Tänään aamupäivällä saavuimme Palmerstonin atollille. Palmerston on osa Cook Saaria, joka puolestaan on osa Uutta-Seelantia.
Olimme olleet yhteydessä tänne jo etukäteen, joten meitä osattiin odottaa. Kiusallisesti kuitenkin satuimme saapumaan juuri kirkonmenojen aikaan, joten aivan hetki piti odottaa venettä, joka ohjasi meidät poijuun. Ankkuroiminen täällä olisi ollut hieman vaikeaa, Kuohuvaan riuttaan on 150 metriä matkaa ja meidän alla on jo 60 metriä vettä. Voimme vain kuvitella, minkälainen merenalainen vuorenrinne tästä alkaa.
Saimme kuitenkin ohjeeksi laskea ankkurin 15 metrin syvyyteen. Jos tuuli sattuisi kääntymään länteen, estää se meitä osumasta riuttaan ja kolinallaan varmasti herättää meidät.
Emme siis ole atollin sisällä, vaan atollin takana suojassa valtameren aalloilta. Tuuli puhaltaa täysillä atollin yli.
Nyt tuuli puhaltaa reippaasti, mutta tänne tullessa rikoimme kyllä kaikki tähän astiset hitausennätykset. Alkumatkan tyynessä hitaimmaksi vuorokausimatkaksi saimme 42 mailia. Matka Tahitilta tänne kesti melkein 10 vuorokautta ja matkaa kertyi 805 mailia. Yleensä hitaimmillammekin saamme vuorokaudessa kelattua vähintään 100 mailia. Matka kuitenkin suojui mukavasti, joten liiemmin ei voi valittaa.
Lähes kaikki tuulen suunnat tuli matkalla koettua ja samoin lähes kaikki purjeet. Genaakkerikin pääsi töihin pitkästä aikaa. Valitettavasti 100 neliötä tarvitsee kuitenkin aallokossa myös jonkin verran tuulta pysyäkseen vedossa, joten sekään ei kaikkein kevyimmässä tuulessa toiminut. Hieno purje se kuitenkin on ja silloin kun sen saa vetoon on meno melkoista.
Yhtään kalaa emme tällä matkalla saaneet. Pari viehettä kuitenkin menetimme, joten elämää meressä oli. Taisivat olla liian suuria meidän pannulle.
Tänään sunnuntaina emme vielä pääse maihin, mutta lepo tekee aina purjehduksen jälkeen hyvää. Huomenna aamulla viranomaiset tulevat veneelle hoitamaan meidän maahantulomuodollisuudet. Sen jälkeen pääsemme tutustumaan atolliin ja sen elämään.
Merielämää näimme jo hieman tänne saapuessamme. Lähestyessämme poijuja ihmettelimme, että mikä ihmeen kivi tai kallio tuolla edessä on. Ei ollut kivi eikä kallio, oli valtavan valaan selkä.
