Jonna 17.9.2022 11:22:53 EEST
S 16° 48.580', E 179° 17.270'
Navigointimielessä Fidzin vedet eivät ole niitä helpoimpia. Nykytekniikka kuitenkin auttaa aika paljon. Meillä on karttaohjelmassa karttojen lisäksi myös satelliittikuvat kolmesta eri lähteestä. Yleensä yksi niistä on aika hyvä. Valitettavan usein juuri kriittisessä kohdassa on kuitenkin pilviä. Mihinkään karttaan tai satelliittikuvaan ei voi täysin luottaa. Pidemmät välit voi helposti purjehtia yöllä ja siihen kartat ovat oikein hyvät, .mutta saarten ja riuttojen lähellä tilanne on toinen. Jotta riutat näkyisivät hyvin, on auringon oltava melko korkealla ja mielellään perän takana.
|
Rabi-saaren luoteisnurkan Elisabeth Cove on hyvä esimerkki. Sisään tullessa näimme selvästi riutat molemmilla puolilla ja ajoimme sisään suurinpiirtein aukon keskellä. Satelliittikuva kuitenkin heittää noin 50 metriä eli jos pelkästään sen mukaan olisi ajettu, olisi meille voinut käydä kehnosti. |
|
Ja C-MAP näyttää tältä. On siinä samankaltaisuutta satelliittikuvan kanssa, mutta aika kaukana totuudesta. |
|
Navionics on vielä vaatimattomampi. Navionicsin mukaan yleensä aina ankkuroimme riutan päälle, vaikka tässäkin tapauksessa ankkuroimme 20 metriä syvään veteen. |
|
Monessa paikassa meillä oli vuoroveden vuoksi vaikeuksia mennä maihin. Tämä ja seuraava kuva ovat vain kuvituskuvia Savusavun poijupaikan vierestä, mutta näyttää mistä on kysymys. Keskivedellä ranta näyttää tosi houkuttelevalta. Tuohonhan olisi kätevä jollalla mennä. |
|
Paitsi, että alavedellä se näyttää tältä. Sekä aivan rannassa, että kauempana rannasta vesi häviää kokonaan. Vastaavasti ylävedellä hiekkaranta saattaa hävitä kokonaan. Eli monessa paikassa rantaan pääsee vain tietyillä veden korkeuksilla. |
|
Taveunin pohjoiskärjessä oli upea ankkuripaikka. Tämän blogin ensimmäinen kuva on tästä paikasta. Pari pientä saarta on kivan näköiset, mutta suojaa niistä ei saa. Sen sijaan idän suunnasta vyöryvä valtameren maininki murtuu ympäröiviin koralliriuttoihin. Tuulen suojaa ei antanut mikään ja se oli meille enemmän kuin hyvä. Meidän kaksi tuulimyllyä tekivät iloisina töitä. Täällä oli myös vähän vaikeuksia ajoittaa rantaa meno, sillä meidän ja rannan välinen riutta kuivui kaksi kertaa vuorokaudessa kokonaan. Ylävedellä kuitenkin pääsimme jollalla rantaan ruokaostoksille ja jäätelölle. |
|
Tasan 4 viikkoa sitten meillä oli edellinen yöpurjehdus, kun menimme samassa Somosomo-salmessa toiseen suuntaan. Silloinkin taivas oli kirkas ja kuu valaisi mukavasti. Yön pimeydessä näkyy Taveuni-saaren muotoja. Kyseinen saari on upean näköinen, mutta valitettavasti sotkee tuulet kymmenien mailien päähän. Parikymmentä mailia pitkän saaren korkeus on noin 100 metriä vähemmän kuin Suomen korkeimman kohdan. Suomessa se nousu on kuitenkin aika loiva, täällä rannasta korkeimpaan kohtaa on vain viitisen kilometriä. |
|
Joskus tuntuu tylsältä palata takaisin samaan paikkaan, missä olemme jo olleet. Toisaalta siinä on myös hyvätkin puolensa. Ei tarvitse kaikkea etsiä, vaan tietää minne mennä. Torillekin oli kiva mennä, kun tutut myyjät siellä tervehtivät. Tietenkin osaltaan iloiset tervehdykset ovat myös myyntiä, mutta kyllä täällä silti tuntuu että myyjätkin ovat ihan aidosti ystävällisiä. Pari kuukautta sitten kun vierailimme ensimmäisiä kertoja torilla tuntui, että kukaan ei edes yrittänyt myydä mitään. Joka päivä kävin jotain ostamassa ja joka päivä myyjät rupesivat enemmän mainostamaan omia tuotteitaan. Taitaa olla niin, että torit ovat myös turistinähtävyyksiä. Kun siellä ensimmäiset kerrat vaeltaa ei mitään yritetä myydä, mutta kun nähdään, että me oikeasti ostamme ruokaa, muuttuu tilanne ihan toiseksi. Liian tyrkyttäviä eivät kuitenkaan ole, vaan ihan sopivia. Ja sen ystävällisen hymyn saa aina, osti jotain tai ei. |
|
Tori on kyltin mukaan väliaikainen ja uutta torirakennusta rakennetaan. Väliaikaiselta se varsinkin ulkopuolelta myös näyttää, sillä sekä seinät että katto on aaltopeltiä. Sitä emme tiedä kuinka pitkään tilapäisjärjestely on kestänyt, kenties vuosia. |
|
Myös kaupassa asioiminen oli tällä kertaa helpompaa. Ensimmäisellä kerralla etsin kovasti pussia mihin laittaa sipuleita. Päädyin sitten vain keräilemään muutaman käsiini ja vein punnittavaksi. En tajunnut että nuo luiruthan ovat verkkopusseja. Solmut päihin ja ostokset on kätevästi pakattu. |
Vajaan viikon olimme tällä kertaa Savusavussa. Tänään siirryimme jo 4 mailia lähemmäs merta. Huomisen suunnitelmissa on 45 mailin purjehdus, joten aamulla on tiedossa aikainen herätys. Kolmelta iltapäivällä olisi kiva olla seuraavan riutan aukolla, jotta vedenalaiset vaarat taas näkyisivät mahdollisimman hyvin.