Melko kauas päästiin, nyt palataan takaisin lähelle

Jonna 10.12.2022 11:18:22 EET

S 24° 45.670', E 152° 23.210'

Kaikki kiva loppuu aikanaan. Kun lähdimme yli 9 vuotta sitten matkaan, ei meillä ollut suuria suunnitelmia eikä aikatauluja. Ajattelimme, että ehkä sitä viisi vuotta voisi olla poissa. Valtameren ylityskään ei ollut itsestäänselvyys, kaksi niitä tuli kuitenkin ylitettyä. Maailmanympäripurjehduskaan ei meillä koskaan ollut mitenkään tavoitteena. Tarkoitus oli purjehtia sinne, minne milloinkin tuntui sopivalta ja näin olemme tehneet.

Nyt vuosia on takana jo sen verran, että tuntuu siltä, että on aika palata takaisin Eurooppaan. Jos purjehtisimme sinne, olisimme siellä vajaan kahden vuoden kuluttua. Meitä ei kuitenkaan koskaan oikein ole houkutellut Etelä-Afrikan kierto. Punaisen meren kautta kulkee kyllä veneitä, mutta sen turvallisuustilanne ei kuitenkaan meidän mielestä ole riittävä.

Olemme päätyneet ratkaisuun myydä Iiris täällä Australiassa. Pari viikkoa sitten teimme lopullisen päätöksen ja tänään vihdoin saimme ilmoituksen julkaistua. Emme olleet saamattomia julkaisemaan, vaan meidän oli täällä kiellettyä ruveta myymään venettä ennen kuin vene oli tuotu virallisesti maahan eli verot maksettu. Tämän prosessin ajan olemme olleet tullin takavarikossa ja emme ole saaneet liikkua Bundabergin sataman alueelta pois. Nyt on verot maksettu ja leimat papereissa, joten voimme ruveta mainostamaan venettä.

Aivan täysin ei reissu vielä tähän satamaan pääty, sillä aiomme suunnata vielä 550 mailia etelämmäksi Sydneyn seudulle. Paikallisten mukaan siellä olisi helpointa saada vene kaupaksi. Toki on mahdollista, että joku tämän sitä ennen ostaa, joten silloin tämä matka voi päättyä periaatteessa milloin vain.

Nyt on kengurutkin löydetty. Nämä kaverit olemme muutaman kerran nähneet aamukävelyllä. Me kävelemme, nämä pomppivat.

Perillä Australiassa

Jonna 25.11.2022 9:03:23 EET

S 24° 45.670', E 152° 23.210'

VIelä emme ole kenguruita nähneet, vasta niistä varoittavia liikennemerkkejä.

Purjehdus Uudesta-Kaledoniasta Australian Bundabergiin keski vähän alle 7 vuorokautta. 

Lähdimme Noumeasta hyvässä sivumyötäisessä, jota kesti pari päivää. Seuraavat pari vuorokautta meni moottorilla ajaen. Välillä tuulta olisi ollut riittävästi hitaasti purjehtimiseen, mutta seuraava ikävä sää oli vaanimassa ennusteissa Australian rannikolla, joten oli parempi pitää vauhtia yllä. Moottoriajon loppupuolella meitä vastaan tuli valtava saderintama, jonka jälkeen tuuli oli taas meille suotuisa. Siitä erikoinen saderintama, että tutkassa sateita oli aivan valtavasti, mutta me onnistuimme menemään sellaisesta raosta, että pisaraakaan ei tullut kannelle. Tämä tapahtui yöllä, joten pilvipeitteen saattoi aavistaa vain tähtien kadotessa näkyvistä. Silloin harmitti, ettei sade osunut kohdalle, sillä olisihan se ollut mukavaa, jos sade olisi huuhdellut veneen alkumatkan suolakuorrutuksesta. Jälkeenpäin ajatellen se olisi ollut täysin turhaa, sillä aluksi uusi tuuli oli sen verran vastaista, että vettä lensi kannelle ihan riittävästi tuoden lisää suolaa.

Aamuyöllä neljältä ankkuroimme Bundaberg Port Marinan edustalle. Sisääntuloväylä jokeen oli hyvin valaistu ja selkeä, sillä heti marinan jälkeen on sokeriterminaali, jossa käy n. 200 metrisiä laivoja. Pimeässä kaikki näyttää aina kuitenkin kapeammalle, joten 150 metriä leveä reunamerkkien väli näytti siltä kuin vilkut olisivat olleet ihan vieressä ja kieli keskellä suuta yritimme pysyä linjataulujen linjalla.

Tällä matkalla purjehdimme taas pois tropiikista, sillä siellä on hirmumyrskykausi alkamassa. Kun olemme tarpeeksi etelässä, meidän pitäisi olla niiltä piilossa.

Usein kuuluu purjehtijoiden keskuudessa pelottavia puheita Australian rajamuodollisuuksista. Tarkkoja toki ovat, mutta asiat hoituivat oikein sujuvasti ja viranomaiset olivat todella ystävällisiä. Biosecurityn tarkistus oli tarkin. Ensinnäkin täällä ollaan hyvin kiinnostuneita veneen puuosista ja mahdollisista matkamuistoista, niissä saattaa piilotella pienen pieniä vieraslajien edustajia, joita tänne ei haluta. Samoin ruokavarastot tarkistettiin perinpohjaisesti. Monilta takavarikoidaan paljon ruokatarvikkeita, mutta meiltä ei viety mitään, sillä emme ole ostaneet varastoon mitään sellaista, mitä tänne ei saisi tuoda. Viimeiset kielletyt kananmunat söimme aamiaiseksi ennen tullilaituriin siirtymistä.

Tätä kirjoittaessani olemme olleet täällä jo lähes viikon. Vietämme vielä tovin Bundabengissä ja sitten on tarkoitus jatkaa vielä etelämmäksi, todennäköisesti Sydneyyn asti.

