Hirmumyrskykausi lähestyy loppuaan

Jonna 16.4.2019 9:24:54 EEST

S 8° 54.960', W 140° 6.040'

Tanssin hurma ei tahdo täällä sitten millään laantua. Pian oman esiintymiseni jälkeen, tuli mahdollisuus päästä näkemään haka-tanssi vähän paremmin kuin vain oven raosta kurkkimalla.

Yksi rantaravintoloista järjesti ikimuistoisen illan. Illan pimentyessä alkoivat rummut paukkumaan. Tanssiryhmä on melko suuri ja siinä on sekä naisia että miehiä. Miehet ovat kuitenkin pääroolissa, naiset hoitavat lähinnä laulupuolen.

Illallinen oli myös erinomainen. Tarjolla oli perinteistä Marquesasilaista juhlaruokaa. Maauunissa muhinutta kanaa, possua, vuohta, banaania ja montaa muuta sorttia. Lisäksi tietenkin tuoretta tonnikalaa ja paljon muita herkullisia ruokia. Jälkiruokaakin oli, mutta ei sitä tainnut meihin enään mahtua.

Tanssi on hyvin näyttävä, asut sen sijaan ovat melko minimaaliset.

Asuja täydentää näyttävät tatuoinnit. 

Jossain muussa maassa voisi pelästyä, jos tällainen tulisi pimeällä kadulla vastaan. Täällä on kuitenkin melko normaalia, että myös kasvoissa on tatuointeja. 

Täällä tatuointeja on lähes kaikilla, sekä miehillä että naisilla. Monet purjehtijatkin ovat niitä täällä ottaneet, mutta me olemme niin herkkänahkaisia, että emme ole moiseen ryhtyneet.

Kansainvälisenä naistenpäivänä täällä oli paljon ohjelmaa. Aamun valjetessä oli kävely/juoksu, mutta silloin taisin vasta kääntää kylkeä. Vähän myöhemmin menimme kuitenkin paikalle, koska olimme kuulleet, että siellä voisimme oppia tekemään kukkaseppeleet.

Jotain oli kuitenkin tainnut käännöksissä muuttua, koska mitään yleistä oppimistilaisuutta ei ollut. Onneksi joukossamme oli yksi ranskaa puhuva, joka ei muutenkaan lannistu mistään. Pian meille löytyi pöytä ja hieman tarvikkeita. Kukat olimme käyneet poimimassa jo etukäteen. Kukkien poimiminen täällä on helppoa, sillä niitä on lähes joka puussa ja pensaassa.

Oli meitä muitakin paikalla, mutta vain minä, Mia ja Martha rupesimme seppeleiden tekoon. Noin periaatteessa se ei ollut niin kovin vaikeaa. Puoleenväliin asti pääsin, mutta sitten minun kukat alkoivat tippumaan alkupäästä pois. Ei se niin helppoa ollutkaan, en ollut osannut pitää sidontanarua tarpeeksi kireällä. Ehkä seuraavalla kerralla voisin onnistua, mutta tällä kertaa jätin leikin kesken ja annoin jäljellä olevat kukat kavereiden seppeleisiin.

Oman hyvin lyhyen tanssiuran luulin jo olevan ohi. Mutta kuinka ollakaan, kohta taas harjoiteltiin kaksi kertaa päivässä. Kevin ja Annabella (Nuku Hiva Yacht Services) järjesti myrskykauden lopettamisjuhlat kotonaan. Tai no, koti on talon perällä ja etuosa on ravintola. Tai se on ollut ravintola ja Kevin on perustamassa siihen uutta ravintolaa. Nyt bileet olivat vielä nyyttärit. Ehkä ensi vuonna siellä on jo ravintola.

Tämän kertainen tanssi ryhmä koostui kahdesta tanssiryhmästä. Tanssi on ollut molemmilla sama, osa meistä esiintyi Ystävänpäiväjuhlissa osa Uuden Vuoden juhlissa. Vain yksi tanssija taisi olla molemmissa.

