Grand Cayman

Jonna 14.1.2018 5:12:45 EET

N 19° 20.463', W 81° 22.507'

Mitchells Creek, Grand Cayman

Lähdimme Kuubasta heti, kun säät olivat kohtuulliset. Ensimmäinen sääikkuna näytti sen verran lyhyeltä, että päätimme purjehtia vain lähimpään mahdolliseen paikkaan, joka vei meitä kuitenkin oikeaan suuntaan eli etelään.

Aamuyhdekseltä lähdimme liikkeelle. Reilun vuorokauden purjehduksen jälkeen saavuimme Cayman Saarille, ja vielä tarkemmin Grand Caymanille. Lähtiessämme Cayo Largosta, oli tuulta vähän enemmän kuin meidän sääennusteet olivat ennustaneet. Ennuste oli n. 7 m/s, todellisuus 13 m/s. Nostimme ison ykkösreiviin ja rullasime genoaa auki vain fokan verran. Ajaessamme riuttojen välistä merelle, oli aalto tosi suurta ja sekavaa. Ajattelimme sen johtuvan matalasta  vedestä ja rannan läheisyydestä. Ei johtunut. Tuuli vain oli kovempi kuin mitä oli ennustettu ja aallot sen mukaiset. Aaltojen sekavuudenkin taisi lopulta selittää virta. 

Illan ja yön aikana tuuli keveni vähitellen ja saimme avata keulan rullaa lisää. Koko matkan tuuli oli sivulta. Aamun valjetessa oli tuuli keventynyt niin paljon, että oli aika nostaa iso kokonaan ylös. Tai, olisi ollut hetkeksi se aika. Tuuli kuitenkin heikkeni niin vauhdilla, että purjeen ylös noston sijaan, otimme sen kokonaan alas ja rullasimme myös genoan sisään. Vaikka koneella ajo on tylsää, oli tämä oikea ratkaisu. Seuraaaksi tuulta oli 3 m/s, se ei vanhassa mainingissa riitä pitämään purjeita vedossa.

Vaikka alussa olikin aika höykytystä, olimme tyytyväisiä keliin. Alkuperäisen tuuliennusteen mukaan olimme varautuneet ajamaan koneella jopa puolet matkasta eli n. 12 tuntia. Nyt jouduimme moottoroimaan vain viimeiset 4 tuntia.

Olimme ensimmäisen kerran VHF-yhteydessä viranomaisiin jo aluevesirajalta. Silloin annettiin ohjeeksi ottaa seuraavan kerran yhteyttä, kun risteilylaivat näkyvät. Kaupungin edustalla oli 5 valtavaa risteilylaivaa ankkuroituneina. Sieltä jostain välistä piti meidän löytää meille sopiva poiju.

Saapuessamme George Towniin iski raju sadekuuro niskaan. Jouduimme jopa kaivamaan kaapista sadetakit päälle, joita emme olleet käyttäneet miesmuistiin. Toki meillä viime vuonnakin vetta satoi, mutta olimme aina lymynneet jossain sateensuojassa. Nyt ei ollut varaa lymyämiselle. Puikkelehtiessamme risteilylaivojen välistä, tuli satamapoliisi ohjaamaan meidät oikeaan poijuun.

Maahantulomuodollisuudet sujuivat paljon ennakoitua nopeammin ja helpommin. Olimme ennakkotietojen mukaan varautuneet menemään veneellä laivalaituriin, jossa tulli tulisi tutkimaan veneen perinpohjaisesti. Toisin kävi. Satamapoliisit ojensivat meille sateen keskellä nipun lomakkeita täytettäväksi. Olimme juuri saaneet ne täytettyä, kun partio tuli takaisin. Paperit ja passit mukaan ja sitten mentiin. Meidät kyydittiin samaan terminaaliin, jossa risteilyturistitkin parveilivat. Venekuski vei meidät kaikkien muiden ohi maahantuloviranomaisten pieneen kopperoon. Siellä hyvin ystävällinen maahantulovirkailija hoiti meidän papaerityöt ystävällisesti, mutta rivakasti. Seuraaaksi tullimies johdatti meidät rivakoin askelin tullitoimistoon. Sielläkään ei paljon aikailtu, mutta kaikki olivat hyvin ystävällisiä.

Kun kaikki oli valmista, partiovene vei meidät takaisin Iirikselle. Siitä, kun olimme kiinnittyneet poijuun oli kulunut tunti ja 5 minuuttia. Aivan uskomatonta. Meitä oli vähän peloteltu tänne tulosta, että täällä maahantulomuodollisuudet ovat aikaa vieviä. Näin ei ollut ainakaan meidän kohdalla.

Harbor Patrol noutamassa Kittyä ja Briania hoitamaan maahantulomuodollisuudet.

Edellisessä blogissa kerroin kaikkien ystävien lähtevän eri suuntaan. No, me olimme tällä kertaa se joka muutti suunnitelmia, kun päätimme pysähtyä Caymanille. Scraatchin suunnitelma oli lähteä Kuubasta muutama tunti meidän jälkeen. 17 metrinen vene on meitä paljon nopeampi, molempien suunnitelma oli olla aamupäivällä perillä.

