5 vuotta maailman merillä

Jonna 5.8.2018 6:04:38 EEST

N 8° 28.990', W 79° 56.652'

Tänään tuli kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun irroitimme köydet Hoskin laiturista Helsingin Lauttasaaressa. Jotenkin tuntuu, että eihän siitä niin kauaa ole, mutta kyllähän viisi vuotta kai on aika pitkä aika. Parhaiten sen ehkä näkee Facebookissa kavereiden perhepotrereista. Yhtäkkiä pienet lapset ovatkin jo teini-ikäisiä.

Meidän elämä ei tässä paljon ole muuttunut. Toki olemme siirtyneet mantereelta toiselle ja samoin valtamereltä toiselle, mutta matkapurjehtijan arki pysyy aina samana. Venetöitä riittää. Joskus kuulee matkapurjehduksen olevan veneen korjaamista eksoottisissa kohteissa. No, sitäkin tämä elämä toki on, mutta kylllä tähän mahtuu paljon muutakin. Jotenkin nämä remontit kuitenkin aina päätyvät blogeihin. Se taitaa johtua siitä yksinkertaisesta syystä, että harva meistä tavallista arkista aamupalaa syödessään ottaa valokuvia ja keksii niistä kirjoitettavaa. Sitten kun seuraavaksi pääsemme taas liikkelle, tulee toivottavasti kirjoitettua enemmän purjehduksesta ja uusista purjehduskohteista.

Viime blogissamme odottelimme pakettia. Sitä odotellessa rupesimme asentamaan edellisessä paketissa olleita varusteita. Olimme suunnitelleet tekevämme tämän joskus paljon myöhemmin valtameren tuolla puolen, mutta nyt siihen oli aikaa, kun olimme jumissa täällä Panamassa. Meillä ei ole ollut mitään ongelmia polttoaineen suhteen, mutta päätimme kuitenkin vaihtaa kokonaan uuteen vedenerottimeen ja esisuodattimeen. Suurin syy tähän oli se, että Vetuksen vanhassa systeemissä vedenerotin oli läpinäkymätöntä peltiä. Jos siis halusi tarkistaa mahdollisen veden olemassa olon, piti avata ruuvi ja valuttaa dieseliä (ja mahdollista vettä) johonkin purkkiin, jotta näki tilanteen. Nyt uudessa vedenerottimessa on läpinäkyvä kulho, joten sitä on helppo vilkuilla vaikka joka päivä.

Niin ja tuo kuva. Uusi suodatin oli helppo kiinnittää samaan metallipalkkiin kuin vanhakin. Ensiksi piti vain kiivetä sohvan ja turkin alle, jotta sai porattu uudet reiät kiinnitystä varten.

Välillä hommat on vähän siistimpiä. Timolle ostettiin muutama kuukausi sitten uusi tietokone Panama Citystä. Sopivan tietokoneen löytäminen ei ollut kovin helppoa ja piti tyytyä parhaaseen niistä vaihtoehtoista mitä oli saatavilla. Siinä meidän edellisessä isossa paketissa oli myös uusi SSD-levy korvaamaan tavallinen kovalevy tässä koneessa. Helppo homma. Tätähän minä tein työkseni vielä 5 vuotta sitten Helsingissä. No, maailma muuttuu ja laitteet sen mukana. Ennen kaikissa koneissa oli luukku, jonka alta kovalevy löytyi. Muutama ruuvi auki, uusi levy tilalle ja ruuvit kiinni. Niinhän minä luulin., toisin oli. Parikymmentä ruuvia, kaikki tietenkin eri mittaisia, piti irroittaa ennen kuin pääsi levyyn käsiksi. Vähän meinasi jo usko loppua, kun kyseessä oli kuitenkin hyvin uusi ja kallis kone. Timo kuitenkin kannusti vieressä ja niin saatiin kone auki. Eihän se nyt sitten niin vaikeaa ollutkaan. Nyt on kiva, kun kone käynnistyy nopeasti niinkuin edellinenkin kone teki.

