11.9.19

Palmerston Island

Jonna 11.9.2019 10:50:34 EEST
S 19° 3.190', W 169° 55.360'

Ryhävalaat pyörivät poijujen ympärillä meidän saapuessamme Palmerstonille. Kokoa tällä kaverilla on vähintään Iiriksen verran.

Koska sunnuntaina emme päässeet maihin, oli meillä aikaa ihailla maisemia. Idän puoleisilla tuulilla veneet ovat hyvässä suojassa. Atollin kärki ei kuitenkaan ole kaukana, joten kuohut olivat melkoisen näyttäviä. Riutta rikkoo aallot mukavasti, eivätkä ne kierrä saaren taakse läheskään niin pahasti kuin ne kiertäisivät jyrkkärantaisen saaren ympäri.

Sunnuntaina meille kerrottiin, että viranomaiset tulevat maanantaina. Lopulta veneeseen saapui vain yksi viranomainen useamman hatun kanssa (reppuja oikeasti). Arthur hoiti terveystarkastukset, veneen hyönteismyrkyttämisen, passien tarkastuksen ja tullauksen sekä muutaman muun asian. Myöhemmin kuulimme, että sairaanhoitajan olisi pitänyt olla mukana, mutta hänelle oli tullut aamulla kiireinen potilas. Pormestari oli sairastunut.

Maanantaiaamuna tuli myös kaksi uutta venettä. Kun Arthur oli hoitanut meidän kaikkien maahantulomuodollisuudet, pääsimme vihdoin rantaan. Täällä ei omalla jollalla saa kulkea maihin ollenkaan, vaan saarelaiset kuskaavat venekansan rantaan ja takaisin. Aluksi tätä kieltoa voi vähän ihmetellä, mutta kun olimme käyneet kerran maissa, ymmärsimme hyvin syyn. Varsinkin kovalla tuulella atollin pienet kulkuaukot ovat hurjia. Vuoroveden vaiheesta vähän riippuu miten vesi käyttäytyy. Maihin mennessä hyppyvesi oli hurja. Takaisin tullessa tuntui kuin olisimme harrastamassa koskenlaskua.

Tässä kuvassa meri on rauhallinen, mutta kun tarkkaan katsoo, näkyy saaren ja rannan välissä lähes katkeamaton riutta. Tuosta kuitenkin löytyy useampi rako, mistä pääsee laguunin sisälle. Joskus aiemmin veneet ovat jopa menneet laguunin sisälle ankkuriin, mutta se ei enää ole sallittua, vaan meidän täytyy tyytyä olemaan poijussa atollin ulkopuolella. Mutta jos emme edes jollalla uskaltaisi mennä, niin miten sitten Iiriksellä?

Palmerstonin historia on mielenkiintoinen. Englantilainen William Marsters saapui asumattomalle Palmerstonille vuonna 1863 mukanaan kolme polynesialaisvaimoa. Lapsia kertyi 23 ja lapsenlapsia 134.
Saaren omistaa tänä päivänä nuo kolme sukuhaaraa, joiden kesken maat on jaettu. Vaikka atollin sisällä on useampia saaria, on vain yksi saarista asuttu. Saaren halkaisija on vain vähän yli puoli kilometriä, joten naapurit ovat melko lähellä. Kaikki saaren n. 50 vakituista asukasta ovat Marstersin jälkeläisiä. Muutama ulkopuolinen saarella kuitenkin myös on, kuten ainakin opettaja, sairaanhoitaja ja aiemmin mainuttu Arthur, joka hoitaa palkattuna saaren hallintoa. Päätökset saaren asioista tekee valtuusto, johon kuuluu kaikista kolmesta suvusta kaksi henkeä. Pormestari valitaan vuorotellen eri suvuista.

