12.3.20

Maalausprojekti

Jonna 12.3.2020 9:27:18 EET
S 35° 45.430', E 174° 20.960'

Yli kaksi kuukautta mennyt edellisestä blogipäivityksestä. Ihan niin pitkää taukoa ei pitänyt tulla. Maalauksen ei myöskään pitänyt ihan näin kauaa kestää.

Tänään Iiris näytti tältä, kiiltävältä.
Palataan nyt kuitenkin vielä pari kuukautta ajassa taaksepäin.

Tasan kaksi kuukautta sitten Iiris nousi telakalle Whangareissa. Tässä nosturissa meidän vene näyttää aika pieneltä, nosturi jaksaa nostaa 100 tonnia ja leveyttäkin on, no, paljon.

Edellisessä blogissa jo paljastimme ryhtyvän hetkeksi maakravuiksi. Olimme varanneet kahdeksi kuukaudeksi majoituksen Airbnb:n kautta. Asuntomme on autotallin yläkerta. Aivan fantastinen pikku kämppä meille, mutta mikä parasta, saamme myös käyttää alakerran tilan eli autotallin. Sitä emme tienneet ennen vuokraemännän tapaamista.

Jokainen joka on asunut veneessä pienenkään remontin ajan, vaikka ihan suomalaisen kesäloman aikana, tietää kuinka vaikeaa veneessä on mitään tehdä, kun tavaroita pitää koko ajan siirtää edestakaisin. Tällä kertaa ei tarvitse.

Telakoinnin syynä tällä kertaa oli vähän suurempi projekti. Veneen rungon hiekkapuhallus ja maalaus. Äkkiähän veneen puhalluskuntoon laittaa. Niin luulisi. Meillä meni kolme viikkoa tyhjentää vene ja laittaa se puhalluskuntoon. Pari kertaa päivässä veimme autokuormallinen tavaraa autotalliimme, jonne telakalta on reilu 8 kilometriä. Muita hommia oli mm. peräsimen irroitus, maston lasku, runkoikkunoinen vaihto vanereihin yms.

Meillä oli myös muutamia pikku hitsaustöitä, jotka piti hoitaa ennen hiekkapuhallusta. Yksi niistä oli ankkurirullan siirto kauemmaksi rungosta. Hankimme Rocna Vulcan ankkurimme jo vuosia sitten Karibialta. Se ei kuitenkaan ole Iiriksen keulalle oikein kivasti sopinut. Nyt oli aika mitoittaa keula ankkurin mukaiseksi. Ankkuri sinänsä on ollut kuitenkin aivan loistava valinta. Pito aivan toista luokkaa verrattuna vanhaan CQR:ään.

Tahitilla olimme myös löytäneet pari pientä reikää ankkuriboksista, jotka oli takoitus nyt hitsata umpeen. Yllätys oli suuri, kun aamulla saavuimme veneellä. Pari pikkureikää oli kasvanut aika isoksi aukoksi.

Tässä irtileikattu pala. Noita reikiä oli siinä sen verran paljon, että oli helpompaa leikata pala pois ja laittaa uusi tilalle. Samalla ankkuriboksiin sai paremman pääsyn hiekkapuhaltajalle.

Ei ankkuriboksi muualtakaan ihan hyvältä näyttänyt ja joitain muutakin kohtia siitä piti korjailla.

Osa hitsauksista piti tehdä veneen sisältä käsin. Olin ihan telakan virallisissa papereissakin nimetty palovahdiksi. Vaikken olisi ollutkaan, niin olisin kyllä silti vahtinut kunnolla. Aika hurjaa, kun kipinät lentää ja hitsausliekki välkkyy veneen sisällä. Joissain paikoissa "piilotin" Paneken "majaan" palopeitteen alle tai taakse. Ihan aina se ei kuitenkan ollut mahdollista.