Yksi huoltokohde oli vessa. Suolavedella huuhdeltavan vessan letkuihin kertyy kalkkia. Jos haluaa, että homma toimii, on hyvä putsata septitankkiin menevä letku kerran vuodessa. No, sitä irroitettaessa irtosi jotain muutakin. Mereen johtavan putken yksi liitososa katkesi. Se ei ollut vuotanut aiemmin eli mitään varoitusta emme saaneet. Onneksi tankki oli tässä vaiheessa käytännössä tyhjä, muuten haistelisimme tuotoksiamme varmasti vieläkin.

Tällainen osa siis katkesi. Jossain voisi olla helppo mennä kauppaan ja ostaa uusi, mutta ei täällä. Käytännössä Panamassa kaikki on amerikkalaista. Niin myös putkikierteet. Nämä putkihommat on siitä mielenkiintoisia, että eurooppalaiset osatkaan eivät ole metrisiä vaan ne perustuvat brittiläiseen stardarniin ja ovat tuumamittaisia. Mitat siis kuulostavat samalta kuin amerikkalaiset, mutta kierteet ovat erilaiset.

Timo jäi veneelle tekemään muita töitä ja minä lähdin uuden ystäväni Taran kanssa Panama Cityyn etsimään uutta osaa. Karibian saarilta tällaisen vielä olisi löytänyt suht helposti. Siellä oli venetarvikeliikkeissa hyvin sekä eurooppalaista että amerikkalaista tavaraa. Täällä on jo toisin. Suhasimme puoli päivää pitkin poikin Cityä. Aluksi metrolla ja sen jälkeen taksilla. Minulle oli valmiiksi annettu vinkkejä, mistä tällainen osa voisi löytyä. Aina kun menimme uuteen paikkaan, sieltä neuvottiin edelliseen. Kun sanoimme tulleemme juuri sieltä, saimme onneksi aina jonkin uuden vaihtoehdon. 

Lopulta osa löytyi tästä pikkuriikkisestä kellarissa sijaitsevasta firmasta. Ihan osa ei ollut sitä, mitä hain, mutta se kelpasi. Me etsimme putkiosaa ja tuolta löytyi hydraulijärjestelmän osa. Kierteet olivat oikeat, erona oli viisinkertainen hinta ja sisähalkaisija. Parikymppiä sinne tai tänne ei meidän elämää onneksi hetkauta ja lopulta huomasimme, että meidän palloventtiiilimme sisämitta on ihan sama, joten tuon pitäisi toimia oikein hyvin.

Tuolla aiemmin oli kuva katkenneesta putkesta. Osa, joka katkesi, on juuri ja juuri vesirajan yläpuolella. Hana on aina kiinni, paitsi tankkia tyhjennettäessa, joten varsinaista vuotoriskiä tässä ei ollut. Nyt kuitenkin kun Timo rupesi irroittamaan katkennetta osaa "seinästä" halusimme varmistaa, että koko läpivienti oli vesirajan yläpuolella. Jos yksi osa hajosi, voi joku muukin olla syöpynyt. Sisällä tehtiin meilkoinen tavaran siirto, jotta kaikki mahdollinen saatiin samalle laidalle. Ulkona täytimme vesikannut laidalle ja vielä pisteenä i:n päälle veimme ankkurin spinnupuomilla kauas sivulle. Tavallaan oli yllättävää kuitenka paljon tavaroiden siirto kallisti venettä, toisaalta ei. Tämän takiahan meillä Valpurissakin kisoissa siirrettiin miehistöä. 

