Panaman Kanava Osa 2

Jonna 28.2.2018 0:30:09 EET

N 8° 54.577', W 79° 31.533'

Panaman kanavan läpi kulkee uskomaton määrä tavaraa. Toisaalta liikenne on melko rauhallista verrattuna vaikka Suomenlahdelle. Laivat ovat vain julmetun paljon suurempia ja reitti kapeampi.

Pitkän kanavapäivän jälkeen tuli kaikille uni illalla aika helposti. Itselläni unta riitti kuitenkin vain viiteen asti aamulla. Yleensä en ole mikään aamuvirkku, mutta nyt kun heräsin niin silmät rävähtivät heti auki eikä ollut puhettakaan siitä, että olisin nukahtanut enää uudelleen. Niinpä siirryin vähin äänin sitloodaan ihmettelemään maailmaa.

Maailma olikin aika erikoinen. Kanavan suluista kuului työkoneiden ja laivojen äänet. Lähimmästä rannasta kuului kaskaiden voimakas laulu. Voimakkaimpanä ja erikoisimpana tähän äänimaailmaan liittyivät välillä mölyapinat. Niitä kuului useammalta suunnalta. Ensin yhdestä suunnasta ja sitten kai ne pari muuta laumaa vastasivat ensimmäisille, ehkä. Kieltä en ymmärtänyt.

Koska meillä oli vieraita miehiä veneessä, piti minun nukkua yöpaita päällä. Yöllä se tuntui vähän liian kuumalta, mutta nyt sitloodan peräpenkillä oli mukava käpertyä sen sisään, sillä ilma oli melko viileää.

Aamun ensimmäisen sarastuksen myötä Timokin nousi ylös, keitti kupin kahvia ja liittyi seuraani. Pojat nukkuivat edelleen tyytyväisinä.

Aamun vähän valjettua pystyin myös valokuvaamaan meidän poijukiinnityksen. Kun illalla ajoimme yöpaikalle, kysyi luotsi meiltä haluammeko olla yksin vai haluammeko seuraa. Vastaus oli helppo, Itävaltalaisveneen miehistö on sen verran mukavaa, että toki haluamme seuraa. Oletimme, että poijuun kiinnittyminen heidän kanssaan tarkoitti heidän kyljelle menoa. Ei, se tarkoittikin samaan poijuun kiinnittymistä. Aika hauska juttu. Poiju on sen verran tukeva, että sen päällä voi kulkea. Pysyimme kuitenkin omissa veneissämme, mutta vaihdoimme päällimmäiset tunteet ensimmäisistä suluista. Molemmissa veneissä kaikki olivat tyytyväisiä tähän asti kuljettuun matkaan.

Toisena kanavapäivänä meidän luotsina toimi Francisco. Mukava mies tämäkin, mutta vähän hiljaisempi kuin edeltäjänsä, kiireisempi myös. Aamulla hän saapui kello 0715. Pojat nukkuivat vielä, mutta me onneksi näimme luotsiveneen lähestyvän. Luotsi huusi jo luotsikutterin kannelta, että tänään pääsemme kanavasta nopeasti läpi. Ennen kuin käänsin sisällä virta-avaimesta, sanoin pojille, että nyt mentiin. Kone käynnistyi ja pojat olivat heti toimintavalmiina ja irrottamassa köysiä.

Kun olimme saaneet köydet irti poijusta alkoi kanavan järviosuus. Heti liikkeelle lähdön jälkeen oli aikaa keittää lisää kahvia ja syödä aamupalaa, kaikessa rauhassa. 

Gatun järvi on tekojärvi. Kanavaa rakennettaessa on jokia patoamalla saatu laivoille sopiva vesireitti. Timo pähkäili, että jos tulisi valtava kuivuus, voisi laivareitille käydä huonosti.

Järven rannat ja meiltä tutkimatta jääneet sokkelot ovat enimmäkseen viidakkoa. Puolessa välissä matkaa järvi muuttuu kanavaksi. Siinä toisella rannalla kulkee rautatie ja toisella puolella on edelleen enimmäkseen vain vihreä luonto.

Turistit luontoretkellä. Jonkin verran näitä turistiveneitä järvellä näkyi, mutta mistään massaturismista ei voi puhua.

