timo 9.9.2014 22:16:00 EEST
N 28° 7.643', W 15° 25.510'
Seuraavassa asioita, joita olemme oppineet teräsrungosta vuoden aikana. Iiris on ensimmäinen teräsveneeni ja tietämykseni metalleista oli ostohetkellä vähäinen.
Iiris on teetätetty Limimetallilla vuonna 1989. Rakennusprosessissa on luotettu Limimetallin osaamiseen. Valmistuksessa on moni asia tehty pieleen, mikä on nopeuttanut pohjan ruostumista.
Runko olisi pitänyt hiekkapuhaltaa ennen maalaamista. Teräksen valmistusprosessin seurauksena pellin pinnassa on 25µm rautaoksidikerros. Tämä kerros on galvaanisesti jalompi kuin teräs. Lisäksi maalin tarttuvuus tähän kerrokseen on huono. Jos rautaoksidia ei ole poistettu, niin teräs ruostuu 6 kertaa nopeammin kuin normaalisti. Ruostuminen on lisäksi pistemäistä, eli ruoste syövyttää nopeasti syviä reikiä.
Iirkseen oli tilattu ja maksettu hiekkapuhallus, jota ei ollut tehty. Kyseessä on siis petos. Syyllisenä Limimetalli tai alihankkija? No, rikos tekijöineen on jo vanhentunut.
Ongelma on myös uretaanivaahdon ulottaminen vesirajan alapuolelle. Vaahdotus on myös aikanaan epäonnistunut (laitteet kuulemma rikki). Runkoon päässyt vesi ei ole valunut pilssiin tai haihtunut. Tämä on myös nopeuttanut ruostumista.
Lisäksi pohjan kaikkiin lokeroihin ei ole tehty valuma-aukkoja. Osa pohjasta on ollut aina märkä.
Yksi suuri ongelma on se, ettei jäykistin palkkien saumoja ole hitsattu koko matkalta. Suurin osa ruostumisista on lähtenyt juuri näistä raoista. Alkuperäisellä ruiskumaalauksella ei ole ollut mitään toivoa saada maalia jokaiseen raon nurkkaan.
Vaikka yritin kaikkeni, että nämä raot saadaan täytettyä maalilla, en ole sittenkään varma että näin on.
Ruostuminen kertoo tietysti myös huoltojen laiminlyönnistä, tämäkin juontaa jo rakennusvaiheesta. Sisätilat on rakennettu niin, ettei huolto ole ollut mahdollista. Esimerkiksi sähköputkitus oli vedetty vesitankkien päälle. Kaikki perän sähköt piti purkaa ennen tankkien irroitusta. Tankkien allahan oli suurin osa ruosteesta.
Erikoinen asia on se, että runkomateriaaliksi on valittu Corten teräs. Corten teräs on tuttu rakennusten julkisivuissa ja modernien veistosten materiaalina. Ruosteen väri tuntuu kiehtovan arkkitehtejä.
 |
| Corten teräs siinä äytössä, mihin se on tarkoitettu. |
Corten teräs patinoituu. Alkuun se valuu ruostetta, mutta aikaa myöten ruostuminen hidastuu, jos ympäristö ei ole liian merellinen. Siis kostea ja suolainen.
En ole löytänyt perusteita, miksi Corten terästä on käytetty veneissä. Se on vahvempaa, mutta teräsveneet ovat muutenkin ylivahvoja. Hitsauksen ja ruostevaran takia, käytettävät teräkset ovat monta kertaa paksumpia kuin tarvitsisi olla.
Corten teräksen ei pitäisi ruostua ainakaan merkittävästi nopeammin kuin tavallisen teräksen. Corten laatu on maksanut kuitenkin aikanaan paljon enemmän kuin tavallinen teräs.
 |
| Teetimme Iiriksen pohjan pahimmin ruostuneisiin kohtiin ultraäänimittauksen. Ilman ultraääntä ohentuman suuruutta on, ainakin amatöörin, mahdoton arvioida. Pohja ei ole suora. |
 |
| Pahimmin oli ruostunut vesitankin täyttöaukon alla oleva kohta, joka oli uretaanivaahdon peittämä. Paksuudesta oli lähtenyt 1mm noin neliösentin alalta. Vastaavia pistemäisiä kohtia oli muutama. |
Käytettyä teräsvenettä ostaessa moni teettää pohjan ultraäänimittauksen. Olisi ollut äärimmäisen pieni todennäköisyys, että Iiriksen mittauksessa olisi löytynyt yhtäkään ohentumaa. Mittaus kannattaa kuitenkin tehdä. Jos ohentumia löytyy, on pohja pahoin ruostunut. Mittaus ei kuitenkaan takaa pohjan kuntoa.
Terästä voi leikata ja hitsata. Jos jostain löyty paha syöpymä pieneltä alueelta, on se suhtellisen helppo korjata.
 |
| Laattaruostetta suurennetussa kuvassa. |
Kun ruostetta alkoi löytyä olimme alkuun varsin pettyneitä. Nyt kun pohja on saatu maalattua olemme lopputulokseen tyytyväisiä. Iiriksen pohja on täysin kunnossa ja kestää pienellä huollolla vaikka kuinka pitkään. Harva veneen omistaja voi olla omasta veneestään yhtä varma.
Halusimme maailmanpurjehduksellemme nimenomaan metalliveneen. Täysalumiinivene olisi ollut vielä parempi, mutta kun Iiris oli tarjolla, oli valinta helppo.
Madeiran myrskyssä Iiris hakkasi laiturin yli vastapäisen veneen ankkuriin koko yön. Vauriot olivat käytännössä vain rikkoutunut keulavalo.
Luulen, että lasikuituvene vastaavassa olosuhteessa olisi kärsinyt vakavia vaurioita. Keula olisi ollut tohjona ja mahollisesti masto nurin.
Olemme nyt saaneet ratkaistua jollain tavalla kaikki edellä luetellut rakennusvaiheen viat.
Voisi ajatella, että metalliveneessä eri metallien väliset galvaaniset jännite-erot ovat suuri ongelma. Kyseessä on asia, joka on ehdottomasti opiskeltava. Miten eri metalleja tulee eristää toisistaan, ettei galvaaninen pari aiheuta korroosiota.
Minulle oli yllätys, että vedenalaisissa osissa sinkkianodeilla suojattu metallirunko mahdollistaa esimerkiksi läpivienneissä ja potkuriakselissa huonomman materiaalin käytön.
Yleisesti Euroopassa venetarvikeliikkeissä myytävänä olevat messinkiläpiviennit kestävät paremmin teräsveneessä kuin lasikuitu- tai puuveneessä. Sinkkianodi suojaa niitäkin.
Mistä materiaalista läpivienti on tehty, selviää stanssatusta CW-koodista.
 |
| Yleisesti myynnissä olevat läpiviennit ovat koodilla CW617N, joka sisältää 40% sinkkiä. Kalliimmat ja paremmat pronssiset eivät sisällä sinkkiä. |
Täytyy vielä todeta, että korroosio ongelmat eivät Itämerellä, järvistä puhumattakaan, ole yhtä pahat kuin suolaisemmissa vesissä. Tämä on hyvä huomioida, jos lähtee Itämerellä hyvin toimineella veneellä kauemmas.
Lähteet:
Nigel Warren: Metal Corrosion in Boats