Nyt jäljelle jääneitä osia on sen verran kovin vasaralla paukutettu, että ihan hapertuneita eivät voi olla. Olemme jo aiemmin päättäneet vaihtaa kaikki nämä putkiosat metallista komposiittiin. Tämä on tarkoitus toteuttaa Uudessa-Seelannissa,kunhan ensin sinne pääsemme. Meidän eurooppalaisten ongelma on se, että käytännössä kaikki putkiosat ovat messinkiä, joka on herkkä korroosiolle. Amerikkalaisten käyttämä pronssi on paljon parempaa. Euroopastakin on mahdollista saa pronssiosia, mutta käytännössä mikään venetarvikeliike ei niitä myy. Ennen taisi asiat olla tämänkin suhteen paremmin, vanhoissa veneissä niitä pronssiosiakin on...

Jossain tässä välissä meidän kadonnut pakettikin saapui. Kovia oli laatikko matkalla kokenut, mutta nuo ihan päälimmäiset teippaukset on marinan tullin tekemiä, jotta saimme laatikon veneeseen. Meidän on mahdollista tilata veneen varaosia tänne maksamatta paikallisia tullimaksuja. Marinan tullihenkilöt kuitenkin ensin avaavat paketin ja varmistavat, että kyseessä todellakin on venetarvikkeita. Tällä kertaa ei tarvinnut jännittää, nyt sisältö oli selkeästi varaosia. Viimeksi vähän jännitti, kun paketissa oli polttoainesuodattimien yms. lisäksi kuitenkin esim. tietokonetarvikkeita.

Lopulta tuo paketin harharetkikään ei enää niin paljon harmita, sillä TNT hyvitti koko kuljetuslaskun, kun paketti katosi. Parin viikon odotuksella säästimme yli 400 euroa. 

Vihdoin pääsimme akselihommiin. Sen vuoksi piti myös sukeltaa. Potkuriakselia piti saada vähän ulommas ja sen lisäksi piti varmistaa, että se ei pääse putoamaan meren syvyyksiin. Kyllähän se akseli tuolta veneen alta löytyisi, mutta saattaisi myös vene painua äkkiä syvyyksiin, jos akselin reikä olisi tyhjä. 

Hieman haastava homma välillä oli. Meillä oli sovittu tietyt koputukset viesteiksi toisillemme. Timo kuitenkin joutui välillä paukuttamaan vanhaa laakeria akselista irti, joten aina välillä piti tulla perähyllylle kysymään, että olikohan tuo paukutus vai koputus. Aika äkkiä kuitenkin opin kuulemaan paukutuksen ja koputuksen eron...

Vähän ristiin tehtiin näitä töitä. Tässä uusi laakeri ja nivel on jo paikoillaan ja kyseessä on uuden polttoainesuodattimen asennus. Suodatin tuli esiasennettuna 2 mikronin suodattimella, joka on meille liian hieno. Meidän piti siis ensitöiksemme vaihtaa suodatin. Ennen paikoilleen ruuvaamista se ei onnistunut. Ei onnistunut heti sittenkään. Tarvittiin narua ja talja ja Timon voimat. Lopulta lähti. Tehtaalla asennettusta suodattimesta puuttui kokonaan kumitiiviste. Joku robotti oli kai vääntänyt tuon kiinni metalli metallia vasten. Aivan uskomatonta. Tämä siis laatua made in USA. Kiinalaisista olisi tämän paremmin uskonut.

Tämä kuva voisi jo näyttää siltä ,että olemme vihdoin lähdössä. Valitettavasti näin ei ole. Nämä hedelmät ei ole suunniteltukaan kestävän valtameren ylitystä. Viikossa kaikki on varmasti jo syöty. Lähikylässä on joka toinen lauantai kylän aukiolla tori. Sieltä löytyy parhaat ja halvimmat hedelmät. Kun meidän lähdön aika joskus koittaa, täytyy se varmasti yrittää ajoittaa torin aikoihin.

Niin ja siitä lähdöstä. Saimme moottorimme vihdoin käyntiin tällä viikolla ja laakerit/nivelet koekäytettyä. Niinhän siinä vähän kävi, kuten pelkäsimmekin, että vaihdelaatikko kolisi järjettömästi ja köne hyppi pukillaan. Vaihdelaatikkokin on siis vaurioitunut. Uusi on jo tilattu Suomen kautta Italiasta. Toivottasti TNT ei tällä kertaa hukkaa pakettia.

