Covid-19

timo 23.3.2020 9:20:09 EET

S 35° 45.430', E 174° 20.960'

Uuteen-Seelantiinkin on tietysti levinnyt tämä Covid-19 virus. Tapauksia on tähän mennessä 102 ja hallitus on keskiviikon jälkeen päättänyt siirtyä neliportaisen asteikon neljänteen asteeseen. Kaikkien pitää eristäytyä. Tämän seurauksena meidän telakka menee kiinni ja mekään emme saa olla kenenkään kanssa tekemisissä.

Tulkitsemme niin, että voimme kuitenkin tehdä omalla veneellä töitä. Meillä on avaimet halliin, emmekä tapaa ketään matkalla. Huomenna pitää ostaa paljon tarvikkeita venetarvikeliikeistä ja rautakaupasta.

Vuokraemäntämme lupasi, että saadaan majoitus niin kauan kuin tarvitaan.

Meillä on siis kaikki hyvin. Emme tiedä miten ja koska matkamme jatkuu. Uusi-Seelanti on kuitenkin yksi parhaita paikkoja maailmassa jäädä jumiin.

Ruosteenpaukutusta neulapyssyllä pilssistä. Ihan kaikkialle ei näe ilman peiliä.

Maalausprojektin aikana tapahtunutta

Jonna 15.3.2020 4:36:09 EET

S 35° 45.430', E 174° 20.960'

Olimme kolme viikkoa ahertaneet pitkää päivää tyhjentäen ja valmistellen venettä hiekkapuhallusta ja maalausta varten. Kun hiekkapuhallus viimein käynnistyi, oli aikaa tehdä jotain aivan muuta.

Ensimmäisenä vapaapäivänä minä kävin Panacean Riikan kanssa lounaalla ja vähän kiertelemässä lähinähtävyyksiä. Vesiputouksenkin löysimme, mutta vettä siinä ei virrannut. Täällä oli kesällä ennätyskelit kuumuuden ja sateettomuuden suhteen. Alueemme kärsii vieläkin kuivuudesta ja kotitalouksilla on vedenkäyttörajoituksia.

Kauaa emme kuitenkaan ehtineet laakereillamme levätä, sillä hiekkapuhalluksessa löytyneitä puhkiruostuneita kohtia piti ruveta korjaamaan.

Timo rupesi samalla purkamaan meidän tuuliperäsintä. Ihan helpolla ei sitä osiin saanut ja meidän piti lopulta turvautua ammattilaisapuun. Joku pulteista oli ollut niin hankala, että siihen oli jopa pitänyt hitsata pala kiinni ennen kuin aukesi.

Muitakin asioita piti laittaa osiksi. Ankkurivinssi lopetti yhteystyön meidän viimeisellä ankkurointikerralla ennen telakalle tuloa. Ehkä kuitenkin parempi niin kuin että olisi hajonnut ensimmäisellä ankkuroinnilla telakoinnin jälkeen. 

Kauan ei tarvinnut ankkuripelistä vikaa etsiä. Tältä moottori näytti viiden vuoden jälkeen, vaikka siitä väitetään, että kestää vettä. Ja märkätilahan ankkuriboksi aina on.

Timo testaa, että vinssi pyörii.

Mastohommiakin oli nyt hyvä tehdä, kun masto piti ottaa joka tapauksessa alas. Olimme päättäneet hankkia toisen tuulimyllyn ja siirtää tutkan peräkaarelta mastoon. Koska meidän masto on kahdesta osasta tehty, oli Timo varma, että uudet johdot on helpoin vetää, kun laitamme mastonkin osiksi.

Telakan Jim toi trukilla betonipainot maston molempiin päihin. Timo viritti taljat maston päihin ja sitten kiskottiin.

Kun taljoissa oli sopivasti vetoa ja mastoa ravisteli liitoskohdasta, erkanivat maston puolikkaat toisistaan pikkuhiljaa.