Saapuessamme Palmerstonille oli Edward poikansa Davidin kanssa meitä vastassa ohjaamassa poijuun. Käytäntönä on, että vastaan tulleiden suku toimii meidän isäntäperheenä. Tällä hetkellä kilpailua ei ollut vaan me kaikki veneilijät olimme saman perheen vieraina tai paremminkin jäseninä. Joka päivä maissa käydessämme söimme lounaan perheen kanssa. Ja kun kenelläkään ei ollut kiire minnekään ehdimme istua ja jutella ja kuulla jos jonkinmoisia mielenkiintoisia tarinoita. Samalla hoitaja kävi hoitamassa perheen ehkä vanhinta jäsentä, pientä haurasta naista, joka enimmäkseen makasi sängyssä, mutta joka välillä nostettiin pyörätuoliin istumaan. Jos ei saarella ehkä ihan kaikkia hoitoja ole saatavilla, niin ei vanhusten elämä kovin kurjaa voi olla, kun saa kuitenkin olla oman perheen keskellä.

Saarella käy rahtilaiva vain muutaman kerran vuodessa. Laiva vie saarelaisten pakastamat kalat myyntiin ja tuo saarelle tarvittavat tarvikkeet. Jotain tietenkin aina loppuu, joten veneistä yritetään sitten kaivaa sellaisia ruokatarvikkeita, joista on saarella pulaa. Meiltäkin löytyi aika paljon kaikenlaista. Meilläkin on joskus pitkä aika supermarkettien välillä, mutta he ostavat aina kerrallaan puolen vuoden ruokatarvikkeet. Varsinkin nuoremman polven ilme kirkaistui, kun kaivettiin varastosta pari Tabasco-pulloa. Yhteensä pari kassillista saatiin kevennettyä meidän varastoja. Samoin muutamille sähköliittimille yms. oli tarvetta.

Palmerstonin lähin saarinaapuri on Aitutaki 200 mailin päässä, joka sekin on vain pieni atolli. Cook saarien pääsaarelle Rarotongalle on matkaa lähes 300 mailia. Ihan äkkiä siellä ei siis voi lähteä piipahtamaan kaupassa. Varsinkin kun saarella ei ole mitään perämoottoreilla varustettuja avoveneitä suurempia aluksia.

Palmerstonin pääkatu. Kirkon vieressä on saaren vanhin rakennus, joka on ainoa jäljellä oleva alkuperäisistä yli 150 vuotta sitten rakennetuista taloista. Se on rakennettu haaksirikkoutuneen laivan lankuista.

Kolmena päivänä kävimme maissa. Pari kertaa kiersimme saaren ympäri. Yhtenä päivänä opettaja esitteli koulunsa, jossa on vaihtelevasti 6-10 oppilasta. Oppilaiden määrä vaihtelee, sillä aina välillä joku on käymässä naapurisaarilla tai Uudessa-Seelannissa, jossa sukua asuu paljon. Ja koska yhteysalus käy harvoin, ovat reissut aina useamman kuukauden mittaisia. Toki pääsevät joskus myös muilla keinoin liikkumaan, esim. saarella vierailevien purjeveneiden kyydissä.

Tällä kertaa koulu oli laajentunut saaren hallintorakennukseen asti, jossa Arthur virkamiehenä valvoi kouluaan päättävän tytön loppukokeita. Tavoitteena oli päästä koetuloksilla yliopistoon.

Kaikki saarella kohtaamamme asukkaat olivat hymyileviä ja lähes kaikkien kanssa, jotka kohdattiin, vaihdettiin muutama sana.

Kaksikerroksisen hurrikaanikeskuksen ohi kävellessämme kuului jostain sen sisältä hiljainen kutsu, "tulkaa sisään". Lähdimme etsimään ääntä ja löysimme tiputuksessa olevan pormestarin, joka hänkin halusi tervehtiä meitä.

Kävelimme ehkä saaren kaikki "kadut" läpi, Sen lisäksi kiersimme saaren myös rantaa pitkin. Saaren rannat ovat autiot, koska eihän kukaan hullu halua keskellä valtamerta rantaan rakentaa. Rakennukset ovat puiden ja palmujen suojassa.