Purjehdus Fidziltä Uuteen-Kaledoniaan

Jonna 8.11.2022 10:21:17 EET

S 22° 16.610', E 166° 26.390'

Vihdoin sääennuste näytti meistä kelvolliselle. Hieman oli luvassa liian kevyitä tuulia, mutta toisaalta jos pitää valita, niin ennemmin otamme tyynen kuin myrskyn.

Vuda marinan henkilökunta käy laulamassa jokaiselle Fidziltä pois lähtevälle veneelle jäähyväislaulun. Yleensä heti laulun jälkeen irroitetaan köydet, mutta meidän lähtöpäivänä oli niin monta muutakin lähtijää, että nyt joutuivat käymään laulamassa vähän etukäteen. Lähtöön tarvittavat paperityöt hoituivat helposti ja nopeasti, viranomaiset tulivat marinaan tekemään lähtöselvityksen.

Aluksi jouduimme saaren suojassa ajamaan muutaman tunnin moottorilla, mutta pian pääsimme myös nauttimaan purjehduksesta. Vajaa kolme vuorokautta sitä riemua riitti ja sitten tuuli keveni, loput kolme päivää vuorottelimme moottoriajon ja purjehtimisen välillä.

Matkalla ei tapahtunut mitään erikoista ja se on hyvä asia, tapahtumaköyhät ylitykset ovat parhaita. Tai no, olisi meitä joku merenelävä voinut käydä moikkaamassa. Yhtään valasta ei nähty, lintujakin oli tosi vähän. Muutama mustekalan tahra tuli kanteen, mutta yhtään lentokalaakaan ei näkynyt. Yksi laiva ja yksi hinaaja tuli vastaan, mitään muuta liikennettäkään ei ollut meidän näköpiirissä.

Myöhään maananta-iltapäivänä purjehdimme Uutta-Kaledoniaa ympäröivän riutan sisälle. Aukolta oli vielä noin 40 mailia perille Noumeaan, tämän matkan taitoimme yön pimeydessä. Uusi-Kaledonia on osa Ranskaa ja täällä meidän apuna oli valaistuja merimerkkejä, sektoriloistoja ja linjatauluja. Reitti on myös ihan oikea laivaväylä, jota jopa suuret risteilylaivat käyttävät, joten uskalsimme hyvin olla liikkellä pimeään aikaan.

Tutka on yksi parhaimmista navigointivälineistä rantojen lähellä. Tällä kertaa kuva oli kuitenkin vähän hassu, kun koko salmi oli ikään kuin "tukossa". Syy tähän oli vuorovesivirran aiheuttama "hyppyvesi".

Puolen yön jälkeen ankkuroimme viimeiseen lahteen ennen kaupunkia, josta siirryimme aamulla marinaan. Suomessa Pyhäinpäivää vietetään viikonloppuna, täällä se sattui olemaan juuri silloin kuin saavuimme, josta meillä ei tietenkään ollut mitään käsitystä etukäteen. Saimme kuitenkin marinasta paikan ja henkilökunta antoi meille portin avaimen, langattoman verkon tunnukset ja nipun lomakkeita täytettäväksi. Biosecurity teki töitä arkipyhänäkin, mutta muut viranomaisasiat hoituivat vasta seuraavana päivänä. Periaatteessa emme olisi saaneet poistua veneeltä, mutta olihan meille annettu avain porttiin ja suihkuihin. Lähin rantaravintola veti myös aika kovasti puoleensa merimatkan jälkeen.

Olemme nyt jo viikon syöneet ranskalaista patonkia aamupalaksi, lähin leipomo on sen verran lyhyen matkan päässä, että siellä jaksaa käydä ennen aamiaista. Lisäksi olemme kovasti nauttineet erittäin edullisesta ja tuoreesta tonnikalasta useammalla eri tavalla valmistettuna. Toistaiseksi vain yhtenä iltana emme ole syöneet tonnikalaa.

Sään seuraaminen on taas tällä hetkellä meidän tärkein työ. Heti kun sopiva sääikkuna aukeaa, suuntaamme keulan kohti Austraaliaa. Ehkä sopiva sää tulee jo tänä viikonloppuna, vielä on kuitenkin liian aikaista nähdä ennusteet perille asti.

Fidzin viimeinen satama

Jonna 23.10.2022 9:20:36 EEST

S 17° 40.830', E 177° 23.200'

Koko meidän aikana Fidzillä emme ole olleet missään, missä olisi näin paljon veneitä. Toisaalta, tämä taitaa olla koko maan suosituin paikka. Musket Cove Yacht Club on perustettu jo 80-luvulla ja nyt mekin olemme pienellä maksulla sen jäseniä loppuelämämme. Jäsenyyden voivat hankkia kaikki, ketkä ovat purjehtineet tänne ulkomailta. Jäsenet saavat nauttia esim. hotellialueen uima-altaista. 

Eikä uima-allas ole ainut houkutin. Tilaa on helposti sadalle veneelle ja paikka on kaikilla tuulen suunnilla suojainen. Kuvasta ehkä näkee murtuvat aallot horisontissa, uloin riutta suojaa valtameren aalloilta. Lisäksi purjehtijoille on oma rantabaari ja grillipaikat.

Ennen kuin kirjoitan enemmän Musket Covesta, niin palataan Viti Levun pohjoispuolelle. Tähän asti näkemämme Fidzi oli ollut todella vehreää, nyt maisema oli todella kuiva.

Aina silloin tällöin tulee vastaan tällaisia surullisia näkyjä. Emme tiedä kuinka kauan vene on tuossa maannut, mutta melko puhtaalta runko vielä näytti. Purjeet yms. oli kuitenkin jo riisuttu pois, joten aivan tuore tapaus se ei ollut.

