20.8.21

Täällä ollaan ja pysytään, ainakin toistaiseksi

Jonna 20.8.2021 12:01:37 EEST
S 35° 43.700', E 174° 20.030'

Edellisessä blogissa mietimme vielä vaihtoehtoja, minne voisimme paeta Uuden-Seelannin talvea. Kauniina talvipäivänä näyttää tältä. Synkemmistä päivistä ei ole kuvia, kuka niitä harmaita sadepäiväkuvia viitsisi katsoa. Totuus on se, että melkein joka päivä aurinko pilkahtaa, mutta vielä suuremmalla todennäköisyydellä tulee taivaalta vettä. 

Vime blogissa oli juttua myös sataman ruoppauksesta. Tässä paikassa oli meillä ruoppauksen jälkeen ehkä 10 senttiä kölin alla vettä. Tai sitten se makasi jo mudassa. Nyt olemme jo vaihtaneet paikkaa, koska tästä paikasta on vähän vaikea mennä ja tulla. Sataman omistajan iso motskari on tuossa laiturin päässä ja sen ympäri ei uskalla kiertää jos yhtään tuulee tai virtaa kohti rantamutaa. Ja hyvällä säälläkin voi liikkua vain ylävedellä,

Talvisäät vaihtelevat täällä hyvin nopeasti. Auringonpaistekuva oli otettu pari päivää juhannuksen eli täällä talvipäivänseisauksen jälkeen. Tämä kuva on otettu vain viikkoa myöhemmin. Eihän tuosta kuvasta nyt niin kovin hyvin näy, mutta jäässä tuo laituri kuitenkin on. Kesä-heinäkuun vaihteessa oli kolmena aamuna laituri jäässä. Joki kuitenkin oli silloinkin 14 asteinen, joten äkkiä tuo suli. 

Lähtövaihtoehdot on nyt yksi kerrallaan hylätty. Australia ei antanut meille lupaa saapua maahan. Moni vene yritti, mutta. vain yksi englantilainen vene tästä meidän marinasta sai luvan, se ensimmäinen hakija. Kukaan muu ei ole sen jälkeen saanut, paitsi jos veneessä on mukana Australian kansalainen. 

Fidzille on lähtenyt aika monta venettä, se on ainoa paikka täällä maailman kolkassa, joka ottaa käytännössä kaikki veneet vastaan. Karanteenikin siellä on lyhyt, sillä he laskevat merimatkalla kuluneet päivät karanteenipäiviksi. Fidzille menon ongelmana on kuitenkin marraskuussa alkava hirmumyrskykausi. Jos ei Australia ottanut meitä vastaan Uudesta-Seelannista, on se vielä epätodennäköisempää, että se ottaa meidät avosylin vastaan Fidziltä. Varsinkin kun Fidzillä on korona lähtenyt tosi pahasti käsistä.

Ranskan Polynesiaan meillä olisi tällä hetkellä lupa mennä, sekin lupa piti erikseen hakea. Sinne purjehdus olisi kylmää ja kurjaa vastatuulipurjehdusta, mutta kyllähän suomalainen sen kestäisi, eikö? Mutta korona on siellä myös lähtenyt aivan käsistä. Meille rokotetuille se ei ehkä olisi kovin suuri riski, mutta jotenkin ei tunnu oikealta lähteä maahan, minkä terveydenhuolto ja vähän kaikki muukin siinä sivussa on äärirajoilla.

Ja juuri kun olimme tehneet päätöksen olla lähtemättä, niin täällä Uudessa-Seelannissa löytyi yksi koronan delta-positiivinen. Samana päivänä koko maa meni lockdowniin. Nyt tapauksia on tietenkin löytynyt jonkin verran lisää, mutta toivottavasti nopea lockdown saisi tartunnat pysähtymään. Täällä aloitettiin rokotukset paljon Eurooppaa myöhemmin, joten suurin osa on vielä rokottamatta.

Hyvä, että olimme jo päätöksemme tehneet, sillä lockdownin aikana lähtövalmisteluja olisi ollut aika vaikea tehdä. Ruokakauppaan toki pääsee, mutta siinä se sitten onkin. Uusi keulapurje on jo saapunut maahan, mutta tulliselvitys ei oikein etene. Samoin meillä on pari uudehkoa vene-elekroniikalaitetta lähetetty takaisin, kun lopettivat muutaman kuukauden jälkeen toimintansa. Toinen, AIS lähetin, ei ehkä ole koskaan toiminut kunnolla. On itse vaikea tietää, miten oma AIS lähettää. Laiturinaapuri meille kertoi, kun viimeksi tulimme takaisin, että emme näkyneet AISissa. Lisäksi on muutamia pienempiä hankittavia asioita, joita emme halua hankkia ennen kuin tiedämme varmasti, että olemme lähdössä. Tällaisia on esim. satelliittipuhelimen SIM-kortti.