Palmerstonin kaikki sähkö tuotetaan aurinkopaneeleilla. Normaalisti se riittää hyvin, mutta synkinpiä syyspäiviä varten on varalla diesel-generaattori.

Toisena maissakäyntipäivänä kuului talojen välistä kutsu, "tulkaa jäätelölle". Bill edusti eri sukua kuin isäntäperheemme. Hän tarjosi meille valtavat jäätelöannokset ja kertoi paljon mielenkiintoisia tarinoita. Hän oli elämänsä aikana ehtinyt tehdä yhtä sun toista, mutta on aina kuitenkin palannut takaisin Palmerstonille. Juttua riitti, mutta oli aika lähteä takaisin veneelle. Niinpä seuraavanakin päivänä menimme lounaan jälkeen jäätelölle. Muutkin purjehtijat kävivät jäätelöllä, mutta olimme vähän eri aikoihin Billin nurkilla. Mahtaa hänellä olla valtava jäätelötilaus, kun laiva saapuu. Saarella käy kuitenkin veneitä kauden aikana ehkä toista sataa ja hän yrittää kaikille tarjota jäätelöä.

Bill oli melkoinen persoona ja tavaran kerääjä. Pöydällä lahjoittamamme Suomen lippu, joka puuttui hänen kokoelmistaan.

Torstaillekin oli jäätelökutsu ja olimme taas kaivaneet varastoista meille ylimääräisiä ruokatarvikkeita maihin vietäväksi. Näillä tarvikkeillahan siis vain tavallaan maksettiin meidän lounaita. Tuuli oli kuitenkin kääntynyt yön aikana ja aallokko alkoi olla melkoinen. Olimme VHF:llä yhteydessä Edwardiin ja hän suositteli, että vähintään yksi henkilö pysyisi veneellä. Mistään veneestä kukaan ei lopulta mennyt maihin.

Barry (S/Y White Shadow) saapui kuitenkin juuri sinä keikkuvana aamuna perille. Edward kävi auttamassa hänet poijuun, mutta hänen maahantulotarkastuskin sai odottaa seuraavaan päivään.

Kun keli ei ottanut laantuakseen ja tuuliennuste pelotteli, että tuuli kääntyisi vielä pohjoisemmaksi, päätimme lähteä merelle. Tuntui järjettömältä pitää vahtivuoroja poijussa, kun samalla vaivalla voisimme edetä kohti seuraavia seikkailuja. Olisimme vielä mielellämme menneet maihin ja olisi kiva ollut jutustella Barrynkin kanssa, mutta järki sanoi, että parempi on lähteä. Pari muuta venettä lähti heti meidän perään. Heillä kävi vähän huonompi tuuri, sillä he eivät päässeet ollenkaan maihin.

Olimme seuraavana päivänä yhteydessä Barryyn SSB-radiolla ja hän oli selvinnyt yön poijussa ja oli päässyt kelin rauhoituttua seuraavana päivänä maihin.

Vaikka lähdimmekin Palmerstonilta aiemmin kuin suunnitelma oli, ehdimme kuitenkin sopivasti näkeä ja kokea. Oli ehdottomasti pysähtymisen arvoinen paikka!

Edellisessä blogissa mainitsimme ankkurin laskeminen sellaiseen syvyyteen, että osuu riuttaan, jos tuuli kääntyy aivan väärään suuntaan. Näin voi käydä, jos ei noudata paikallisten ohjeita.  

Edellinen blogi lähti sateliitin kautta, joten emme voineet laittaa kuvia. Tässä vielä yksi kuva matkalta Tahitilta Palmerstonille. Varsinaista purjehduksen juhlaa hienossa kelissä.

Nyt olemme jo Niuella, jonne saavuimme eilen maanantaina. Tästä paikasta lisää myöhemmin.

