Pääsiäisen pölyinen kärsimysnäytelmä

Jonna 15.4.2017 4:19:00 EEST

N 14° 27.952', W 60° 52.225'

Vähän dramaisoitu otsikko. Kyllä meidän asiat ovat paljon paremmin kuin jollain tietyllä tyypillä pari tuhatta vuotta sitten.

Tänä vuonna vietämme pääsiäistä kuitenkin kuivalla maalla. Ei siinä sinänsä mitään ihmeellistä ole, joskus täytyy vedenalaisten osien huoltotöitä tehdä, mutta tämä on jo kolmas kerta puolen vuoden sisällä, kun Iiris kököttää pukkien varassa kuivalla maalla. Tämä on jo vähän liikaa!

Joulukuussa Grenadalla irrotimme potkuriakselin. Vaihdoimme potkuriakselin laakerin ja kumitutin (potkuriakselin tiiviste). Tiesimme jo ennestään, että akseli on tutin kohdalta jonkun verran syöpynyt. Vesille laskun jälkeen tutti vuoti. Vuoto ei ollut suuri, eli mitään vaaraa siitä ei meille koskaan aiheutunut. Kukaan meistä ei kuitenkaan halua pientäkään vuotoa veneeseensä, ei varsinkaan suolavettä teräsveneeseen.

Koska vuoto oli vain pientä tihkumista, päätimme hoitaa asian kuntoon vasta Martiniquella. Täälläkin asian hoitaminen venyi melko pitkään.

Tässä nosturissa Iiris näytti aika pieneltä, kapasiteetti olisi riittänyt nostamaan ehkä kolme kertaa leveämmän veneen. Tämä nosturi olisi kyennnyt nostamaan 80t, viereisen nosturin kapasiteetti riittää nostamaan 440t. Aika järeä kalusto täällä.

Viime kuussa nousimme siis taas telakalle. Potkuriakseli irroitettiin ja asiantuntijoiden mukaan se oli sen verran syöpynyt, että vika vuotavaan tuttiin oli ehdottomasti löytynyt. Vaihtoehtoja oli pari. Syöpyneet kuopat voisi hitsata umpeen, mutta syöpymien laajuuden vuoksi ei kukaan varsinaisesti sitä suositellut. Parhaaksi vaihtoehdoksi jäi hankkia uusi akseli. Saimme tarjouksen telakalla sijaitsevalta metallipajalta ja hyväksyimme sen.

Iso virhe, mutta millä sitä täällä maailmalla voi kaikkien firmojen maineen tietää. Altek toimitti meille uuden potkuriakselin neljässä päivässä, melko nopeasti, mutta alunperin lupasivat sen seuraavaksi päiväksi.

Akseli ahdisti painelaakeeriin mennessä, mutta siitäkin selvittiin. Akseli paikoilleen ja vene seuraavana päivänä veteen. Taas iso virhe. Akseli ei pyörinyt kunnolla. Minun voimillani en saanut sitä hievahtamaankaan. Moottoria kuitenkin pystyimme käyttämään ja siirryimme telakan laituriin. Valitsimme laiturin tällä kertaa ankkuroinnin sijaan, koska halusimme tehdä meidän sitloodan tiikit valmiiksi. Laiturissa olossa on joitain etuja, esim. maasähkö. Voimme käyttää sähkötyökalujamme myös invertterin kautta, mutta kun puhutaan sadoista wateista tuntitolkulla, pitäisi moottorin olla koko ajan tunkemassa akkuihin lisää ampeereja. Pyrimme toki välttämään fossiilisten polttoaineiden käyttöä, mutta sekään ei ole suurin syy moottorin käytön välttämiseen. Suurin syy on se, että moottori käydessään lämpiää todella kuumaksi ja lämmittää veneen sisätilat tuntikausiksi sietämättömän kuumaksi.

Laiturissa ollessa myös käytiin läpi vaihtoehtoja potkuriakseliongelman hoitamiseksi. Villeimmät ideat sisälsivät sukeltajan ja potkuriakselin vaihdon vedessä. Kuulostaako hurjalta? Kuulosti meistäkin. Sen lisäksi, jos akselia on vaikea liikuttaa maissa, on sukeltajan käytännössä mahdotonta saada rapylöistään sellainen pito, että kyseinen operaatio olisi ollut edes mahdollinen.

Saimme myös rakennettua laiturille pienen työpöydän, joten kaikkea likaista työtä ei tarvitse tehdä veneessä.

Vaihtoehdoksi jäi vain veneen nostaminen uudestaan telakalle. Ensimmäisellä kerralla, kun nostimme veneen täällä ylös, oli telakan miehiä töissä joka narun päähän. Nyt nostimme veneen ylös lauantaina aamulla ja paikalle saapui vain yksi mies, se joka ajoi nosturia. Onneksi täällä nosturi liikkuu kaukosäätimellä, joten samalla miehellä jää vielä käsi vapaaksi köydellekin. Loistavasti homma kuitenkin hoitui. Täällä telakan miehet ovat aivan huippuammattilaisia.