Onneksi talvi alkaa jo kääntymään kevääksi ja lämpötilat nousemaan. Jos aurinko vain suostuu pilvien takaa näyttäytymään, on se jo todella paahtava. Kohta pitää taas ruveta laittamaan aurinkorasvaa naamaan, Uuden-Seelannin aurinko on nimittäin niitä pahimpia maailmassa.

16.6.21

Toinen Uuden-Seelannin talvi

Jonna 16.6.2021 12:29:03 EEST
S 35° 43.700', E 174° 20.030'

Otin yhtenä päivänä tosi ankean harmaan sateisen kuvan meidän talvisesta jokimaisemasta. Ilmeisesti puhelimeni on sensuroinut sen, sillä en löydä sitä mistään. Totta puhuen Uuden-Seelannin talvi ei ole niitä pahimpia maailmassa, mutta ei myöskään niitä kuivimpia. Taisi olla viime viikolla kun ruotsalaiset naapurimme kauhistelivat sateiden määrää. He saapuivat tänne viime joulukuussa, joten tämä talvi on heille ensimmäinen täällä. Totuus on se, että ei täällä koko ajan sada, mutta sataa kuitenkin tosi paljon. Viime viikolla satoi poikkeuksellisen paljon.

Tänään lähdimme kuitenkin taas talvesta huolimatta taas pienelle veneretkelle. Kauas emme tälläkään kerralla suunnitellut mennä, vain meille tutttuun Marsden Cove Marinaan, jonne on Whangereista reilun parin tunnin jokimatka. Vähän samalla tavalla lähdemme pariksi päiväksi reissuun, kun Suomessa lähtisi saareen viikonlopuksi.

Tämä kuva on parin viikon takaa, kun olimme viimeksi käymässä testaamassa venettä. Olosuhteet olivat aivan loistavat reiviharjoitteluun.

Meidän uusi isopurje on vähän eri mitoituksella kuin vanha. Niinpä puomilla olevat helat piti siirtää uuden purjeen reiveille sopiviin paikkoihin.Helppo homma, varsinkin jos olisi haitaripihdit pop-niiteille. Kyllä näilläkin 6.4mm monelliniitti paikoilleen menee, mutta aika monta kertaa joutuu kippari niitä varten irvistämään.

Viime kerralla kävimme myös jopa merellä asti, josta palatessamme saimme ihailla merenkulun ihmeellistä maailmaa. Jotenkin en voi sille mitään että laivat ja hinaajat yms. ovat vain aina jotenkin kiehtovia.

Meillä alkaa veneessä olla kaikki valmista vaikka valtamerten ylittämiseen, joten nyt on aikaa vähän enemmän harrastuksille. Yhtään en muista, mitä tässä olen tekemässä, mutta laitteita mulla ainakin näkyy riittävän.

Riverside Drive Marina on nimenmukaisesti joessa. Ajan mittaan muta joessa liikkuu, joten ruoppaus on tarpeen parin vuoden välein. Parin viikon ajan on nyt veneitä siirrelty paikasta toiseen, jotta ruoppaaja on päässyt töihin. Tällä viikolla ei jostain syystä ruopattu, mutta ensi viikolla taas jatkuu. Perjantaina olemme menossa takaisin, saa nähdä missä meidän paikka silloin on.

Olen aiemminkin kirjoittanut marinan yhteisöstä. Täällä kaikki aina auttavat toisiaan. Tällä kertaa oli aika siirtää Northern Rosen masto teltan seinältä alas ja ulos. Auttajia oli niin paljon, että ei varmasti kenenkään selkä liikaa rasittunut. Parempi kuitenkin näin. Samoin laiturilla, aina kun joku on tulossa tai lähdössä on laiturilla enemmän kuin tarpeeksi porukkaa auttamassa. Usein apua ei tarvita, mutta harvoin siitä haittaakaan on.

Marina ei ole kaukana kaupungin keskustasta, mutta kävellen sinne kuitenkin menee parikymmentä minuuttia. Marinassa on kahvila, mutta se sulkee ovensa jo kolmelta. Pubin puuttuessa toimii telakan verstas sellaisena perjantai-iltaisin. "Pubi" aukeaa neljältä, kun työt loppuvat. Paikalla on telakan/marinan työntekijöiden ja  purjehtijoiden lisäksi usein myös työntekijöitä telakalla toimivista yrityksistä. Pitkään ei yleensä istuta, vaan kaikki vetäytyvät kuuden pintaan koteihinsa illalliselle.

Tässä meidän kamera petti minut pahasti. Olosuhteet oli loistavat, mutta jostain syystä kamera arpoi ihan kummallisen ohjelman kerta toisensa jälkeen. 
Kuvassa on Sea Eagle II, maailman suurin alumiinirunkoinen purjealus, pituutta 81 metriä. Vaikka Whangarei on aika pieni kaupunki, on täällä kuitenkin hyvin vilkas superyacht liikenne. Tai olisi, jos rajat eivät olisi kiinni. Nyt kaikki halukkaat eivät pääse tänne. Whangareissa on vahva osaaminen meriteollisuuden osalta, täällä on aiemmin rakennettu laivaston laivoja. Nyt samoilla telakoilla huolletaan superyachteja.