Tämä oli vähän erikoisempi näky. Kyseessä on rautakaivos. Jokisuiston mustasta hiekasta suodatetaan rautamalmia. Tällä hetkellä toiminta näytti olevan pysähdyksissä. Sen verran netistä luin, että aivan kaikki eivät ole tästä toiminnasta innoissaan. 

Musket Covessa menimme vaihteeksi poijuun. Meillä oli työlistalla pohjan pesu ja jos olemme ankkurissa 20 metriä syvässä vedessä, liikkuu vene aika rajusti puuskissa. Helpommalla pääsee, jos on vähän rauhallisempaa. Poijussa veneen liikkeet ovat aina vähän pienemmät, joten sukellustyö oli helpompaa. Samalla jollamatka rantaan lyheni todella paljon. Tämä mahdollisti sen, että pääsimme pitkästä aikaa illalla ulos syömään.

Tällä kertaa meidän ei tarvinnut miettiä vuorovesiä, sillä täällä meillä oli mahdollisuus mennä jollalla ponttoonilaituriin. Turisteilla sen sijaan oli kaksi kertaa vuorokaudessa vaikeampaa, kun vesi hävisi kokonaan uimarannan lahdelta.

Kun pohja oli puhdas ja rantaravintolan ruokalistakin tullut jo tutuksi, oli aika siirtyä lähtökuoppaan. Tällä kertaa ihan kirjaimellisesti kuoppaan, sillä Vuda Marina on täysin kaivettu marina. Suurimmassa osassa karttoja ja sateliittikuviakin on vasta yksi satama-allas, mutta todellisuudessa riuttaan on kaivettu myös toinen satama-allas. Fidziltä uloskirjautuessa pitää olla marinassa, sillä viranomaiset saattavat haluta tulla käymään veneessä. 

Lähes neljä kuukautta sitten irroitimme Iiriksen köydet Uudesta-Seelannista, sen jälkeen emme olleet tarvinneet kiinnitysköysiä.

Satamaelämä ei aina ole ihan niin hienoa kuin voisi kuvitella. Satama on hyvin suojainen, joten veneessä on tosi kuuma, kun ilma ei kierrä lainkaan. Uima-altaan kyllä löysin, mutta kukaan ei ollut sitä vähään aikaan hoitanut, joten siitäkään ei viilennystä saanut.

Kirjoitin, että olemme marinakuopassa, mutta emme me silti ole ihan niin kuopassa kuin jotkut toiset. Monet jättävät veneen tänne hirmumyrskykaudeksi ja lentävät kotiin. Nämä veneet ovat oikeasti kuopassa. Vasemmalla on vene jo paikoillaan ja oikealla telakkapaikka vielä odottaa venettä.

Ihan pelkkien auton renkaiden varassa veneet eivät ole, kuopan pohjalla on tukia, jonka päällä köli seisoo. Käsitykseni mukaan nämä veneet ovat melko hyvässä tallessa hirmumyrskyjä ajatellen. Me emme kuitenkaan halua asua maakuopassa, joten ensi viikolla suuntaamme kohti Australiaa. Matkalla on tarkoitus vielä pysähtyä Uudessa-Kaledoniassa.

Jättiläissimpukoita ja leprasiirtolan rauniot

Jonna 30.9.2022 10:45:06 EEST

S 17° 24.210', E 177° 45.350'

Taas kävi niin kuin usein ennenkin, että suunnitelmat vähän muuttuivat. Nousimme itse ylös ennen viittä ja purjeetkin olivat jo vedossa ennen auringon nousua. Sää ei vain ollut sitä mitä oli tilattu tai ennustettu. Suojaisessa ankkuripaikassamme emme tienneet, mikä keli ulkona on. Kun pääsimme kahden mailin päähän ja riutan suojasta pois, alkoi Iiris ryskimään päin jyrkkiä aaltoja ja vesi lensi. Tuulta oli aivan liikaa ja näytti vähän siltä, että tuossa kelissä emme nousisi riittävän ylös tuuleen eli sinne minne halusimme mennä. Aika äkkiä teimme päätöksen kääntyä takaisin.

Muutaman päivän odottelimme tuulen rauhoittumista ja sitten olikin edessä mukava purjehdus. Tällä kertaa päätimme mennä vain 20 mailin päähän, joten nyt ei tarvinnut herätyskelloa. 

Namena ja sitä ympäröivät vesialueet ja koralliriutat ovat omistajiensa taholta julistettu luonnonsuojelualueeksi. Kukaan ei saa kalastaa niissä vesissä. Koska he eivät näin ollen saa elantoaan kalastamisesta, keräävät he vierailijoilta puistomaksua. Valitettavasti sää oli hyvin harmaa, kun olimme siellä, emmekä saaneet hyviä kuvia. Pieni saari kuhisi elämää. Lintuja visersi joka puussa ja sen lisäksi toiset kiertelivät meitäkin vesirajassa. Ilmeisesti suojelu auttaa, sillä näin paljon emme ole nähneet lintuja pitkään aikaan. Sää taisi olla kaikkien mielestä niin synkkä, että kukaan ei käynyt meiltä maksua keräämässä. Aamulla jatkoimme matkaa.

Seuraava kohde oli Makogai ja jättiläissimpukat. Mittanauhaa ei ollut mukana, mutta arviolta se oli vähän vajaan metrin mittainen.

Ennen jättiläissimpukoihin tutustumista oli kuitenkin käytävä hoitamassa muodollisuudet. Nippu kavajuurta reppuun ja etsimään vastuuhenkilöä. Sopivasti rannalla tuli vastaan kanadalainen pariskunta, joka osasi ohjata meidät oikeaan suuntaan eli mistä kylän kuudesta talosta löytyisi oikea henkilö.