Niitattavaa riitti. Tutkatelineen lisäksi masto piti tietenkin niitata takaisin kasaan. Takaisin yhteen se saatiin taas taljoilla vetämällä.

Käytännössä vietimme kaikki päivät telakalla, vaikka läheskään aina meillä ei ollut mitään tekemistä. Valvomassa pitää kuitenkin olla, niin vähän varmemmin asiat sujuu niinkuin pitääkin. 

Välissä tuli kuitenkin sellainen päivä, ettei telakalle tarvinnut mennä. Silloin oli aika lähteä käymään autolla Opuassa. Meidän uudet akut olivat siellä odottamassa meitä. Olisimme voineet jo marraskuussa ottaa ne sieltä mukaamme, mutta emme halunneet niitä veneeseen tilaa viemään, kun emme kuitenkaan vielä olisi päässyt niitä asentamaan.

Kun saimme akut autoon, oli aika käydä Opuan naapurikylässä Paihiassa. Nautimme maittavan Fish&Chips lounaan rantakuppilassa ja tuntui ihan kuin olisimme olleet lomalla. Kaihoten katsoimme veneitä ankkurissa, tuolla meidän kuuluisi olla. No, kaikki aikanaan ja kyllä venettä on pakko hoitaakin.

Paihia on todellinen turistikylä. Majoituspaikkoja ja ravintoloita vieri vieren. Lauttarannasta pääsee lähiseudun saariin tai vaikka vain päiväristeilylle.

Ompeluhommiakin oli. Kun veneen kylki kiiltää, ei siihen voi laittaa fendareita joiden suojat on jo ihan likaisia ja repaleisia. Oli siis aika tehdä fendareille uudet päälliset. Ja mitä luksusta oli ommella suurella pöydälla veneen tiloihin verrattuna.

Samassa telakan virkistystilassa korjasimme myöhemmin meidän genoaa. Senkin mahtui levittämään lattialle melkein kokonaan. Telakka ei ole aivan täynnä, joten yhteisissä tiloissakaan ei ole liikaa ruuhkaa.

Tutkan lisäksi oli muitakin mastohommia. Uusi isopurje tulee kulkemaan kiskoa pitkin. Nyt oli aika asentaa kisko.

Akkukennojen piti olla myyjän toimesta balansoitu. Eipä ollut kuin puolet. Onneksi mittasimme jännitteet heti. Myyjän ratkaisu ongelmaan olisi ollut se, että olisimme vieneet akut takaisin Opuaan ja hän olisi hoitanut homman. Meitä ei todellakaan huvittanut ajaa kahta kertaa uudestaan sinne, eikä meillä oikein ollut siihen aikaakaan, sillä maaliprojekti alkoi olla kriittisessä vaiheessa ja halusimme olla aina paikalla, kun jotain tapahtui.

Ratkaisuksi jäi tehdä itse se, mistä olimme jo kertaalleen maksaneet. Niin usein koettua. Timo oli jo pitkään haaveillut erilaisten elektroniikkaprojektien yhteydessä säädettävästä virtalähteestä. Nyt hän sellaisen vihdoin sai, sillä tarvitsimme sen lataamaan puolet akuista samaan jännitteeseen mitä toiset jo oli. Noin viikossa pieni virtalähde latasi kennot sopivalle tasolle ja saimme kaikki 12 kennoa balanssiin. Kirjoitamme varmasti lisää sähköasioista, kunhan pääsemme niitä joskus asentamaan.

Vielä riitti purettavaa. Vesikoneen tuotto on pudonnut huomattavasti. Nyt oli huollon aika.

Purkaminen oli helppoa ja kokoonkin sen saimme. Aika näyttää kuinka vedentuoton laita on kunhan saamme veneen joskus taas veteen.

Tätä kirjoittaessa Timo kasaa viereisellä pöydälle tuuliperäsintä, johon tilasimme muutamia varaosia Englannista.