Rajojen kiinniolosta puheenollen täytyy vähän kertoa meidän tämän hetkisestä tilanteesta ja suunnitelmista. Nämä epävarmat tilanteet ovat ehkä olleet myös yksi syy, ettei blogia ole paljon päivitetty. Aina on jotenkin ollut ajatus, että sitten kirjoitetaan, kun tämä ja tuo asia selviää.

Tulevaisuus on meillä vieläkin aivan auki. Jotkus asiat ovat kuitenkin edenneet. Reilu 4 vuotta sitten uusimme viimeksi passimme. Netissä hoidimme hakemukset, isäni nouti ne valtakirjalla ja ystävämme toivat ne meille Karibialle. Jotain tällaista kuvioita olimme nytkin kuvitelleet. Mutta ei, Suomen passin voi uusia netissä vain kerran, sitten pitää taas käydä näyttämässä naama poliisilaitoksella. Meidän tapauksessa Suomen suurlähetystössä. Helppoa, jos satut olemaan maassa, missä on Suomen lähetystö. Uudessa-Seelannissa ei ole, lähin on Australiassa. Australian rajat on tiukasti kiinni, mutta poikkeuslupaa voi hakea. Niinpä jo maaliskussa haimme Australian viisumeita, jotka saimmekin melko nopeasti. Australiassa myös kaikki maahantulijat laitetaan hotellikaranteeniin kahdeksi viikoksi (omalla kustannuksella). Uuden-Seelannin ja Australian välille tuli "kupla" vajaa pari kuukautta sitten, se ei kuitenkin koske merirajaa. Niinpä aloitimme prosessin poikkeuslupaa varten, syynä päästä Suomen suurlähetystöön Camberraan. Maahantulolupa ei irronnut, mutta vastasivat, että jos lähetämme lisätietoja, voimme hakea uudestaan. Terveysviranomaisilta sen sijaan tuli positiivinen vastaus, jos tilanne ei Uudessa-Seelannissa muutu ja emme ole matkalla kenenkään kanssa tekemisissä, ei meidän tarvitse mennä karanteeniin.

Tässä välissä kupla mahdollisti, että Suomen suurlähetystö tuli passisalkkumatkalle Aucklandiin. Eli siis yksi työntekijä, tietokone, printteri, skanneri, sormenjälkilukija yms. mukanaan matkalaukussa tuli ja hoiti 100 passihakemusta kolmen päivän aikana. Suomen passilaki nimittäin vaatiii, että meidän täytyy henkilökohtaisesti hakea passia Suomen suurlähetystöstä, mikään EU suurlähetystö ei voi auttaa, paitsi hätätilanteessa.

Muutama päivä sitten posti toi uudet passimme. Nyt meillä on tavallaan vähän enemmän vaihtoehtoja, kun ei tarvitse suurlähetystöön enää hakeutua, mutta vaihtoehdot ovat silti vielä vähissä. Meillä on nyt kolmas anomus Austraalian rajaviranomaisille, jotta pääsisimme sinne. Toinen vaihtoehto olisi lähteä takaisin Ranskan Polynesiaan, mutta sielläkin on tällä hetkellä rajat kiinni ja pitää saada erikoislupa. Kolmas vaihtoehto olisi lähteä Fidzille. Sinne pääsisi, mutta sieltä pitäisi päästä jonnekin turvaan marraskuussa, jolloin alkaa taas hirmumyrskykausi. Jos kaikki rajat ovat silloinkin kiinni, voi käydä kehnosti. Neljäs vaihtoehto on jäädä toistaiseksi Uuteen-Seelantiin. Tällä hetkellä viimeinen vaihtoehto vaikuttaa todennäköisimmältä, mutta jatkamme yrittämistä Austraaliaan ja samoin seuraamme tiiviisti Ranskan Polynesian tilannetta. Ranskan Polynesia on jo avannut rokotetuille turisteille lentomatkustusta, joten ehkä joskus meillekin. Olemme Timon kanssa molemmat saaneet jo kaksi annosta Pfizerin rokotetta, joten sen suhteen asiat ovat meillä hyvin.

Nyt ei auta muuta kuin kärsivällisesti odottaa. Uusi-Seelanti on kuitenkin on ollut maailman paras paikka "jäädä jumiin" Covid-aikana. Ja huomenna menemme taas vähän purjehtimaan.

22.3.21

Pieni irtautuminen laiturista

Jonna 22.3.2021 9:59:05 EET
S 35° 45.430', E 174° 20.960'

Ei ole ihan ennenkuulumatonta, että olemme pitkään paikoillaan, mutta nyt kyllä rikkoutui kaikki ennätykset.

Viime viikonloppuna kuitenkin piipahdettiin tällaisissa maisemissa n. 10 mailin päässä Whangareista. Ihan sopiva matka viikonlopun viettoon...