Taas jäi valitettavasti kuvat ottamatta, kun synkät sadepilvet uhkasivat ja rantaan päästessämme tihutti jo vettä. Joka tapauksessa meillä molemmilla oli zulut eli kietaisuhameet asiaankuuluvasti päällä. Aivan viimeisestä talosta löytyi 5 hengen miesjoukko. Näistä harmain oli etsimämme henkilö. Esittelimme itsemme ja ojensimme kavanipun. Istuimme lattialle ja Inoko piti pienen puheen fidziksi ja lopulta kaikki taputtivat kolme kertaa. Paitsi me, sillä emme tienneet milloin se piti tehdä. Tämän jälkeen meillä oli lupa olla lahdella ankkurissa niin kauan kuin haluaisimme sekä snorklata katsomaan jättiläissimpukoita.

Nyt oli alkanut jo satamaan ja paikalliset olivat riemuissaan, sillä kuivuus kuulemma vaivasi. Sovimme turistikierroksen seuraavaksi aamuksi ja jätimme seurueen jatkamaan Harry Potterin katsomista.

Matkalla veneelle sade yltyi kaatosateeksi. Meissä ei varmasti ollut yhtään kuivaa kohtaa muutaman minuutin jollamatkan jälkeen. Onneksi tropiikissa sade on kuitenkin yleensä lämmintä, joten ei sillä niin väliä.

Seuraavana aamuna oli turistikierroksen aika. Aloitimme hautausmaalta. Siellä Inoko kertoi meille saarella sijainneen leprasiirtolan historiaa. Osa toki oli sairaalassa, mutta suurin osa oli vain karanteenissa. Heitä kannustettiin kasvattamaan ruokaa, kalastamaan ja tekemään käsitöitä. Yhteensä siellä oli vuosien aikana 5000 asukasta/potilasta ja 200 työntekijää. Siirtola avattiin vuonna 1911 ja suljettiin vasta 60-luvulla. Sairastuneita tuotiin saarelle Brittien Tyynenmeren-alueen siirtomaista. Fidzin valtiolle maksettiin tietenkin tästä toiminnasta.

Hautausmaalle vei yllättävän leveä tie. Varsinainen kyllä on muutaman kilometrin päässä ja sieltä lepra-vuosina työntekijät kulkivat kuorma-auton lavalla töihin. Yllättävää on se, että tie ei ole kasvanut umpeen.

Vuonna 2016 Fidzille iski mittaushistorian pahin hirmumyrsky. Siihen asti tässä oli ollut olohuone ja elokuvateatteri. Myös vastapäinen seinä, jossa valkokangas oli ollut, oli pystyssä

Kirkko oli lähtenyt samassa rytäkässä, nyt jäljellä oli vain portin tolpat. Elokuvateatterin betoniperustuksista ei vielä ollut kasvit tulleet läpi, kirkon edusta sen sijaan oli hyvin kasvanut umpeen. Tropiikissa siihen ei montaa vuotta tarvita.

Jo veneestä käsin näytti siltä, että rannassa viljeltäisiin jotain. Samoin näimme, että kovin samannäköisiltä näyttivät kaikki talot. Myöhemmin kuulimme, että myrsky oli tuhonnut myös asuintalot ja tilalle oli rakennettu hienolta näyttäviä paritaloja

Näissä altaissa kasvatettiin simpukoita, joista jotkut saattavat joskus kasvaa jättiläiseksi asti.

Altaiden jälkeen ne jatkavat kasvamista meressä, mutta suojassa vihollisilta.

Vaikka suurin vihollinen usein onkin ihminen, niin edellä mainitun myrskyn uhreihin lukeutui myös muutama jättiläissimpukka.

Joitain niitä kuitenkin vielä on jäljellä.

Korallitkin tuhoutuvat myrskyissä, mutta onneksi uutta vielä kasvaa. Mitään erikoisen hienoja ei löydetty, mutta ihan kiva kuitenkin, että korallit voivat kohtuullisen hyvin. Kaloja oli kuitenkin hämmästyttävän vähän.

Tällaisia sinisiä meritähtiä olemme täällä nähneet muuallakin, ennen Fidziä emme niitä ole tavanneet.

Takaisin Savusavussa

Jonna 17.9.2022 11:22:53 EEST

S 16° 48.580', E 179° 17.270'

Navigointimielessä Fidzin vedet eivät ole niitä helpoimpia. Nykytekniikka kuitenkin auttaa aika paljon. Meillä on karttaohjelmassa karttojen lisäksi myös satelliittikuvat kolmesta eri lähteestä. Yleensä yksi niistä on aika hyvä. Valitettavan usein juuri kriittisessä kohdassa on kuitenkin pilviä. Mihinkään karttaan tai satelliittikuvaan ei voi täysin luottaa. Pidemmät välit voi helposti purjehtia yöllä ja siihen kartat ovat oikein hyvät, .mutta saarten ja riuttojen lähellä tilanne on toinen. Jotta riutat näkyisivät hyvin, on auringon oltava melko korkealla ja mielellään perän takana.

Rabi-saaren luoteisnurkan Elisabeth Cove on hyvä esimerkki. Sisään tullessa näimme selvästi riutat molemmilla puolilla ja ajoimme sisään suurinpiirtein aukon keskellä. Satelliittikuva kuitenkin heittää noin 50 metriä eli jos pelkästään sen mukaan olisi ajettu, olisi meille voinut käydä kehnosti.

Ja C-MAP näyttää tältä. On siinä samankaltaisuutta satelliittikuvan kanssa, mutta aika kaukana totuudesta.

Navionics on vielä vaatimattomampi. Navionicsin mukaan yleensä aina ankkuroimme riutan päälle, vaikka tässäkin tapauksessa ankkuroimme 20 metriä syvään veteen.

