Atlantin hurrikaanikausi

Jonna 7.9.2017 22:29:25 EEST

N 12° 4.839', W 68° 51.778'

AIka usein jätämme blogissamme kertomatta meidät tulevat suunnitelmat. Ehkä ihan tarkoituksellakin, koska usein meidän suunnitelmat muuttuvat.

Nyt kun hurrikaanit riehuvat siellä sun täällä, ja ovat myös Suomessa päässeet uutisotsikoihin, on ehkä hyvä kertoa, että me aiomme pysyä täällä etelässä, hurrikaanien tavoittamattomissa, ainakin marraskuuhun asti.

Mitä me sitten teemme täällä Curaçaolla koko kesän? Enimmäkseen otamme iisisti ja teemme sellaisia asioita, mitä ihmiset tekevät "tavallisissakin" kodeissa.. Eämme täällä siis lähes tavallista arkea. Käymme kaupassa, tapaamme tuttuja yms. Kotona Timon aika kuluu enimmäkseen tietokoneella ja minun aikani kirjan ääressä.

Viime kesänä Grenadalla opin pelaamaan dominoita. Nyt saimme vihdoin hankittua palikat meillekin, joten Iiriksessäkin voi pelata. Juuri ja juuri neljä henkeä mahtuu pöydän ääreen pelaamaan. Yhden täytyy kyllä seistä, mutta se ei ole niin vakavaa. Timo käyttää tietokonettakin usein seisaaltaan, koska se on ergonomisempaa ja viileämpää.

Lämpötila täällä nousee joka päivä reilusti yli 30 asteesen. Ihan pelkästään ei silti makaamaan voi jäädä. Tässä olemme kiivenneet katsomaan puista intiaanipatsasta, joka vuoren rinteeltä vahtii ankkurilahtea.

Ja aina on jotain pientä venepuuhaa. Tällä kertaa saimme päähämme tutkia meidän lämmityslaitteen kunnon. Mistä lie sellainen päähänpisto täällä helteessä tulikaan. Lämmitin  ei ole tällä hetkellä asennettuna, joten sitä ei voi koekäyttää, mutta tutkimme muuten sen kuntoa. Pelkäsimme, että se on hapettunut pilalle säilytyksessä. Hyvältä näytti. Laitettiin takaisin talteen.

Tänään tapaamme taas paljon uusia ja vanhoja purjehduskavereita. Täällä on lähiravintolassa aina torstaisin Captain's dinner, jonne kokoontuu kymmeniä purjehtijoita. Ruoka on silloin normaalia edullisempaa ja juomatkin saamme puoleen hintaan. Siellä sitä juttua piisaa.

Nyt onkin aika ruveta valmistautumaan iltaan ja pulahtaa uimaan 32 asteiseen veteen.

Spanish Water, Curaçao

Jonna 4.8.2017 3:47:03 EEST

N 12° 4.839', W 68° 51.778'

Kohta kaksi kuukautta on vietetty täällä, emmekä ole "ehtineet" kirjoittaa tästä paikasta vielä juuri mitään.

Spanish Water on erikoisen muotoinen laguuni "keskellä" saarta. Purjehdusoppaat kertovat sisääntulon olevan haastava, pimeällä ei kannata edes yrittää.

Laguunin sisääntuloaukko on vain n. 30 metriä leveä. Tuulen puolella on hiekkasärkkä, leen puolella kivikko. Helppo varmasti arvata, kumpi laita on pelottavampi. Kun on karttaplotteri tietokoneen ruudulla ja aurinko taivaalla, on sisään ajaminen helppoa. Ensimmäisellä kerralla tuuli lähes 15 m/s, jolloin hermoja sai vähän pitää kurissa. Toisella kerralla oli jo helpompaa. Ainut harmi oli, että aurinko meni pilveen saapuessamme kapeimpaan kohtaan. Samalla hävisi kaikki veden värit. Onneksi tiesimime karttamme olevan paikoillaan, joten uskalsimme kuitenkin huoletta ajaa sisään. Vieraisiin mataliin/kapeisiin paikkoihin pitäisi aina saapua auringonpaisteessa, silloin veden syvyys on helposti silmillä luettavissa.

