9.4.16

Juhlat jatkuu

Jonna 9.4.2016 19:51:08 EEST
N 18° 2.428', W 63° 5.583'

Saatuamme Veskulta meidän paketit, siirryimme Simpsom Bay Lagooniin. St. Maarten/Martin on mielenkiintoinen saari monessa mielessä. Sen lisäksi, että saaren jakaa kaksi valtiota, on saaren keskellä valtava laguuni. Meren aallot eivät tänne pääse. Veneliikenne sen sijaan on kovin vilkasta, joten päivisin on välillä jopa rauhatonta. Hollannin puolella lagooniin pääsee muutaman kerran päivässä aukeavan nostosillan läpi. Meidän kanssa samaan aikaan sisään tuli melkoinen joukko muitakin veneitä. Jotkut olivat melkein laivan kokoisia. Meidän takana tulevan moottori"veneen" mastot olivat lähes meidän windexin korkeudessa. Ranskan puolella on oma siltansa, me mahtuisimme sieltä hyvin sisään, mutta suuremmat pääsevät vain Hollannin sillasta. AIS tietojen mukaan suurin huvialus tällä hetkellä täällä on 81 metriä pitkä.

Valitettavasti Team Brunel rikkoi viime syksynä edellisen vuoden ARC ennätyksen. Tästä paikasta on näköjään tullut veneen uusi kotisatama. Tai sitten se laivataan monien muiden mukana Eurooppaan kevään aikana. Emme tiedä siitä sen enempää.

Koska olimme jo selvittäneet itsemme ja veneemme Hollantiin Philipsburgissa, oli ankkuripaikan valinta lagoonissa helppoa. Jos olisimme menneet Ranskan puolelle, olisi ollut edessä viranomaiskierros molemmissa maissa.

Jos olisimme jatkaneet vielä seuraavasta sillasta läpi, olisimme päätyneet Ranskan puolelle. Tämä silta on valmistunut vasta kaksi vuotta sitten. Missään meidän purjehdusoppaissa ei ollut mitään mainintaa siitä. Vähän yllättyneinä näimme sen ensimmäisen kerran Navionicsin kartassa tabletin ruudulla. Onneksi kuitenkin niin, ettei ihan yllätyksenä tullut silmien eteen.

Aina elämä ei täälläkän ole pelkkää juhlaa. Martiniquelta asti meillä on ollut ongelmia perämoottorin kanssa. Le Marinissa vaihdettiin tukkeutunut polttoainesuodatin. Dominicalla putsattiin kaasari. Viisaampi olisi myös vaihtanut sytytystulpan, mutta jotenkin se aina jäi seuraavaan kertaan.

Timo huoltotöissä. Tällä kertaa syynä katkennut käynnistysnaru.

Edellisessä blogissa meillä oli melkein joulu. Nyt ei ollut "melkein" juhlat, nyt oli ihan oikeasti minun syntymäpäivä. Olimme suunnitelleet juhlivamme syntymäpäivääni menemällä ulos syömään. Suunnitelmat onneksi muuttuivat parempaan suuntaan. Suomalaisen JollyOceanin Auli ja Reijo olivat Facebookista nähneet merkkipäiväni. He poikkesivat onnittelemaan myöhään iltapäivällä. Onneksi meillä sattui olemaan kuohuviinipullo kylmässä. Heidän tuoma syntymäpäivälahja (viinipullo) ei valitettavasti seuraavaa päivää nähnyt. Näiden juhlimisien jälkeen aurinko oli ehtinyt jo laskea. Auli ja Reijo olivat lähteneet veneeltään jo puoliltapäivin eivätkä olleet suunnitelleet viipyvänsä näin pitkään. Lainasimme heille taskulampun kotimatkaa varten. Itse emme enää viitsineet pimeässsä maihin lähteä. Synttäri-illallinen maissa seuraavana iltana maistui ihan yhtä hyvältä. Eikä se ole niin päivän päälle. Enkä olisi halunnutkaan mitään muuta, juhlat ystävien kanssa ovat kuitenkin parhaat.

Pitkäkestoisemmat lahjani sain jo pari päivää etukäteen. Tässä suurin pakettini, ei meinannut jollaan mahtua.

Ihan pelkästään syntymäpäivääni ei uusi perämoottori liittynyt. Sitä oli jo pitkään harkittu. Periaatteessa 17 vuotta vanha kone oli vielä käyttökelpoinen, mutta onhan se jo paljon maailmaa nähnyt. Euroopassa emme halunneet moottoria vaihtaa, koska emme halunneet 4-tahtimoottoria (EU:ssa ei pieniä 2-tahtimoottoreita saa enää myydä). 4-tahtinen olisi monessa mielessä parempi, käyntiääni olisi hiljaisempi, polttoainetta kuluisi vähemmän ja sen päästötkin olisivat pienemmän. Haittapuolena on kuitenkin sen huomattavasti suurempi paino. Tulee aikoja, kun joudumme kantamaan jollan ja moottorin rannalle, silloin 7 kiloa lisää on paljon, kun jo nyt yhdistelmä on juuri ja juuri kahdestaan nostettavissa. Myös moottorin huoltaminen itse on yksinkertaisempaa.'
Timo ensimmäisellä koeajollaan.

Tätä ennen minä olin käynyt kerran maissa kaupassa ja viemässä jättimäisen laatikon ja sen sisältämät styroksit roskiin. Ensimmäinen 10 minuuttia piti konetta käyttää tyhjäkäynnillä, silloin ajauduin jo kovassa tuulessa väärään suuntaan, kun vastatuuleen yritin päästä. Onneksi alun jälkeen sain jo käyttää puolia moottorin tehoista.

Ihan kaikki muutkaan ostokset eivät liittyneet syntymäpäivääni. Moottorin kanssa samana päivänä ostimme myös uuden ankkurin. Kirjoitin meidän ankkurointiongelmista Martiniquella. Vanhan CQR:n tilalle hankimme 20 kg Rocna Vulcan -ankkurin. Rocna on viime vuosina pärjännyt parhaiten ankkuritesteissä. Sen on kuitenkin muotonsa vuoksi vaikea sovittaa keulaan, jossa ankkurirulla ei ole uloin osa. Toivottavati Vulcan osoittautuu yhtä hyväksi kuin edeltäjänsä. Se on vielä niin uusi, että testituloksia emme siitä ole löytäneet. Huonompi kuin entinen se ei kuitenkaan voi olla.

Ankkurin vaihto ankkurissa on periaattessa vähän vaikeaa. Käytännössä se onnistui kuitenkin helposti. Laitoimme vanhan 10 kiloisen Brucen köyden päähän ja se piti meidät hyvin paikoillaan sen aikaa kuin vaihdoimme ketjun päähän uuden ankkurin. Laguunin pohja on saven ja hiekan sekoitusta, joten täällä pitää lähes kaiken muotoiset ankkurit. Väliaikaista ankkurointia helpotti myös melko paljon se, että ankkuripaikallamme veden syvyys on vain 2,5 metriä.

Timo kiinnittää ketjua uuteen ankkuriin.

Uskomme, että uusi ankkuri on paljon luotettavampi kuin vanha. Se taas takaa meille molemmille paremmat yöunet, joten sen vaikutus elämänlaatuumme on hyvinkin suuri.