Monessa paikassa meillä oli vuoroveden vuoksi vaikeuksia mennä maihin. Tämä ja seuraava kuva ovat vain kuvituskuvia Savusavun poijupaikan vierestä, mutta näyttää mistä on kysymys. Keskivedellä ranta näyttää tosi houkuttelevalta. Tuohonhan olisi kätevä jollalla mennä.

Paitsi, että alavedellä se näyttää tältä. Sekä aivan rannassa, että kauempana rannasta vesi häviää kokonaan. Vastaavasti ylävedellä hiekkaranta saattaa hävitä kokonaan. Eli monessa paikassa rantaan pääsee vain tietyillä veden korkeuksilla.

Taveunin pohjoiskärjessä oli upea ankkuripaikka. Tämän blogin ensimmäinen kuva on tästä paikasta. Pari pientä saarta on kivan näköiset, mutta suojaa niistä ei saa. Sen sijaan idän suunnasta vyöryvä valtameren maininki murtuu ympäröiviin koralliriuttoihin. Tuulen suojaa ei antanut mikään ja se oli meille enemmän kuin hyvä. Meidän kaksi tuulimyllyä tekivät iloisina töitä.
Täällä oli myös vähän vaikeuksia ajoittaa rantaa meno, sillä meidän ja rannan välinen riutta kuivui kaksi kertaa vuorokaudessa kokonaan. Ylävedellä kuitenkin pääsimme jollalla rantaan ruokaostoksille ja jäätelölle.

Tasan 4 viikkoa sitten meillä oli edellinen yöpurjehdus, kun menimme samassa Somosomo-salmessa toiseen suuntaan. Silloinkin taivas oli kirkas ja kuu valaisi mukavasti. Yön pimeydessä näkyy Taveuni-saaren muotoja. Kyseinen saari on upean näköinen, mutta valitettavasti sotkee tuulet kymmenien mailien päähän. Parikymmentä mailia pitkän saaren korkeus on noin 100 metriä vähemmän kuin Suomen korkeimman kohdan. Suomessa se nousu on kuitenkin aika loiva, täällä rannasta korkeimpaan kohtaa on vain viitisen kilometriä.

Joskus tuntuu tylsältä palata takaisin samaan paikkaan, missä olemme jo olleet. Toisaalta siinä on myös hyvätkin puolensa. Ei tarvitse kaikkea etsiä, vaan tietää minne mennä. Torillekin oli kiva mennä, kun tutut myyjät siellä tervehtivät. Tietenkin osaltaan iloiset tervehdykset ovat myös myyntiä, mutta kyllä täällä silti tuntuu että myyjätkin ovat ihan aidosti ystävällisiä. Pari kuukautta sitten kun vierailimme ensimmäisiä kertoja torilla tuntui, että kukaan ei edes yrittänyt myydä mitään. Joka päivä kävin jotain ostamassa ja joka päivä myyjät rupesivat enemmän mainostamaan omia tuotteitaan. Taitaa olla niin, että torit ovat myös turistinähtävyyksiä. Kun siellä ensimmäiset kerrat vaeltaa ei mitään yritetä myydä, mutta kun nähdään, että me oikeasti ostamme ruokaa, muuttuu tilanne ihan toiseksi. Liian tyrkyttäviä eivät kuitenkaan ole, vaan ihan sopivia. Ja sen ystävällisen hymyn saa aina, osti jotain tai ei.

Tori on kyltin mukaan väliaikainen ja uutta torirakennusta rakennetaan. Väliaikaiselta se varsinkin ulkopuolelta myös näyttää, sillä sekä seinät että katto on aaltopeltiä. Sitä emme tiedä kuinka pitkään tilapäisjärjestely on kestänyt, kenties vuosia.

Myös kaupassa asioiminen oli tällä kertaa helpompaa. Ensimmäisellä kerralla etsin kovasti pussia mihin laittaa sipuleita. Päädyin sitten vain keräilemään muutaman käsiini ja vein punnittavaksi. En tajunnut että nuo luiruthan ovat verkkopusseja. Solmut päihin ja ostokset on kätevästi pakattu.

Vajaan viikon olimme tällä kertaa Savusavussa. Tänään siirryimme jo 4 mailia lähemmäs merta. Huomisen suunnitelmissa on 45 mailin purjehdus, joten aamulla on tiedossa aikainen herätys. Kolmelta iltapäivällä olisi kiva olla seuraavan riutan aukolla, jotta vedenalaiset vaarat taas näkyisivät mahdollisimman hyvin.

Purjehdus läntiselle pallonpuoliskolle

Jonna 20.8.2022 7:06:21 EEST

S 16° 31.590', W 179° 59.420'

Oli aika jättää Savusavu taakse. Vallitsevat tuulet ovat täällä idän ja kaakon väliltä ja itään halusimme päästä. Ennusteissa oli poikkeuksellisesti etelän puoleisia tuulia.

Alunperin olimme suunnitelleet purjehtia Lau saariryhmään kuuluvalle Vanua Balavulle. Matkaa olisi ollut hieman yli 100 mailia. Kun aamulla olisimme lähteneet, niin seuraavana päivänä olisimme olleet perillä. Lähtöaamuna tarkistimme vielä sääennusteen ja vaarana oli, että loppumatkasta tuuli kääntyisi meidän makuun vähän liian vastaiseksi. Päätimme olla lähtemättä.

Päivän aikana tutkin muita vaihtoehtoja. Yanuca vaikutti hyvältä vaihtoehdolta. Muutaman pienen saaren rypäs Budd riutan suojassa, matkaa 70 mailia. Kun illalla ennen pimeä lähtisi, niin seuraavana aamuna olisi perillä. Täällä ei voi luottaa karttoihin, joten riuttojen ja ankkurilahtien sisäänmenot pitää ajoittaa niin, että aurinko on tarpeeksi korkealla, jotta näkee mahdolliset kartasta puuttuvat matalikot. Mieluiten aurinko saisi vielä olla perän takana.