Ankkurointi Curaçaolla on hyvin rajoitettua. Spanish Waterissa on neljä eri ankkurointialuetta GPS kooridinaatein määriteltyinä. Niiden sisällä on oltava. Vesialuetta riittäisi, mutta toisaalta on ymmärrettävää, että paikallisille kalastajille, hupiajelijoille ja turistiliikenteelle pitää myös jättää tilaa.

Tarkkasilmäinen löytää meidät läheltä vasenta reunaa. Meidän mielestämme meidän paikka on aivan loistava. Me olemme juuri ja juuri sallitun alueen sisällä. Muutama vene meidän lähellä on jo ulkona sallitulta alueelta. Viranomaiset aina välillä käyvät tarkistamassa näitä asioita. Jollalaituri on myös lähellä, vähän kuvan ulkopuolella vasemmalle. Monilla on suuria kovapohjaisia tehokkailla moottoreilla varustettuja jollia. Niillä on hyvä ajella kauempaakin. Me pyrimme yleensä ankkuroimaan mahdollisimman lähelle jollalaituria. Haittapuolena on toki se, että meidän ohi virtaa enemmän liikennettä. Uidessa pitää olla varovainen.

Kalasatamasta löytyy meidän paras ja (ravintololoita lukuunottamatta) ainut jollalaituri. Laiturin turvallisuus on toistaiseksi ollut hyvä. Johtuu varmasti siitä, että sataman vartijoiden päämaja sijaitsee suoraan jollalaiturin edessä. Ympärivuorokauden vartioitu jollalaituri on varsinainen ylellisyys. Valitettavasti ylellisyys ei näy laiturin koossa. Tässä kuvassa laituri on "täydehkö". Välillä jollia on enemmänkin ja päästäkseen laiturille/omaan jollaan täytyy kiivetä joskus kahdenkin muun jollan kautta. Kaikki jollat on kiinnitetty laiturin päässä olevaan pollariin, koska muuten perämoottori voisi osua rantakiviin. Jollalaiturissa ei koskaan kipata konetta ylös vedestä, koska viereinen jolla ei ehkä tykkäisi terävästä potkurista. Tärkeintä on aina olla mahdollisimman pitkä kiinnitysköysi, jolloin saapuvat ja tulevat pystyvät puikkelehtimaan jollien välissä.

Jotta meillä oli mahdollista ottaa kuvia ankkuripaikalta, oli ensiksi kiivettävä kukkulalle. Naapuriveneen Loud ja Marlène järjestivät patikkaretken näköalapaikalle. Etukäteen oli tiedossa, että reissu kestää korkeintaan kaksi tuntia ja jalassa pitää olla hyvät kengät. No, minun parhaat kenkäni ovat lenkkarit. Ne eivät olleet aivan riittävän hyvät. Alkumatka meni reippaasti tietä pitkin. Sitten lähdettiin polulle. Polku oli piikikäs. Suurin osa kasvustosta oli kaktuksia. Yksi kaktuksen piikki meni lenkkarin pohjasta läpi, onneksi vain hipaisi jalkapohjaa. Kaktuksen piikkien lisäksi rinne oli terävämpää kiveä kuin mitä minun lenkkarit olivat koskaan kohdanneet. Kukkula on entistä merenpohjaa eli fossiloitunutta korallia.

Olin jo pitkään suunnitellut jollaretkeä Spanish Waterin toiselle laidalle. Enää ei tarvitse. Meidän ankkurialueet ovat hyvin rajoitetut, mutta suurin osa laguunista on tyhjillään. Varsinaista syytä en tähän tiedä. Vesialue on kuitenkin käytettävissä. Siellä voi käydä vaikka vesihiihtämässä.

Edellisessä blogissa kerroimme snorklausvesistä. Vanhat ystävämme Grenadan ajoilta, Tracy ja Bill, lähtivät kanssamme snorklausreissulle. Kävelimme taas Tugboatille, mutta tällä kertaa otimme kaikki tavaramme rannalta mukaan, meillä tämä tarkoitti vain varvassandaaleja, jotka kulkivat hyvin hinauksessa. Kun olimme ihailleet tugboatin kalat, aloitimme paluumatkan uiden. Matkan varrella on kaksi laivalaituria, joiden ali piti uida. Aika jännä valo- ja kalamaailma oli niiden alla. Yllätykseksemme parhaimmat korallit löytyivät aivan tämän lairurin vierestä. 

