Jonna
N 28° 7.643', W 15° 25.510'
Odotin Kotkan koululaisten hiihtolomaa todella kovasti. En siksi, että hiihto niin kiinnostaisi, vaan siksi, että Siiri ja Kasper (veljen lapset) olivat tulossa meille loman viettoon.
Alunperin tarkoitus oli siirtyä Iiriksellä Puerto Ricoon, mutta luukkujen asennus meni niin viime tinkaan, että ei sinne ehditty. Sisäkatto saatiin paikoilleen päivää ennen nuorten saapumista ja muutenkaan vene ei ollut ihan merikunnossa, esim. uusi nivel moottorin ja akselin välistä vielä puuttui. Eikä kaikki tavaratkaan olisi ollut ihan paikoillaan.
Lomalaisten saapumispäivänä oli vuorossa todella jännittävä tapahtuma, autolla ajo. Olimme päättäneet vuokrata auton koko loman ajaksi ja se piti tietenkin hakea Las Palmasin ahtaimmasta keskustasta. En ollut ajanut autoa puoleen vuoteen, eikä olla paljon kyydissäkään istuttu. Tuntui, että kaikki tapahtui liian nopeasti jo kaupunkinopeuksissa.
Lomalaisten kone saapui myöhään illalla ja heti seuraavana aamuna suuntasimme auton keulan kohti Puerto Ricoa. Syitä etelään lähtöön oli kaksi. Ystävämme Laura ja Jani (ja tietenkin myös Max ja Milo) olivat siellä ja olivat lupautuneet viemään painavan Lewmarin ankkuripelin Suomeen. Toisena syynä oli Siirin ja Kasperin äiti ja Mika, jotka olivat majoittuneet sinne hotelliin, jossa oli lämmitetty uima-allas.
Timo ei ihan joka kerta jaksanut lähteä autoretkelle, enkä minäkään kovin montaa päivää jaksanut viettää uima-altaalla tai rannalla, joten yhtenä päivänä ajoin viereiseen Puerto de Moganiin tapaamaan ystävääni Aulia (S/Y Manta). Siellä iltapäivä vierähti kuin siivillä vaihtaen kuulumisia. Lounaaksikin sain mitä mainiointa Aulin tekemää Janssonin kiusausta. |
Siirin englannin kokeeseen lukeminen ei valitettavasti päässyt kuvaan, koska niitä asioita harjoittelimme automatkoilla.