20.8.13

Akseli irtos vaihteesta

timo
N 55° 19.184', E 15° 11.129'

Lähdimme aamulla ajamaan kohti Christiansötä. Rantautuessamme alkoi koneesta kuulua kovaa kolinaa ja vaidetta ei enää uskaltanut laittaa päälle. Onneksi tultiin rauhallisesti ja päästiin maihin.

Siinä yksi tanskalainen yritti selittää, ettei tähän saa tulla koska alla on kivi. Kivi teräsveneen alla oli pieni murhe kun katsoin turkin alle potkuriakselia. Koko  akseli oli irronnut vaihteesta.

Onneksi saimme paikallisen kaverin korjaamaan vikaa. Syynä ongelmaan oli että akselin ja vaihteen väliset pultit olivat irronneet, koska niitä ei alunperinkään ollut kiristetty.

Paikallinen korjaaja ei liikaa laskuttanut neljän tunnin työstä. Pulttien kiristäminen oli hankalaa ja aikaa vievää. Tämän takia Kotkan asentaja ei ollut ehkä viitsinyt tehdä kunnon työtä. Tai sitten koko asennus on huonosti toteutettu. Tuli kallis remontti huonosta työstä. Heti kun päästään sopivaan paikkaan pitää koko systeemi rakentaa uudestaan.