Yanucallekin meidän suunta oli aluksi lähes itään, mutta puolimatkan jälkeen kääntyisi koilliseen.

Savusavu on niin suojainen paikka, että siellä ei tiedä mitään merellä vallitsevista tuulista. Kun ajoimme ulos, puhalsi tuuli ennusteen mukaisesti etelästä. Tiedossa oli mukavaa sivutuulipurjehdusta. Kun oli aika laittaa purjeet vetoon, kääntyi tuuli kaakkoon ja ei ollut enää mahdollista päästä suoraan sinne minne halusimme. Vaihtoehdot olivat kuitenkin vähissä, pimeä oli jo tullut, joten takaisinkaan ei oikein voinut palata. Otimme muutaman mailin halssin ulos merelle melko paljon väärään suuntaan. Vendan jälkeen oli tuuli kuitenkin sen verran kohtuullisesta suunnasta, että lopulta pääsimme Taveuni saaren suojaan yhdellä halssilla. Tuulta oli 8-10 m/s, joka aiheutti jo ikävän vasta-aallokon.

Somosomo salmen läpi navigoimme pimeässä kartan, tutkan ja satelliittikuvien avulla. Helppoa periaatteessa. Oman jännityksensä toi ns. päivämääräraja, kun siirryimme itäiseltä pallonpuoliskolta läntiselle. Rajan lähestyessä hävisi tietokoneelta kartat. Sopivasti zoomailemalla niitä sai kuitenkin näkyviin ja onneksi olimme jo kapeimman kohdan ohi. Kun varsinaisesti ylitimme 180° meridiaanin hävisi ruudulta yllättäen tutkakuva. Tässä vaiheessa olin tosi tyytyväinen, että olimme lähes tyynessä saaren suojassa. Karttaohjelman uudelleen käynnistys auttoi ja kaikki tuntui taas toimivan.

Yanuca Island, School bay. Yanuca saarella on kolme ankkuripaikkaa. Etelätuulen puhaltaessa koulun lahti oli suojaisin. Tässä lahdessa ei ole mitään muuta kuin koulu, kylä on toisella puolella saarta. Ranta näyttää houkuttelevasti hiekkarannalta ja sitä se toki onkin, mutta alavedellä sen edestä paljastuu koralliriutta. Rantaan voi mennä vain pari tuntia yläveden molemmin puolin. Ylävesi oli meille sen verran hankalaan aikaan, että emme päässeet käymään maissa. Jos olisimme menneet maihin olisi käytännössä ollut pakko käydä kylässä asti kysymässä lupa vierailuun. Palatessa vesi olisi jo ollut liian alhaalla.

Seuraavana päivänä tuuli kääntyi etelästä kaakkoon ja huomasimme, että ei tämä ollutkaan niin suojainen paikka kuin mitä kartalla näyttää. Kylän lahti on mahdoton kaakkoistuulella, myös koulun lahteen alkoi maininki puskemaan sisään ja yritettyämme läntiselle ankkuripaikalle tuli myös etelästä liikaa maininkia. Löysimme viereisen saaren takaa suojaisen ankkuripaikan, mitä joku oli kehunut, mutta ei sekään meidän mielestä ollut kovin hyvä. Yhden yön siinä kuitenkin vietimme. Seuraavana aamuna sääennuste lupasi aina vain voimistuvaa tuulta ja koska ankkuripaikka ei ollut kovin hyvä, päätimme lähteä tämän riutan "suojasta".

Rabi Island, Katherine Bay. Tämä lahti näytti kartassa hyvin suojaiselta. Myös arvostelujen mukaan se olisi hyvin suojainen ja ankkurin pito olisi hyvä. Lahden suulla sijaitseva valtava kirkko hallitsi maisemaa jo kauas merelle. Tällä kertaa arviot pitivät paikkansa ja lahti on todellakin ollut hyvin suojainen.

Kirkon ja rantavaraston lisäksi tämä on ainut rakennus, joka näkyy meille hyvin. Näyttää hyvätyltä talolta. Verhot lepattavat tuulessa ja ketään siellä ei ole näkynyt. Kylässä sen sijaan täytyy olla ihmisiä, sillä välillä kirkosta kuuluu laulua ja välillä kenties jostain muualta rummutusta. Talon kattoja myös pilkistää kasvillisuuden välistä kirkon lähellä. Emme ole vielä käyneet tutustumassa kylään.

Kartan perusteella lahtea kiertää tie ja sen verrella on taloja siellä sun täällä. Ilmeisesti tämä on kuitenkin helpoin tapa kuljettaa tavaraa lahden poikki.

Kalastajia on näkynyt joka päivä. Siimaa vetävät perässä ja melovat vimmattua vauhtia. Kertaakaan en vielä ole nähnyt, että saalista olisi tullut. Joku on ohi meloessaan moikannut, mutta muuten meihin ei ole otettu mitään kontaktia.

Muutamat melovat muovikajakeilla. Tällä herralla on vielä perinteisempi kulkuneuvo käytössä, sitä pitää myös välillä pysähtyä äyskäröimään.

Ei mitään aavistusta mitä tässä tapahtuu. Kuvasin melojia, kun kameran etsimeen osui nämä miehet, jotka näyttivät nousevan merestä. Perässään raahasivat verkkoa kohoineen. Kenties olivat vain pesemässä sitä, mutta hassulta näytti.

Toissapäivänä iltapäivällä alkoi kuulua outoa ritinää, vähän kuin risuja polttaisi. Ja siellähän ne risut tosiaan maissa paloivat. Emme tiedä oliko kulottamista vai oliko tuli vain muuten irti. Pimeän tullessa näkyi vielä hehku, mutta nukkumaan mennessä oli sekin jo hävinnyt.