Viime blogissamme kirjoitimme myös Fuik Baystä. Merta pitkin sinne on pari mailia matkaa, mutta näköjään vain pieni kannas erottaa sen Spanish Waterista.

Melko erikoisia ovat nämä maaston muodot täällä.

Kesäloma

Jonna 6.7.2017 4:36:03 EEST

N 12° 4.839', W 68° 51.778'

Vähän turhan usein meidän blogissa kerromme erilaisista venetöistä. Nyt emme kerro. Nyt olimme pari viikkoa totaalisesti lomalla.

Joku saattoi vähän ihmetellä meidän pikaista siirtymista Curacaolle. Tai ainakin sitä, että jätimme Bonairen väliin tänne tullessamme. Syy tähän oli se, että meillä oli vaihteeksi aikataulu. Timon veljentytär Viivi lensi tänne meidän iloksemme. Uskomme, että riemu oli kyllä molemminpuoleista. Kahdessa viikossa ehdimme sopivasti viettää turistin elämää, mutta myös vain ottaa rennosti.

Joskus sitä tulee lähdettyä merta edemmäksi kalaan. Nämä kalat lopulta löytyivät kävelymatkan päästä veneeltä. Palataan siihen kuitenkin vasta myöhemmin.

Vuokrasimme auton, jotta pääsimme tutkimaan saarta vähän laajemmin. Playa Lagun oli meidän ensimmäinen snorklauskohde. Pieni ja suojainen lahti, jossa oli erittäin kirkas vesi. Tästä oli hyvä aloittaa. Rannalta löytyi myös erinomainen lounaspaikka, joka tarjoili loistavaa tuoretta tonnikalaa ja erinomaista kanaa. 

Täällä minä olin vielä kuivalla maalla, koska vuorottelimme Timon kanssa snorklausvuoroja. Rannalle jäänyt piti taskussaan auton avaimia, lompakoita yms., joita ei voi jättää rannalle odottamaan. Seuraavassa lahdessa Timo jäi maavahdiksi.

Yhden päivän kiersimme rantoja, seuraavan sisämaassa. Tai no, ei täällä voi kovin sisämaasta puhua, kun leveimmilläänkin saari on vain reilut 10 km. Pituuttakaan saarella ei ole kuin vähän yli 50 km, joten minnekään täällä ei ole kovin pitkä matka.

"Sisämaapäivän" pääkohde oli Cristoffel Park, Curacaon kansallispuisto. Alunperin luulimme tekevämme siellä pienen vaelluksen. Lipunmyyntipisteessä meille kuitenkin suositeltiin "autovaellusta". Aluksi se tuntui vähän hassulta ajatukselta, mutta päivän aikana valkeni, että se oli ehdottomasti paras tapa liikkua puistossa. Eri kohteiden etäisyydet olivat pitkät ja tallustaminen 32 asteen lämpötilassa rutikuivassa maastossa ilman varjoa olisi ollut vähän liikaa. Tai sitten lenkki olisi jäänyt tosi pieneksi ja emme olisi nähneet juurikaan mitään.

Puiston kiertävä tie oli kapea ja välillä oli lähes hirvittävän jyrkkiä mäkiä ja mutkia.

Aina välillä löytyi parkkipaikka ja jotain tarkemmin tutkittavaa. Tässä näköalapaikka merelle.

Kävimme myös isossa luolassa, tutkimassa intiaanien kalliomaalauksia, erilaisilla raunioilla ja tietenkin tutkimme luontoa. Kovin korkealle ei autoreitti vienyt, mutta kasvillisuudessa oli kuitenkin huomattavissa suuri ero. Täällä on (ainakin tällä hetkellä) tosi kuivaa, mutta heti kun menimme vähän korkeammalle, alkoivat kasvit vihertämään ja kaktuksetkin kukkimaan.