2.9.19

Perillä Palmerstonilla

Jonna&Timo Sep 2, 2019 1:05:00 AM GMT
S 19° 3.190', W 169° 55.360'

Tänään aamupäivällä saavuimme Palmerstonin atollille. Palmerston on osa Cook Saaria, joka puolestaan on osa Uutta-Seelantia.

Olimme olleet yhteydessä tänne jo etukäteen, joten meitä osattiin odottaa. Kiusallisesti kuitenkin satuimme saapumaan juuri kirkonmenojen aikaan, joten aivan hetki piti odottaa venettä, joka ohjasi meidät poijuun. Ankkuroiminen täällä olisi ollut hieman vaikeaa, Kuohuvaan riuttaan on 150 metriä matkaa ja meidän alla on jo 60 metriä vettä. Voimme vain kuvitella, minkälainen merenalainen vuorenrinne tästä alkaa.

Saimme kuitenkin ohjeeksi laskea ankkurin 15 metrin syvyyteen. Jos tuuli sattuisi kääntymään länteen, estää se meitä osumasta riuttaan ja kolinallaan varmasti herättää meidät.

Emme siis ole atollin sisällä, vaan atollin takana suojassa valtameren aalloilta. Tuuli puhaltaa täysillä atollin yli.

Nyt tuuli puhaltaa reippaasti, mutta tänne tullessa rikoimme kyllä kaikki tähän astiset hitausennätykset. Alkumatkan tyynessä hitaimmaksi vuorokausimatkaksi saimme 42 mailia. Matka Tahitilta tänne kesti melkein 10 vuorokautta ja matkaa kertyi 805 mailia. Yleensä hitaimmillammekin saamme vuorokaudessa kelattua vähintään 100 mailia. Matka kuitenkin suojui mukavasti, joten liiemmin ei voi valittaa.

Lähes kaikki tuulen suunnat tuli matkalla koettua ja samoin lähes kaikki purjeet. Genaakkerikin pääsi töihin pitkästä aikaa. Valitettavasti 100 neliötä tarvitsee kuitenkin aallokossa myös jonkin verran tuulta pysyäkseen vedossa, joten sekään ei kaikkein kevyimmässä tuulessa toiminut. Hieno purje se kuitenkin on ja silloin kun sen saa vetoon on meno melkoista.

Yhtään kalaa emme tällä matkalla saaneet. Pari viehettä kuitenkin menetimme, joten elämää meressä oli. Taisivat olla liian suuria meidän pannulle.

Tänään sunnuntaina emme vielä pääse maihin, mutta lepo tekee aina purjehduksen jälkeen hyvää. Huomenna aamulla viranomaiset tulevat veneelle hoitamaan meidän maahantulomuodollisuudet. Sen jälkeen pääsemme tutustumaan atolliin ja sen elämään.

Merielämää näimme jo hieman tänne saapuessamme. Lähestyessämme poijuja ihmettelimme, että mikä ihmeen kivi tai kallio tuolla edessä on. Ei ollut kivi eikä kallio, oli valtavan valaan selkä.

25.8.19

Hitausennätystä rikkomassa

Jonna&Timo Aug 25, 2019 4:06:00 PM GMT
S 19° 3.190', W 169° 55.360'

Lähdimme Papeetesta torstaina 17:00. Pääsimme satamasta ulos valoisan aikaan.

On pitkä aika siitä, kun olemme lähteneet kenenkään kanssa samaan aikaan samaan kohteeseen. Nyt kaverinamme on brittivene White Shadow of Pool. Barry lähti vajaa tuntia ennen meitä.

Satamasta ulos päästyämme piti päättää miten päin Moorea kierretään. Reittiviiva menee nimittäin suoraan sen läpi. Tuuli oli sen verran vastainen, ettei päästy kummaltakaan puolelta purjehtien, joten päätettiin ajaa koneella Moorean eteläkärkeen, jonka jälkeen on tilaa seilata.