Huomenna veneen pohjamaali on kuivunut riittävästi, jotta veneen alle voidaan laittaa lisäpukit takaisin. SItten pääsemme vihdoin hommiin veneen sisällä. Ja niitä hommia riittää. Ensimmäisenä tietenkin veneen siivous hiekkapuhallukseksen jäljiltä. Varsinaisessa puhalluksessa vene säilyi puhtaana, mutta hitsaushommien aikana joka kerta, kun joku meni sisään veneeseen, meni mukana myös aimoannos puhalluspölyä.

Maalausprojekti

Jonna 12.3.2020 9:27:18 EET

S 35° 45.430', E 174° 20.960'

Yli kaksi kuukautta mennyt edellisestä blogipäivityksestä. Ihan niin pitkää taukoa ei pitänyt tulla. Maalauksen ei myöskään pitänyt ihan näin kauaa kestää.

Tänään Iiris näytti tältä, kiiltävältä.

Palataan nyt kuitenkin vielä pari kuukautta ajassa taaksepäin.

Tasan kaksi kuukautta sitten Iiris nousi telakalle Whangareissa. Tässä nosturissa meidän vene näyttää aika pieneltä, nosturi jaksaa nostaa 100 tonnia ja leveyttäkin on, no, paljon.

Edellisessä blogissa jo paljastimme ryhtyvän hetkeksi maakravuiksi. Olimme varanneet kahdeksi kuukaudeksi majoituksen Airbnb:n kautta. Asuntomme on autotallin yläkerta. Aivan fantastinen pikku kämppä meille, mutta mikä parasta, saamme myös käyttää alakerran tilan eli autotallin. Sitä emme tienneet ennen vuokraemännän tapaamista.

Jokainen joka on asunut veneessä pienenkään remontin ajan, vaikka ihan suomalaisen kesäloman aikana, tietää kuinka vaikeaa veneessä on mitään tehdä, kun tavaroita pitää koko ajan siirtää edestakaisin. Tällä kertaa ei tarvitse.

Telakoinnin syynä tällä kertaa oli vähän suurempi projekti. Veneen rungon hiekkapuhallus ja maalaus. Äkkiähän veneen puhalluskuntoon laittaa. Niin luulisi. Meillä meni kolme viikkoa tyhjentää vene ja laittaa se puhalluskuntoon. Pari kertaa päivässä veimme autokuormallinen tavaraa autotalliimme, jonne telakalta on reilu 8 kilometriä. Muita hommia oli mm. peräsimen irroitus, maston lasku, runkoikkunoinen vaihto vanereihin yms.

Meillä oli myös muutamia pikku hitsaustöitä, jotka piti hoitaa ennen hiekkapuhallusta. Yksi niistä oli ankkurirullan siirto kauemmaksi rungosta. Hankimme Rocna Vulcan ankkurimme jo vuosia sitten Karibialta. Se ei kuitenkaan ole Iiriksen keulalle oikein kivasti sopinut. Nyt oli aika mitoittaa keula ankkurin mukaiseksi. Ankkuri sinänsä on ollut kuitenkin aivan loistava valinta. Pito aivan toista luokkaa verrattuna vanhaan CQR:ään.

Tahitilla olimme myös löytäneet pari pientä reikää ankkuriboksista, jotka oli takoitus nyt hitsata umpeen. Yllätys oli suuri, kun aamulla saavuimme veneellä. Pari pikkureikää oli kasvanut aika isoksi aukoksi.

Tässä irtileikattu pala. Noita reikiä oli siinä sen verran paljon, että oli helpompaa leikata pala pois ja laittaa uusi tilalle. Samalla ankkuriboksiin sai paremman pääsyn hiekkapuhaltajalle.

Ei ankkuriboksi muualtakaan ihan hyvältä näyttänyt ja joitain muutakin kohtia siitä piti korjailla.