Ei meillä veneessä tekeminen koskaan loppu, varsinkaan täällä Uudessa-Seelannissa, kun olemme päättäneet uusia lähes kaiken. Ja sen lisäksi vielä osa elektroniikasta on päättänyt meidän puolesta, että on uusimisen aika.

Hommia on tehty mastossa, pilssissä ja kaikkialla siinä välissä. Tässä kuvassa näkyy vasemmalla Whangarein keskustassa oleva marina. Riverside Drive Marina, missä olemme on sekä telakka että marina, mutta yhteensäkään tänne ei kovin paljon veneitä mahdu.

Kirjoitin joskus aiemmin jo, että täällä marinassa on todella mukana yhteishenki. Johtaja Karl myös välillä kantaa kortensa kekoon ja tuo meille ilmaisia hedelmiä kotipihaltaan. Tässä kuvassa sattuu olemaan luumuja, mutta välillä on myös ollut pöydällä kassillinen avokadoja jaettavaksi. Lisäksi hän vaimonsa leikkaa suurimman osan marinassa asuvien naisten hiuksista, myös minun.

Meidän kaikkien täällä asuvien käytössä on myös kaasugrilli kaasuineen. Kun vanha grilli eräänä iltana tuli tiensä päähän, oli seuraavana päivänä jo uusi odottamassa asennusta. Ahkerimmat grillaajat sen äkkiä kokosivat ja jo samana iltana se oli kuumana.

Jo telakalla ollessamme purimme kaikki hydrauliikkaputket ja laitteet pois. Nyt hydraulisen autopilotin korvasi Jefan direct drive. Sen pitäisi olla nopeampi ja vahvempi kuin vanhan. Ja ennen kaikkea, sen ei pitäisi vuotaa öljyä. Autopilotin tietokonetta ei tarvinnut vaihtaa vaan sama vanha Simrad nyt vain komentaa uutta kaveria.

Meidän byssä (keittiö) on myös kokenut melkoisen muodonmuutoksen. Aiemmin se oli hyvin perinteinen purjeveneen byssä. Jääkaappi oli päältä avattava ja hella/uuni toimi nestekaasulla. Nyt meillä on ns. tavallinen jääkaappi, jonka lisäksi uuni ja hella toimivat sähköllä.

Ihan uusimisen ilosta tätä kaikkea ei kuitenkaan tehty. Meidän vanha uuni lopetti toimintansa jo Marquesasilla. Jääkaapin eristevaahtojen kosteus oli meillä myös ollut tiedossa jo vuosia.

Kun purimme vanhan jääkaapin, oli yllätys melkoinen. Vanhat eristevaahdot olivat aivan läpimärkiä. Ei siis ihme, että sähköä oli kulunut paljon, eihän märkä eriste mitään eristä. Olimme jo pitkällä vanhan kaapin takaisin kokoamisessa, kun jostain tuli ihan uusi ajatus. Mitä jos asennettaisiinkin pystykaappi? Laskutilaa meidän byssässä ei liikaa ole. Ja jos ruokaa laittaessa jotain erehtyy jääkaapin päälle laittamaan, tarvitsee sieltä kaapista heti jotain.

Pitkällisten mittausten ja pohdintojen jälkeen päätimme sitten hankkia Engelin valmistaman pystykaapin. Toistaiseksi olemme olleet siihen melko tyytyväisiä. Vielä emme kuitenkaan tiedä, mitä tulee merellä tapahtumaan, jos oven avaa styyrpuurin halssilla. Voi olla, että emme koskaan edes kokeile. Jääkaapin kanssa samaan aikaan hankimme pienen siirrettävän arkkupakastimen. Ehkä pidemmillä merimatkoilla käytämme sitä jääkaappina.

Meidän uudesta lithiumakkusähköjärjestelmästä ehkä kirjoitamme myöhemmin ihan oman blogin. Mutta sen verran se liittyy tähän keittiöremonttiin, että meillä on nyt sähköllä toimiva kiertoilma-/mikroaaltouuni-yhdistelmä. Sen lisäksi on sähköllä toimiva induktioliesi. Toistaiseksi olemme näihin erittäin tyytyväisiä, tulevaisuus sitten näyttää, syömmekö ankkurissa koskaan lämmintä ruokaa. Todennäköisesti kuitenkin syömme.

Jossain keskikesällä pidimme vuorokauden lomaa, kun Juha ja Taija kävivät meitä lomareissullaan moikkaamassa.

No, ihan vakavasti, ei me nyt ihan joka päivä ihan täyttä päivää olla töitä tehty. Lauantai-iltapäivisin on aina vapaata, kun pelaamme Mexican Train Dominoita meidän naapureiden kanssa. Tähän peliin tutustuimme jo Karibialla. Ja kyllä me joskus muutenkin otamme vähän rennommin. Mutta rehellisesti sanottuna, töitä on kyllä veneellä riittänyt ihan täysiksi työviikoiksi.