Tiedossa oli tosi heikkoja tuulia. Sääikkunan mukaan lähteminen on muutenkin Tahitilta vaikeaa, kun tullissa ja satamakapteenin luona pitää käydä jo edellisenä päivänä ja passintarkastuksessa lentokentällä lähtöpäivänä.

Ensimmäinen päivä oli heikkotuulinen, mutta aallot vaimeat ja olo leppoisaa. Kello 17 oli jännittävä hetki. Oli nimittäin SSB radio aika White Shadowin kanssa. Barry on pitkään rakennellut SSB radiota käytetyistä osista. Nyt viimein sen pitäisi toimia. Ja se toimi. Tosin meillä oli etäisyyttä vain n. 30 NM.

Tuulet olivat olemattomat. Jossain etelässä kuitenkin tuuli, koska sieltä tuli terävää aaltoa, joka läpsytti purjeita ja teki elämän muutenkin hankalaksi. Yöllä tuuli sitten loppui.

Eihän tuuli oikeasti koskaan lopu kokonaan. On vain tosi vaikea selvittää mistä se virtaa. Jos virtauksen suunnan onnistuu selvittämään ja onnistuu ohjaamaan oikeaan suuntaan, purjeet oikeassa asennossa, vene kyllä kulkee. Ohjaaminen on tässä se vaikea kohta. Autopilotti ohjaa vähän pitempään kuin tuuliperäsin. Käsinohjaaminen toimii parhaiten, mutta käsin ajaminen keskellä yötä kun vauhtia on kuitenkin alle solmu on sitten asia josta voi joskun jopa nauttia.

Meidän akkukapasiteetti on kuitenkin tällä hetkellä vajaavainen, joten akkuja pitää ladata ja heikossa tuulessa ei ole mitään syytä olla laittamatta vaihdetta päälle. Lataaminen on hyvä tehdä yöllä. Päivällä on muutenkin kuuma, kun ei tuule.

Barryn SSB kuului vielä toisenakin päivänä, tosin heikommin. White Shadow on jäänyt meistä nyt n. 60 NM. Oli ottanut purjeet alas ja odottelee tuulta.

Tehtiin uusi hitausennätys. 33 NM puolessa vuorokaudessa. Ja tässä on mukana kahden tunnin kone ajo.

Toisena päivänä tuuli sen verran, että olisi voitu kokeilla genaakkeria. Oli kuinkin sen verran sateista ettei haluttu kastella sitä. Kuivaaminen ei ole välttämättä kovin helppoa.

Taas uusi ennätys 22 NM puolessa vuorokaudessa. Taidamme viihtyä kauan merellä.

21.8.19

Viikot ja vuodet vierii

Jonna 21.8.2019 5:04:23 EEST
S 17° 32.360', W 149° 34.140'

Aika kuluu niin valtavan nopeasti. Tahitille saapuessamme kuvittelimme viipyvämme täällä kaksi tai kolme viikkoa, kohta on kulunut viisi viikkoa. 

Täällä ollessamme tuli meidän Suomesta lähdöstä kuluneeksi kuusi vuotta. Nopeasti ovat menneet.

Mitään suurempaa ei täällä veneelle tarvinnut tehdä, mutta aina sitä on jotain pieniä huoltoja. Tässä kuvassa on meneillään jollan perälaudan maalaus.

On hauska  olla välillä laiturissa aivan kaupungin keskustassa. Aamulla on helppo kipaista hakemassa tuoretta patonkia ja illallakaan ei ole vaikea kaupungilta ruokaa löytää. Hyviä ravintoloita riittää, mutta hinta-laatu suhteeltaan parhaimmaksi ovat osoittautuneet ruoka-autot, jotka levittävät pöytänsä joka ilta ranta-aukiolle.

Olemme viihtyneet Tahitilla hyvin, mutta on taas aika jatkaa matkaa. Olemme lähtövalmisteluissa jo niin pitkällä, että vähintään 72 tuntia ennen lähtöä lähetettävä sähköposti satamakapteenille on lähetetty jo eilen.

