timo
N 28° 7.643', W 15° 25.510'
Lauantaiksi tuli vihdoin kohtuullinen sääikkuna purjehdukseen Las Palmasiin.
Kun saavuimme Teneriffalle tuli S/Y Manta vastaan juuri kun olimme tulossa perille. Lähtiessämme kävi vähän paremmin. Lähtöä edellisenä iltana S/Y Stormy tuli Teneriffalle suoraan Agadirista. Ehdimme viettää mukavan illan Marjukan ja Tommin kanssa kaupungilla.
Koska tuuliennuste oli melko vastaista, oli hyvä tilaisuus testata Hydrovanen tuuliperäsintä. Kyllähän me tiedettiin, että se toimii, mutta me emme olleet vielä käyttäneet sitä.
Tuuli oli varsin shiftailevaa. Hydrovane, lempinimeltään Väinö, osaa ajaa shiftit hyvin. Purjeiden on silti oltava hyvässä trimmissä ja varsinaisen peräsimen sopivassa asennossa. Trimmaamisessa on oma hommansa, mutta on se paljon mielenkiintoisampaa kuin itse ajaminen. Ainakin meidän mielestä.
Ihan perille ei päästy purjeilla. Vähän ennen perille pääsyä tuuli heikkeni ja kääntyi täysin vastaiseksi, ajettiin loput koneella. Teneriffalla oli asennettu uusi hydraulipumppu Simradin autopilottin. Loppumatkan koneajo oli "Simpan" koeajo, hyvin toimi.
Oli jo myöhä, joten ankuroitiin rannan edustalle. Moottoriajonopeus ei ollut ihan kohdallaan, joten ajateltiin, että ankkurissa voisi vähän kurkata onko pohjassa jotain ylimääräista.
Rupesin sitten nostamaan ankkuria marinaan siirtymistä varten. Ei noussut. Se Lewmarin ruostuneempi kansikytkin ei siis enää toiminut alle puoli vuotta asennuksen jälkeen. Kytkin sähköt uudestaan niin, että kytkimet vaihtoivat paikkaa. On selvää ettemme voi jatkaa tämän Lewmarin ankkuripelin kanssa. Pitää alkaa selvittää mitä seuraavaksi.