Aamulla rinne näytti tältä, edellisenä aamuna se oli vielä vihreä.

Mieli tekisi vieläkin mennä Lau saarille, mutta toistaiseksi sääennusteissa ei ole seuraavaan 10 päivään muita kuin idän ja kaakon välisiä tuulia ja itä-kaakkoon pitäisi päästä. Voi olla,että matka vie kuitenkin seuraavaksi takaisin länteen. Kiirettä meillä ei ole, joten tässä voidaan rauhassa mietiskellä suunnitelmia.

Vihdoin uimassa

Jonna 19.7.2022 9:09:14 EEST

S 16° 48.640', E 179° 17.270'

Tätä tuli pari vuotta odotettua. Vihdoin olemme ankkurissa 29 asteisessa uimavedessä.

Edellisen blogin kiireinen elämä loppui hyvin nopeasti, sillä vain 4 päivää Fidzille saapumisen jälkeen nousi minulle kuume. Seuraavana päivänä oli kurkku kipeä ja yskitti. Meillä oli Uudesta-Seelannista hankittuja pikatestejä ja niinhän se vain testitulos näytti positiivista. Meillä oli ensimmäistä kertaa Iiriksessä koronatartunta. Tai oikeasti kaksi, Timo sairastui myös. On mahdotonta tietää, mistä se tuli, sen verran monta ihmistä kohdattiin heti maahan saapumisen jälkeen.

Onneksi emme sairastuneet vakavasti, mutta kyllä tämän kokemuksen silti olisi mielellään jättänyt väliin. Viikon verran pysyttelimme molemmat veneessä. Vanhat ystävämme, jotka olimme viimeksi tavanneet kolmisen vuotta sitten Tahitilla, toivat meille kerran hieman täydennystä kaupasta. Mikäs meillä oli ollessa, mutta eihän sairastaminen koskaan kivaa ole. Vielä melkein kaksi viikkoa myöhemmin jonkin verran yskittää. Kaupassa olen kuitenkin jo päässyt itse käymään.

Muutama päivä meni ihan vain lepäillessä, sitten alkoi jo ulkomaailma kiinnostamaan. Viereiseen saareen rakennetaan hienoa marinaa. Laiva ajaa sinne välillä montakin kertaa päivässä. Väylä on ihan poijuin merkitty, mutta silti osa veneiden kiinnityspoijuista on väylällä. Vähän riippuu tuulen suunnasta, kuinka paljon tilaa on. Yhtenä päivänä kun tuuli käänsi veneet poikittain väylään nähden, niin apuvene kävi yhden veneen perästä vähän kääntämässä sitä pois tieltä. Mekin olimme lähellä väylää, mutta onneksi juuri meidän kohdalla oli punainen poiju, emmekä edes osuneet siihen. Toisella puolella meillä sen sijaan oli joku mikälie poiju, mihin oli kiinnitetty vain vesipullo. Se oli aina välillä kolisemassa meidän pohjan alla.

Tänään siirryimme Savusavun poijusta ankkuriin reilun 3 mailin päähän. Kaupungin edustalla vesi ei houkutellut uimaan. Tänään pääsin vihdoin uimaan tropiikin lämpöiseen veteen. Edellinen kerta oli Tongalla marraskuussa 2019. Uudessa-Seelannissa oli meille liian kylmät uimavedet, vain veneen huoltoa varten tuli vedessä käytyä ja silloinkin märkäpuku päällä.

Jatkosuunnitelmat ovat vielä vähän auki. Muutama kuukausi vietetään täällä Fidzillä, mutta vielä ei ihan olla päätetty mihin täällä mennään. Ensin kuitenkin odotetaan, että pääsemme eroon kaikista koronan oireista, meitä kun vielä vähän väsyttää ja yskittää.

Perillä Savusavussa

Jonna 5.7.2022 8:45:41 EEST

S 16° 46.650', E 179° 19.850'

Saavuimme Savusavuun sunnuntaiaamuna tasan kello 8. Ei meillä mitään sovittua tavoiteaikaa ollut, kello vain sattui olemaan sen verran. Matkaan kului vajaa 11 vuorokautta. Suurin osa matkasta oli sivutuulta, kaksi erillistä vuorokauden jaksoa oli vastatuulta ja 46 tuntia ajoimme moottorilla, kun tuulta ei ollut tarpeeksi purjehtimiseen. Hyvin vaihtelevat olosuhteet siis. Emme saaneet ihan sitä sääikkunaa, mitä olimme toivoneet. Alkumatkan vastatuuli oli lähtiessä tiedossa, mutta jälkimmäinen luoviosuus ei silloin vielä näkynyt ennusteissa. Perille kuitenkin pääsimme, joten kaikki hyvin.

Sen verran olemme olleet väsyneitä ja kiireisiä matkan jälkeen, että blogin kirjoitus on vähän viivästynyt.

Sunnuntaina iltapäivällä veneessämme vieraili liuta viranomaisia. Sama vene, joka opasti ja auttoi meidät poijuun, kuskasi tarvittavat henkilöt. Ensin tuli terveystarkastaja mukanaan koronatestaaja. Terveystarkastajan vierailu on normaali käytäntö jo ajalta ennen koronaa, mutta veneellä tehty pikatesti oli mukava yllätys. Uudesta-Seelannista lähtiessä oletimme, että joudumme käymään kaupungilla testattavana. Kun meidän molempien testit näyttivät negatiivista, riisuivat naiset maskinsa ja paljastivat Fidziläiset hymynsä.

