31.5.19

Fakarava

Jonna 31.5.2019 9:00:40 EEST
S 16° 3.540', W 145° 37.310'

Iiris oli käytännössä keikkunut enemmän tai vähemmän viime syyskuusta asti. Ensin keikuimme Tyynenmeren yli ja jatkoimme sitten keikkumista Nuku Hivan hyvin avoimessa lahdessa. Ihan muutama päivä Nuku Hivalla oli sellaisia, että Iiris keikkui vain vähän. Välillä elämä ankkurissa oli sellaista, että vesilasi ei tahtonut pöydällä pystyssä pysyä, ainakaan korkeampi lasi...

Nyt olemme aivan toisessa maailmassa. Vene ei keiku lainkaan. Ensimmäisenä iltana täällä Timo sanoi, että tuntuu kuin olisi telakalla.

Veden kirkkaus on myös jotain aivan muuta kuin mihin olemme tottuneet. Kun ajoimme Fakaravan atolliin sisään, näkyi pohja kirkkaasti 15 metrin syvyydessä.

Kun saavuimme tänne, tiesimme että haluamme ankkuroitua pääkylän edustalle. Jonkin verran meillä oli tietoa paikasta, mutta aika hatarasti. Onneksemme näimme jo atollin ulkopuolta tutun veneen AISissa. Australialainen Moggy tuli meille hyvin tutuksi Nuku Hivalla. Lynn ja Dave järjestivät useammatkin illanistujaiset 18 metrisellä katamaraanillaan. Päätimme ankkuroida heidän viereen. Arvelimme heidän olevan lähellä jollalaituria ja muutenkin tietävän kaiken tarpeellisen tästä paikasta, sillä tiesimme heidän olleen täällä jo hieman pidempään.

Kovin usein ei näe kahta venettä kyljittäin ankkurissa. Moggy on tuo suurempi vene ja Bad Kitty pienempi. Lynn ja Dave ostivat itselleen toisen katamaraanin Nuku Hivalta. Paljon eivät tuosta veneestä maksaneet, muttta ei sen kuntokaan ollut ihan parhaasta päästä. Veneellä oli toissa vuonna yritetty salakuljettaa satoja kiloja kokaiinia. Ilmeisesti kohteena oli ollut Australia, mutta Nuku Hivalla matka keskeytyi poliisien toimesta. Vene oli takavarikoitu valtiolle ja jätetty ankkuriin. Hyvin pian takavarikon jälkeen joku oli varastanut veneestä kaiken mikä on helposti myytävissä eteenpäin. Kaikki elektroniikka, vinssit, ankkuripeli, yms. oli varastettu. Lynn ja Dave kunnostavat ja varustavat venettä nyt myyntiä varten. Ihan tarkkoja hintoja emme tiedä, mutta hyvän voiton he tulevat tuolla veneellä tekemään.

Heti ensimmäisellä kävelyllä vastaan tuli hai. Me Kävelimme rantaa pitkin ja pari haita ui siinä vieressä. Nämä hait eivät ole ihmiselle vaarallisia, joten uimista ne eivät haittaa. Päin vastoin, mekin tässä vielä todennäköisesti hakeudumme paikkaan, missä niitä on paljon ja voimme snorklata niiden kanssa. 

Täällä kay kerran viikossa laiva täydentämässä kauppojen hyllyt. Tiesin ennalta, että parhaat tuotteet loppuvat nopeasti. En kuitenkaan tiennyt sitä, kuinka kauan tavarat liikkuvat laivasta kauppaan. Ei ilmeisesti kauaa, varsinkaan lähinpään, joka sijaitsee laiturilla, sillä kun menin kauppaan oli siellä valtava jono kassalle ja lähes kaikki tuoretuotteet olivat jo loppuneet. Pari avokadoa, muutaman limen ja ananaksen sain kuitenkin saaliiksi. Muutaman hetken kuluttua nekin olivat jo loppuneet. Kauppareissulla kuitenkin vierähti tovi, sillä kassajonossa taisin viettää kolme varttia. Onneksi heti minun perässä oli tuttu Itävaltalaispurjehtija, joten tuo aika kului kuitenkin ihan rattoisasti.

Nuku Hivalla oli keikkumisen vuoksi vaikea tehdä joitain huoltohommia. Yhteen näistä liittyi maston huippuun kiipeäminen. Täällä kiipesin mastoon oikein mielläni, sillä sieltä näkee maisemat parhaiten. Alas tullessani toin mukanani meidän toimimattoman tuulimittarin.

Näillä atolleilla on hyvin kapeat kaistaleet maata. Puut ja palmut ovat kuitenkin melko korkeita verrattuna meidän mastoon, joten vain hieman meri pilkistää niiden välistä. Kuvassa näkyy myös hyvin meidän "jollasatama".

Muutama muukin vene täällä on, mutta ei missään nimessä ruuhkaksi asti.

Meillä on langaton tuulimittari, jonka ongelmat alkoivat jo Panamassa. Tänään Timo vesihioi aurinkokennot kirkkaiksi. Ihan vielä ei laite kyllä toipunut, mutta se voi johtua siitä, että akku on ollut tyhjä reilut puoli vuotta. Toivotaan vielä parasta.

Moottorin merivesipumppu saapui Tahitille maanantaina. Toivomme saavamme sen meille lähipäivinä. Mutta vaikka saisimmekin sen heti huomenna, emme ihan valtavaa kiirettä pidä matkan jatkamisen kanssa, sillä toivomme pitkästä aikaa tapaavamme suomalaisveneen täällä ensi viikolla. Samainen vene on viimeksi nähty kaksi vuotta sitte Karibialla. Toinen meistä tuli tänne oikoreittiä ja toinen kiersi Etelä-Amerikan.