Samalla, kun Paneke hitsasi, oli maalaustiimi hommissa rakentamassa telttaa veneen ympärille. Ei riitä, että vene on hallissa säältä suojassa, lisäksi pitää muut hallissa olijat suojata hiekkapuhallukselta.

Kun koko runko oli hiekkapuhallettu, oli helpotus nähdä, että Iiriksen pellit ankkuriboksia lukuunottamatta ovat aivan erinomaisessa kunnossa. Tiedämmehän toki jo sen, että jos sinkit ovat kunnossa, ei vene vesirajan alapuolelta ulkopuolelta ruostu. Jos peltiveneissä on ongelmia, ne ovat yleensä rungon sisäpuolella ja/tai vesirajan yläpuolella.

Tasan kuukausi halliin siirtymisen jälkeen oli pinnassa vihdoin ensimmäinen pohjamaali.

Vesiraja olisi tietysti ollut helppo laittaa siihen missä se oli ollut ja mihin telakan kaverit sen oli mitannut. Tai no, telakalla vasta huomasimme, että kaikki nämä vuodet se oli ollut eri korkeudella eri puolilla venettä. Eihän sitä huomaa, sillä kuka koskaan näkee molemmat kyljet samalla kertaa. Vesiraja oli myös hieman liian alhaalla, sillä levä oli tupannut kasvaa kovastikin meidän "myrkkymaalin" yläpuoliselle valkoiselle kyljelle. Nyt oli aika korottaa vesilinjaa.  

Olimme kuvitelleet, että vesirajan määrittelyssä olisi ollut käytössä laser tai jotain muuta hienoa. Ei ollut, työkaluina oli vain mittanauha, silmät ja maalarinteippi.

Ei se määritteleminen ihan helppoa ollutkaan. Olimme ennen maalausta itse mitanneet pari kohtaa, mutta jotenkin nekään eivät keulaan täsmänneet. Meille ehdotettiin paria eri vesilinjaa.

Kipparikin välillä mittasi.

Lopulta päädyimme siihen, että vene ei kellu ihan samassa asennossa kuin se on telakalle tuettuna, todellisuudessa perä on syvemmällä. Lisäksi kyljellä vesilinja saa olla vähän korkeammalla kuin keulassa, sillä venehän keikkuu koko ajan (ankkurissakin).

Tänään Iiris paljastettiin vihdoin teippausten alta. Huomenna tulee meidän kaksi kuukautta täyteen autotallin yläkerrassa. Nyt on torstai ja vasta ensi maanantaina veneen alle voi laittaa lisätuet takaisin ja pääsemme jatkamaan hommia veneen sisällä. Maalauksen ajaksi vene on tuettu pukkiin vain varvaslistasta, jotta koko rungon pystyi maalaamaan kerralla. Vene kyllä pysyy pystyssä kölin varassa, mutta kannelle ei uskalla kiivetä.

Ja vaikka veneeseen jo pääsikin emme voisi kaikkia tavaroita sinne muuttaa tai muuten loppujen töiden teko olisi todella vaivalloista. Rupesimme jo kuukausi sitten kysymään vuokraemännältä jatkoa. Meidän varauksen jälkeen kuitenkin oli jo seuraava varaus. Onneksi vain muutamaksi päiväksi. Keskiviikkona saamme palata takaisin "kotiin" vielä kolmeksi viikoksi. Meidän onneksemme saamme myös jättää tavaramme alakertaan. Pari päivää olen niitä pakannut nättiin kasaan. Siinä ne nyt odottaa meitä ensi viikkoon.


2.1.20

Kuukausi Aucklandissa

Jonna 2.1.2020 8:45:53 EET
S 36° 50.330', E 174° 44.740'

Kun saavuimme Westhaven Marinaan oli satama aivan tupaten täynnä. Hyvä, että meillä oli ennakkovaraus, muuten olisi voinut jäädä paikka saamatta. Tämä on aivan valtava venesatama, paikkoja on yli 2000. Ei ihme, sillä tämä on eteläisen pallonpuoliskon suurin venesatama. Eikä tämä ole ainut venesatama Aucklandissa, näitä on vähän siellä sun täällä. Sen lisäksi veneitä on vielä poijuissa kaikki mahdolliset pohjukat täynnä.