Ennen kuin oli aika irrottaa köydet edes hetkeksi, piti Iiriksen pohja pestä. Seitsemän kuukautta jokivedessä paikoillaan, ja pohja oli myös sen näköinen. Telakan johtajan lisäksi telakalla on töissä Mo. Mo on hauska kaveri ja nosturihommat hän hoitaa äärimmäisellä tarkkuudella. Normaalia valokuvaa hänestä ei kuitenkaan saa otettua.

Tässä olemme palaamassa takaisin Whangareihin. Kovan tuulen vuoksi emme ihan saaneet kaikkea testatuksi mitä piti, mutta tulipahan vähän käytyä vesillä. Moni asia toimi kuten pitikin ja jotkut asiat eivät aivan. Mutta sellaistahan se aina vähän on.

Vielä on vähän pikkuhommia ja sitten on varmaan aika lähteä seuraavalle testireissulle.

Niin ja vielä pitää mainita, että viime viikolla asensimme myös kuumavesivaraajan. Iiriksessä ei ole tullut hanasta kuumaa vettä sitten vuoden 2007.

25.12.20

Hyvää Joulua Uudesta-Seelannista

Jonna 25.12.2020 6:56:46 EET
S 35° 45.430', E 174° 20.960'

Tämä vuosi on ollut hyvin poikkeuksellinen kaikkialla. Emme mekään olisi vuosi sitten uskoneet, että vietämme täällä Uudessa-Seelannissa toisen joulun.

Täällä joulu on hyvin erilainen kuin Suomessa, johtuen jo ihan vuodenajasta. Täällä joulu on kuin juhannus meillä. Jos ei nyt ihan koko maa pysähdy, niin monien kesäloma kuitenkin alkaa jouluna.

Meidän joulun pääateria oli tänään joulupäivänä joululounas. Kinkun sijaan meillä oli lammasta. Amerikkalainen pariskunta, joka on asunut täällä vuosia, tarjosi grillattua lammasta. Muu osa ateriasta oli nyyttikestiperiaatteella. Jokainen toi oman maansa jouluherkkuja.

Ennen kuin oli aika istua ruokapöytään, oli hassuttelun aika. Jokaiselle oli jättiläiskarkin näköinen pieni paukkupommi, jonka sisältä paljastui pienen pieni lahja ja hassu hattu.

Sitten olikin jo aika ruveta syömään. Tietenkin hassut hatut päässä. (Kuva: Barry Perrins)

Tässä meidän tekemät herkut. Alkupaloiksi ruissipsejä savulohitäytteellä, pääruoan lisukkeeksi rosollia ja jälkiruuaksi tähtitorttuja.
En ole mikään superkokki, joten osa aineksista täytyy saada kaupasta valmiina.
Onneksi Aucklandissa on suomalaisen omistama kauppa, joka myy eurooppalaisia tuotteita. Niinpä sieltä tilasin ruissipsejä ja suomalaista luumuhilloa tähtitorttuihin. Oikeanlaista taikinaa onneksi löytyi lähikaupasta. Toki samassa paketissa tuli meille myös hieman suomalaista joulusuklaata ja reissumiestä pakastettuna.

Ihan kaikki ruoka ei tässä vielä ole esillä. Ruokaa oli paljon ja vain parikymmentä ruokailijaa. Lammas oli erinomaista ja niin oli kaikki muukin.

Meillä ei ole ollut veneessä varsinaisia joulukoristeita, mutta kun alkuviikosta naapurit alkoivat koristella veneitään oikein urakalla, päätimme mekin osallistua juhlaliputuksella. Suomessahan juhlaliput perinteisesti nostetaan mastoon juhannuksena, joten meistä tämä sopi hyvin myös tänne etelän kesäpäivän seisaukseen.

Suomi alkaa heräämään joulupäivään, mutta meillä alkaa päivä kääntymään jo iltaan. Sulatellaan tässä vähän ruokaa, mutta sen jälkeen varmaan vielä illalla kokoonnumme ystäviemme kanssa hieman viettämään jouluiltaa. 

Oikein hyvää joulua kaikille!

27.10.20

Takaisin venekodissa

Jonna 27.10.2020 10:16:47 EET
S 35° 45.430', E 174° 20.960'

Tällä kertaa ei voi sanoa, että Iiris on keikkunut näissä maisemissa jo pitkään, sillä täällä ei paljon keikuta. Joskus harvoin tuulenpuuska hieman kallistaa Iiristä tai ohi ajava vene tekee pienet aallot. Enimmäkseen on kuvan mukaiset olosuhteet.

Olemme siis edelleenkin Whangareissa, Riverside Drive Marinassa. Marina on pieni, vain noin 30 paikkaa vedessä ja toinen mokoma telakalla. Tämä marina on aivan ainutlaatuinen. Marinan asukkaat muodostavat aivan omaa luokkaansa olevan yhteisön. Heti ensimmäisenä päivänä suurin osa kävi esittelemässä itsensä ja tunsimme olomme heti todella tervetulleiksi ja kotoisaksi.

