2.10.16

Hurrikaaniharjoitus

timo 2.10.2016 0:16:54 EEST
N 11° 59.975', W 61° 45.859'

Tämänkaltainen ennuste alkaa kummasti hermostuttamaan, kun on juuri päättänyt jäädä Grenadalle hurrikaanikaudeksi. Trinidadissa hinnat ovat nousseet ja sinne purjehtivia ovat merirosvot häirinneet.

Meillä on monta asiaa kesken Grenadalla. Myrskyn lähestyessä pahin ongelma oli, ettei meillä ollut kuin starttiakku. Hupiakut olivat jo matkalla Grenadalle.

Kun tuleva hurrikaani Matthew alkoi lähestyä, suuri osa veneistä lähti Trinidadille. Tämä oli meidänkin varasuunnitelma.

Maanantaina veneitä lähti lähes jonona kohti etelää.

Mutta kun ne akut. 

Myrskyn lähestyessä alkoi olla merkkejä, ettei se kuitenkaan ehkä tulisi näin etelään. Mietimme jäämistä Grenadalle, varasuunnitelmana lähteä merelle, jos kelit menee tosi huonoksi. 

Facebook ja VHF keskusteluissa tämä meidän nykyinen Prickly Bay rankattin kaikista huonoimmaksi, onhan se täysin avoin etelätuulille ja mainingille. 

Lahti siis tyhjeni veneiden siirtyessä Trinille ja suojaisiin mangrovelahtiin. Tämä oli meille hyvä asia. 

Keskusteluissa paikallisten hurrikaanialueella asuvien kanssa on selvinnyt, että pahin ongelma ovat muut veneet, joiden ankkuri ei pidä ja jotka ajautuvat päälle. Toisissaan kiinni olevat veneet hakkaavat toisensa palasiksi ja uppoavat molemmat. Meillä teräsveneenä tämä vaara on pieni, mutta masto voi mennä.

Tyhjä lahti, jossa ankkurilla on hyvä pito, on hyvä vaikka tuulta ja aaltoa tuleekin. 

Otimme ison ja genoan pois sekä kaikki aurinkosuojat. Kovat tuulet eivät tee kankaille hyvää. Ankkurin pitoa parantaa myös, kun tuulipintaa saa vähemmäksi.

Meillä on ankkuri tosi hyvässä paikassa varsinkin etelätuulille. Ankkuri on 8 metrissä ja pohja nousee siitä pohjoiseen. Harkitsimme toista ankkuria, mutta koska varasuunnitelma oli lähteä merelle, olisi ankkurin nosto huonossa kelissä vaikeaa niin luotimme yhteen ankkuriin.

Kun myrsky lähestyi Windward-saaria alkoi VHF liikenteessä tuntumaan hermostuneisuutta. Täällä karibialla VHF on normaali kommunikointiväline. Kanava 66 on jopa linkitetty niin, että se kuuluu kaikkiin Grenadan ankkurointilahtiin. Säätiedoituksia alettiin kuuluttaa kaiken aikaa. Ongelmaksi tuli kun Accuweatherin ennuste lupasi aivan sikamaisia tuulia tänne. Kippareiden hermoilu kuului radioliikenteessä.

Suurin osa ennusteista lupasi siedettäviä tuulia. Ongelma on, että trooppisten myrskyjen tuulet ovat vaikeasti ennustettavia. Ukkosmyrkyissä tuulet voivat olla todella voimakkaita.

Laskimme kaiken ketjun ulos ja odotimme mitä tuleman pitää. Pahin kohtahan oli tietysti tulossa keskellä yötä. Etelätuulilla meidän perässämme oleva saksalainen Bavaria 34 osoitti hermojen hallintaa. Kun olimme laskeneet ketjua 20m lisää, olimme tosi lähellä. En nähnyt yhtään hermostunutta elettä. Ymmärsivät mitä olimme tekemässä.

Meidän lahdessa tuulet eivät lopulta ylittäneet 15 m/s ja kaikkien koukut pitivät. Mangrovelahdissa ainakin yksi katti rekasi. Mangrovelahdissa ei välttämättä ole hyvä pito. Pitää mennä mangroveen kiinni ja sitoa sinne.

Grenada oli myös varautunut myrskyyn. Koulut oli suljettu. Rannikkovartiosto laski kaikki ribinsä veteen. Ei tiedetä muita ongelmia kuin että ainakin yksi runkovesijohto oli katkennut sateiden takia. Mekin olimme hakeneet vettä varastoon, koska veden laatu usein huononee sateiden jälkeen.

Mitään vaurioita ei meillä myskystä tullut. Päin vastoin, jäimme voitolle. Tämä fendari ajelehti veneemme ohi myrskyn jälkeen.