Taas otimme potkurikselin irti. Tarkemmissa mittauksissa 35mm akseli osoittautui olevan 35,4mm. Tässä vaiheessa piti jopa ottaa pieni konsultaatio yhteys ystävääni Esaan. Millaisia toleransseja akseleissa noin yleensä on? Vastaus oli. "Mitä toleransseja? Ei niissä ole, 35mm akseli on tasan 35mm ja sillä selvä." Okei, meidän ei ole. Mitä nyt? Akselin myynyt Altek ei ollut akselia työstettäessäkään kovin yhteistyöhaluinen.

Fort-de-Francesta onneksi löytyi verstas, joka sai akselin kuntoon. Molemmat päät on nyt sorvattu laakereihin ja tutteihin sopiviksi. Lisäksi akseli oli ollut hieman käyrä, sekin on nyt korjattu. Miten lie akselin myyjä tai sitä ennen toimitusketju akselia käsitellyt, mutta olemme myös saaneet tietää, että potkuriakselit ovat hyvin herkkiä sivusta tuleville iskuille. Niitä ei vain ole suunniteltu siihen.

Eilen illansuussa saimme akselin ja kaikki muutkin osat takaisin paikoilleen. Kello oli kuitenkin jo liikaa ja emme enää päässeet veteen. Täällä me siis vietämme pääsiäisen kuivalla maalla. Varsinaisesti aika ei mene hukkaan, koska Timolta valmistuu uusia tiikkipaneeleita lähes liukuhihnalta. Ensimmäisen paneelin saimme tänään liimattua paikoilleen. Jossain vaiheessa lähiaikoina elämä alkaa taas hymyilemään ihan täysillä. Elämä täällä ei koskaan kuitenkaan liian kurjaa ole. Useimmiten aurinko paistaa ja lämpötila pyörii 30 asteessa. Elämä on siis vastoinkäymisistäkin huolimatta juuri sitä, mitä olen aina kaivannut.

Ja vielä tuosta otsikosta. Pölyistä täällä on siksi, että naapuriveneen kaveri on hionut pohjaa pari päivää. Valitettavasti kaikki täällä tyytyväisenä kuivahiovat myrkkymaaleja. Meitä asia hieman hirvittää, mutta minkäs teet?

Tiistaina Iiriksen on tarkoitus taas olla omassa elementissään. Toivottavasti akseliongelmat on silloin selätetty ja voimme taas nauttia veden liplatuksesta veneen kylkiin.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Uudet passit

Jonna 27.3.2017 3:51:13 EEST

N 14° 27.952', W 60° 52.225'

Olimme olleet jo pitkään tietoisia siitä, että passit pitäää jossain saada uusittua. Passimme olisivat olleet voimassa vielä ensi vuoden puolelle, mutta monet valtiot vaativat, että passi on maahan saapumisen jälkeen vielä vähintään puoli vuotta voimassa.

Joskus viime vuoden lopulla luin jostain, että passien toimitus oli siirtymässä vuoden vaihteessa Matkahuollolle ja passeja noutamaan voisi valtuuttaa jonkun muun, ehkä jopa käymättä itse Suomessa. Yritin silloin etsiä netistä lisätietoja, mutta en löytänyt. Asia ei kuitenkaan tärkeytensä vuoksi koskaan unohtunut.

Passit voi uusia ulkomailla Suomen lähetystössä, täällä niitä vain ei oikein ole. Kolumbiassa ja Kuubassa taitaa joku kunniakonsuli olla, mutta nekään eivät lähtökohtaisesti hoida lupa-asioita. Pulaan joutunut matkailija voi niistä ehkä saada väliaikaisen matkustusasiakirjan kotimatkaa varten.

Asia nousi taas esille, kun saimme tietää, että tuttuja purjehtijoita oli vuokraamassa täältä veneen. Rupesimme netissä täyttämään passihakemuksia. Aluksi kaikki sujui hyvin. Järjestelmä kertoi meille molemmille, että periaatteessa passit voidaan myöntään ilman käyntiä poliisiasemalla, eli sormenjäljet yms. oli kunnossa.

Seuraavaksi oli vuorossa passikuvien otto. Yritimme virittää salonkiimme valokuvastudion, vähän huonolla menestyksellä. Aina valoa oli liikaa tai liian vähän. Epätasainen tausta ja varjot olivat myös ongelma. Meidän mielestä kohtuulliset kuvat saimme kuitenkin otettua. Sitten tuli ensimmäinen vastoinkäyminen. Passihakemukseen voi liittää vain kuvan, joka tulee poliisin hyväksymältä valokuvaamolta.

Onneksi Kotkasta löytyi hyvin palveleva valokuvaamo Foto PR. Matti Pukki hoiti hienosti meidän valokuvat poliisille. Niin, ei Mattikaan ihmeisiin pystynyt. Meidän itse ottamat kuvat eivät olleet kuitenkaan sitä tasoa, että ne olivat poliisille kelvanneet. Niinpä menimme täällä paikalliseen valokuvaamoon, otatimme passikuvat USB-tikulle ja lähetimme ne Foto PR:ään. Niistä kuvista Matti sai muokattua kuvat viranomaisille kelpaaviksi. Sehän on nykyisin hyvin tarkkaa, että pää on kuvassa juuri oikean mittainen ja oikeassa asennossa.