Purjehtimaan Viivi ei valitettavasti tällä matkalla päässyt, mutta vähän kuitenkin merelle. Parin mailin päässä Spanish Waterista on Fuik Bay. Lahti on erittäin suojainen, kapean riutan takana. Sisäänajo reitti on kuitenkin selkeä, koska heti aukolla sijaitsee laivalaituri. Itse lahdessa teollisuudesta ei paljon näy eikä kuulu. Ruuhkaakaan ei ollut. Päivällä joitain veneitä kävi lahdella pyörähtämässä, mutta yöt olimme aivan yksin.

Täälläkin snorklasimme. Lähden pohjukasta löytyi hieno kalliokielele, jonka vieressä/alla oli paljon värikkäität kaloja ja hienoja koralleja.

Lähes vuoden tauon jälkeen Pooh pääsi myös vesille. Kajakilla oli mukava tutkia lahden rantoja.

Uiminen oli myös mukavaa. Yleensä kaikki meidän ankkuripaikat ovat olleet hyvin tuulisia. Tuuli sinänsä on hyvä asia, koska siitä tulee sähköä ja vene pysyy viileänä, muttta uiminen töppyräaallossa ei ole niin kivaa. Täällä oli vaihteeksis tosi nautinnollista uida. Ja sitä uimista harrastettiin paljon. Yleensä käymme vain illansuussa uimassa ja pesulla, mutta täällä uimme monta kertaa päivässä.

Niin, jos tuota nyt voi uimiseksi laskea...

Joitain päiviä oli kahden viikon ainaka, ettemme tehneet juurikaan mitään. Olimme vain lomalla.

Ne parhaat snorklauskohteetkin löytyivät lopulta kävelymatkan päästä. "Tugboat", paikallinen hinaaja, joka on aikoinaan uponnut rantaveteen, oli ehdottomasti paras kohde. Tämän blogin kansikuva eli ensimmäinen kuva on sieltä.

Vielä hinaajaakin lähempää, viiden minuutin kävelymatkan paastä, löytyi hienot kalat ja korallit. 

Nämä siniset kalat olivat hassuja. Parvi eteni rauhallisesti ja yhtäkkiä ne "hyökkäsivät" valtavan ankkuriketjun kimppuun. Mitä lie löysivät sen pinnasta. Saman liikkeet tekivät myös vanhan laiturin betonilaatan päälle.

Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan ja nyt Viivi on jo takaisin Suomessa. Me sen sijaan jatkamme täällä rennosti ottamista. Paitsi, saattaa meillä taas olla joku pikku projekti odottamassa. Ei kuitenkaan mitään suurta. Karibian hurrikaanikausi vietetään täällä ABC-saarilla, piilossa hurrikaaneilta. Nyt olemme C-saarella ja ehkä kuukauden päästä lähdemme käymään Bonairella, jonne on vain 40 mailia matkaa, vastatuuleen kylläkin. Aruban saatamme jättää kokonaan väliin.

Kuningatar Emman ponttoonisilta

Jonna 10.6.2017 4:31:50 EEST

N 12° 4.820', W 68° 51.778'

Curacaon pääkaupunki Willemstad on jakautunut kahteen osaan. Kaupungin jakajana on vesireitti ja satama, joka jatkuu pitkälle sisämaahan. Kaupungin puolikkaat yhdistävä 167 metriä pitkä ponttoonisilta on palvellut kävelijöitä jo yli sata vuotta. 

Ensimmäisen kerran ylitimme sillan samana päivänä kuin saavuimme tänne. Meidän ankkurilahden rannalta liikennöivän bussin päätepysäkki on Pundan kaupunginosassa. Pundan nurkalta löytyi tulli. Muut maahantulomuodollisuudet, passintarkastus ja satamaviranomaiset löytyivät vastarannalta (Otrobanda) laivasatamasta. Palattuamme takaisin Pundan puolelle, menimme väsyneinä ja nälkiintyneinä lähimpään rantaravintolaan nauttimaan ankkurikaljat ja syömään. Silloin näimme ensimmäisen kerran sillan avautuvan. Aika hauska, kun pitkä ponttoonisilta käynnistää dieselmoottorinsa ja lähtee ajelemaan, no, ei ehkä ihan ajelemaan, kääntymään vain saranansa varassa.

Heti seuraavana päivänä tulimme uudestaan kaupunkiin. Tällä kertaa tärkein syy oli paikallisen sim-kortin hankinta, jotta pääsisimme internettiin kotonakin. Toki tärkeimmät asiat olimme hoitaneet kännykällä jo edellisenä päivänä ankkurikaljoja hörpätessä.

