17.12.13

Quinta do Lorde - Tenerife

timo
N 28° 28.042', W 16° 14.639'

Perjantaina lähti kolme ranskalaisvenettä kohti Kanariaa. Luvassa oli vain 5 m/s tuulta ja vielä maininkia. Päätimme odottaa lauantaita. Illalla kävimme maksamassa ja kiittämässä Madeiran turvallisimmasta satamasta. Johtaja lupasi suositella meitä seuraaviin satamiin.

Aamulla pääsimme liikkeelle. Meitä ennen lähti englantilaisvene, jota aloimme saavuttaa. Se ajoi myötäisessä kohti La Palmaa. Me sen sijaan otimme kurssin kohti Las Palmasia parempaan sivumyötäiseen.

Ensimmäiset tunnit saimme hyvän matkavauhdin. Aloin sitten kuunnella autopilottiamme. Hydraulipumpussa oli hieman erilainen hyrinä kuin aiemmin. Otin sitten isoon reivin ja sen jälkeen alkoi kuulua voimakasta pauketta. Ääni paikallistui hydraulipumppuun. Aina kun se vaihtoi suuntaa, kuului voimakas metallipamahdus. Otin pilotin pois päältä ennen kuin se hajoaa kokonaan.

Meidän piti alunperin ottaa tälle legille käyttöön Hydrovanen tuuliperäsin. Koska myrskyn jälkeen vedessä oli paljon romua, luovuimme ajatuksesta ottaa ehkä haavoittuvainen tuuliperäsin käyttöön. Emme ole aiemmin laittaneet lapaa veteen. Jonna kokeili ensin merellä, mutta ei saanut lapaa lukittua. 

Annoin Jonnalle pienemmän vasaran kun homma alkoi mennä epätoivoiseksi.

Ajoimme sen jälkeen toista tuntia Deserta Grande saaren suojaan kokeilemaan paremmissa olosuhteissa. Matkalla ehti myös lukea laitteen käyttöohjetta. Lavan kiinnitys ei onnistunut vieläkään, sokkatappi ei mennyt paikalleen.

Meillä oli kaksi huonoa vaihtoehtoa. Ajaa takaisin Quinta do Lordeen tai jatkaa käsiohjauksella. Lorde ei kiinnostanut ja vakuutimme itsellemme, että olemme ajaneet monta Gotland Runtia lähes kaksistaan. Runtti on n. 300 - 360 mailia kun taas Las Palmasiin n. 280 mailia. Lähdimme siis eteenpäin.

No Runtissa on ollut kannella hyvää juttuseuraa, eikä ole isoja aaltoja. Nyt kun vesi alkoi roiskimaan sisään, piti laittaa luukut kiinni. Yksin pimeässä ei ollut kivaa. 

Aamuyön tunteina kompassi näytti kuun valon, nälän ja kompassivalon yhdistelmänä lautaselliselta lihakeittoa, jossa luu näytti suunnan. Pitänee ostaa uusi kompassi. Tästä ei oikein näe mitään.

Huomaa metwurstin siivut!

42 mailia ennen Las Palmasia tuuli kääntyi vastaiseksi ja lähdimme laskettelemaan kohti Teneriffaa.

Ennen Teneriffaa S/Y Manta kutsui meitä VHF:llä. Olivat juuri lähteneet, eikä siis tavattu vieläkään. Olin liian väsynyt onnitellakseni Aulia nimipäivästä. Myöhäiset onnittelut tässä! Myös S/Y Panthera oli lähtenyt juuri ennen meitä.

Oltiin perillä aika väsyneitä. Meillä on naapurina mukava Belgialaisvene ja paikka vaikuttaa muutenkin viihtyisältä.

Soitimme appiukolle, entiselle omistajalle. Hän oli sitä mieltä, että tuuliperäsin on voinut saada iskuja myrskyssä, jossa keulaankin tuli vaurioita. Autopilotissakin voi olla joku venttiili muuttanut asentoa. Tutkitaan kun vähän levätään lisää.