Eilen kävimme myös vajaan viiden mailin päässä olevassa marinassa tankkaamassa. Matka sinne on hieman erikoinen. Muita aluksia täytyy toki aina varoa ja väistellä, mutta tällä kertaa piti väistellä myös lentokoneita. 

Lentokenttä on niin lähellä väylää, että purjeveneiden pitää 5 minuuttia ennen kiitoradan ohitusta pyytää satamaviranomaisilta lupa ohitukseen, molemmissa päissä. Neljän yhteydenoton tulos oli se, että kaksi kertaa saimme jatkaa matkaa heti, mutta myös kaksi kertaa piti vene pysäyttää ja antaa lentokoneiden ensin nousta ja laskeutua.

Myös kanootteja oli liikkeellä tosi paljon. Tämä kaveri tuli Iiriksen imussa ainakin mailin verran, kunnes meidän piti pysähtyä odottamaan kiitoradan päähän.

Viime viikolla tänne Tahitille saapui myös kolmas suomalainen vene S/Y Canace. S/Y Omaha on myös vielä täällä, joten eilen meitä oli ennätykselliset 6 suomalaista yhdessä.

Torstaina on tarkoitus lähteä jatkamaan matkaa. Purjehdustuulet eivät kovin hyviltä näytä, luvassa on hyvinkin kevyttä tuulta. Tänään pesimme veneen pohjan, jotta liikkuisimme mahdollisimman herkästi. Vene on kuitenkin taas tosi painava, sillä olemme hankkineet provianttia niin, että ennen Uutta-Seelantia ei ole pakko käydä kaupassa. Tuoretuotteita kuitenkin toivottavasti saamme ostettua Niuelta ja Tongalta.

19.7.19

Perillä Tahitilla aikataulussa

timo 19.7.2019 5:22:03 EEST
S 17° 32.360', W 149° 34.140'

Easyn Miken kanssa oli keskustelua missä vaiheessa voi hiljentää vauhtia, kun pitää ehtiä tietyssä ajassa. Mike veti täysillä meitä pidenpään. Jarruttelimme aikaisemmin. 7-8 solmun vauhti on aika pomppuista ja kun nukkuakin pitäisi. Otimme siis riskin ja ajoimme mukavaa kuutta solmua. Viisi solmua olisi ollut mukavampaa, mutta vastavirta pakotti ajamaan lujempaa.

Kuvassa Easy seilaa "reilusti" meidän edellä Papeeteen. Kadehtin tuota kevyttä genoaa.

Valaat tai delfiinit toivottivat meidät tervetulleiksi Papeeten satamaan.

Olimme tähdänneet kahdeksaksi Papeete marinaan, kun toimisto aukeaa. Olisimme voineet tulla aiemminkin. Marinalla on venttalaituri, jossa voi odotella omaa paikkaa. Marinaa laajennetaan ja venttalaiturista ei ole maayhteyttä satamatoimistoon. Kehottivat tulemaan jollalla. Meidän jolla on pakattuna kannen alla eikä huvittanut täyttää sitä. Ongelma ratkesi kun Check Mate skandinaavisella miehistöllä lainasi meille jollaa. Satamatoimistossa ihmettelivät, että joku lainasi meille jollan. No me kruiserit ollaan aika samaa perhettä. Täällä pitää kaikkien auttaa toisiaan.

Saatiin sitten hyvä paikka laiturin päästä. Pienen kävelyn perusteella kaupunki on tosi mukava. Kuuman suihkun ja tämän kirjoituksen jälkeen käydään haukkaamassa jotain ja sitten uni maittaa.


18.7.19

Aikataulupurjehdusta

Jonna&Timo Jul 18, 2019 3:01:00 AM GMT
S 17° 8.640', W 148° 27.240'

Reittimme Fakaravalta Tahitille on 250 merimailia. 5 solmun keskinopeudella siihen menee 2 vuorokautta. Yritämme mahtua perillä marinaan, joten perillä olisi hyvä olla kello 8-16. Alavesi on aamulla kello 9. Ennen sitä pitäisi ehtiä aukolla, jonne on tunnin ajomatka.