Nyt emme olleet niin väsyneitä ja kiirettäkään ei ollut. Nautimme normaalista turistin elämästä. Vain erona "oikeisiin" turisteihin on, että meillä ei ole selfie-keppiä. Voimme siis vain vuorotellen kuvata toisiamme.

Siinä sillalla ihmetellessämme alkoivat varoituskellot soimaan, portit menivät kiinni ja silta rupesi avautumaan. Ihmisiä ei sillalta ajeta pois, koska kääntyvä ponttoonilaituri ei varsinaisesti ole kovin vaarallinen paikka.

Silta avautui raolleen, pikkuhinaaja ajoi ulos ja silta alkoi menemään kiinni. Ei mennytkään. Silta rupesi uudestaan avautumaan, nyt enemmän kuin raolleen. Emme olleet paljon kiinnittäneet huomiota muihin ihmisiin, paitsi että monet juoksivat vauhdilla portista ulos ennen sillan avautumista. Nyt selvisi syy juoksuun. Silta avautuikin kokonaan tällä kertaa. Koko pitkällä sillalla olimme vain me ja yksi toinen pariskunta. Muut olivat ymmärtäneet kiirehtiä rannalle. Sillalle on myös sijainen. Jos silta joudutaan pitämään auki kovan tuulen takia tai silta avataan kokonaan laivaa varten, on käytössä lautta, joka kuljettaa ihmisiä rannalta toiselle. Me ihmettelimme sillalla tätä kaikkea, poispääsyä ei ollut, muut kulki jo lautalla.

Onneksi meillä ei ollut kiire ja olemme myös hyvin kiinnostuneita merenkulusta. Aivan sillan ulkopuolella oli rahtilaiva, jonka toivoimme tulevan sisään. Nosti se kyllä sattumalta siinä odotellessa ankkurinsa, mutta jatkoi matkaa muualle. Hetken odottelun jälkeen hollantilainen sotalaiva ilmestyi linnoituksen nurkan takaa, tätä varten oli silta avattu.

Vajaa puoli tuntia vietimme sillalla. Ei harmittanut yhtään. Mielenkiintoinen kokemus. Onneksi olimme laittaneet aurinkorasvaa, koska muuten olisi ollut vähän rankkaa iholle ilman mitään varjoa.

Jos meillä joskus sattuisi olemaan kiire, mikä on kyllä hyvin epätodennäköistä, osaamme jatkossa varoa sillan avaamista lipputangossa liehuvan lipun väristä. Tämän sillan tulemme kuitenkin varmasti ylittämään vielä lukemattomat kerran ennen syksyä.

Saint Lucia - Curacao

timo 7.6.2017 4:59:04 EEST

N 12° 4.820', W 68° 51.778'

Lähdettiin Rodney Baysta puolilta päivin. Piti ottaa verotonta dieseliä, mutta asema oli kiinni kahteen asti. Ei tankkiin olisi mahtunut paljon 50 litraa enempää, joten lähdettiin seilaamaan.

Purjevalinta oli sama kuin Atlantin ylityksellä, genoa ja fokka spiirattuina. Luvassa oli myötäistä tuulta. Ohjauksesta huolehti tuuliperäsin Väiski. Tuuli oli alussa kevyttä, niinkuin oli luvattukin. Myötävirta oli kuitenkin enimmäkseen yli solmun. Matka siis taittui vauhdikkaasti heikossa tuulessakin.

Parin sadan mailin jälkeen tuuli alkoi viriämään ja aallotkin nousemaan. Ukkospilvet toivat sateineen jännitystä ja vauhtia. Muuta liikennettä oli vähän. Yksi rahtialus meni keulan edestä kun meillä oli vauhtia 4 solmua. Kohta ukkospuuska nosti vauhdin yli 8 solmuun. Tuli kiire tarkistaa meidän etäisyys. Tämä oli tietenkin yöllä.

Nähtiin ilmeisesti myös pari venezuelalaista kalapaattia. Valot nähtiin ja VHF:stä espanjankielistä puhetta, jota en ymmärtänyt. Äänensävystä päättelin, että kalaa tuli ja paljon.