Ja jos joku ihmettelee, miksi Kotkasta tämän palvelun haimme, niin siihen on kaksi syytä. Yksi on se, että pienemmässä kaupungissa usein asiat vain hoituvat helpommin. Toinen syy oli se, että rahaliikenne oli helppo hoitaa, äitini kävi maksamassa laskun.

Tässä meidän oma "valokuvaamo". Passikuvassa ei saa hymyillä, mutta testikuvissa ilmeisesti saa.

Nyt oli hakemukset saatu sisään, vielä pitäisi hoitaa ne jotenkin meille. Nykypäivää on se, että asiakirjoja tulostetaan, allekirjoitetaan ja skannataan. Joskus on kuitenkin hyvä, että paperissa näkyy oikeasti kynän jälki. Meillä tuli oiva tilaisuus pelata varman päälle, sillä edellisessä blogissa mainittu vanha ystävä tuli tässä hätiin. Millalle annoimme kirjekuoren, valmiiksi suomalaisella postimerkillä varustettuna, sujautettavaksi Suomessa postilaatikkoon. Näin isäni sai meidän molempien valtakirjat passien noutoa varten.

Ei tainnut mennä kuin reilu viikko kaiken tämän aloittamisesta, kun isälläni oli meidän passit kourassa Kotkassa. Tänne tulevat ystävämme eivät kuitenkaan olleet Kotkalaisia, joten vielä piti vähän järjestellä. Nyt asia hoitui lähettämällä passit kirjatussa kirjeessä Helsinkiin.

Nina ja Jari olivat pari vuotta sitten näillä vesillä omalla veneellään (s/y chiera). He ymmärsivät hyvin mitä Suomalainen täällä saattaisi kaivata. Tiesimme heidän matkustavan pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa, joten emme pyytäneet heitä tuomaan mitään muuta kuin passit. Ihana yllätys kuitenkin oli, että heidän reppuunsa oli mahtunut hieman ruisleipää ja salmiakkia. Ruisleipää ei osata kaivata, mutta aina, jos sitä saa, se on aivan fantastista. Ja kyllä nuo salmiakitkin on kohta syöty.

Kaksin eivät Nina ja Jari olleet reissussa vaan lensivät tänne yhdessä 8 muun Sindbadilaisen kanssa (loput 4 saapuivat vasta seuraavana päivänä). Vietimme passien noudon yhteydessä oikein mukavan illan hyvän ruuan ja mukavien purjehtijoiden kanssa.

Länsituuli ja muita kummallisuuksia

Jonna 1.3.2017 2:58:51 EET

N 14° 26.290', W 60° 53.141'

Le Mariniin oli helppo tulla, koska olemme jo muutaman kerran täällä olleet. Viime vuonna ankkuroimme ankkurikieltoaluelle, lähelle rantaa, kymmenien muiden veneiden sekaan. Nyt tätä aluetta on oikeasti ruvettu pitämään tyhjänä, joten piti keksiä jotain uutta.

Tällä kertaa valitsimme paikan aivan sisääntuloväylän varrelta. Jos kartasta katsoi, näytti siltä, että olisimme keskellä väylää. Emme olleet ainoat ja onneksi aina joku toinen vene oli vielä keskemmällä. Hyvin kaksisuuntainen liikenne kuitenkin mahtui kulkemaan, joten emme missään nimessä olleet kenellekään häiriöksi.

Saapuessamme Le Mariniin tiesimme muutamasta täällä olevasta suomalaisveneestä. Moisasten kanssa olimme jo ehtineet sopia treffit, mutta s/y Sissi ehti ensin. He olivat ensimmäiset suomalaiset, jotka tapasimme yhdeksään kuukauteen. Suurempi yllätys oli vielä se, että miehistössä sattui olemaan vanha ystävä optariradoilta.

Väylän reunassa on mukava asua. Veneitä tulee sisään ja menee ulos lähes jatkuvana virtana. Toiset veneet ovat vähän mielenkiintoisempia kuin toiset. Tämä entinen VOR-vene kiinnitti huomion erikoisella ajoasennollaan. Ilmeisesti joutuivat kääntämään kölinsä "sivuun", jotta syväyttä riitti ajaa satamaan sisään. Satamassa sisällä vettä taas riitti ja laiturissa vene seisoi nätisti suorassa.

Vuokraveneitä täällä riittää. Le Marinissa on yksi Karibian suurimmista vuokravenekeskittymistä. Reissusta palatessa täytyy veneiden dieseltankit täyttää. Lauantai on selkeästi vilkkain paluupäivä, ainakin päätellen huoltoaseman jonosta. Parhaimmillaan yli kymmenen valtavaa katamaraania pyöri paikoillaan jonottaen polttoainetta. Joskus väliin mahtui joku yksirunkoinenkin, mutta hyvin pitkälti katit ovat vallanneet vuokramarkkinat. Purjehdusominaisuuksista en sano mitään, koska en ole ikinä katamaraanilla purjehtinut, mutta asuintilat sekä sisällä että ulkona ovat aivan mahtavat.