Suurin osa veneistä on melko tavallisen näköisiä. Näiden perinneveneiden puomien pituudet sen sijaan kiinnittivät meidän huomion. Isopurjeen puomin lisäksi keulassa sojottaa vielä pitkä keulapuomi eli purjepinta-ala on jotain aivan käsittämätöntä. Masto on kuitenkin melko normaalin korkuinen veneen kokoon nähden.

Aucklandin katunäkymää. Pieniin palmusaariin tottuneille on tämä vähän erilaista. Suuresta koostaan huolimatta on täällä minusta ihan viihtyisää ja ihmiset ovat mukavia. On ihan mukavaa vaihtelua olla kaupungissa. Paitsi, että liikenneruuhkat ovat ihan karmeita.

Sitäpaitsi kaupungista löytyy kauppoja joka lähtöön. Yksi meidän suosikki on ehdottomasti Safka, sillä sieltä saa suomalaisia herkkuja. Kaksi kertaa olen sieltä käynyt ruisleipää ja hapankorppua ostamassa. Molemmilla kerroilla tarttui kyllä vähän myös salmiakkia mukaan.

Suuren kivikaupungin keskeltä löytyy onneksi myös viheralueita. Sky Tower hallitsee yleensä maisemaa joka suunnalta nousemalla reilusti pilvenpiirtäjiä korkeammalle. Tornilla on korkeutta 328 metriä, ollen eteläisen pallonpuoliskon korkein rakennus.

Vaikka olemmekin vilkkaassa satamassa, on täälläkin silti luonnossa ihmeteltävää. Yhtenä aamuna merileopardi viihdytti meitä leikkimällä löytämällään (tai irroittamallaan) laiturifendarilla. Välillä oli fendari ilmassa, toisessä hetkessä suussa ja välissä sen päällä oli vain kiva köllötellä. Pari päivää aikaisemmin näimme pienen pingviinin uivan laiturisillan ali.

Täällä joulu aloittaa kesälomakauden ja sen todellakin huomaa. Osa veneistä on jo tullut takaisin Uuden Vuoden vieton jälkeen, mutta paljon on vieläkin tilaa.

Ja tässä yksi syistä, miksi tulimme Aucklandiin. Halusimme ostaa täältä auton. Vajaan kahden viikon päästä nousemme Whangareissa telakalle ja muutamme pariksi kuukaudeksi pois veneestä. Kohtuuhintaista majoitusta ei löytynyt aivan telakan läheltä, joten käytännössä ainoaksi kulkuvaihtoehdoksi jää auto. Harkitsimme pitkään vuokra-auton ja auton omistamisen hyötyjä ja haittoja. Hinta kuitenkin lopulta ratkaisi, sillä vuokra-auto kahdeksi kuukaudeksi olisi maksanut saman verran, mitä tämän auton hinta oli. Ja nyt olemme jo täällä usemman viikon sitä hyödyntäneet. Suuressa kaupungissa on pitkät etäisyydet. Uuden vuoden aattona huristelimme auton jo Whangareihin (tarkemmin Marsden Coveen) meitä odottamaan.

Huomenna on tarkoitus irroittaa köydet Westhavenista ja siirtyä Marden Coveen valmistelemaan telakointia. Siitä telakalle on vielä 10 mailia, mutta se on sitten jo jokiajelua.

23.12.19

Opuasta Aucklandiin

Jonna 23.12.2019 9:03:44 EET
S 36° 50.330', E 174° 44.740'

Nyt on blogi taas korjattu ja kuvatkin saadaan mukaan. Myös Tongan tarinaan on lisätty puuttuvat kuvat.