ABC saaria lähestyttäessä tuuli ja aallot nousivat. Meillä oli mukava myötäinen kiertää Bonaire pohjoisen kautta, mikä ei sitten ollut kuitenkaan hyvä ratkaisu. Luin purjehdusoppaat vasta viimeisenä yönä ja ymmärsin liian myöhään, että Bonairesta ei ollut matalana saarena kummempaa suojaa saarten välissä. Saarten välissä oli ikävä jyrkkä sivuaallokko, joka keikutti venettä ikävästi.

Viimeinen jännitys oli ajaa korkeassa aallossa ja 13 m/s myötätuulessa kapeasta aukosta sisään Spanish Watersiin. Ankkurointi piti tehdä tarkkaan. Sallitut alueet ovat rajoitetut ja tuuli teki asian hankalaksi. Neljännellä kerralla saatiin paikka, joka miellyttänee meitä, muita purjehtijoita ja joka on melkein viranomaisten koordinaattien sisällä. 

Lähestymme Curacaoa

Jonna&Timo 4.6.2017 7:50:00 EEST

N 12° 40.859', W 65° 54.749'

Kolmatta päivää merellä. On ollut heikkoa tuulta, mutta hyvä myötävirta. Nyt tuuli voimistuu ja pitänee alkaa jarrutella ettei tulla perille yöllä. Kummalta puolelta kiertää Bonair, siinä pulma.

Marinasta marinaan

Jonna 1.6.2017 4:41:39 EEST

N 14° 4.424', W 60° 57.019'

Iiris Rodey Bay Marinassa toukokuun viimeisenä päivänä. Olemme aisapaikalla, johon mahtuisi varmasti Iiristä kaksi kertaa suurempi vene. Tilaa kuitenkin on ja satama selkeästi antaa meille lyhytaikaisille vieraille paikan, joka on helppo löytää. VHF:ssä annettiin vain laiturikirjain ja paikan numero. Onneksi pakat ovat todella hyvin merkittyjä, joten oli helppo löytää oikea paikka, vaikka kukaan ei ollut vastassa. Olemme ymmärtäneet, että joulukuussa täällä on hieman ahtaampaa.

Palataan tarinassa kuitenkin pari viikkoa taakse päin. 

Saimme viimein työt siihen malliin, että oli aika jättää telakan laituri taaksemme. Telakan laiturissa oli ikävä olla, vesi oli surkean likaista ja muutenkaan ympäristö ei ollut niitä mieluisimpia. Telakka sinänsä, ympäristöä lukuunottamatta, oli yksi parhaimmista. Henkilökunta oli ystävällistä ja ammattitaitoista ja laiturimaksukin oli yllättävänkin edullinen. Telakointi sen sijaan oli sieltä kallimmaasta päästä.

Päästyämme laiturista pois suuntasimme keulan kohti St. Annen ankkuripaikkaa. Voi mikä ihana tunne oli yli kahden kuukauden tauon jälkeen hypätä uimaan kirkkaaseen veteen. Nyt oli elämä taas sitä, mitä sen täällä pitäisikin olla.

S/y Omahan (syomaha.blogspot.com) Miia ja Aiski olivat kutsuneet meidät grillaamaan monet kerrat. Valitettavasti olimme aina joutuneet kieltäytymään, koska emme halunneet pienellä jollallamme ajaa Le Marinista St. Anneen asti (ja pimeässä takaisin). Kun vihdoin pääsimme Iiriksellä takaisin St. Anneen oli Aiskin grilli rannalla  heti kuumana. Omahan pakastimesta löytyi vielä erinomaisia suomalaisia lihoja. Heillä on siis ihan valtava pakastin, koska tiedämme, että lihoja ei varsinaisesti ole säästelty. Kiitos taas kerran Omahan väelle loistavasta ateriasta.

Kamera hieman vääristää, oikeasti Omaha oli puolen mailin päässä Iirikseltä. Näköetäisyydellä kuitenkin, jos ei veneitä sattunut olemaan ankkurissa.