Karibialla tuulee aina idän puolelta. Väärin! Karibialla yleensä tuulee idän puolelta. Suurimmasta osasta ankkupaikkoja näkyy horisontti. Ankkurilahdet ovat saarien länsipuolella eli tuulen suojassa. Joskus päivällä, pasaatin ollessa heikko, voi syntyä paikallinen merituuli puhaltamaan mereltä. Nämä tuulet ovat kuitenkin aina melko keveitä.

Viime viikolla koimme erikoisen sääilmiön. Kylmä rintama käänsi tuulet länteen. Le Marinin ankkuripaikat ovat melko hyvin riutoilla suojatut, joten varsinainen merenkäynti pysyi poissa. Parin päivän länsituuli nosti moneen paikkaan kovan aallokon. Valitettavasti ainakin muutama vene haaksirikkoutui hiekkarannalle. Tähän länsituuleen ei kukaan oikein ole varautunut. Yllätyksenä se ei kuitenkaan tullut, sääennusteissa se oli nähtävissä. Valitettavan monet kuitenkin jättävät säiden seuraamisen silloin, kun eivät suunnittele seuraavaa purjehdusta.

Viikko sitten tiistaina meillä oli koko päivän keula länteen. Iltapäivällä lähdin käymään kaupassa. Pari tuntia vietin maissa ja kun palasin jollalle, oli tuuli yltynyt melkoisesti. Synkät pilvet myös lähestyivät vauhdilla. Jollamatka kaupan laiturista veneelle on puolisen mailia eli vajaan kilometrin. Yleensä yksin ajan plaanissa, mutta nyt aallokko oli jo niin kova, että oli pakko ajaa hiljempaa. Pahin puuska, joka oli reilusti yli 20 m/s, tuli juuri kun pääsin veneen viereen. Onneksi Timo oli heti käsi ojossa ottamassa kauppakasseja vastaan. Sillä hetkellä, kun itse kiipesin veneeseen, alkoi aivan kamala kaatosade. Kerrankin hyvä ajoitus. Nyt alkoikin melkoinen show, hyvä kun muistin viedä ruokatarvikkeet jääkaappiin.

Kovat puuskat aiheuttivat monille ongelmia. Tässä veneen ankkuri on pettänyt ja tarttunut toisen veneen poijuköyteen. Täällä on sekaisin veneitä poijussa ja ankkurissa. Kiireisin asia oli laittaa fendarit veneiden väliin, jotta tulisi mahdollisimman vähän vaurioita. Sen jälkeen alkoi irroitusyritykset. Ongelmana tässä usein on se, että ankkuriketju tai -köysi voi olla potkurissa. Nytkin siellä kävi joku sukeltamassa, joko vapauttamassa jotain tai vain tarkistamassa tilanteen.

Tälläkin veneellä oli ongelmia. Emme nähneet alkua, mutta tässäkin on täytynyt ankkurin pettää. Joku vanha hummerimerta tai vastaava on tarttunut ankkuriin. Se on myös voinut alunperin estää ankkurin kaivautumisen pohjamutaan.

Näiden lisäksi monilla muillakin oli ongelmia. Kaikissa tapauksissa ei ankkurikaan ole pettänyt, veneet ovat vain olleet liian lähellä toisiaan. Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että osa veneistä on poijussa ja osa ankkurissa. Ankkurissa olevat veneet tarvitsevat enemmän pyörimistilaa kuin poijuissa olevat. Ja kun tuuli kääntyy sinne, mistä ei koskaan tuule, on soppa valmis.

Vaikka elämä Le Marinin väylän varrella onkin mielenkiintoista, päätimme silti siirtyä läheisen St. Annen ankkuripaikalle viikonlopuksi. Näin tekevät monet muutkin. Le Marinissa vesi on likaista, kolmen mailin päässä St. Annessa on taas jo mukavan kirkas uimavesi.

Me halusimme myös "hupiuimisen" lisäksi päästä sukeltamaan veneen pohjan alle. Maalasimme parasta mahdollista näille vesille suunnattua myrkkymaalia pohjaan Grenadalla. Parissa kuukaudessa on pohjaan kuitenkin jo alkanut kertyä näkkiä ja muuta kasvustoa. Tämä piti päästä putsaamaan pois, ennenkuin se pääsee liikaa kasvamaan. Jos liikkuisi koko ajan ja pysyisi kirkkaissa ankkurilahdissa, maali todennäköisesti toimisi hyvin. Me kuitenkin vietimme jo Grenadalla aikaa likaisessa marinassa, eikä Prickly Baykään niitä kirkkaimpia lahtia ollut. 

S/y La Vida (http://sailinglavida.blogspot.com/) on ollut Le Marinissa viikon-pari kauemmin kuin me. Jan seurasi meidän mallia ja tuli seuraaana päivänä myös St. Anneen pesemään pohjaa.

Jan on virittänyt hauskan spinnut riippukeinusta jollaansa. Mukavasti sillä pääsee myötäiseen laskettelemaan. Muilla suunnilla pitää edelleenkin tyytyä perämoottoriin.