Yksi Whangaruru Harbourin lukuisista ankkurilahdista. Tässä yövyimme ensimmäisen yön Opuasta lähdön jälkeen. Maissa emme käyneet, sillä jolla on tiukassa paketissa veneen sisällä. Ei kyllä oikesti ollut tarvettakaan maihin menoon. Illalla ankkuroimme ja aamulla auringon noustua jatkoimme matkaa kohti Whangareita.

Emme menneet veneellä varsinaiseen Whangareihin, vaan pysähdyimme Marsden Cove Marinassa joen suulla. Jos olisimme ajaneet tähän kuvassa näkyvään kaupungin satamaan, olisi meidän pitänyt ajaa vielä n. 12 mailia suuntaansa jokea pitkin. Kävimme kuitenkin vuokra-autolla tutustumassa Whangareihin. Tähän, suuntaansa autollakin puoli tuntia kestävään matkaan, oli parikin syytä. Ensinnäkin, olemme menossa telakalle Whangareihin tammikuussa ja halusimme käydä tutustumassa telakkaan. Toiseksi, halusimme totutella ajamaan autoa pikkukaupungissa. Emme ole kumpikaan ajaeet autoa sitten Curacaon, josta on jo yli kaksi vuotta aikaa. Sen lisäksi on vielä tämä vasemmanpuoleinen liikenne, joka myös vaatii vähän totuttelua. Kiersimme myös kaikki löytämämme venetarvikeliikkeet, on sitten vähän helpompaa ensi vuonna, kun hieman tietää mitä mistäkin lähtee etsimään.

Tällaiset kaverit tarjosivat meille aamushown Marsden Covesta lähtiessä. Delfiinejä oli todella paljon veneen ympärillä. Varsinaisia ilmahyppyjä eivät tehneet, mutta toki kävivät välillä pinnalla selkäevää näyttämässä.  Lähdimme jatkamaan matkaa Marsden Covesta heti auringon noustua, sillä parin mailin matka joessa oli kiva taittaa myötävirrassa. Sisään mennessä emme voineen niin valita kellonaikaa ja meillä sattui kohdalle parin solmun vastavirta. Onneksi sisään mennessäkin valaat kävivät esittelemässä itsensä. Ne olivat vähän delfiinejä suurempia, mutta silloin ei ehditty kuvamaan, kun jännitettiin virtaavan veden pyörteitä väylän reunassa.

Whangarein ja Aucklandin välillä ankkuroimme vielä yhdeksi yöksi, vain 15 mailin päässä Aucklandista. Iltakin tuli jo vastaan, mutta meillä oli myöskin vasta seuraavasta aamusta alkaen varattu paikka Westhaven Marinassa, joten oli syytäkin pysähtyä.

Vaihdoimme itsenäisyyspäivän kunniaksi aamulla perään normaalia suuremman Suomen lipun. Emme olleet ainoita suomalaisia näillä vesillä, kun ajoimme sisään Aucklandin satamaan. Täällä nimittäin oli menossa kolmen olympialuokan MM-kilpailut, joissa oli tietenkin myös suomalaisia purjehtijoita mukana. Muutaman suomalaisen saimme bongattua, kun veneitä hinattiin olemattomassa tuulessa kohti rata-aluetta.

Aucklandissa meillä oli jo heti seuraavana päivänä erityisen miellyttävää ohjelmaa, siinä syy, miksi vähän kiirehdimme tänne, Meidät oli kutsuttu 50-vuotispäiville, jotka olivat samalla myös itsenäisyyspäiväjuhlat ja pikkujoulut. Suomalaiseen tapaan kuuluen saunoimme ensin suomalaisessa saunassa ja sitten söimme hyvin maittavan suomalaistyylisen jouluaterian. Kiitos vielä kerran Juhalle ja Taijalle kutsusta!