Ilmeisesti maa-aines on pehmeää ja ruoppaajat ovat jatkuvasti töissä. Tällä ruoppaajalla on parin kilometrin mittainen "häntä", joka imee mutaa pois väylän reunalta.

Siellä sun täällä rantapenkereillä näkyi putkenpätkiä. Ovat ehkä osa edellisen ruoppaajan häntää, tai sitten jotain muuta. Poijuja tälle matkalle mahtui paljon, tässä vuorossa poiju numero 88, jolloin olemme vasta noin puolessa välissä. 

Olimme virallisissa papereissa ilmoittaneet, veneessä käyneen tarkastajan suosituksesta, maksiminopeudeksemme 5 solmua. Se on myös minimi normaaliin läpimenoon. Kun aamulla lähdimme liikkeelle, meiltä pyydettiin kuutta solmua. Ei ongelmaa. Jossain vaiheessa meille selvisi, että yritimme ehtiä takana tulevan laivan kanssa samaan sulkuun. Ei mitään toivoa! Laiva ohitti meidät yli kymmentä solmua ja meni menojaan. Sitten Francisco yritti saada meidät seuraavaan mahdolliseen sulutukseen. Onnistuisiko 6,5 solmua? Totta kai. Lopulta meidän vauhti oli 6.8 solmua. Hieman enemmän kuin meidän mukava taloudellinen matkavauhti, mutta ei meillä ollut mitään sitä vastaan, että pääsisimme ajoissa kanavasta läpi.

Alkumatkan Francisco istui ulkona ja luki aamukahvin kanssa mukana tuomaansa lehteä. Ehkä lehteä enemmän hän keskittyi kännykkäänsä, joitain viestejä hän rustaili koko päivän. Kun aurinko alkoi lämmittämään sitloodaa, siirtyi hän sisälle tuulettimen eteen, osittain myös siksi, että hän sai kännykkänsä sisällä lataukseen.
Tässä kuvassa olemme jo odottamassa sulutusta ja pojatkit ovat suojautuneet auringolta. Päivällä kannella on tosi kuuma.

Sulun venttalaituri. Hauska yksityiskohta on pollarin "turvakaari", joka on irroitettava eli köysi voidaan vain heittää ympäri, mutta muuten siihen ei voi köysi tai vaijeri tarttua vahingossa.

Takaa lähestyy laiva, joka on tulossa meidän kanssa samaan sulkuun.

Venttalaiturimme oli aivan ensimmäisen sulun suulla. Siinä katselimme, kun konttilaiva meni portaan alas. Tässä kohtaa kanavassa oli vain yksi sulku.

Tällä kertaa olimme ainut huvivene sulutuksessa. Nyt oli tarvetta maahenkilökunnalle ja heidän heittoliinoilleen.

Päivän ensimmäisessä sulussa köydet, jotka olivat kiinni jo venttalaiturissa, kulkivat rannan narumiesten mukana. He kävelivät meidän rinnalla köysien laahatessa vettä. Onneksi kanavaköydet olivat kelluvia eivätkä imeneet vettä itseensä, muuten olisi ollut tosi rankka homma. 

Luotsin ohje oli, että pitää pysyä keskellä sulkua, mutta toisen puolen narumiesten hommaa helpottamaan voisin ensin koukata kanavan vasemman laidan kautta. Sieltä lensi kaaressa apinannyrkit kohti Iiristä. Toinen tuli perile, toinen meni ohi. Parin harjoituskerran jälkeen toinenkin heittoliina saatiin kiinni. Onneksi sulut ovat sen verran pitkiä, että meillä pikkuveneillä on aika paljon tilaa. Heittoliinat solmittiin kiinni meidän köysiin ja vedettiin maihin. Aivan sulun päässä oli meidän paikka kiinnittyä.

Täällä todella pitää olla pitkät köydet. Meillä olisi ollut omasta takaa kaksi ns. Panaman köyttä, mutta agentilta tuli koko paketti. Hyvä niin, meidän köydet ovat paljon vettä imeviä uppoavia köysiä, joiden käsittely olisi ollut todella raskasta.