Suunnitelmissamme oli olla viikko St. Annen kirkkaissa vesissä ja mennä sitten Le Mariniin hoitamaan muutama pieni keskeneräinen asia. Niinhän siinä kuitenkin kävi, että heti St. Anneen päästyämme, huomasimme pari puutetta. Esim. nylonprikkoja olisi pitänyt löytyä lisää torvien suojuksia varten. Olimmehan olleet vain kaksi kuukautta yhden tai kahden minuutin kävelymatkan päässä venetarvikeliikkeestä.

Omahalla on iso ja nopea jolla. Onneksemme he olivat menossa kauppaan Le Mariniin, jolloin minä liftasin kyytiin. Sain siis puuttuvan yhden nylonprikan haettua. Toki pääsin muutenkin täydentämään tuoreiden ruokien varastoja esimerkiksi herkullisilla avocadoilla.

Kun olimme viikon rentoutuneet (erinäiköisiä pikku töitä tehdän), oli taas aika palata arkeen. Tällä kertaa menimme Marina Du Mariniin. Onneksemme saimme laituripaikan hyvin läheltä alueen parasta venetarvikeliiketta (Caraibe Marine). Olimme jo pitkään miettinyt, mitä meidän pitäisi tehdä meidän ankkuriketjun kanssa. Päivä päivältä se oli ruosteisempi. Ennen ketjuja uudelleen galvanoitiin siellä sun täällä. Nykyään sellaista paikkaa on vaikea löytää ja jos löytää, on hinta puolet uudet hinnasta.

Olimme siis päätyneet vaihtoehdoista siihen, että uusimme koko ketjun. Vanha ketju oli 60m pitkä. Nyt päätimme kokeilla mahtuisiko ankkuriboksiin 80m. Tiesimme, että mahtuu, mutta aika näyttää silti onko se liian täynnä. Kun ketjua vedetään sisään, ei se valu pohjalla vaan jää kekoon ankkuriboksin nurkkaan. Mitä enenmmän boksissa on ketjua, sen vähemmän keolle on tilaa. Toistaiseksi näyttää sitä, että ongelmaa ei ehkä ole.

Ero vanhan ja uuden ketjun välillä on kuitenkin huomattava. Pyrimme siihen, että meillä olisi aina ketjua ulkona vähintään 5 kertaa veden syvyys. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista, jos on oikein ahdas ankkuripaikka. Ehdoton minimi ankkurin hyvälle pidolle on kuitenkin 4 kertaa veden syvyys. Tämä tarkoittaa sitä, että 60m riitti hätäisesti 15 metrin veteen ja uudella voidaan ankkuroida jo lähes 20 metrin syvyiseen paikkaan. Iiris on kiertänyt pari kertaa pallon ympäri ja silloin 60m ketjua riitti hyvin. Meistä kuitenkin tuntuu, että joka paikassa on veneitä vähän enmmän kuin ennen, joten kaikki eivät mahdu aivan rantavesiin.

Ja sitten siihen, miksi olemme marinassa täällä St. Luciallakin.

Pidemmilla merimatkoilla meidän jolla asuu vessan penkillä ja pitää genaakkeria kainalossaan. Emme halua pitää sitä ulkona kannella kahdesta syystä. Yksi syy on se, että jos vene sukeltaa oikein pahasti tai jättiläisaalto pyykäisee kannen yli, on jolla kovilla. Toinen, ehkä tärkeämpi syy on se, että haluamme hoitaa vahtivuorot sisällä. Jos pidämme jollan keulakannella, emme enää näe sisältä eteenpäin.

Vietimme kuitenkin odotetusti lyhyen matkan Martiniquelta St. Lucialle nauttien merestä avotilassa. On kuitenkin kiva, jos voimme pakata jollan sisälle niin, että se ei ole yltäpäältä suolainen. Siksi päädyimme huuhtelemaan, kuivattamaan ja pakkaamaan jollan sisälle jo Le Marinissa. 

St. Lucialla saapuessa voi tulliselvityksen tehdä yhdellä kertaa sisään ja ulos, jos viipyy maassa alle 72 tuntia. Meidän on siis aika huomenna lounaan jälkeen lähteä jatkamaan matkaa. Suuntana on ABC-saaret ja vielä tarkemmin Curacao. Matkaa sinne on vähän vajaa 500 mailia. Ihanaa päästä merelle rentoutumaan!