Huomenna meillä on taas tarkoitus siirtyä Le Mariniin, katsotaan mistä meille tällä kertaa paikka löytyy. St. Annen kirkkaisiin vesiin olisi mukava jäädä, mutta FedExin pitäisi tuota meille uusi tricolor/ankkurivalo torstai-aamuna. Telakan konttoriin on jo kirjekuoressa viety sopiva raha veroja varten, mutta haluan silti olla lähellä, jos kuski kuitenkin soittaisi minun numerooni.

Grenada - Martinique

timo 5.2.2017 1:34:47 EET

N 14° 26.057', W 60° 53.207'

7 ja puoli kuukautta viihdyimme Grenadalla. Nyt oli aika seilata takaisin Martiniquelle. Keskiviikkona olisi ollut kohtuullinen sääikkuna, mutta jouduimme odottamaan vesikoneen osaa ja lähtö jäi torstaille. Enää ennuste ei näyttänyt niin hyvältä.

Oliko enne, että veneen pää GPS:stä hajosi antenni lähtöä edeltävänä päivänä. Furuno on ammattilaisvehje, joka näyttää vain numeroita. Lokikirjamerkinnät ja moni muukin asia tulee Furunosta ja olemme totttuneet sitä merellä tuijottamaan.

Tuuli oli laiturista lähtiessä hyvin puuskaista ja mietimme jo huoltoaseman väliin jättämistä. Jollan bensa oli kuitenkin hyvin vähissä ja tykkäämme myös pitää dieseltankkimme täynnä. Hyvin saimme tankattua, huoltoasemalle ei osunut yhtään puuskaa. Päästyämme ulos, puuskat olivat 15 m/s ja purjevalinta oli ykkösreivattu iso ja kutterifokka. 

Tuuli keveni ja vauhti oli aika olematonta. Jonnan mentyä lepäämään, purin ison reivin. Skuuttaaminen ei kuitenkaan onnistunut. Iiriksessä ison skuuttaus hoidetaan ruffin päällä olevalla vinssillä. Yksi puomin plokeista oli vanhuuttaan hajonnut. Riittävästi aurinkoa? Tälle plokille ei missään vaiheessa tule paljon rasitusta. Vinsseissä riittää tehoa ja sain rikotuksi toisenkin plokin. Purje piti siis saada alas, ei tullut. Dirkki oli sotkeutunut fallin sakkeliin. Vaimo piti herättää ompelemaan dirkille jatkonartsa, jolla iso saatiin alas, eikä hukattu dirkkiä maston sisään. Plokit vaihdettiin varastosta löytyviin varaosiin ja matka jatkui.

Jonna meni taas lepäämään, mutta ei kauaksi aikaa. Huusin "delfiinejä!" Unet ei maistu, kun delfiinejä on mahdollisuus katsella.

Nämä delfiinit eivät olleet kiinnostuneita meistä. Veneen pitää pystyä vähintää 6 solmuun, jotta delfiinit lähtevät seuraamaan. Kyseessä on kalaparvi, jota olivat porukalla pyytämässä.

Linnut tietenkin mukana.

Pitkään saatiin ihailla delfiinien kalastusta.

Matka jatkui. Täysi iso ja kutterifokka. Tuulta alle 12 m/s. Tuulen suunta oli vastainen ja yhtään ei auttanut, että länsivirta vei meiltä kaiken nousun. St. Vincentin kohdalla tuuli oli heikko. Yritin avata genoarullaa, ei auennut. Korjasimme rullaa juuri ennen lähtöä. Olimme laiturissa perä tuuleen, joten rullan avaaminen ei ollut mahdollista. Olin onnistunut solmimaan genoa skuutit sen verran hankalasti, että kannella piti loppujen lopuksi käydä 3 kertaa. Kaksi kertaa saalinkivalojen valossa. Päivän valossa vasta näki, miten solmussa skuutit olivat.

Nyt oli siis koko kryssipurjevalikoima käytössä ja vene kulki todella hyvin. St. Vincentin ja St. Lucian välisessä salmessa kuului pamaus ja automaattiohjaus ilmoitti, että ylikuormitus. Vene meni vauhdilla eteenpäin, mutta automaattiohjaus oli pois pelistä. Menin ruoriin ja Jonna meni katsomaan, mikä autopilottiamme vaivasi. Vastaus oli: "Saat sen korjattua"

Hydraulimännän varsi oli irronnut ruoria kääntävästä "koiranluusta". Meillä oli täysi iso ja fokka. Vene oli täydellisessä trimmissä, eli se kulki eteenpäin ilman sen suurempia ratin vääntöjä. Oli siis mahdollista pitää ruoria paikoillaan sen ajan kuin uudelleenasennus vaati.

Oli hieman outo olo ja ääneenkin mietin, ettei nyt vaan mikään meritauti iske. Tässä kohdin nimittäin Atlantin aallot vyöryivät ja perähytissä, jossa autopilotti sijaitsee, on tosi kuuma. Jonna sanoi, että sittenhän se nähdään. Korjaus onnistui hyvin. Olin huoltanut männän Teneriffalla ja asennus oli jäänyt vähän kesken.