Osa hitsauksista piti tehdä veneen sisältä käsin. Olin ihan telakan virallisissa papereissakin nimetty palovahdiksi. Vaikken olisi ollutkaan, niin olisin kyllä silti vahtinut kunnolla. Aika hurjaa, kun kipinät lentää ja hitsausliekki välkkyy veneen sisällä. Joissain paikoissa "piilotin" Paneken "majaan" palopeitteen alle tai taakse. Ihan aina se ei kuitenkan ollut mahdollista.

Samalla, kun Paneke hitsasi, oli maalaustiimi hommissa rakentamassa telttaa veneen ympärille. Ei riitä, että vene on hallissa säältä suojassa, lisäksi pitää muut hallissa olijat suojata hiekkapuhallukselta.

Kun koko runko oli hiekkapuhallettu, oli helpotus nähdä, että Iiriksen pellit ankkuriboksia lukuunottamatta ovat aivan erinomaisessa kunnossa. Tiedämmehän toki jo sen, että jos sinkit ovat kunnossa, ei vene vesirajan alapuolelta ulkopuolelta ruostu. Jos peltiveneissä on ongelmia, ne ovat yleensä rungon sisäpuolella ja/tai vesirajan yläpuolella.

Tasan kuukausi halliin siirtymisen jälkeen oli pinnassa vihdoin ensimmäinen pohjamaali.

Vesiraja olisi tietysti ollut helppo laittaa siihen missä se oli ollut ja mihin telakan kaverit sen oli mitannut. Tai no, telakalla vasta huomasimme, että kaikki nämä vuodet se oli ollut eri korkeudella eri puolilla venettä. Eihän sitä huomaa, sillä kuka koskaan näkee molemmat kyljet samalla kertaa. Vesiraja oli myös hieman liian alhaalla, sillä levä oli tupannut kasvaa kovastikin meidän "myrkkymaalin" yläpuoliselle valkoiselle kyljelle. Nyt oli aika korottaa vesilinjaa.  

Olimme kuvitelleet, että vesirajan määrittelyssä olisi ollut käytössä laser tai jotain muuta hienoa. Ei ollut, työkaluina oli vain mittanauha, silmät ja maalarinteippi.

Ei se määritteleminen ihan helppoa ollutkaan. Olimme ennen maalausta itse mitanneet pari kohtaa, mutta jotenkin nekään eivät keulaan täsmänneet. Meille ehdotettiin paria eri vesilinjaa.

Kipparikin välillä mittasi.

Lopulta päädyimme siihen, että vene ei kellu ihan samassa asennossa kuin se on telakalle tuettuna, todellisuudessa perä on syvemmällä. Lisäksi kyljellä vesilinja saa olla vähän korkeammalla kuin keulassa, sillä venehän keikkuu koko ajan (ankkurissakin).

Tänään Iiris paljastettiin vihdoin teippausten alta. Huomenna tulee meidän kaksi kuukautta täyteen autotallin yläkerrassa. Nyt on torstai ja vasta ensi maanantaina veneen alle voi laittaa lisätuet takaisin ja pääsemme jatkamaan hommia veneen sisällä. Maalauksen ajaksi vene on tuettu pukkiin vain varvaslistasta, jotta koko rungon pystyi maalaamaan kerralla. Vene kyllä pysyy pystyssä kölin varassa, mutta kannelle ei uskalla kiivetä.

Ja vaikka veneeseen jo pääsikin emme voisi kaikkia tavaroita sinne muuttaa tai muuten loppujen töiden teko olisi todella vaivalloista. Rupesimme jo kuukausi sitten kysymään vuokraemännältä jatkoa. Meidän varauksen jälkeen kuitenkin oli jo seuraava varaus. Onneksi vain muutamaksi päiväksi. Keskiviikkona saamme palata takaisin "kotiin" vielä kolmeksi viikoksi. Meidän onneksemme saamme myös jättää tavaramme alakertaan. Pari päivää olen niitä pakannut nättiin kasaan. Siinä ne nyt odottaa meitä ensi viikkoon.