Seuraavaksi saapuivat yhdellä kertaa tulli, passintarkastaja sekä biosecurity. Näitä kavereita piti vähän odottaa, sillä tulli ei saanut tulostettua meidän etukäteen lähettämää lomaketta. Tietokonelaitteissa ei ollut vikaa, vaan koko kaupungista oli sähköt poikki huoltotöiden vuoksi. Marinan henkilökunta kutsui meitä jossain vaiheessa VHF-radiolla ja kertoi ongelmasta. Ongelma ratkesi helposti, sillä meillä oli samainen lomake tulostettuna.

Oli melkoinen paperien sekamelska meidän pienellä pöydällä, kun kolmen viranomaisen papereita siinä samaan aikaan täytettiin. Kaikki hoitui kuitenkin melko nopeasti ja olimme virallisesti saapuneet maahan. 

Vihdoin saamme taas nauttia palmumaisemista. Savusavussa on kolme marinaa, jotka ovat asentaneet poijuja meitä varten. Vaikka yleensä tykkäämme ennemmin ankkuroitua, on poiju täällä kuitenkin hyvä vaihtoehto. Kaupungin edusta on ahdas ja syvä. Poijut voidaan asentaa hyvin lähekkäin, joten veneitä mahtuu moninkertainen määrä verrattuna siihen, jos veneet olisivat ankkurissa. Mutta toki on vähän outoa, kun viereinen vene on veneen mitan päässä. Yön hiljaisuudessa kuulin aivastuksen naapuriveneestä, ankkurissa emme koskaan voisi olla näin lähellä muita.

Kovasti suunnittelimme maihin menoa heti sunnuntaina, mutta laitettuamme jollaan veteen, ei perämoottori käynyt ihan niin hyvin kuin pitäisi. Siitä puuttui tyhjäkäynti aivan kokonaan. Ehkä se oli jopa vähän helpotus, sillä olimme tosi väsyneitä. Viimeinen yö ennen perille saapumista on aina vähän jännä, ettei oikein saa nukuttua. Seuraavana aamuna moottori kävi jo paljon paremmin ja pienen pöristelyn jälkeen ihan normaalisti. Ilmeisesti senkin piti nukkua yön yli. Virallisempi selitys on ehkä se, että bensa liuotti jonkun tukkeuman. Emme olleet käyttäneet perämoottoria maaliskuun alun jälkeen.

Eilinen olikin sitten kiireinen päivä, oli monta asiaa hoidettavana. Kovin aikaisin aamulla emme lähteneet liikkeelle, mutta aamulla kuitenkin. Ensimmäinen asia oli löytää pankkiautomaatti, se löytyi helposti. Seuraavaksi päätimme aloittaa kauimmaisesta rastista. Terveystarkastuksen lasku piti käydä maksamassa sairaalassa. Matkaa sairaalaan oli reilut pari kilometriä. Jossain vaiheessa alkoi jo usko vähän loppumaan kesken, mutta onneksi vastaan tuli meidän purjehduskavereita, jotka olivat samalla asialla ja näin tiesimme olevamme oikealla tiellä. Sairaala oli kaupungin ulkopuolella, joten laskun maksun jälkeen lampsimme takaisin. Jotenkin se matka ei takaisin tullessa ollutkaan niin pitkä.  Seuraavaksi kävimme maksamassa biosecurityn laskun, se oli ensin löytämämme pankin lähellä.

Ja sitten oli ehkä päivän hitain homma. Meidän piti hankkia paikalliset sim-kortit internettiä varten. Fidzillä on kaksi operaattoria ja joissain paikoissa toimii toinen paremmin ja joissain toinen, niinpä kaikki ovat antaneet ohjeeksi hankkia molemmat. Sen verran hidasta hommaa oli, että ensimmäisen sim-kortin jälkeen piti välillä pitää lounastauko. Sim-kortteja ei siis vain osteta kaupan hyllystä vaan operaattorin myymälässä kortti rekisteröidään ja passi pitää olla mukana. Ihan tuttua hommaa, näin oli monessa paikassa myös Karibialla.

Näiden jälkeen oli jäljellä enää tulli. Tapasimme tullinaisen sattumalta, kun olimme lounastauolla. Hän kertoi olevansa menossa tullaamaan jotain venettä, mutta olisi myöhemmin iltapäivällä toimistolla.

Tullin paluuta odotellessamme kävimme vähän tutustumassa paikallisen torin ja ruokakauppojen valikoimaan. Meidän marinaa lähimmästä kaupasta löytyi myös kylmät oluet, jotka menimme nauttimaan marinan terassille. Marinan oma baari on remontissa, joten omat juomat pitää olla mukana. Päätimme, että jos ei tulli ole tullut takaisin meidän oluiden jälkeen, niin sitten palaamme asiaan seuraavana päivänä. Siinä terassilla istuessa lähti vene hakemaan viranomaisia rantaan, joten jäimme sitten kuitenkin hetken pidempään odottamaan. Tullin toimisto oli onneksi vain kadun toisella puolella. Näin iltapäivän päätteeksi saimme vielä tullinkin laskun maksettua, sekä purjehdusluvan Fidzin vesille. Nyt oli koko maahansaapumisprosessi hoidettu.

Pari päivää on ollut hyvin harmaita, joten kovin upeita kuvia on vaikea ottaa. Tässä kuitenkin Savusavun pääkatu.

En oikein tiedä pitäisikö Savusavua kutsua kaupungiksi vai kyläksi. Hyvin pieni se kuitenkin on. Kuvassa näkyvä hotelli on toistaiseksi suurin rakennus, minkä olemme nähneet.

Kuvassa näkyy myös meidän Waitui Marinan jollalaituri ja rakennus. Marinan rakennus on parhaat päivänsä nähnyt, mutta palvelu on loistava, joten ei meitä haittaa, jos paikat vähän repsottaa. Jollalaituri on hyvässä kunnossa ja se on meille tärkeintä. On myös mukavaa, kun jollalaituriin on meiltä tosi lyhyt matka.