Ymmärsin sitten, että oudon olon syy oli jälleen kerran suolan puute. Kaikkien korjausten aikana olimme hikoilleet paljon. Pari suolakeksiä korjasi olon.

Seuraavana yönä meillä oli salamatkustaja. Ei säikähtänyt salamavaloja, eikä mitään muutakaan. Lähes koko yön matkusti ja maksoi myös matkastaan - omalla tavallaan.

Länsivirta oli suuri ongelma. Emme päässeet lähellekään Sainta Annea, johon pyrimme. Pääädyimme kauas Martiniquen länsipuolelle. Lopulta ajoimme koneella viimeiset 30 mailia.

Sesonki on käynnissä. Aamuruuhka tuli meitä vastaan. Veneitä virtaa ankkurilahtien ja marinoiden välillä.

Laiturielämää Port Louis Marinassa

Laiturielämää Port Louis Marinassa

Jonna 2.2.2017 0:05:29 EET

N 11° 59.971', W 61° 45.864'

Aiemmista blogeista voi päätellä, että viihdymme hyvin ankkurissa. Viime vuonna emme olleet yhtään yötä laiturissa. Edellisen kerran olemme yöpyneet laiturissa joulukuussa 2015 Kap Verden Mindelossa.

Nytkään emme olleet varsinaisesti laituria vaille, mutta halusimme hakeutua suojaiseen satamaan. Kaikki ankkuripaikat ovat enemmän tai vähemmän keikkuvia ja meillä oli töitä tehtäväksi maston huipussa.

Port Louis Marina sijaitsee suojaisessa laguunissa aivan pääkaupungin kupeessa. Satamassa veneitä riittää joka lähtöön, suurimmat ovat lähes 90 metrisiä. Sitä suuremmat joutuvat menemään laivasatamaan.

Kaikki eivät kuitenkaan ole suuria ja kiiltäviä. Meidän laiturissa on paljon ns. meikäläisiä eli tavallisia pieniä matkaveneitä. Harva meistä haluaa maksaa satamamaksuja, mutta aina välillä on syitä tulla satamaan. Esimerkiksi belgialainen korjaa ahkerasti jollaansa, ilman sitä ei ankkurissa voi elää. Niin, ja me tehtiin niitä mastoasennuksia. Kanarialla nostimme genoan rullalaitetta hieman ylemmäksi kannesta, jolloin profiilia lyhennettiin hieman. Meillä on siitä saakka ollut välillä hankaluuksia rullan pyörimisen kanssa. Alisioksen miehet Las Palmasissa olivat säästäneet poranterää ja jättäneet kaksi reikää poraamatta. Laittoivat varmaan myös vanhat ruuvit omaan varastoonsa. Joka tapauksessa "trim cap" profiilin päässä ei ollut ruuvattu paikoilleen ja puolikas oli lähtenyt omille teilleen. Paikallinen riggeri ei meille varaosia löytänyt, vaikka mainostaa olevansa Harkenin jälleenmyyjä. Jenkeistä onneksi saatiin osat tilattua, hinta ei ollut kova, mutta taas oli ylimääräistä vaivaa. Aina pitäisi tehdä itse kaikki. Näitä reikiä en siis halunnut porata keikkuvalla ankkuripaikalla ja siksi olemme marinassa. 

Ja olihan sitä muutakin. Vanha windex oli hajonnut jo aikoja sitten, mutta päätimme olla vaihtamatta uutta ennen hurrikaanikautta. Emmehän sitä ankkurissa varsinaisesti tarvitse. Nyt uusi windex koreilee maston huipussa. Niin, ja tricolorin ja ankkurivalon yhdistelmällä maston huipussa oli myös tullut tunnit täyteen. Uutta emme vielä ole hankkineet, mutta kun nyt hain valon alas, tiedämme ainakin, että vika on lampussa eikä sähköliitoksissa. Meillä on kuitenkin alenpana kaikki korvaavat valot, joten voimme huoletta purjehtia myös yöllä.

Marinaan tullessa tuli hetkeksi kotoisa olo. Kaikki laiturit tässä uudehkossa marinassa taitavat olla suomalaista syntyperää. Ei tämä marina nyt ihan uusi ole, mutta vuonna 2000 tätä ei vielä ollut, silloin ankkuroimme laguunissa.

Me olemme tottuneet metsästämään langatonta internettiä milloin mistäkin. Täällä lyötiin toimistossa kaapelimodeemi käteen. Siis sellainen, mikä kytketään kaapeli-tv:n pistokkeeseen. Toki laiturilta saisi piuhalla sen kaapeli-tv:nkin, mutta meillä onnettomilla kun ei ole edes telkkaria.

Suihkutilat ovat hienot. Me olemme tottuneet pesemään itsemme istumalaatikossa. Viikon aikana on kyllä tullut välillä istumalaatikkokylpylää ikäväkin. Lämpimän veden saanti suihkusta on vähän vaihtelevaa, joskus sitä tulee liikaa ja toisinaan ei lainkaan. Ei kylmä suihkukaan nyt ihan niin kamala ole, mutta lisäksi suihkutiloissa on hyvin tehokas ilmastointi. Niin tehokas, että jopa lämpimän suihkun jälkeen alkaa palelemaan. Onneksi kun astuu ovesta ulos, on lämpö taas vastassa.