Koko tänne saapumispäivän odotimme, että milloin Kitty ja Brian ilmestyvät viereen. Heistä ei kuitenkaan kuulunut mitään. Seuraavana päivänä kuulimme Brianin kutsujan viranomaisia, Scraatchin lähestyessä Grand Caymania. He olivat lähteneet meidän perään, mutta keli oli ollut heille liian "pomppuinen" ja he olivat palanneet ankkuriin odottamaan seuraavaa päivää. Jos olisivat osanneet ennustaa tulevaisuutta, olisivat he varmaan jatkaneet "pomppukeliä". Nyt heillä oli hyvin kevyt tuuli suurimman osan matkaa, mutta sitten olivat saaneet oikein kunnon kelin muutamaksi tunniksi. Pitkäkestoinen puuska oli tullut ns. puun takaa. Yleensä kovemmat puuskat tulevat sateen kera, jolloin ne näkyvät tutkassa. Tämä oli tullut kirkkaalta taivaalta.

Kävimme jollalla ojentamassa heille poijuköyden, mutta emme ruvenneet sen enempää seurustelemaan. Heidän piti odottaa sisäänkirjautumista seuraavaan aamuun eivätkä he saaneet lähteä veneeltä, eikä sinne myöskään silloin saa mennä vieraita.

Myös heidät kävi kyyti hakemassa rantaan, eikä poijusta tarvinnut lähteä omalla veneellä laivalaituriin.

Seuraavana iltana Kitty ja Brian tulivat meille illalliselle. Teimme hyvin suomalaista ruokaa. Keitettyjä pottuja ja paistettua lohta. Lohi on jotain, mitä ei ihan joka paikasta saa. Täällä kuitenkin kaupoista löytyy mitä hämmästyttävämpiä asioita.

Kaupungin edustalla olevat poijut olivat ilmaisia ja niissä saa yleensä olla määrittelemättömän ajan. Poijut ovat kuitenkin hyvin suojattomia pohjoistuulella ja niitähän tietysti oli luvassa. Oli aika siirtyä sisävesille.

Grand Cayman on aika hassun muotoinen. Saaren keskellä on valtava pari-kolme metriä syvä vesialue. Sen lisäksi varsinainen maa-alue on kuin reikäjuusto. Ei me tiedetä, arvellaan vaan, mutta näyttäisi siltä,että entinen suo ja mangrove alue on ollut kätevä rakentaa, kun on ruopattu kanavat ja nostettu maa-aines viereen ja saatu aikaiseksi kuivaa maata.

Saaren sisäosiin johtaa muutama hyvin kapea väylä riuttojen välistä. Meille purjeveneille on käytännössä vain yksi reitti. Tänne sisälle piti tulla ehdottomasti ennen kuin pohjoistuulet alkavat. Ensikertalaiselle täysin tyynikin keli oli aika jännä. Kokeneempikaan ei voi tänne kovassa aallokossa saapua.

Merikartoista ei ollut tässä kohtaa enää paljon hyötyä, syvyyslukemia ei niissä ollut. Ei auttanut kuin uskoa, että tuonne voidaan mennä. Kaikki lähteet sanoo, että alle 1,8 syväyksisillä veneillä ei pitäisi olla ongemia. Hyvä, meidän köli on tuosta muutaman senttiä vähemmän.

Välillä tuntui vähän kuin olisimme taas Hollannin kanavilla. Kaikilla on oma laituri ja piha loppuu rantamuuriin. Erotuksena Hollannin maisemiin ovat selvempinä kuitenkin nuo rantapalmut. Ja sää, siellä aikoinaan tarvitsimme paljonkin sadetakkejamme, kun ajelimme kanavia 15 asteen kylmyydessä ja vesisateessa.

Vaikka kaikilla on oma laituri, oli laitureissä kuitenkin tosi vähän veneitä. Jossain nurkalla sentään oli joku.

Mitchells Creek oli melko monen mutkan takana. Tilaa täällä on kuitenkin mainiosti. Olemme ainut vene täällä ankkurissa. Lähellä on muutama poiju, mutta tyhjinä.

Nyt muutaman päivän kokemuksella olemme erittäin tyytyväisiä, että tulimme Caymanille. Kauppojen ja ravintoloiden hintataso on päätähuimaava, mutta muuten mikään ei maksa mitään. Maahan kirjautuminen sujui täysin ilman rahaa, kaupungin edustalla olevat poijut ovat ilmaisia ja lisäksi täällä missä nyt olemme, saamme ankkuroida ilmaiseksi.

Toki rahaa kuluu supermarkettien herkkuihin. Täältä löytyy lähimarketista jopa sellaista herkkua kuin hapankorppua. Sitä on viimeksi löytynyt yli kaksi vuotta sitten Kanarian Saarilla Ikeasta.

Seuraavan viikon ajan on luvassa kovia pohjoistuulia, joten pysymme täällä. Heti kun tulee sopiva sääikkuna, jatkamme matkaa kohti etelää.