2.1.20

Kuukausi Aucklandissa

Jonna 2.1.2020 8:45:53 EET
S 36° 50.330', E 174° 44.740'

Kun saavuimme Westhaven Marinaan oli satama aivan tupaten täynnä. Hyvä, että meillä oli ennakkovaraus, muuten olisi voinut jäädä paikka saamatta. Tämä on aivan valtava venesatama, paikkoja on yli 2000. Ei ihme, sillä tämä on eteläisen pallonpuoliskon suurin venesatama. Eikä tämä ole ainut venesatama Aucklandissa, näitä on vähän siellä sun täällä. Sen lisäksi veneitä on vielä poijuissa kaikki mahdolliset pohjukat täynnä.

Suurin osa veneistä on melko tavallisen näköisiä. Näiden perinneveneiden puomien pituudet sen sijaan kiinnittivät meidän huomion. Isopurjeen puomin lisäksi keulassa sojottaa vielä pitkä keulapuomi eli purjepinta-ala on jotain aivan käsittämätöntä. Masto on kuitenkin melko normaalin korkuinen veneen kokoon nähden.

Aucklandin katunäkymää. Pieniin palmusaariin tottuneille on tämä vähän erilaista. Suuresta koostaan huolimatta on täällä minusta ihan viihtyisää ja ihmiset ovat mukavia. On ihan mukavaa vaihtelua olla kaupungissa. Paitsi, että liikenneruuhkat ovat ihan karmeita.

Sitäpaitsi kaupungista löytyy kauppoja joka lähtöön. Yksi meidän suosikki on ehdottomasti Safka, sillä sieltä saa suomalaisia herkkuja. Kaksi kertaa olen sieltä käynyt ruisleipää ja hapankorppua ostamassa. Molemmilla kerroilla tarttui kyllä vähän myös salmiakkia mukaan.

Suuren kivikaupungin keskeltä löytyy onneksi myös viheralueita. Sky Tower hallitsee yleensä maisemaa joka suunnalta nousemalla reilusti pilvenpiirtäjiä korkeammalle. Tornilla on korkeutta 328 metriä, ollen eteläisen pallonpuoliskon korkein rakennus.

Vaikka olemmekin vilkkaassa satamassa, on täälläkin silti luonnossa ihmeteltävää. Yhtenä aamuna merileopardi viihdytti meitä leikkimällä löytämällään (tai irroittamallaan) laiturifendarilla. Välillä oli fendari ilmassa, toisessä hetkessä suussa ja välissä sen päällä oli vain kiva köllötellä. Pari päivää aikaisemmin näimme pienen pingviinin uivan laiturisillan ali.

Täällä joulu aloittaa kesälomakauden ja sen todellakin huomaa. Osa veneistä on jo tullut takaisin Uuden Vuoden vieton jälkeen, mutta paljon on vieläkin tilaa.

Ja tässä yksi syistä, miksi tulimme Aucklandiin. Halusimme ostaa täältä auton. Vajaan kahden viikon päästä nousemme Whangareissa telakalle ja muutamme pariksi kuukaudeksi pois veneestä. Kohtuuhintaista majoitusta ei löytynyt aivan telakan läheltä, joten käytännössä ainoaksi kulkuvaihtoehdoksi jää auto. Harkitsimme pitkään vuokra-auton ja auton omistamisen hyötyjä ja haittoja. Hinta kuitenkin lopulta ratkaisi, sillä vuokra-auto kahdeksi kuukaudeksi olisi maksanut saman verran, mitä tämän auton hinta oli. Ja nyt olemme jo täällä usemman viikon sitä hyödyntäneet. Suuressa kaupungissa on pitkät etäisyydet. Uuden vuoden aattona huristelimme auton jo Whangareihin (tarkemmin Marsden Coveen) meitä odottamaan.

Huomenna on tarkoitus irroittaa köydet Westhavenista ja siirtyä Marden Coveen valmistelemaan telakointia. Siitä telakalle on vielä 10 mailia, mutta se on sitten jo jokiajelua.