Tässä vielä vähän kuvia, mitä jäi edellisestä blogista puuttumaan,

Kuvassa Opua lähestyy ylityksen jälkeen. Illat ovat täällä valoisia, mutta myös kylmiä. Ehkä tässä reilun kuukauden aikana lämpötilat ovat jo hieman nousseet, mutta kyllä me edelleenkin pitkiä vaatteita tarvitsemme. Paikalliset sen sijaan kulkevat shortseissa ja lyhyissä hihoissa. Elimistömme ovat ehtineet 4 vuodessa tottua tropiikin lämpöön ja kaikki alle 25 asteen tuntuu kylmältä. Alle 20 suorastaan jäätävältä!

Opuan biosecurity kuvaamassa Iiriksen pohjaa.

Sähkötarkastuksessa on meneillään laiturille kytkettävän johdon tarkastus.


29.11.19

Ensimmäinen viikko Uudessa-Seelannissa

Jonna 29.11.2019 9:00:45 EET
S 35° 22.040', E 174° 21.280'

Perille saapumisblogi on vähän viipynyt. Ajattelin ensin, että korjataan kuvaongelma ja kirjoitetaan sitten. Meillä on kuitenkin ollut niin kiireinen viikko, että moiseen ei ole Timolla ollut aikaa. Valitettavasti kuulumiset tulevat siis edelleen ilman maisemia. Syy kuvaongelmaan on että Googlen palvelu, jota käytämme on lakannut toimimasta ilman ennakkoilmoitusta.

Viikko sitten perjantaina saavuimme Opuaan reilun 8 päivän merimatkan jälkeen. Olemme pitkään olleet paikoissa, joihin ei pimeällä uskalla mennä sisään. Nyt meillä oli valaistut väylämerkit ja merikartat, joiden oikeasti uskomme pitävän paikkansa. Meidän tarvitsi vain vajaa tunti ajaa pimeässä. Tropiikin jälkeen illat ovat valoisia pitkälle iltaan. Aurinko laskee paljon kahdeksan jälkeen ja hämäräkin kestää lähes tunnin. Viimeisessä kapeikossa tutkakuva kuitenkin aiheutti vähän kummastusta. Rantaviiva ja tutkakaiut eivät oikein täsmänneet. Kaikuja oli molemmin puolin väylää valtavasti. Mikä ihme meidän tutkaa vaivaa? Ei mikään, päivänvalossa näimme ankkurissa ja poijuissa olevien veneiden täyttävän kaikki rannat.

Opuassa tullilaiturin virkaa hoitaa kelluva aallonmurtaja. Siihen kiinnityimme illalla varttia vaille kymmenen. Olimme aiemmin olleet yhteydessä rannikkoradioon ja he kertoivat viranomaisten saapuvan aamulla yhdeksältä. Onneksi olimme ajoissa valmiina, sillä biosecurity ja tulli saapuivatkin jo kahdeksalta. Täällä on hyvin tiukat määräykset veneen pohjan puhtauden suhteen. Meidän pohjamaalit ovat surkeassa kunnossa ja olimme jo valmiiksi sopineet paikallisen telakan kanssa, että nostavat meidät samantien ylös pohjan puhdistusta varten. Olimme kuitenkin Tongalta lähtiessä puhdistaneet pohjan melko hyvin venevauhtia silmällä pitäen. Iloinen yllätys oli, että biosecurity laski meidät tarkastuksesta läpi. Kolmemetrisen varren päässä olevalla kameralla mukava nainen tutki pohjaa. Puhdas se ei ollut, mutta mitään kiellettyjä eliöitäkään ei löytynyt. Kiva, säästettiin yhden ylösnoston verran vaivaa ja rahaa. Biosecurity on tarkka myös elintarvikkeiden suhteen. Olimme saapumista edellisenä päivänä syöneet meidän viimeiset hedelmät ja lihaa meidän jääkaapissa on muutenkin harvoin. Nämä ovat pahimmat uhat. Hunaja ja popcorn olivat kiellettyjen listalla, ne meiltä vietiin pois. Muuten veneessä on vieläkin valtavat ruokavarastot ja ne kaikki käytiin jossain määrin läpi, mutta kaiken muun saimme pitää.