Jonna heräsi aamulla jo neljältä. Viideltä söimme aamiaisen. Kansityöt jäivät sateen takia edellisenä iltana kesken. Kuudelta auringon noustessa pääsin kansihommiin ja seitsemältä oltiin jo matkalla.

Tuulta oli sen verran, että otettiin reivi sekä isoon että genoaan. Atollin pohjoisaukolla oli vielä myötävirtaa 4 solmua. Virran ja meren yhtymäkohdassa meri oli uskomaton. Hyökyaaltoja, hyppyvettä ja pyörteitä. Hieno kokemus.

Tähän tuuli-ikkunaan lähti meidän lisäksi Easy ja White Shadow. Omahakin suunnitteli lähtöä myöhemmin illalla.

Tuulta riitti. Ensimmäiset 5 tuntia oli keskinopeus 6 solmua vaikka ajoittain oli solmun vastavirta. Jo iltapäivällä reivattiin lisää. Silti vauhti on riittänyt. Yöllä tuuli kääntyi sen verran vastaiseksi, ettei päästy enää kohteeseen. Vaihdettiin autopilotti tuuliperäsimeen. Myöhemmin kun oltiin taas noustu tuuleen tarpeeksi vaihdettiin hydrauliseen autopilottiin, joka GPS:n kanssa yhteistyössä ohjaa venettä tarkasti Papeeten edustalle.

Easy on 15 metrinen vene, joten Mike ohitti meidät jossain vaiheessa.Barry White Shadowissa jäi tapansa mukaan kauas taakse. Tullee perille päivän pari muiden jälkeen.

Aamulla Mike kutsui VHF:ssä. Meitä ei näkynyt enää AIS:ssa. Meidän AIS antenni on 3 metrissä, joten sen kantama toiseen veneeseen on vain n 5. mailia.

Puomin helojen ja reivin kanssa vähän ongelmia. Piti muutaman kerran käydä kannella korjaamassa.

Matkaa jäljellä 68 mailia. Tuulta on nyt vajaa 10 m/s sivusta. Vastavirtaa solmu. Perillä ollaan GPS:n mukaan aamu viideltä. On siis varaa vielä hidastella.

16.7.19

Ompeluhommia

Jonna 16.7.2019 8:40:52 EEST
S 16° 3.460', W 145° 37.290'

Tällä kertaa jäi haiden kanssa snorklailu väliin ja palasimme takaisin Fakaravan pohjoispäähän korjaamaan isopurjetta. Tai oikeastaan korjauttamaan sitä. Paikallisella venepalvelulla on aivan samanlainen ompelukone kuin meillä, mutta heidän etuna on tasainen lattia. Repeämä oli lähes metrin mittainen ja purjeen saaminen suoraksi kannella olisi ollut hyvin haastavaa. Varsinkin, kun purje oli rikki aivan keskeltä.

Onneksi haita näkee uimattakin. Ne tulevat jostain syystä ihan rantaveteen. Vähän minua hirvitti sitä silittää, mutta selvisin kuitenkin hengissä ja kaikki sormet ja varpaatkin ovat vielä tallella.

Tältä isopurje näytti ennen korjausta. Hyvin siistin näköisen paikan Fakarava Yacht Service siihen laittoi. Vähän meistä kyllä tuntuu siltä, että purje on materiaalinsa puolesta jo loppu ja tulee repeämään uudestaan jostain muualta. Jotenkin tämän purjeen kanssa kuitenkin pitää Uuteen-Seelantiin asti nilkuttaa. Taidetaan tästä eteenpäin reivata vielä vähän aiemmin kuin ennen. Varsinkin, kun suurimman repeämän lisäksi löytyi toinen vähän pienempi.