Mutta vaikka meidän koti oli jo täällä, emme me vielä asuneet täällä. Jatkoimme vielä asumista Onerahissa "meidän" autotallissa. Veneessä oli vielä niin paljon töitä jäljellä, että niiden tekeminen veneessä asuen olisi ollut todella vaikeaa ellei jopa mahdotonta. Ainakin päivästä olisi vähintään puolet mennyt tavaroiden siirtelyyn. Nyt pystyimme vielä jatkamaan töitä ilman että illaksi tarvitsi saada vene nukkuma kuntoon. On helppoa, kun päivä tulee täyteen, laittaa luukut kiinni ja lähteä muualle syömään ja nukkumaan. 

Telakan jälkeen työt kuitenkin muuttuivat astetta siistimmiksi ja mielenkiintoisemmiksi. Ainakin osittain.

Tässä Timo suunnittelee keittiönpöydällä tulevia sähköasennuksia.

Kanarialla jo purettiin keulapiikki kertaalleen. Nyt se purettiin vielä tarkemmin, peltiin asti. Koko keulapiikin pellit maalattiin sisäpuolelta uudestaan ja koko tila sai uuden sisustuksen. Timo oli luvannut minulle jo vuosia sitten, että sitten, kun olemme paikassa mistä saa vaneria halvalla, saan sellaiset säilytyshyllyt kuin haluan. Nyt se lupaus vihdoin toteutui! Ja ei, vaneria ei todellakaan ole joka paikassa saatavilla, ainakaan kohtuulliseen hintaan.

Uuden isopurjeen tilasimme jo helmikuussa, mutta koronavirus viivästytti sen toimitusta. Eipä sillä niin kiirettä ollutkaan, korona muutti kaikki muutkin suunnitelmat. Ylös emme vielä ole uutta purjetta ehtineet nostaa, mutta puomille olemme sen jo viikanneet.

Kun tavarat on oikein sekaisin ja huonosti pakattuna näyttää se tältä. Kun alkoi olla aika muuttaa takaisin veneelle, näytti autotallissa hurjalta. Ei tuota tavaraa lopulta niin valtavasti ollut, ne oli vain niin kamalassa epäjärjestyksessä. (Suurimmat laatikot tavaroiden takana oikealla eivät onneksi olleet meidän, vaan vuokraemännän uudet keittiön koneet)

Ja jotta tilanne saatiin vielä hankalammaksi veneellä, hankimme lisää tavaraa. Tässä vielä uusi jääkaappi ja pakastin laatikoissaan.

Ja tässä meidän "voimalaattori". Tämän rakentamiseen on mennyt aikaa uskomattoman paljon. Nyt se alkaa olla pientä säätöä vaille valmis. Kyseessä on siis litiumakut (LiFePo4) ja niiden hallintajärjestelmä.

Nyt olemme asuneet takaisin veneessä puolitoista viikkoa. Vielä ei ole aivan valmista ja pari viikkoa olisimme vielä hyvin voineet jatkaa asumista autotallissa. Meidän aika tuli siellä kuitenkin täyteen, sillä vuokraemännän keittiöremontti alkoi ja hän tarvitsi autotallin remonttimiesten varastoksi. Olemme kuitenkin hyvin tyytyväisiä reiluun 9 kuukauteen, mitä siellä vietimme. 

Mutta vielä tyytyväisempiä olemme kuitenkin elämäämme takaisin omassa kodissamme. Vähän turhan paljon joudumme tavaroita vielä edestakaisin siirtämään, kun viimeistelemme hommia, mutta kyllä meistä elämä tuntuu kuitenkin jo paljon paremmalta, kun pääsimme nukkumaan takaisin omaan punkkaan. Joku oli huolissaan siitä, että olisimme tottuneet liikaa talossa asumiseen, emmekä enää viihtyisi veneessä. Turha pelko. Tuntuu hyvältä olla takaisin kotona.

9.8.20

Takaisin vedessä

Jonna 9.8.2020 11:26:27 EEST
S 35° 45.430', E 174° 20.960'

Lähes 7 kuukautta Iiris vietti kuivalla maalla, pidempään kuin koskaan ennen 30 vuotta sitten tapahtuneen ensimmäisen vesillelaskun jälkeen. Läheskään kaikki työt eivät vielä ole valmiit, mutta nyt oli kuitenkin aika vaihtaa maisemaa.

Palataan vielä kuitenkin hetkeksi halliin.

Kannen maalaus oli yksi projekteista, joka piti saada hoidettua katon alla. Aloitimme maalausurakkaa jo hieman Martiniquella, mutta siihen se sitten jäikin. Maaleja olemme kuljettaneet veneessä mukana, mutta joka paikassa, missä olisi ollut aikaa maalata, on joko ollut liian kuumaa tai liian sateista. Tai molempia. Liian kuumassa maalaaminen on vaikeaa, sillä maali kuivuu liian nopeasti maalauksen aikana.