Maahantulomuodollisuuksien jälkeen otimme yhteyttä marinaan. Yksi 16 metrinen paikka on vapaana. Okei, otamme sen. Hetken päästä kuitenkin sattuikin vapautumaan 14 metrinen paikka, jonka saimme 6 päiväksi. Hyvä, sillä pääsemme ainakin alkuun. Laituripaikan hinta ei määräydy veneen koon mukaan vaan laituripaikan koon mukaan. Veneen täytyy kuitenkin mahtua pilttuuseensa, senttiäkään ei saa tulla laiturin päälle eikä aisojen ulkopuolelle. Kuulostaa ehkä hieman nipottamiselta, mutta joskus vuolaastikin virtaavassa vedessä on kiva, kun veneiden perät eivät törrötä liian ulkona. Jos jotain menee pieleen, voi aisojen päihin nojata ihan rauhassa, ilman että osuu muihin veneisiin. Onneksi laituripaikat täällä ovatt halpoja, maksoimme ylisuuresta paikasta vähemmän kuudessa päivässä kuin olemme pahimmassa paikassa maksaneet vuorokaudesta. Ja jos tarkkoja olemme, emme olisi 12 metrin paikalla mahtuneetkaan tuuliperäsimen kanssa. Toki se on irroitettavissa ja se onkin nyt jo irroitettu ja säilötty veneen sisälle, mutta Timolta taisi mennä pari päivää sen irroittamiseen. Ruostumattomat pultit alumiiniosissa eivät aina ole paras yhdistelmä. Tai ei siinä varsinaisesti mitään vikaakaan ole, ne vain täytyy olla hyvin eristetty toisistaan. Nyt eivät olleet. Naapurit saivat valitettavasti kuunnella melkoista paukutusta, mutta minkä sille voi, joskus on pakko paukuttaa.

Maasähkön kytkeminenkään ei ollut ihan yksinkertaista. Toki töpselin voi laittaa seinään siinä missä muuallakin, mutta sähköjä ei laiteta päälle ennenkuin sähkötarkastus on tehty. Kaikkien veneiden (ja maissa asuntoautojen/vaunujen) maasähköjärjestelmät täytyy tarkistuttaa neljän vuoden välein. Eli kyseessä on veneen sisällä oleva 240V vaihtosähkömaailma. Meidän ihan kaikkien järjestelmien ei tarvitse olla Uuden-Seelannin standardien mukaisia, mutta tärkeimmät turvallisuusseikat pitää olla kunnossa. Mitattavia kohteita oli laiturille kytkettävä sähköjohto, sähkön johtavuus jokaiseen pistorasiaan (veneessä hapettuminen voi aiheuttaa liikaa vastusta) sekä vikavirtajärjestelmän herkkyys. Todisteeksi testien läpimenosta saimme tarran laiturille menevään johtoon ja toisen ikkunaan kiinnitettäväksi.

Pyykin pesemiseenkin kului yksi päivä. Meidät pitkät vaatteet ovat olleet käyttämättä varastoissa neljä vuotta. Vaikka olivat kaikki puhtaita, eivät ne silti aivan raikkaille tuoksuneet. Katsoin parhaakseni pestä kaiken. Sää täällä on ollut sellainen, että päivällä kun aurinko paistaa on lämmin ja lämpötila nousee reilusti yli 20 asteen. Öiksi se kuitenkin taas laskee 15 asteen tienoille. Tropiikin lämpöön tottuneina me todellakin tarvitsemme pitkiä vaatteita (myös päivällä).

