ollut enää kirkasta.

Trois Iletsin ankkuripaikka oli pienien saarten suojaama, joten vesibussin aaltoja lukuunottamatta, se oli hyvin suojainen.

Halusimime takaisin kirkkaisiin vesiin jatkamaan pohjan putsausta.  Siirryimme takaisin Anse Mitaniin.

Nämä meidän siirtymiset olivat olleet maksimissaan vain 4 mailia. Näillä pienillä koeajoilla kuitenkin jo nähtiin, että matkaa voidaan taas jatkaa seuraaville saarille. Lisää voidaan vielä putsata, mutta tilanne on nyt jo tyydyttävä. 

Vuosia sitten, kun olimme viimeksi Anse Mitanissa, oli täällä hieno minimarina, jonka päässä oli ravintola ja jollalaituri. Marina rakennuksineen on sen jälkeen tuhoutunut myrskyssä. Tällainen pieni jollalaituri oli kuitenkin ankkuroitu puretun hotellin aallonmurtajien suojaamalle uimarannalle.

Meidän lyhyen vierailun aikana Fort de Francessa jäi vielä joitain ostoksia tekemättä. Niinpä hyppäsin vesibussiin joka vei lahden yli, tein sen jopa kahtena päivänä peräkkäin.

Kahden ostonmatkan päätarkoitus oli ostaa meille pieni lasertulostin. Sellainen meillä oli kotona, mutta annettiin se pois, kun ajateltiin, ettei se veneeseen kuulu. Ostettiin muutama vuosi sitten Hollannista pieni HP:n monitoimimustesuihkuprintteri, joka osoittautui melko pian aivan sudeksi. Mustesuihkujen vanha ongelma on musteiden kuivuminen pitkien käyttötaukojen aikana, mutta tässä oli jotain muutakin vikaa. Heitimme sen roskiin jo Kanarialla. Veneessä olisi kuitenkin hyvä olla tulostin, koska sillä voi tulostaa miehistöluetteloita yms. pikkuasioita. Pikkulaserit eivät kaikki toimi kaikilla jännitteillä, joten meidän toivomme oli ostaa laite Ranskan saarilta, jotta saamme 230V-version. Muut saaret taitavat kaikki olla Amerikan malliin 110V.

Ensimmäisenä päivänä löysin kaikki keskikaupungin kolme tietokoneliikettä, kenelläkään ei ollut myydä sopivaa tulostinta. Seuraavana päivänä lähdin bussiseikkailulle suurempiin ostoskeskuksiin, mutta lopputulos oli aivan sama. Joka paikassa myytiin vain mustesuihkutulostimia. Siirsimme tulostimen hankinnan tulevaisuuteen.

Tyhjin käsin en kuitenkaan kumpanakaan päivänä joutunut kotiin palaamaan, olin löytänyt "ostosparatiiseista" muita hyödyllisiä asioita. En ole koskaan ollut oikein innokas ostoksilla kävijä, joten omaksi yllätyksekseni palasin ensimmäisenä päivänä kotiin parin hyvin auringolta suojaavan paidan kanssa. Seuraavana päivänä kannoin sitten kotiin Timolle kassillisen kahvia. Timon suosikki pikakahvi, Nescafen Espresso, puuttuu monen kaupan valikoimasta. Silloin kun sitä löytää, pitää sitä ostaa vähän reilummin. Toki jotain muutakin löysin, mutta en nyt jaksa ihan jokaista ostosta tässä luetella. Koko päivä meni kuitenkin molemmilla reissuilla.

Näillä kahveilla Timo saa aika monena aamuna silmänsä auki. Soijapalat ovat myös sellaisia, mitä ei joka paikasta löydy. Niitä pitää ostaa aina, kun sopivalla hinnalla tulee vastaan. Tonnikalapurkit, no, niitä nyt aina tarvitaan.

Fort de France jää taakse ja väsynyt ostosmatkailija pääsee nopeasti kotiin.

Olimme jo kuukausia huomannut, että meidän vesitankista tulee pientä hötöä, varsinkin veden ollessa vähissä. Pienempi tankeista putsattiin jo Sint Maartenilla, nyt oli suuremman vuoro.

Ihan tyhjäksi ei vesipumppu saa tankkia imettyä, joten viimeiset litrat piti äyskäröidä pois.

Tämä on siis näyte siitä vedestä, mitä me olemme koko ajan juoneet. Osa mähnästä on toki vettä painavampaa, joten se yleensä jää tankin pohjalle. Suurin osa on kuitenkin varmaan juotu ja syöty.

Muutama kuukausi sitten oli meidän blogissa juttua ankkurin huonosta pidosta. Kaikkein huonoin pito oli Grande Anse d'Arletsissa. Silloin olimme snorklaamassa ja näimme kuinka ankkurimme liukui pohjaa pitkin. Useista yrityksistä huolimatta, emme saaneet ankkuria pitämään ja jouduimme lähtemään koko lahdelta. Nyt oli pakko palata tänne takaisin kokeilemaan, kuinka Rocna Vulcan pitää samassa paikassa.

Nyt ankkuri osui pieneen hiekkaplänttiin, mutta uskomme, että lopputulos olisi ollut aivan sama myös kasvillisuuden läpi.

Aina kun vesi on riittävän kirkasta, on meillä tapana mennä snorklaamaan ja tarkistamaan ankkurin olosuhteet. Näin teimme tälläkin kertaa. Heti seuraavaksi huomion vei kilpikonnat.

Tänään oli kuurosateinen päivä, joten emme päässeet seuraaviin huoltotöihimme. Tällä kertaa huollon kohteena on rullagenoa. Meillä oli jo matkalla Martiniquelle hieman ongelmia rullan toiminnan kanssa, se oli liian raskas vetää sisään. Muutaman mailin matkalla tänne, olisimme avanneet genoan, mutta se oli jumissa. Saimme sen liikkumaan, mutta emme kuitenkaan halunneet käyttää sitä tunnin matkalla ennen kuin olisimme tarkastaneet jumituksen syyn. Selvitystyö jatkuu edelleenkin, mutta samalla huomasimme muutaman sauman ravistuneen auki genoan aurinkosuojassa lähellä skuuttikulmaa. Purje on nyt levännyt kannella tämän päivän sateessa, toivottavasti huomenna saadaan ompelukone jo kannelle.