21.8.19

Viikot ja vuodet vierii

Jonna 21.8.2019 5:04:23 EEST
S 17° 32.360', W 149° 34.140'

Aika kuluu niin valtavan nopeasti. Tahitille saapuessamme kuvittelimme viipyvämme täällä kaksi tai kolme viikkoa, kohta on kulunut viisi viikkoa. 

Täällä ollessamme tuli meidän Suomesta lähdöstä kuluneeksi kuusi vuotta. Nopeasti ovat menneet.

Mitään suurempaa ei täällä veneelle tarvinnut tehdä, mutta aina sitä on jotain pieniä huoltoja. Tässä kuvassa on meneillään jollan perälaudan maalaus.

On hauska  olla välillä laiturissa aivan kaupungin keskustassa. Aamulla on helppo kipaista hakemassa tuoretta patonkia ja illallakaan ei ole vaikea kaupungilta ruokaa löytää. Hyviä ravintoloita riittää, mutta hinta-laatu suhteeltaan parhaimmaksi ovat osoittautuneet ruoka-autot, jotka levittävät pöytänsä joka ilta ranta-aukiolle.

Olemme viihtyneet Tahitilla hyvin, mutta on taas aika jatkaa matkaa. Olemme lähtövalmisteluissa jo niin pitkällä, että vähintään 72 tuntia ennen lähtöä lähetettävä sähköposti satamakapteenille on lähetetty jo eilen.

Eilen kävimme myös vajaan viiden mailin päässä olevassa marinassa tankkaamassa. Matka sinne on hieman erikoinen. Muita aluksia täytyy toki aina varoa ja väistellä, mutta tällä kertaa piti väistellä myös lentokoneita. 

Lentokenttä on niin lähellä väylää, että purjeveneiden pitää 5 minuuttia ennen kiitoradan ohitusta pyytää satamaviranomaisilta lupa ohitukseen, molemmissa päissä. Neljän yhteydenoton tulos oli se, että kaksi kertaa saimme jatkaa matkaa heti, mutta myös kaksi kertaa piti vene pysäyttää ja antaa lentokoneiden ensin nousta ja laskeutua.

Myös kanootteja oli liikkeellä tosi paljon. Tämä kaveri tuli Iiriksen imussa ainakin mailin verran, kunnes meidän piti pysähtyä odottamaan kiitoradan päähän.

Viime viikolla tänne Tahitille saapui myös kolmas suomalainen vene S/Y Canace. S/Y Omaha on myös vielä täällä, joten eilen meitä oli ennätykselliset 6 suomalaista yhdessä.

Torstaina on tarkoitus lähteä jatkamaan matkaa. Purjehdustuulet eivät kovin hyviltä näytä, luvassa on hyvinkin kevyttä tuulta. Tänään pesimme veneen pohjan, jotta liikkuisimme mahdollisimman herkästi. Vene on kuitenkin taas tosi painava, sillä olemme hankkineet provianttia niin, että ennen Uutta-Seelantia ei ole pakko käydä kaupassa. Tuoretuotteita kuitenkin toivottavasti saamme ostettua Niuelta ja Tongalta.