Mietimme ensin, että yritämme saada toisen paikan, kun aika loppuu, mutta lopulta oli jo ihan sopiva aika jatkaa matkaa. Opuasta jäi kiva mieli, se oli hyvin mukava paikka, mutta saimme siellä tehtyä sen mitä nyt pitikin. Tänä aamuna oli aika irroittaa köydet ja lähteä kohti Aucklandia. Matka ei ole kovin pitkä, mutta täällä voi vaihteeksi harrastaa mukavaa rannikkopurjehdusta, joten emme kiirehdi. Tänään matkaa taittui 33 mailia ja ankkuroimme todella upeaan Whangaruru Harbouriin. Varsinaista satamaa emme ole nähneet ellei jostain perältä sellainenkin löydy. Ankkuripaikkamme on upeiden maisemien ympäröimä suojainen lahti. Itseasiassa koko matkan maisemat olivat aivan uskomattoman upeat. Aamulla jatkamme taas matkaa. Ainakin muutaman kerran vielä pysähdymme ennen Aucklandia.

21.11.19

Viikko merellä

Jonna&Timo Nov 21, 2019 12:17:00 AM GMT
S 33° 38.210', E 176° 12.370'

Tasan viikko sitten nostimme ankkurin Tongalta. Hyvää ja vauhdikasta sivuvastaista riitti lähes neljäksi päiväksi. Se oli purjehdusta parhaimmillaan.

Lähes kaikki kiva kuitenkin loppuu aikanaan ja niin loppui meiltäkin tuuli. Melkein kolme vuorokautta ajoimme koneella. Oli varmasti meidän moottorin pisin yhtäjaksoinen käyttö. Ensin ajoimme suoraan kohti Opuaa, mutta säätietojen tarkentuessa suuntasimme hieman viivaa idemmäksi, toiveena saada uudet tuulet paremmasta kulmasta.

Tänä aamuna toiveet toteutui Timon vahtivuorossa. Pimeyden vielä vallitessa uudet tuulet saavuttivat meidät kerralla, puhaltaen n. 10 m/s suoraan keulasta sateen ja salamoiden saattelemana. Meillä oli isopurje laskettuna kakkosreiviin tukipurjeena, nyt tuulen ja sateen riepotellessa Timo nosti sen kokonaan ylös. Samalla otettiin suunta niin suoraan Opuaan kuin mahdollista. Ihan suoraan emme pääse, pari kymmentä astetta jää vielä vajaaksi. Tuuliennusteissa on kuitenkin toiveita tuulen kääntymisestä hieman suotuisammaksi.

Vuorokauden verran on meille nyt tarjolla tätä vastaiseen ryskimistä. Meidän pitäisi kuitenkin yhtä halssia päästä lähelle Opuaa. Luoviminen näillä vesillä ei meille ole kovin helppoa. Nousukulma on onneton. Ensinnäkin valtameren aallot hidastavat ja aiheuttavat sortoa. Sen lisäksi meidän purjeet ovat jo parhaat päivänsä nähneet, varsinkin genoa on aivan kamalan muodottomaksi venynyt. Sen uusi nimi on lusikka, se kuvaa sen muotoa. Niin ja sitten se paino, tonni-pari tavaroita veneessä ei myöskään auta keulaa nousemaan aaltojen harjoille. Matka kuitenkin tässäkin taittuu, joten ei pidä liikaa voivotella.

Jos tuuliennusteisiin on uskomista, niin lopussa tuuli vielä loppuu ja kone pääsee taas töihin.

Muuta liikennettä täällä on ollut hyvin vähän. Yhtään kalapaattia tai venettä emme ole nähneet. Tänään näimme matkan ensimäisen laivan. Harvoin on merellä näin hiljaista ollut.

Matkaa Opuaan jäljellä 147 mailia.

