16.12.16

Telakoinnin epätoivoinen loppu

timo 16.12.2016 0:12:57 EET
N 11° 59.971', W 61° 45.864'

Kuukausi sitten olimme vielä toiveikkaina tiikkiprojektin suhteen. Maailman hitaimmat kaverit teippasivat ja maalasivat. Sitten sade huuhtoi kaiken pois ja kaikki alkoi alusta. Hotellissa olimme jo syöneet koko menun läpi ja joskus he jopa loihtivat meille jotain menun ulkopuolelta.


Eräänä perjantai-iltapäivänä maalarit ilmoittivat, että nyt on valmista. Huomenna voi tulla katsomaan. Silloin olimme asuneet hotellissa jo yli viikon.

Emme sentään maksaneet hotellilaskua vielä. Tullessamme veneelle seuraavana aamuna, meitä odotti ikävä näky.

Maali valui joka puolella.

Kaikkia reikiä ei oltu edes kitattu umpeen.

Joissain paikoissa oli vain maalattu vanhan maalin päälle.

Tässä vain pieni osa ongelmista.

Maalasivat kuitenkin alkuviikosta kaiken uudestaan. Toisen maalauskerran jälkeen näytti vähän paremmalta.

Teippien poiston jälkeen alkoi kuitenkin taas totuus selvitä. 

Hiekkapuhallussuojaus oli huonosti tehty. Useissa paikoissa oli puhallettu sieltä, mistä ei olisi pitänyt. Edelleenkin maali valuu joissain paikoissa.

Nämä kaverit eivät ole ikinä nähneetkään ammattimaista jälkeä.

Nyt oli jo aivan epätoivoista saada kaverit korjaamaan mitään. Meni monta päivää ja monta kallista hotelliyötä ennenkuin saatiin maalaamaan kolmannen kerran.

Kolmas kerta oli aika ok, enkä jaksanut huomauttaa kaikesta. 

Nyt puusepät pääsivät sovittamaan valmiita tiikkipaneeleja.

Pohjaa ei ole suoristettu, vaikka se oli olennainen osa sovittua urakkaa.

Tuossa on 6 mm kuoppa.

Puuseppien esimies Ben oli sitä mieltä, ettei paneelia voi asentaa. Heidän pitäisi kitata paneelin alta ja maalata reuna. Tulos olisi, niinkuin hän sanoi, "melkein hyvä".

Olin siis jo maksanut tasoituksesta. Puusepät tekevät ja laskuttavat sen uudestaan ja tulos on "melkein hyvä". Mikäs siinä, jos hyvittävät reilusti hinnasta.

Halusimme keskustella Grenada Marinen omistajan ja johtajan Jason Fletcherin kanssa. Joko työ tehdään loppuun tai kunnon hyvitys.

Selvisi, että Jason on täysi roisto. Hyvin agressiivinen. Olimme valittaneet liikaa. Sen vuoksi töitä ei tehdä loppuun. Lievästi sanoen hermostuin ja hän heitti meidät ulos.

On ihan sama olemmeko maksaneet homman etukäteen. Täällä ei lasketa takaisin veteen, ennenkuin on maksanut kaiken minkä Grenada Marine vaatii. Meidät oli siis ryöstetty.

Ilmoitin että lopettavat kaiken työn meille, maksamme lunnaat ja otamme keskeneräiset tiikkipalat mukaamme.

Nyt pitäisi löytää joku viimeistelemään työ.

Julkaisemme yksityiskohtaisemman raportin eglanninkielisessä blogissa aikaisintaan sitten, kun olemme poistuneet Grenadalta.

Nyt olemme takaisin vedessä ja ankkurissa Prickly Bayssä.