3.12.13

Madeira

Jonna
N 32° 44.504', W 16° 42.709'

Satamaksi Madeiralla valitsimme Quinta do Lorden Marinan. Olimme päätyneet tähän ratkaisuun luettuamme muiden suomalaisten blogeja. Marina on hyvä ja suojainen, joskin kaukana kaikesta. Marina on valmistunut 10 vuotta sitten, mutta sitä ympäröivä resortti ja 5 tähden hotelli ovat avautuneet vasta tänä vuonna.

Marinassa on jonkin verran elämää. Reilu 10 venettä on "meikäläisiä", joille tämä on vain pysähdyspaikka matkalla Kanarialle. 

Resortti on hieno, mutta autio. Yhtenä päivänä koluttiin alue tosi tarkkaan läpi, mutta yhtään ihmistä ei näkynyt missään.

Mareiraa pidetään yleisesti hyvin vihreänä saarena. Madeiran itäosa, missä me olemme, on tosi kuivaa. Kasvillisuutta ei juurikaan ole.

Tuttavapariskuntamme sattui lomailemaan Madeiralla viime viikon. Pääsimme heidän vuokra-auton takapenkillä kiertämään saarta. Saari todella oli virhreä. Valokuvia ei valitettavasti ole, koska sää oli melko sateinen, mikä tietenkin selittää vihreyden.

Tänään käytiin taas kauppareissulla Machicossa. Viime päivät ovat olleet tosi sateisia ja rinteiltä oli valunut uskomaton määrä roskaa ja puunrunkoja mereen. Jos aallokko olisi toisesta suunnasta, olisivat nämä kaikki ajelehtineet merelle. Nyt ne nousivat kylän rannoille. Ei olisi kiva tällaiseen rojuun merellä törmätä.

Yritettiin myös eilen saada SSB-yhteys Karibialla seilaavaan suomalaiseen rahtilaivaan. Ei onnistunut. Tarkemmin kun ruvettiin miettimään, niin ei täältä ole mitään mahdollisuuksia saada radioyhteyksiä lännen suuntaan. Marinan vieressä on heti pystysuora kallio ja sen takana koko Madeiran saari.

Matkailukohtaana Madeira ei ole rantalomakohde. Mustia hiekkarantoja kuitenkin välillä löytyy. Päiväkävelyllä kiipesimme yhden mäen ylös ja toisen alas ja päädyimme rannalle. Ravintolakin on ehkä auki kesäkaudella.

Antantin ylityskisoja ollaan seurattu tiiviisti netistä. Tälle veneelle kävi kehnosti Portugalin kohdalla. Kahden hengen miehistö joudui odottamaan pelastajiaan pari vuorokautta ylösalaisin kaatunessa veneessäään. Loppu hyvin kaikki hyvin, vain riki puuttuu.

Atlantin säät ovat jotenkin sekaisin. Karibialle menijöiltä puuttuu normaali pasaatituuli. Meillä on kiusana Azoreille juuttunut matalapaine. Heti kun tulee sopiva kahden vuorokauden sääikkuna, lähdemme kohti Kanarian saaria.