Tässä meidän toisen päivän sulkukaveri. Laiva oli sen verran lyhyt, ettei koskaan tullut kovin lähelle meitä. Tässä kuvassa näkyy myös hyvin suluilla toimivat "veturihinaajat". Vetureiden vaijerit kiinnitetään laivaan ja veturit pitävät vaijerit sopivilla kireyksillä. Eli tekevät sen, minkä meidän narumiehet tekevät käsin.

Aiemmin olin siinä käsityksessä, että veturit myös liikuttaisivat laivoja, mutta ainakin ne laivat, jotka meidän kanssa olivat suluissa, käyttivät selkeästi omia potkureitaan etenemiseen.

Tämä kuva on jo edelliseltä päivältä. Silloin Timo rupesi miettimään soutuveneiden tarkoitusta. Minä nokkelana keksin, että ne ovat varmaan pelastusveneitä.

Ei, eivät ne olleet pelastusveneitä. Hämmästys oli suuri, kun näimme toisena päivänä soutuveneen hakevan heittoliinan laivan keulalta. Siis todellakin soutaen. Yksi mies souti ja toinen otti heittoliinan kiinni, jonka jälkeen soudettiin maihin ja heittoliina kiinnitettiin veturin vaijeriin.

Ensimmäisenä päivänä olimme laivan perässä ja toisena laivan keulassa. Näin näimme laivojen työvaiheet molemmista suunnista.

Ensimmäisen sulun jälkeen oli pieni järvi. Sen jälkeen kaksi sulkua lisää. Taas menimme ensiksi venttalaituriin odottamaan. Sitten yksi sulutus ja heti perään toinen. Ensimmäisen ja toinen sulun välissä ei meidän köysiä varsinaisesti irrotettu rannasta. Paksut köydet kyllä vedettiin takaisin veneeseen, mutta heittoliinat pidettiin rannalla. Neljä narumiestä kanavan laidoilla saattoi meidät sulusta toiseen.

Luotsi varoitti minua kovasta virrasta ja käski ajamaan niin hiljaa kuin mahdollista, mutta kuitenkin säilyttäen veneen hallinnan. Se niin hiljaa kuin mahdollista tarkoitti, että älä mielellään laita narumiehiä juoksemaan rannalla, varsinkin kun heidän matkalla oli myös jyrkkä alamäki. Virta todellakin oli sen verran kova, että hieman oli pakko pitää veteen nähden vauhtia, jotta ohjailukyky säilyi. Kukaan ei kuitenkaan joutunut juoksemaan, reippaita askeleita piti kuitenkin ottaa.

Nyt kun olimme yksin keskellä sulkua, oli meillä myös tarvettä kaikille neljälle narumiehelle veneessä. Meillä kippari oli yksi narumiehistä. Kovasti hän yritti olla ahkera, muttta heti jos joku maksetuista miehistä vain ehti omilta hommiltaan, nappasivat he heti narun Timon kädestä. Silloin, kun vesi suluissa laski, oli kuitenkin kaikille neljälle töitä. Uskomattomalla vauhdilla valtavien sulkujen vesimassat nousi ja laski.

Aiemmat sulut olivat olleet rauhallisempia. Viimeisessä sulussa vesi oikeasti virtasi kovaa koko sulutuksen ajan..

Tyynimeri näkyy jo.

Viimeisen sulun jälkeen ajoimme muutaman mailin Balboa Yacht Clubin edustalle. Tähän loppui meidän luotsattu matka.

Luotsiveneen kylki oli melko korkea meidän kylkeen verrattuna. Kutterikuski yritti pitkään ajaa meidän viereen, siinä kuitenkaan onnistumatta. Konetehoja hän käytti valtavasti ja välillä potkurivirrat työnsivät meidät veden mukana pois vierestä. Lopulta Francisco keksi keinon. Jos luotsivene pysyisi vain paikoillaan ja me ajaisimme sen kylkeen. Näin teimme ja Francisco pääsi kiipeämään meiltä pois. 

Vielä piti saada köydet, fendarit ja narumiehet rannalle. Tämä hoitui pursiseuran yhteysaluksella.

Kanavan toinenkin päivä sujui mukavasti.

Täällä sitä nyt ollaan, Tyynellämerellä!