Jonna 5.2.2018 1:52:54 EET
N 9° 22.013', W 79° 57.070'
Visiittimme Grand Caymanilla kesti lopulta lähes kolme viikkoa. Ihan kaikki purjehtijat eivät ole saarta kehuneet, mutta me viihdyimme hyvin. Kaupungin edustan poijussa sai olla ilmaiseksi määrittelemättömän ajan. Samoin ankkurointi "sisävesillä" oli ilmaista. Maahan sisäänkirjautuminen oli myös maksutonta, ulos kirjautuessa piti maksaa huimat 4 jenkkitaalaa. No, tämä halpuus ei ole ihan koko totuus. Supermarkettien kassakuiteissa oli niin huimat summat, että hyvä kun uskalsi katsoa. Ravintolat olivat erinomaisia, mutta hinnat jopa Suomea kalliimmat. Kaikinpuolin positiivinen kuva saaresta kuitenkin jäi.
Kun sääennusteet näyttivät kohtuullisilta, oli meidän aika jatkaa matkaa. Ennusteet ovat ennusteita ja todellisuus on sitten jotain muuta. Melko hyvin ennuste kuitenkin pitivät paikkansa. Tuuli oli koko matkan idän ja koillisen väliltä 5-15 m/s. Kovimmat tuulet olivat sadekuurojen kohdalla. Lopussa jouduimme ajamaan jopa koneella, kun tuuli heikkeni ihan olemattomiin. Kokonaisuudessa kuitenkin oiken hyvä kelt. Matkaa kertyi 600 mailia ja aikaa siihen kului vajaa 6 vuorokautta. Melko hidasta, mutta suurimman osan matkaa meitä vaivasi melko kova vastavirta.
Aiemmilla ylityksillä meillä ei ole ollut mitään kommunikointia laivojen kanssa. Nyt yhteyksiä oli yhtenään. Ensin minun vahtivuorollani jenkkilaiva otti yhteyttä ja jopa antoi säätietoja. Myöhemmin yöllä Timon vahtivuorolla alus oli törmäyskurssilla meihin, VHF yhteydellä saimme paatin väistämään. Välissä taas ystävällinen alus kertoi väistävänsä meidät styyrpuurin puolelta. Seuraavaksi taas alus tuli suoraan kohti ja piti kutsua sitä, että näkeekö se meitä ollenkaan.
Lähettävä AIS osoittautui taas hintansa arvoiseksi. AISissa näkee aluksen nimen ja sitä voi kutsua suoraan sillä. Lisäksi AIS näyttää alukset paljon ennen kuin aluksten valot näkyvät.
Olemme koko reissun ajan lukeneet muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki kirjamme e-kirjoina. No, nyt kävi niin, että minun tablettini sekosi viimeisenä päivänä ennen merelle lähtöä. Se ei enää käynnistynyt. Voimme toki lukea yhdeltä laitteelta vuorotellen omia kirjojamme, mutta jossain välissä senkin akkua pitää ladata. Onneksi meillä on myös jokunen "perinteinen" kirja mukana. Nyt luin päivät paperikirjaa ja yöt Timon laitteelta e-kirjaa. E-kirjan lukeminen yöllä on siitä kiva, ettei tarvitse polttaa mitään ylimääraäistä lamppua, joten tähystäminen on helpompaa.
Tässä ne suurimmat asiat tuolta purjehdukselta sitten olivatkin.
Tänään saavuimme Shelter Bay Marinaan, joka on Panaman kanavan suulla. Ajaessamme sisään ensimmäisestä aallonmurtajasta, tuli meitä vastaan laiva. Hyvin oli aukossa tilaa molemmille.