17.11.19

Mitä iistimpää sitä siistimpää

Jonna&Timo Nov 17, 2019 4:00:00 AM GMT
S 26° 39.750', E 180° 0.000'

Jos laulun sanoihin on uskominen, pitäisi meidän olosuhteiden olla nyt maksimaalisen mukavat. No en valita, mutta jotain paranneltavaakin olisi. Olen kai taas käsittänyt jotain väärin.

Olemme nyt joka tapauksessa niin idässä kuin mahdollista ja käyneet läntisen pallonpuoliskon maili maililta läpi.

Aikavyöhyke ei muutu, mutta kellojen siirtelyt ovat ihmisten keksintöä. Niinkuin tietenkin nämä koordinaatistotkin.

Matkaa Opuaan 604 mailia.

16.11.19

Taakse jäi tropiikki

Jonna&Timo Nov 16, 2019 1:52:00 AM GMT
S 24° 28.950', W 178° 25.700'

Torstaina nostimme ankkurin heti puolen päivän jälkeen. Pari ensimmäistä tuntia vierähti vielä riuttojen sisällä kevyessä myötäisessä tuulessa. Kun pääsimme riuttojen ulkopuolelle, pääsi Iiris täysin purjein hyvään vauhtiin kohti Minerva Reefiä.

Mirerva Reef on pyöreä koralliriutta. Ylävedellä maata ei näy lainkaan ja alavedelläkin riutta tulee vain paikoitellen näkyviin. Sisään johtaa vain yksi aukko ja siellä keskellä valtamerta voi ankkuroida riutan suojaten aalloilta. Se on varmasti hieno kokemus olla ankkuroituneena keskellä valtamerta, mutta jotenkin meitä sinne meno ei kuitenkaan kovin paljon houkutellut. Mieli teki jo Uuteen-Seelantiin.

Säätietoja saa nykyään vaikka kahdeksi viikoksi eteenpäin, mutta luotettavia ne ovat korkeintaan viikoksi, jos siksikään. Tämän vuoksi lopullinen päätös Minervalle pysähtymisestä tehtiin vasta merellä. Eilisen sääennusteen perusteella teimme päätöksen suunnata suoraan kohti Uutta-Seelantia. Tänään olisimme vielä voineet muuttaa mielemme, mutta ennusteet ovat ennallaan.

Olemme nyt tulleet kaksi vuorokautta mukavassa sivuvastaisessa tuulessa. Päivisin paistaa aurinko ja öisin kuu. Viime yönä ylitimme Kauriin kääntöpiirin ja poistuimme tropiikista lähes neljän vuoden jälkeen. Lämpötila on jo hieman laskenut, mutta ei vielä kovin paljon. Teemme lokikirjamerkinnät aina puoleltaöin ja puoleltapäivin, viime yönä oli vielä 23 astetta lämmintä.

Usein otamme merellä aika rauhallisesti, emmekä kerää nopeusennätyksiä. Tällä kertaa ajamme täysillä, sillä jo viikon päässä vaanii vastatuulet Uuden-Seelannin rannikolla. Edellisen 12 tunnin aikana etenimme 78 mailia. Tätä riemua meillä tuskin kuitenkaan paria päivää kauempaa riittää, sillä sitten on luvassa kevyiden ja suunnaltaan vaihtelevien tuulien alue. Jos ei tuule tarpeeksi, niin ajetaan koneella tyynen alueen läpi. Toivottavasti ei kovin montaa päivää tarvitse ajaa.

Pitkät vaatteet, hatut ja hanskat kaivettiin vuosien jälkeen esiin jo Tongalla. Samoin yhteen pussilakanaan laitettiin täkki valmiiksi, täkkiä saatamme tarvita jo ensi yönä. Lähtiessä katsoin Opuan säätiedoitusta ja yölämpötilat olivat vain hieman yli 10 astetta, joten jossain vaiheessa täytyy ilman ruveta viilenemään vauhdilla. Päivälämpötilat pitäisi perilläkin olla yli 20 astetta.

Matkaa jäljellä Opuaan 759 mailia.