Kuten lähes kaikissa maalaus projekteissa, menee suojaamiseen eniten aikaa. Niin nytkin. Tässä on teippaaminen vasta aluillaan.

Suurin syy kannen maalaus tarpeeseen oli vanhan maalin kulumisesta johtunut mahdoton liukkaus. Nyt halusimme kunnon liukuesteen kanteen. Tuotteeksi valitsimme Kiwi Gripin. Sen voi maalata suoraan pohjamaalin päälle, joten tässä kuvassa suunnitellaan raitoja, mihin haluamme alueiden rajat eli mihin täytyy maalata pintamaali. Pintamaalia on turha tuhlata sinne, missä sitä ei tarvita.

Kiwi Grip on helppokäyttöinen maali. Ensin levitetään paksu kerros maalia halutulle alueelle ja sen jälkeen rullataan erikoistelalla, joka muodostaa sopivan karheuden. Ohjeissa käsketään harjoittelemaan pahvin tai vanerin päällä. Me harjoittelimme ankkuriboksin kannella. Maali on vesiohenteista, joten jos menee pieleen, sen voi pyyhkiä helposti pois. 

Meidän ensimmäinen harjoitus näytti kuitenkin täydelliseltä, joten seuraavaksi kannelle. Valmiista kannesta olemme valitettavasti unohtaneet kaiken kiireen keskellä ottaa kuvan. Hyvältä se kuitenkin näyttää.

Ennen hallista ulos siirtymistä oli myös aika asentaa runkoikkunat paikoilleen. Ennen ikkunoiden akryylit olivat ulkopuolella, nyt päätimme asentaa ne sisäpuolelle. Nämä runkoikkunat ovat aina aiheuttaneet vähän murhetta, sillä niissä on helposti ruvennut muodostumaan ruostetta. Toivottavasti nyt onnistuimme paremmin. Sikaflexiä ei säästetty ja siksi kehys on teipattu huolellisesti myös ulkopuolelta.

Toissa viikolla telakalle tuli meidän ennestään tuntema hollantilaisvene Jori. He tulivat vain pikaiselle viikon telakoinnille. Lähinnä he maalasivat pohjaan uuden eliönestomaalin. Heillä on hurja purjehdussuunnitelma. He ovat joskus kauan aikaa sitten päättäneet olla takaisin kotona ensi kesänä. Niinpä he eivät välitä siitä, että suurin osa maista näillä nurkin ovat sulkeneet rajansa. Aikovat purjehtia täältä Austraalian pohjoispuolitse pysähtymättä Reunionille, jonne ovat saaneet luvan saapua. 60 vuorokautta arvioivat matkan kestävän. Reunionilta Etelä-Afrikkaan, josta St. Helenan kautta Azoreille ja siitä takaisin Hollantiin. Kyllä mekin purjehtimisesta ja valtameren ylityksistä tykkäämme, mutta kyllä tuo suunnitelma meistä aika hullun hommalta kuulostaa. Puoli maapalloa muutamalla pysähdyksellä.

Vihdoin viime torstaina oli aika laskea Iiris veteen. Ensin kaikki tarkistukset. Läpiviennit pitävät vettä, akselien tiivisteet pitävät vettä ja moottori kehrää nätistä. Kaikki oli hyvin, kunnes oli aika peruuttaa pois. Eipä peruutettukaan, kun vaihteen päälle laitto aiheutti kolauksen ja moottori sammui. Siinä sitä henkilökunta hetken ihmetteli, kunnes nosturikuski Jim kävi hakemassa snorklausvarusteet. Nostoliinoja yhdessä pitävä köysi oli päässyt potkuriin, kun olimme hieman testanneet vaihdetta liinoissa ja liinat olivat hieman vaihtaneet paikkaa. Ei muuta kuin vene takaisin ylös tarkistukseen. Kaikki vaikutti olevan muuten hyvin, mutta potkuriin maalattu kallis Propspeed eliönestomaali oli hieman vahingoittunut. Telakan maalarimestari tuli pian korjaamaan asian, mutta vene piti jättää vielä yhdeksi yöksi maihin odottamaan maalin kuivumista.

Seuraavana aamuna kaikki meni onneksi hyvin ja pääsimme vihdoin pois telakalta. Siirryimme vain parin mailin päähän lähemmäs Whangarein keskustaa Riverside Drive Marinaan. Matkalla sinne on nostosilta. Olemme ajaneet joka päivä vähintään pari kertaa tämän sillan yli, mutta nyt pääsimme vihdoin ajamaan siitä läpi.

