Jonna 23.12.2019 9:03:44 EET
S 36° 50.330', E 174° 44.740'
Nyt on blogi taas korjattu ja kuvatkin saadaan mukaan. Myös Tongan tarinaan on lisätty puuttuvat kuvat.
|
Yksi Whangaruru Harbourin lukuisista ankkurilahdista. Tässä yövyimme ensimmäisen yön Opuasta lähdön jälkeen. Maissa emme käyneet, sillä jolla on tiukassa paketissa veneen sisällä. Ei kyllä oikesti ollut tarvettakaan maihin menoon. Illalla ankkuroimme ja aamulla auringon noustua jatkoimme matkaa kohti Whangareita. |
|
Emme menneet veneellä varsinaiseen Whangareihin, vaan pysähdyimme Marsden Cove Marinassa joen suulla. Jos olisimme ajaneet tähän kuvassa näkyvään kaupungin satamaan, olisi meidän pitänyt ajaa vielä n. 12 mailia suuntaansa jokea pitkin. Kävimme kuitenkin vuokra-autolla tutustumassa Whangareihin. Tähän, suuntaansa autollakin puoli tuntia kestävään matkaan, oli parikin syytä. Ensinnäkin, olemme menossa telakalle Whangareihin tammikuussa ja halusimme käydä tutustumassa telakkaan. Toiseksi, halusimme totutella ajamaan autoa pikkukaupungissa. Emme ole kumpikaan ajaeet autoa sitten Curacaon, josta on jo yli kaksi vuotta aikaa. Sen lisäksi on vielä tämä vasemmanpuoleinen liikenne, joka myös vaatii vähän totuttelua. Kiersimme myös kaikki löytämämme venetarvikeliikkeet, on sitten vähän helpompaa ensi vuonna, kun hieman tietää mitä mistäkin lähtee etsimään. |
|
Tällaiset kaverit tarjosivat meille aamushown Marsden Covesta lähtiessä. Delfiinejä oli todella paljon veneen ympärillä. Varsinaisia ilmahyppyjä eivät tehneet, mutta toki kävivät välillä pinnalla selkäevää näyttämässä. Lähdimme jatkamaan matkaa Marsden Covesta heti auringon noustua, sillä parin mailin matka joessa oli kiva taittaa myötävirrassa. Sisään mennessä emme voineen niin valita kellonaikaa ja meillä sattui kohdalle parin solmun vastavirta. Onneksi sisään mennessäkin valaat kävivät esittelemässä itsensä. Ne olivat vähän delfiinejä suurempia, mutta silloin ei ehditty kuvamaan, kun jännitettiin virtaavan veden pyörteitä väylän reunassa. |
Whangarein ja Aucklandin välillä ankkuroimme vielä yhdeksi yöksi, vain 15 mailin päässä Aucklandista. Iltakin tuli jo vastaan, mutta meillä oli myöskin vasta seuraavasta aamusta alkaen varattu paikka Westhaven Marinassa, joten oli syytäkin pysähtyä.
|
Vaihdoimme itsenäisyyspäivän kunniaksi aamulla perään normaalia suuremman Suomen lipun. Emme olleet ainoita suomalaisia näillä vesillä, kun ajoimme sisään Aucklandin satamaan. Täällä nimittäin oli menossa kolmen olympialuokan MM-kilpailut, joissa oli tietenkin myös suomalaisia purjehtijoita mukana. Muutaman suomalaisen saimme bongattua, kun veneitä hinattiin olemattomassa tuulessa kohti rata-aluetta. |
Aucklandissa meillä oli jo heti seuraavana päivänä erityisen miellyttävää ohjelmaa, siinä syy, miksi vähän kiirehdimme tänne, Meidät oli kutsuttu 50-vuotispäiville, jotka olivat samalla myös itsenäisyyspäiväjuhlat ja pikkujoulut. Suomalaiseen tapaan kuuluen saunoimme ensin suomalaisessa saunassa ja sitten söimme hyvin maittavan suomalaistyylisen jouluaterian. Kiitos vielä kerran Juhalle ja Taijalle kutsusta!
Tässä vielä vähän kuvia, mitä jäi edellisestä blogista puuttumaan,
|
Kuvassa Opua lähestyy ylityksen jälkeen. Illat ovat täällä valoisia, mutta myös kylmiä. Ehkä tässä reilun kuukauden aikana lämpötilat ovat jo hieman nousseet, mutta kyllä me edelleenkin pitkiä vaatteita tarvitsemme. Paikalliset sen sijaan kulkevat shortseissa ja lyhyissä hihoissa. Elimistömme ovat ehtineet 4 vuodessa tottua tropiikin lämpöön ja kaikki alle 25 asteen tuntuu kylmältä. Alle 20 suorastaan jäätävältä! |
|
Opuan biosecurity kuvaamassa Iiriksen pohjaa. |
|
Sähkötarkastuksessa on meneillään laiturille kytkettävän johdon tarkastus. |