Muutakin korjattavaa oli. Marquesasilta tänne Tuomotuille tullessa huomasimme genoan alareunan aurinkosuojan vähän lepattavan liikaa. Siinä oli langat kuluneet poikki. Tämä oli harvinaisen helppo korjata. Edes purjeen kulmia ei tarvinnut irroittaa, jotta sain parin metrin pätkään surautettua uudet ompeleet.

Isopurjeen suurimmat ongelmat korjautettiin, mutta vielä jäi kipparillekin hommia. Kun Timo oli laittamassa purjehtta takaisin paikoilleen, huomasi hän lattojen kohdilla olevien ratsastajien nauhojen ompeleiden kadonneen. Ei muuta kuin ompelemaan. Tällaisia ei voi koneella ommella vaan menee aina käsitöiksi.

Muitakin huoltohommia on tullut tehtyä. Meillä on aikamoinen määrä kohteliaisuuslippuja, ja niiden kankainen säilytyslokerikko oli alkanut haisemaan vähän tunkkaiselle. Niinpä päätin pestä meidän kaikki vierasliput. Meillä ei ole koskaan ennen ollut ongelmia homeen kanssa, mutta Panaman sadekausi taisi jättää meille jälkensä, sillä sen jälkeen on pitänyt aika monia asioita pestä ja puhdistaa.

Ja vielä piti myös ommella vähän lisää. Kun viime marraskuussa saavuimme Marqesasille ja otimme tuuliperäsimen tuulilavan pois paikoiltaan, meni siitä sormet läpi. Taiohae oli kuitenkin niin keikkuva paikka, että emme siellä viitsineet ottaa painavaa ompelukonetta esille. Sen liikuttelu veneessä ei nimittäin ole ihan helppoa.

Ei ollut uuden tuulilavan ompelukaan ihan helppoa. Meillä oli hyvin ohutta spinnukangasta jo valmiiksi edellisten omistajien jäljiltä. Olisi kuitenkin voinut lavan ompelu jäädä omin voimin tekemättä. Ohut kangas pingoitetaan alumiinisen kehyksen ympärille ja koon pitää olla juuri oikea, että lopputuloksena on silea pingoitettu kangas.

Onneksi S/Y Omaha oli edelleen täällä ja Miia on ompeluammattilainen. Miian avustuksella sain ommeltua meille uuden lavan. Kiitos vielä tuhannesti avusta!

Fakaravalla käy laivoja melko usein. Kolme eri laivaa tuo tänne tarvikkeita. Cobia 3 on kuitenkin se joka käy täällä säännöllisesti ja kiinnostaa meitä aina eniten, sillä se tuo kauppoihin tuoretuotteet. Tai yleensä käy säännöllisesti, viime viikon vuoro jäi jostain syystä ajamatta.

Meillä on vielä riittävästi polttoainetta, mutta jotkut käyvät laivan kyljeltä tankkaamassa dieselia. Sitä voi ostaa 200 litran erissä, eli tynnyri kerrallaan. Toistaiseksi kaikki polttoaine tänne tulee tynnyreissä. Rannassa on uusi hieno polttoaineasema, mutta joku byrokratian porras on estänyt sen avaamisen. Ehkä syystä, ehkä ei.

Ihan kaikkea, mitä olimme suunnitelleet Fakaravalla tekevämme ei tullut tehtyä johtuen hyvin huonoista säistä. Taisi melkein unohtua kertoa, että edellisen blogin huonot säät eivät olleet mitään siihen verrattuna, mitä tuli myöhemmin.

Reilun viikon ajan kova tuuli piinasi meitä ja emme paljon voineet veneeltä poistua. Jyrkkä ja korkea aalto atollin sisällä ei houkutellut jollan käyttöön.

Nyt sää on taas "normalisoitunut" ja huomenna olisi tarkoitus lähteä kohti Tahitia. Matkaa Papeetehen on n. 250 mailia.