Heti marinan vieressä on laivasatama. Vihdoin pääsin taas seuraamaan laivojen liikkeitä. Jostain olen tainnut periä kiinnostukseni laivoja kohtaan. Jotenkin niihin ei vaan koskaan väsy ja nyt olimme vielä olleet kuukausia paikassa, josta vain joskus näki laivan kaukana horisontissa.

Takaisin huvivenesataman laivoihin. Aika kätevä "autotalli".

Vaikka ollaankin hienossa marinassa, niin täällä, kuten vähän kaikkialla muuallakin, kanat kuljeskelevat siellä täällä. Sellaiset paikat Karibialla, missä kanoja ei näe, on tosi harvassa. Okei, ihan keskikaupungilla niitä ei ole.

Meidän laiturinaapurit ovat ahkerasti liikkeella. Kaksi katamaraania kuljettavat turisteja päivällä purjehtimaan ja snorklaamaan. Illalla veneet lähtevät vielä päivän toiselle keikalle, auringonlaskuristeilylle. Eilen päivällä ei ollut turistireissua, mutta kipparit olivat silti töissä. Veneille suoritettiin katsastus. Edellisenä iltana näimme, kun uusivat sammuttimia. Aamulla oli kaikki pelastusliivit yms. tarvikkeet nostettu kannelle esille. Suomessa aina välillä kuuli puhuttavan, että ei etelän turistikohteissa olla niin tarkkoja turvallisuudesta. Täällä ainakin ollaan.

Tähän aamuun asti täällä riitti muutenkin vilskettä, kun meneillään on Grenada Sailing Week. Parin ekan päivän jälkeen veneet siirtyivät toiseen satamaan ja nyt täällä on todella hiljaista. Ensimmäiset päivät ajoivat tässä saaren suojassa. Seuraavat kaksi kisapäivää ajavat ratakisaa saaren eteläpuolella, jonne tulee tuuli ja aallokko suoraan Atlantilta. 

Huomenna meillä on tarkoitus jättää tämä laiturielämä taas taakse ja samoin Grenada. Jos suunnitelmat toteutuvat, tulee seuraava blogi todennäköisesti Martiniquelta.

Dominoa ja kohtaamisia

Jonna 27.1.2017 2:29:00 EET

N 11° 59.971', W 61° 45.864'

Yhteensä puolisen vuotta meillä vierähti Prickly Bayssä. Välillä kävimme telakalla, mutta palatessamme sieltä, laskimme ankkurin lähes samaan kuoppaan, missä se oli ennenkin ollut.

Ollessamme Prickly Bayssä ei minulta jäänyt yhtään dominopeliä väliin. Syyskuussa hurrikaani Matthewn kerätessä voimia, oli peli peruttu. Muuten pelaajat kokoontuvat joka keskiviikko ja sunnuntai. Peli on mitä paras tapa tavata muita purjehtijoita.

Peliä ei varsinaisesti järjestä kukaan, mutta tavallaan pelillä on aina joku vastuuhenkilö, joka mainostaa peliä aamun VHF netissä (sunnuntain peliä lauantaina) ja huolehtii, että paikalla on aina joku, jolla on palikat mukana. Jossain vaiheessa joku on innostunut niin paljon, että on askarrellut dominolipun. Pelin voittaja saa liehuttaa sitä seuraavaan peliin saakka.

Purjehdusmaailmassa tuttuja tulee ja menee. Välillä tulee myös vastaan tuttuja veneitä, mutta miehistö on vaihtunut.

Las Palmasissa olimme aallommurtajalla vilkuttamassa ja toitottamassa sumutorvea, kun neljä nuorta ruotsalaismiestä lähti Albin Vegalla Atlantin ylitykselle. Olimme tavanneet pojat jo ensimmäisen kerran Ranskassa. Veneen nimi oli Rose ja blogitarinat päättyivät Atlantin ylityksen jälkeen Tobagolle. Monesti olemme miettineet, mitä poikien maailmanympäripurjehdukselle tapahtui.

Nyt näimme veneen uudestaan. Heti ensisilmäyksellä tiesin, että veneen täytyy olla sama. Ei joka Vegaan ole noin hienoa koppia rakennettu. Veneen nykyisiksi omistajiksi osoitautui ruotsalaispariskunta, joka varustaa kotona Ruotsissa 33 jalkaista venettä valtameriä ajatellen. Olivat hankkineet veneen vain täksi talveksi, jotta voivat kokeilla tätä vene-elämää tropiikissa. Nyt tietävät varmasti, että haluavat tätä ja lisäksi osaavat vähän paremmin miettiä, mitä veneeseensä haluavat ja tarvitsevat. He olivat ostaneet ex Rosen Trinidadilta norjalaiselta omistajalta, joka oli myös vaihtanut veneen nimen. 