Voi olla ,että lukijoistamme tämä kuulostaa siltä, että meillä olisi uskomattoman huono tuuri. Niin meillä onkin. Mutta valitettavati tämä koskee vähän kaikki täällä. Tänään yksi ystäväpariskuntamme palasi lähisaaristosta tänne takaisin. Heidän piti olla maksimissaan pari viikkoa siellä. Ensimmäisenä yönä heillä oli kuitenkin alkanut tulvia vettä sisään potkuriakselin tiivisteestä. Oli todella hyvä tuuri, että eivät uponneet. Seuraavaksi heiltä hajosi perämoottori, joten varaosia odotellessa eivät päässeet edes maihin. Taksiveneellä pääsivät, mutta se oli kallista. Sitten oli vedentekolaite hajonnut. No ei hätää, täällähän on sadekausi. Mutta ei, seuraavaan viiteen päivään ei satanut. 

Tällaista siis tämä matkapurjehtijan arki. Päivääkään en silti näistä vuosista vaihtasi pois. Tai no, ehkä jonkun pahimman...

Osia odotellessa

Jonna 15.7.2018 4:43:34 EEST

N 8° 28.990', W 79° 56.652'

Viime viikon keskiviikko piti olla meille hieno päivä. Meidän laakerien ja akseleiden piti saapua. No, ei vielä saapunut, mutta samainen keskiviikko sattui myös olemaan 4. heinäkuuta eli USA:n itsenäisyyspäivä. Yli puolet tämän sataman purjehtijoista on amerikkalaisia. Niinpä keskiviikon nyyttärit olivat myös itsenäisyyspäiväjuhlat.

Grillaus on olennainen osa juhlintaa. Koska marinan iso grilli ei ollut saatavilla, kärräsivät Mike ja Tara oman grillinsä juhlapaikalle. Vähän peräkaidegrilli tietysti oli pieni, kun hodareita ja muita herkkuja oli tarjolla koko porukalle. Nyt myös selvisi, mitä amerikkalaisten "well done" tarkoittaa. Meille olisi kelvannut vähän vaatimattomamminkin paistettu. Koska nyyttäreistä oli kyse, oli paljon kaikkea muutakin tarjolla. Jotenkin tämä vain oli kuvauksellisin.

Viime blogissa kerroin, että TImo rakentelee uusia systeemejä. Tällä kertaa oli vuorossa vanhojen purkamista. CTEC:in laturit/säätimet poistimme käytöstä jo pari vuotta sitten Grenadalla. Ne olivat vain odottaneet tätä päivää. Nyt Timo on ottanut niistä talteen sen mitä otettavissa on. Ainakin kotelot ja jäähdytysrimat pääsevät uusiokäyttöön.

Vesitankitkin ovat aiheuttaneet päänvaivaa. Tai lähinnä niiden mittarit. Kun nelisen vuotta sitten otimme rosteriset tankkimme pois paikoiltaan, oli molempien vesitankkien anturit hapettuneet niin pahasti, että kun niitä vähän käänsi, niin kierteet murenivat. No, me sitten tilasimme paikallisen liikkeet kautta uudet, mutta muoviset. Vanhat olivat alumiinia ja rosteritankin kanssa se ei ole paras mahdollinen yhdistelmä. Niinhän siinä sitten kävi, että antureiden kierre oli edelleenkin alumiinia. Nyt täällä marinassa, kun otimme hyvällä paineella vettä, huomasimme, että sitä vuotaa jostain pilssiin. Syyllisiksi paljastuivat anturit. Reilut kolme vuotta olivat olleet paikoillaan ja alumiini oli pahasti syöpynyt ja paisunut.

