15.7.18

Osia odotellessa

Jonna 15.7.2018 4:43:34 EEST
N 8° 28.990', W 79° 56.652'

Viime viikon keskiviikko piti olla meille hieno päivä. Meidän laakerien ja akseleiden piti saapua. No, ei vielä saapunut, mutta samainen keskiviikko sattui myös olemaan 4. heinäkuuta eli USA:n itsenäisyyspäivä. Yli puolet tämän sataman purjehtijoista on amerikkalaisia. Niinpä keskiviikon nyyttärit olivat myös itsenäisyyspäiväjuhlat.

Grillaus on olennainen osa juhlintaa. Koska marinan iso grilli ei ollut saatavilla, kärräsivät Mike ja Tara oman grillinsä juhlapaikalle. Vähän peräkaidegrilli tietysti oli pieni, kun hodareita ja muita herkkuja oli tarjolla koko porukalle. Nyt myös selvisi, mitä amerikkalaisten "well done" tarkoittaa. Meille olisi kelvannut vähän vaatimattomamminkin paistettu. Koska nyyttäreistä oli kyse, oli paljon kaikkea muutakin tarjolla. Jotenkin tämä vain oli kuvauksellisin.

Viime blogissa kerroin, että TImo rakentelee uusia systeemejä. Tällä kertaa oli vuorossa vanhojen purkamista. CTEC:in laturit/säätimet poistimme käytöstä jo pari vuotta sitten Grenadalla. Ne olivat vain odottaneet tätä päivää. Nyt Timo on ottanut niistä talteen sen mitä otettavissa on. Ainakin kotelot ja jäähdytysrimat pääsevät uusiokäyttöön.

Vesitankitkin ovat aiheuttaneet päänvaivaa. Tai lähinnä niiden mittarit. Kun nelisen vuotta sitten otimme rosteriset tankkimme pois paikoiltaan, oli molempien vesitankkien anturit hapettuneet niin pahasti, että kun niitä vähän käänsi, niin kierteet murenivat. No, me sitten tilasimme paikallisen liikkeet kautta uudet, mutta muoviset. Vanhat olivat alumiinia ja rosteritankin kanssa se ei ole paras mahdollinen yhdistelmä. Niinhän siinä sitten kävi, että antureiden kierre oli edelleenkin alumiinia. Nyt täällä marinassa, kun otimme hyvällä paineella vettä, huomasimme, että sitä vuotaa jostain pilssiin. Syyllisiksi paljastuivat anturit. Reilut kolme vuotta olivat olleet paikoillaan ja alumiini oli pahasti syöpynyt ja paisunut.


Nyt oli aika etsiä uudet anturit, jotka olisivat muovia tai rosteria. Meidän kierteisiin sopivia löytyisi helposti Euroopasta, mutta ei Ameriikasta. Syy miksi halusimme löytää ne Ameriikasta oli yksinkertaisesti hinta. Kun nyt jouduimme jäädä tänne odotteleeman voimansiirto-osia, niin samalla sitten hoidettiin muitakin asioita, osittain pakosta ja osittain vain siksi, että siihen oli mahdolisuus.

Kun jouduimme lupulta jäämään tänne marinaan pidemmäksi aikaa kuin olimme suunnitelleet, oli aika kytkeä vene maasähköön. Ihan helppoa sekään ei ollut, koska sopivan töpselin löytäminen kesti pari viikkoa. Kun vihdoin sen saimme, huomasimme, että maasähkölaturi kuumenee aivan liikaa. Oli aika hankkia uusi.


No, piti hankkia uusi maasähkölaturi ja tankkimittarit. Ihan kaikki muut meidän tilaamat tavarat eivät edes mahtuneet kuvaan. Olemme jo aiemminkin käyttäneet Floridassa toimivia yrityksiä. Viimeisin, mitä olemme nyt pari kertaa käyttäneet on MyUS. Meillä on siellä oma postiosoite, johon voimme tilata tavaraa. Sitten kun kaikki meidän tavaramme ovat saapuneet sinne, he pakkaavat ne yhteen laatikkoon ja lähettävät ne DHL:n tai Fedexin kautta meille, sinne missä ikinä silloin olemmekaan. Kätevää, mutta tämän vuoksi kaikki ostokset kannattaa tehdä Jenkeistä, koska silloin yleensä saa ilmaisen tai hyvin edullisen kuljetuksen tuohon meidän Floridan osoitteeseen. Sieltä eteenpäin rahti ei ole kovin halpaa, mutta se auttaa paljon, että he laittavat se yhteen pakettiin, sen sijaan, että jokainen tulisi tänne meille yksittäin.

Takaisin tankkimittareihin. Jenkeistä oli vaikea löytää anturia sopivilla kierteillä. Lopulta ne kuitenkin löytyivät. Kierre oli kyllä ihan oikea, mutta ne eivät kuitenkaan olleet ihan yhteensopivat meidän tankkiin pultattuihin muovikierteisiin. Nyt jouduttiin vähän soveltamaan. Ei muuta kuin sika peliin, tarkemmin sanottuna kylläkin 3M:n 5200. Pienempi tankki on jo koeponnistettu ja tankkimittari pitää sen paineen, mitä laiturin letkusta tulee. Veneen kallistuessa tai vettä vesikoneella tehdessä, paine ei varmasti koskaan ole suurempi. Eilen liimasimme toisen mittarin paikoilleen. Vahvasti uskomme, että sekin huomenna pitää vettä. Taas on ehkä yksi murhe vähemmän. Paitsi tietysti pitää vielä vaihtaa se itse mittariosa eli se missä se viisari heiluu. Eurooppalaiset ja Amerikkalaiset mittarit toimivat sekä eri vastuksella että eri logiikalla.

Ja sitten siihen tärkeimpään pakettiin, mitä odotamme. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin TNT/Fedex hukkasi meidän paketin. Paketti löytyi viikko sitten perjantaina Kaliforniasta, mistä onneksi se ystävällinen henkilö, joka paketin oli vastaanottanut, lähetti meille sähköpostia. Fedex osti TNT:n pari vuotta sitten ja ainakaan meidän kohdalla paketti ei Belgiassa kovin sujuvasti siirtynyt järjestelmästä toiseen. Tällä viikolla oli sitten löytynyt se Kaliforniaan tarkoitettu paketti Panamasta, joka oli lähtenyt Tanskasta. Uskomattominta tässä on se, että Fedex toimittaa paketteja parissa päivässä toiselle puolelle maailmaa, mutta korjatakseen virheensä, se ei vieläkään ole noutanut meidän pakettia Kaliforniasta, jotta se voisi reitittää sen uudestaan meille tänne Panamaan.

Vaikka olimmekin jo kerran valmiit Tyynenmeren ylitykseen, niin puuhat ei veneestä koskaan lopu. Kaikkea hommaa riittäisi enemmän kuin jaksaa tehdä. Se jaksaminen täällä onkin vähän vähissä. 30 asteen lämpö ei vielä niin kovati haittaisi, mutta sen lisäksi ilma on todella kostea. Toisaalta kosteus ei ole mikään yllätys, onhan täällä sadekausi parhaimmillaan. Sopivassa suhteessa teemme työlistalta töitä pois ja sitten vain laiskottelemme esim. kirjaa lukemalla.