Laiturilla meitä oli vastassa vanha ystävämme Barry. (Kuva: Barry Perrins)

Olemme kyllä olleet monessa samassa ankkuripaikassa Barryn (S/Y White Shadow) kanssa parin viime vuoden aikana, mutta näin lähelle eivät veneet ole päässeet toisiaan sitten Panaman, jossa olimme naapureina useita kuukausia. Mahtaa niillä nyt olla paljon kuulumisia vaihdettavana. (Kuva: Barry Perrins)


28.6.20

Talviukkonen

Jonna 28.6.2020 11:27:11 EEST
S 35° 45.430', E 174° 20.960'

Perjantai-iltana oli varsin kurja sää, voimassa oli jopa sadevaroitukset. Ehdimme kuitenkin veneeltä takaisin kämpille ja sisätiloihin ennen pahinta sadetta. Päivällisaikaan sade piiskasi ikkunoida ja salamat välkkyivät. Jyrinää ei paljon kuulunut, joten emme yhtään tienneet kuinka kaukana ukkonen oli.

Lauantaiaamuna juttelimme hetken vuokraemäntämme kanssa ja hän kertoi, että illalla oli satanut myös rakeita. Me lymysimme illalla sisällä, emmekä olleet edes katsoneet ulos. Jossain vaiheessa sade kyllä piiskasi ikkuina tosi kovin, joten ne olivat varmaan ne rakeet.

Telakalle saavuttuamme meitä odotti hallissa vedenpaisumus. Olimme melko harmistuneita, sillä sen takiahan me maksamme hallista, etteivät säät sotke meidän työntekoa. Hallin lattia on ilmeisesti vuosien saatossa painunut notkolle, joten vesi ei pääse valumaan pois. Katto ei kuitenkaan ollut vuotanut normaalia enempää, joten Iiris oli aivan kuiva. Meillä oli luukut auki, joten katon vuotaminen olisi voinut olla melkoinen katastrofi. Hallin katto siis kyllä vuotaa, mutta ei juuri meidän veneen kohdalla.

Teimme täyden päivän hommia ja päivän päätteeksi maalasimme kantta. Valitettavasti meillä ei aikataulu enää antanut periksi viivyttää maalausta. Kosteusprosentti oli varmasti aivan liian kova meidän topparille, mutta eiköhän se kiinni pysy. Maalikauppias varoitti, että kiilto voi kärsiä, mutta eihän meidän kannen nyt ihan niin kiiltävä tarvitse ollakaan.

Päivällisaikaan kilahti puhelimeen viesti Aulilta ja Hanskilta, joiden S/Y Manta (http://www.manta.fi/) on täällä Whangareissa telakalla. He itse ovat Suomessa. Olivat juuri heränneet ja lukeneet kauhu-uutisia sähköpostista. Norsandin telakalle on osunut tornado. Pyysivät meitä käymään katsomassa veneen tilanteen. Ilta oli jo hämärtymässä, joten piti odottaa aamuun.

Manta seisoi tyytyväisen oloisena pukillaan. Jolla oli edelleen keulakannella ja kaikki peitot näyttivät olevan paikoillaan. Olemme pari kertaa aiemmin käyneet tarkistuskäynneillä Mantalla, joten tiesimme suurinpiirtein miltä kaiken pitäisi näyttää. Nyt tätä kirjoitettaessa, Auli on jo ehtinyt kertoa, että kannella ehkä on jotain sinne kuulumatonta.

Mutta kuten kuvasta näkyy kaikilla eivät asiat olleet aivan yhtä hyvin. Lähin kaatunut vene oli aivan Mantaa vastapäätä.

Tässä yksi kaatuneiden veneiden rivi.

Sama rykelmä toiselta kantilta.

Tämäkin on samasta ryppäästä.

Näiden kuvissa näkyvien veneiden lisäksi yksi iso vene oli nurin naapurin tontille päin. Myös yksi trimaraani oli pyörähtänyt paikoillaan. Ihan koko aluetta emme kiertäneet, sillä nytkin Mantalle päästäksemme jouduimme vähän alittamaan varoitusnauhoja, joilla tuhoalueet oli rajattu.

Tämä oli oikeasti se näky, jonka näimme ensiksi, vaikka tämä onkin kuvattu lähtiessä. Telakka yrittää pitää ulkopuoliset uteliaat poissa, joten emme heti saapuessamme halunneet vaikuttaa liian turisteilta, jotta pääsisimme Mantalle asti ilman ongelmia.

Jos ei kuvasta siis selviä, mistä on kysymys, niin avaan sen vielä. Jolla on tehnyt ilmalennon ja saalinki on lävistänyt sen ja se on jäänyt siihen,

Sitä emme varmasti tiedä, mikä Norsandille iski. Se ei ehkä kuitenkaan ollut tornado vaan kenties jonkinlainen ukkospilven aiheuttama syöksyvirtaus. Joka tapauksessa ilmiö oli hyvin paikallinen. Meidän majoituspaikkaan on tapahtumapaikalta linnuntietä kolmisen kilometriä. Kaupungin marinoihin on vielä lyhyempi matka ja niissä ei ollut tapahtunut mitään ihmeellistä. Samoin "meidän" telakalla ei ollut muuta kuin paljon vettä.