Nyt oli aika etsiä uudet anturit, jotka olisivat muovia tai rosteria. Meidän kierteisiin sopivia löytyisi helposti Euroopasta, mutta ei Ameriikasta. Syy miksi halusimme löytää ne Ameriikasta oli yksinkertaisesti hinta. Kun nyt jouduimme jäädä tänne odotteleeman voimansiirto-osia, niin samalla sitten hoidettiin muitakin asioita, osittain pakosta ja osittain vain siksi, että siihen oli mahdolisuus.

Kun jouduimme lupulta jäämään tänne marinaan pidemmäksi aikaa kuin olimme suunnitelleet, oli aika kytkeä vene maasähköön. Ihan helppoa sekään ei ollut, koska sopivan töpselin löytäminen kesti pari viikkoa. Kun vihdoin sen saimme, huomasimme, että maasähkölaturi kuumenee aivan liikaa. Oli aika hankkia uusi.

No, piti hankkia uusi maasähkölaturi ja tankkimittarit. Ihan kaikki muut meidän tilaamat tavarat eivät edes mahtuneet kuvaan. Olemme jo aiemminkin käyttäneet Floridassa toimivia yrityksiä. Viimeisin, mitä olemme nyt pari kertaa käyttäneet on MyUS. Meillä on siellä oma postiosoite, johon voimme tilata tavaraa. Sitten kun kaikki meidän tavaramme ovat saapuneet sinne, he pakkaavat ne yhteen laatikkoon ja lähettävät ne DHL:n tai Fedexin kautta meille, sinne missä ikinä silloin olemmekaan. Kätevää, mutta tämän vuoksi kaikki ostokset kannattaa tehdä Jenkeistä, koska silloin yleensä saa ilmaisen tai hyvin edullisen kuljetuksen tuohon meidän Floridan osoitteeseen. Sieltä eteenpäin rahti ei ole kovin halpaa, mutta se auttaa paljon, että he laittavat se yhteen pakettiin, sen sijaan, että jokainen tulisi tänne meille yksittäin.

Takaisin tankkimittareihin. Jenkeistä oli vaikea löytää anturia sopivilla kierteillä. Lopulta ne kuitenkin löytyivät. Kierre oli kyllä ihan oikea, mutta ne eivät kuitenkaan olleet ihan yhteensopivat meidän tankkiin pultattuihin muovikierteisiin. Nyt jouduttiin vähän soveltamaan. Ei muuta kuin sika peliin, tarkemmin sanottuna kylläkin 3M:n 5200. Pienempi tankki on jo koeponnistettu ja tankkimittari pitää sen paineen, mitä laiturin letkusta tulee. Veneen kallistuessa tai vettä vesikoneella tehdessä, paine ei varmasti koskaan ole suurempi. Eilen liimasimme toisen mittarin paikoilleen. Vahvasti uskomme, että sekin huomenna pitää vettä. Taas on ehkä yksi murhe vähemmän. Paitsi tietysti pitää vielä vaihtaa se itse mittariosa eli se missä se viisari heiluu. Eurooppalaiset ja Amerikkalaiset mittarit toimivat sekä eri vastuksella että eri logiikalla.

Ja sitten siihen tärkeimpään pakettiin, mitä odotamme. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin TNT/Fedex hukkasi meidän paketin. Paketti löytyi viikko sitten perjantaina Kaliforniasta, mistä onneksi se ystävällinen henkilö, joka paketin oli vastaanottanut, lähetti meille sähköpostia. Fedex osti TNT:n pari vuotta sitten ja ainakaan meidän kohdalla paketti ei Belgiassa kovin sujuvasti siirtynyt järjestelmästä toiseen. Tällä viikolla oli sitten löytynyt se Kaliforniaan tarkoitettu paketti Panamasta, joka oli lähtenyt Tanskasta. Uskomattominta tässä on se, että Fedex toimittaa paketteja parissa päivässä toiselle puolelle maailmaa, mutta korjatakseen virheensä, se ei vieläkään ole noutanut meidän pakettia Kaliforniasta, jotta se voisi reitittää sen uudestaan meille tänne Panamaan.