Seuraava mielenkiintoinen kohtaaminen oli täällä Port Louis Marinassa, missä olemme tällä hetkellä. Menimme päivällä paikalliseen ravintolaan katsomaan ruokalistaa, jotta tietäisimme, onko ravintola ns. meitä varten. Heti alkuunsa meidät pysäytti pöydässä istuva ruotsalaismies, joka kysyi olemmeko suomalaisia. Vähän ihmetytti, että mistä se sen nyt näkee. No, selvisihän se. Hän oli nähnyt, kun ajoimme satamaan sisään ja oli tunnistanut veneen. Edellisen kerran olimme jutelleet Kap Verdellä joulukuussa 2015. Me olimme silloin jo selvittäneet itsemme ulos maasta ja olimme polttoainelaiturissa täyttämässä dieseltankkiamme piripintaan. Hän tuli siihen juttelemaan ja kysymään, että aiommeko vielä kauan laiturissa viipyä, sillä hän haluaisi seuraavaksi tulla tankkaamaan. Kieltämättä olimme siinä muutaman ylimääräisen minuutin, koska laitoimme kaiken mahdollisen merikuntoon, esim. tuuliperäsimen lavat paikoilleen. Olihan meillä seuraavaksi pari tuhatta mailia merta edessä.

Ensimmäisen yön aikana tämä S/Y Fragancia näkyi meidän AISissa. Vene on Bavaria 44 ja vaikutti siltä, että se oli meitä huomattavan paljon nopeampi. Toisaalta tuuli saaren suojassa oli melko vaisu ja meillä eteneminen rauhallista. Olimme melko yllättyneitä, että he olivat olleen perillä Martiniquella vain päivää ennen kuin me saavuimme Barbadokselle. Ehkä he olivat vain saaren tyvenessä aloittaneet moottorilla ja siksi meillä jäi kuva nopeasta veneestä.

Nyt olemme tosiaan Port Louis Marinan laiturissa kiinni. Aika outoa meille. Edellisen kerran olemme olleet marinassa yötä tuolla äsken mainitulla Kap Verdellä. Viime vuonna emme viettäneet yhtään yötä laiturissa. Seuraavassa blogissa kerromme, kuinka tänne jouduimme. Mitään dramatiikkaa siihen ei liity.

Hyvää Joulua!

Jonna 25.12.2016 2:47:54 EET

N 11° 59.971', W 61° 45.864'

Monet tekevät itse omat ruokansa jouluna. Me olemme erilaisia, me teemme tänä jouluna vettä.

Meillä ei valitettavasti ole yhtään joulukoristetta veneessä. Vuosi sitten vietettiin joulu keskellä Atlantin valtamerta. Silloin meillä päivän tai pari roikkui suklaapukkeja koristeina, ennen kuin söimme ne. Täältä ei moisia löytynyt. Olisiko syynä ilmasto? Suklaapukit eivät ehkä pidä tropiikin auringosta.

Yhdestä jouluperinteestä olemme sentään voineet pitää kiinni. Tänään jo lounaalla jälkiruuaksi oli After Eight- suklaita. Niitä onneksi löytyi lähikaupasta.

Joulun tunnelmaan on kuitenkin helppo päästä, kun menee rantaan. Kaupoissa joululaulut ovat soineet jo pari kuukautta. Joulukuusia on myös joka nurkalla. Tänään käytiin joulupizzalla sataman ravintolassa ja joka pöytää koristi pieni joulukuusi. Samaan aikaan esiintymislavalla oli parikymmentä "meikäläistä", eli purjehtijaa, laulelemassa joululauluja piirissä sähköpianon ympärillä.

Meillä joulupukki on käynyt vähän etuajassa. Julkaisimme pari blogia sitten kuvan julmetun suuresta laatikosta. Eilen saimme laatikon sisällön vihdoin käyttöön.

Laatikko sisälsi vesikoneen. Nyt voimme tehdä mielin määrin juomavettä meitä ympäröivästä merestä. Emme kuitenkaan rupea vettä tuhlailemaan, koska laite kuitenkin kuluttaa paljon sähköä ja suodattimia.

Asennus kesti melko pitkään. Osittain siksi, että olimme telakalla, mutta osittain vain siksi, että paljon härveleitä piti saada mahdutettua hyvin pieneen ja hankalaan tilaan. 

Kaikki osat saimme mahtumaan turkin alle. Tila on kuitenkin hyvin kapea ja matala. Vesi- ja dieseltankkien välissä on puolisen metriä tilaa, missä kuitenkin on valmiiksi jo potkuriakseli yms.

Monen sovituksen ja mittauksen jälkeen päädyimme siihen, että tämä paketti saadaan jotenkin ujutettua turkin alle. Ei kylläkään kerralla. Ensin pitää kiinnittää taustavaneri ja sitten jotenkin loput osat siihen. Pienenä vaikeutena siis se, että tilaa ympäröi tankit, joihin ei tietenkään voi mitään ruuvata kiinni.

Ensin hommat sujuivat hyvin, mutta sitten meidän kerran jo Kanarialla takuukorjattu Multitool sanoi sopimuksensa irti. Vielä oli jäljellä mittaritaulun tekeminen. Näppäränä kipparina Timo hoiti homman pylväsporakoneella.

Eilen teimme ensimmäiset 30 litraa vettä. Hyvää oli. 

Hyvää joulua ja vielä parempaa tulevaa vuotta 2017!