Mutta sehän olisi ollut aivan liian helppoa vain tanssia meille kaikille tuttu tanssi, joten päätimme opetella ihan uuden. Tämä uusi tanssi oli vähän enemmän Marquesas-tyylinen, mutta samalla paljon vaikeampi. Hyvin se kuitenkin meni ja tällä kertaa ei ollut ihan niin kovia paineita, kun yleisönä oli kuitenkin vain toiset purjehtijat.

Tanssin jälkeen oli aika syödä. Yleensä, kun purjehtijoilla on nyyttärit, pöydät notkuvat ruokaa. Niin tälläkin kertaa.

Ruuan jälkeen oli musiikin aika. Kevin oli hankkinut paikalle paikallisen bändin. Mutta kuinka ollakaan, bändi sai heti vierailevan tähden. Meidän vanha hyvä ystävämme Barry (S/Y White Shadow) vetäisi heti alkuun muutaman biisin. Bändi puhui ranskaa ja Barry englantia, mutta musiikki sujui yhdessä silti oikein hyvin.

Muitakin vierailijoita bändissä oli. Misha (S/Y Minstrel Boy) soitti mukana koko illan. 15-vuotias nuorukainen on muutenkin hyvin aktiivinen. Pienemmille purjehtijalapsille hän on pitänyt uimakoulua ja vienyt heitä vaelluksille. Meille muille hän on tuonut iloa lauantai-aamuisin tuoreen patongin muodossa. Arkisin hän käy paikallista koulua, jotta oppisi ranskan kielen.

Minun synttäritkin tuli juhlittua tässä jossain vaiheessa. Vähän olin kahden vaiheilla, pitäisinko juhlat rannassa vai kotona. Koska tosi monet kaverit olivat jo jatkaneet matkaa, päätin kutsua jäljellä olevat parhaat kaverit veneelle. Timo vähän kauhisteli, että miten ihmeessä meille voi yhteensä 10 henkeä mahtua, mutta niin vain Iiriksen istumalaatikkoon kaikki jotenkin mahtui. Juhlat olivat tosi onnistuneet, joten ei yhtään haitannut, että yksi vuosi tuli taas ikää lisää.

Meidän täällä ollessa risteilylaivoja on käynyt silloin tällöin. Yleensä laivat ovat melko pieniä ja niissä on vain muutama sata matkustajaa. Tämä laiva oli toistaiseksi suurin mitä täällä on ikinä käynyt. Matkustajia laivassa on n. 2100, mikä on lähes saman verran kuin tässä Marquesasin suurimmassa kaupungissa on asukkaita.

Turistitoimiston Colette on tullut meille hyvin tutuksi, koska häneltä käyn ostamassa saaren parhaat papaijat. Häntä hieman etukäteen jännitti, että miten ihmeessä tuollainen ihmismäärä saadaan hoidettua, mutta ilmeisesti kaikki meni ihan hyvin. Me jätimme maissa käymisen tuona päivänä kokonaan väliin ja tyydyimme katselemaan laivan pelastusveneitä, jotka kuskasivat matkustajia taukoamatta edestakaisin.

Naapurisaari näkyy reilun 20 mailin päästä meille vähän vaihtelevasti. Viime aikoina meillä aina vain enemmän katseet alkavat hakeutua horisonttiin, taitaa siis kohta olla aika jatkaa matkaa.

Virallisesti hirmumyrskykausi loppuu tämän kuun lopussa. Myrskyt eivät tietenkään kalenteria katso, mutta todennäköisyys niille pienenee huomattavasti. Koko Ranskan Polynesiassa riski on pieni, mutta täällä Marquesasilla se on kaikkein pienin. Siksi me ja monet muut olemme viettäneet täällä kuukausia. Kuitenkin hyvin monet veneet lähtivät kohti Tuamotuja jo kuukausi sitten. Vaikka myrskyjen todennäköisyys onkin hyvin pieni, me emme silti halua ottaa turhia riskejä.