28.5.14

Remonttia enkelten tahtiin

timo
N 28° 7.643', W 15° 25.510'

Remonttimme seuraava vaihe alkoi, kun saimme siirrettyä tavaramme Mantaan remontin alta pois.

Hellaa ei viety Mantaan vaan kannelle. Valpurin ison skuutin turbotaljalle tuli taas käyttöä, kun pähkäiltiin kuinka hella lähtee paikoiltaan.

Akkujen paikka tulee muuttumaan. Nykyinen paikka on yksi veneen parhaista säilytystiloista. Tämän päivän akut eivät kaipaa huoltoa, joten ne voi siirtää tuplapunkan alle paikkaan, jonne on vähän vaikeampi päästä käsiksi.

Punkkamme pohja piti purkaa. Jonna hoitaa fiinimmän puolen.

Kun taas minä vasaroin sitten olan takaa. Punkkien alla on uretaanin päälle laitettu lasikuitukerros.

Uretaanivaahto alinpana osoittautui hankalaksi vastukseksi.

Tehokkain keksimäni keino on laittaa kulmahiomakoneeseen iso teräsharja. Uretaani lähtee hyvin vahingoittamatta maalia pahasti. Ongelma on, että uretaanipöly on staattisesti varautunutta ja tarttuu joka paikkaan ja menee joka reikään. Myös silmiin, vaikka oli suojalasit päässä. Otin käyttöön uimalasit joten homma jatkuu.

Pölyä tietysti kertyy, joten piti hankkia tehokas imuri, päädyimme tuhkaimuriin. Tämä projekti on selvästi suurin tähänastisista, joten olemme pikku hiljaa investoineet työkaluihin. Ensin Jonna kävi ostamassa imurin. Seuraavana päivänä uuden porakoneen, seuraavana kulmahiomakoneen ja tänään nauhahiomakoneen. Porakone kävi pätkimään jo joitain viikkoja sitten ja käytössä on ollut huono varakone. Kulmahiomakoneen nappi meni rikki, sitä ei enää saa pois päältä. Ja, nauhahiomakone vaan tarvittiin. Kulmahiomakoneen hajoaminen ei harmita, koska uusi on kuin unelma.

Ai niin se enkelijuttu. Jostain syystä alitajuntani haluaa tehdä elämäni edes siedettäväksi. Joka päivä kun laitan korvatulpat, hengityssuojan ja silmäsuojatpäähän alkaa päässäni soida Eurythmics: There must be an angel ja se soi koko päivän.  Kuuntelen siis Annie Lennoxin ihanaa ääntä koko päivän, http://www.youtube.com/watch?v=TlGXDy5xFlw&feature=kp


14.5.14

Nyt se alkaa

Jonna
N 28° 7.643', W 15° 25.510'

Nyt se alkaa, se suuri remontti. Kauan sitä on jo tässä odoteltu, mutta ei kovinkaan innolla. Painajaisiakin on taidettu nähdä. Öisin on tullut usein myös mietittyä, miten kaikki saadaan hoidettua. Pieninpänä ongelma ei ole ollut se, miten kaikki tavarat saadaan sijoitettua. Meidän kun pitää käytännössä tyhjentää kaikki meidän säilytystilat.

Tänään aamulla saatettiin Auli ja Hanski taksiin. Seuraavaksi käytiin äänestämässä europarlamenttivaaleissa. Äänestyspaikka oli niin lähellä, että ei missään nimessä haluttu jättää äänestämistä väliin.

Sitten oli aika ryhtyä töihin. Muutimme siis tänään tilapäisesti Mantaan asumaan. Paljon ei tavaraa tilapäismajoituksessa tarvittaisi, mutta remontin tieltä pitää saada tavaraa pois. Siispä nyt on jo Mantan keulahytti täynnä Iiriksen patjoja. Viikko sitten pakkasin "saunaan" aika paljon sellaista tavaraa, mitä ei kesän aikana tarvita. Lisäksi ollaan nostettu kannelle kaikki sellainen tavara, mikä ei heti mene ulkona pilalle, osa on vähän peittojen alla ja osa ei.

Paljon muutakin tavaraa joudutaan toki muuttamaan mukana. Vaatekaapit tyhjensin tänään. Ne saa teipattua pölyltä umpeen ja niihin meinattiin pakata veneen elektroniikkaa. Niitä olisi vaikea säilyttää ehjinä, jos ne pakattaisiin kasseihin. Kaikki ruokakaapit, tietokoneet ja tarvikkeet yms. muuttaa myös meidän mukana. Eli kokonaisuudessaan todella paljon tavaraa.


Jolla on kätevä "muuttoauto". Iiriksen keulasta ja Mantan perästä olisi vaikea nostaa tavaroita laiturille/laiturilta. Jollaan on helppo nostaa sitloodasta muuttokuorma ja samoin toisessa päässä sinne on helppo nostaa. Puhumattakaan siitä, että tietä pitkin veneiden etäisyys on noin kilometri. Toki melko monta reissua joudutaan tekemään, mutta kävelleen ja kauppakärryllä tulisi varmaan kymmenkertainen määrä. Työnjako meillä oli sellainen, että minä olin jollassa ja Timo meni pyörällä maata pitkin kohteesta toiseen.


Viime viikolla sain vihdoin ostettua iskuruuvarin. SIllä aikaa, kun minä pakkasin tavaroita, rupesi Timo irroittamaan vanhoja haljenneita heloja sitloodasta. Tämä ei varsinaisesti kuulu tähän remonttiin, mutta pitäähän sitä aina jotain pientä extrapuuhaa olla. Ongelmana on siis se, että rosteriruuvit syövyttävät alumiinia ja ovat tietenkin vuosien mittaan hapettuneet hyvin paikoilleen eli ilman väkivaltaa niitä ei irti saa. Iskuruuvari on kuitenkin paljon helpompi ja siistimpi tapa kuin porakone.

Muutama päivä meillä varmaan vielä menee, kunnes päästään itse ruosteen kimppuun. Siitä sitten myöhemmin lisää.