22.11.14

Loma lähenee loppuaan

Jonna 22.11.2014 23:53:00 EET
N 28° 7.870', W 15° 25.498'

Kun päivää vaille 4 viikkoa sitten laskimme ankkurin, tuntui tuleva ankkuriaika pitkältä. Nyt se aika vain on hujahtanut johonkin. Meillä oli aika kova loppukiri, jotta saatiin vene asumiskuntoon. Niin, vauhti oli tainnut olla aika kova jo muutaman kuukauden. Pari ensimmäistä viikkoa meni huilatessa. Voi kuinka ihanaa oli vain maata punkassa aamulla ilman kiirettä mihinkään. Ainut kiire oli syödä aamupalaa, jotta pääsi laiskottelemaan.

Jotain arkisia töitä piti kuitenkin tehdä. Vähintään parin päivän välein piti käydä rannassa "vesimatkalla" eli täyttämässä vesikannut. Veneen vesitankit odottavat vielä asennusta ja olemme olleet kuuden 10 litran vesikannun varassa. Tiskaamiseen ja pyykinpesuun vettä kuluu melko paljon, oman nahkan saa pestyä vähän vähemmällä. Täällä myös ankkuroinnista pitää maksaa hieman (n. 2€/päivä). Myös ankkurissa olevilla on pääsy wc- ja suihkutiloihin, jotenkin täältä ankkurista ei vaan viitsi lähteä maihin suihkuun. Meillä ei ole suihkua, mutta avotilassa vatipesulla saa itsensä oikein hyvin puhtaaksi, vettä on vähän lämmitetty vesipannussa.

Leopard by Finlandin miehistö saapui keskiviikkona Las Palmasiin, vain kokki oli tullut vähän aikaisemmin tutustumaan työpisteeseensä. Samana iltana meidät oli kutsuttu Leopardin tervetuliaistilaisuuteen. Paikalla oli väkeä muista suomalaisista veneistä sekä Nybergit Hoskilta.

Risto Nyberg luovuttaa Samuli Leistille Hoskin viirin vietäväksi ennätysajassa St Lucialle.

Leopard3 on 100 jalkainen hiilikuidusta rakennettu Farrin suunnittelema huippumoderdi hi-tech purjevene. Kuvassa veneen hermokeskus eli navigointiasema.

ARC:n startissa on myös toinen mielenkiintoinen suomalaisprojekti. Volvo 70 veneessä on 10 suomalaispurjehtijaa, BlueSeaRedEyes.

Yhtenä päivänä lähdin taas vedenhakureissulle. Ennen kuin sain vesikannuihin pisaraakaan, olin saanut jo melko monta tuntia kulumaan. Menin kärkkymään Volvo 70-veneelle mahdollisuutta päästä tutustumaan veneeseen. Sainkin hyvin perinpohjaisen esittelyn, kiitos Sebastian! Visiittini kuitenkin yllättäen venyi, koska veneeseen oli liimattu tarrat vasta toiselle kyljelle. Meidän jolla siis lähes pelasti projektin, koska saivat lainata sitä toisen kyljen teippaamiseen. Eihän minulla mikään kiire minnekään ollut ja mukavaa seuraa oli tarjolla ja lisää mielenkiintoisia juttuja veneestä ja projektista.

Voi jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi, kun meidän jolla on näin hienon veneen kyljellä.

Onneksi Timo on tottunut siihen, että minä joskus vähän juutun johonkin, eikä heti huolestu. Kun vihdoin sain vesikannut täytettyä ja ajoin kotiin, oli aurinko juuri laskemassa.

Ihan pelkästään ei olla lomailtu. Jotain pieniä hommia ollaan myös tehty. "Alakerran" kattopaneelit olen saanut paikoilleen. Lisäksi tehtiin yksi moottorin tarvitsema huoltotyö, mikä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tunnin työ veneessä vaatii vähintään toisen mokoman tavaroiden siirtelyyn. Tässä on meidän "makkari" siirrettynä "olkkariin" moottoritöiden tieltä pois.

Huomenna päästään takaisin satamaan. Sitten pistetään taas vähän isompaa vaihdetta töihin. Perähytin uudelleenrakennus on töistä tärkein. Meille on tulossa tärkeitä vieraita uutena vuotena, joten majoitustilat täytyy saada kuntoon. Timon veli ja veljentytär tulevat viikoksi piristämään meidän elämäämme. Yritetään myös saada vesitankit asennettua mahdollisimman pian. Oi sitä juhlaa, kun jonain päivänä meillä on taas juokseva vesi.

Tällä viikolla saatiin myös vihdoin Kelalta päätös meidän oikeudesta Suomen sosiaaliturvaan. Se oli juuri sitä, mitä oletimmekin, eli Suomi on hylännyt meidät. Olemme muuttaneet ulkomaille yli vuodeksi, joten meihin ei sovelleta Suomen asumisperusteista sosiaaliturvalainsäädäntöä. Onneksi olimme varautuneet tähän ja meidän matkavakuutukset on jo otettu maasta, joka ei ole kiinnostunut Suomen sosiaaliturvasta. Mielenkiintoista on se, että oikeus katkesi näin jälkikäteen jo meidän lähtöpäivänä. Ihan täysin Suomi ei meitä kuitenkaan ole hylännyt, täysimääräiset verot kyllä joudumme maksamaan.