Vaikka olimmekin jo kerran valmiit Tyynenmeren ylitykseen, niin puuhat ei veneestä koskaan lopu. Kaikkea hommaa riittäisi enemmän kuin jaksaa tehdä. Se jaksaminen täällä onkin vähän vähissä. 30 asteen lämpö ei vielä niin kovati haittaisi, mutta sen lisäksi ilma on todella kostea. Toisaalta kosteus ei ole mikään yllätys, onhan täällä sadekausi parhaimmillaan. Sopivassa suhteessa teemme työlistalta töitä pois ja sitten vain laiskottelemme esim. kirjaa lukemalla.

Nivelen odottelua

Jonna 1.7.2018 5:00:41 EEST

N 8° 28.990', W 79° 56.652'

Hieman on taas tarinat odottaneet kirjoittajaa. Uuden nivelen (vakionopeusakselin) hankinta ei ollutkaan niin yksinkertaista kuin olisi voinut luulla. Tai tavallaan se olisi voinut olla, mutta halusimme samalla uusia vähän muitakin siihen liittyviä osia. Tästä aiheesta ehkä joskus myöhemmin lisää. Tilanne tällä hetkellä on se, että osat ovat matkalle meille ja paketin seurannan mukaan olleet tänään Belgiassa.

Odottelu on tietenkin tylsää, varsinkin kun oikeasti haluaisimme olla jossain ihan muualla, mutta toisaalta ei olo täälläkään niin kovin kurjaa ole.

Keskiviikkoisin on satamassa nyyttikestit.

Tässä odotellessa on ollut aikaa askarrella kaikenlaista. Matkaveneen työlistaa on käytännössä mahdoton koskaan saada tyhjäksi. Aina on niitä hommia, jotka tehdään sitten joskus. Nyt oli aika kehittää vedenkeräysjärjestelmä. Meidän biminiä, eli avotilan aurinkokatosta, nostaa kaarelle naru keskeltä kangasta, johon teimme reiän ja laitoimme siihen läpiviennin. Nyt jos haluamme kerätä vettä, löysääme ylhäällä pitävän narun ja kiristämme vastaavasti alaspäin vetävän narun. Näin biminiin syntyy kuoppa letkun kohdalle ja vesi virtaa ämpäriin tai kanisteriin. Kokeilimme järjestelmää yhden sadekuudon ajan ja se toimii loistavasti. Iso pesusoikko täyttyi aivan hetkessä.

Meillä on myös vedentekolaite, mutta  se ei tarkoita sitä, etteikö sadevettä silti kannattaisi kerätä pesuvedeksi. Vesikone tekee vettä hitaasti ja tarvitsee sähköä sekä aina silloin tällöin uudet suodattimet. Pyykki- ja suihkuvedeksi sadevesi kelpaa oikein hyvin. Kelpaisi se juotavaksikin, mutta sitten pitäisi olla keräin joka olisi varmasti aina puhdas. Koskaanhan ei voi tietää, jos vaikka lintu on jättänyt terveisensä biminin päälle.

Sataman aallonmurtajan toisella puolella on paljon kalaveneitä ja rannassa kalastajakylä. Jos aallokko on suurta, on kaikki veneet vedetty rannalle. Jos on rauhallisempaa, on niitä ankkurissa kymmeniä. Joka päivä ne käyvät kuitenkin kalassa. Eräänä päivänä olimme rannalla katsomassa, kuinka isot ja painavat avoveneet saadaan ylös ja alas. Verkkolippujen kohot ovat monikäyttöisiä. Ensin niitä käytetään rullina veneen alla vesille laskussa ja sitten ne heitetään lopuksi veneen kyytiin. Sama tietenkin toisessa järjestyksessä toiseen suuntaan. Mutta kyllä siinä aika monen kalapaatin miehistöt tarvitaan tekemään yhteistyötä, sillä yhden veneen miehistöllä ei venettä saa edes alamäkeä veteen.

Kalastajat palaamassa kotiin. Emme ihan tarkkaan tiedä mitä ja millä menetelmillä nämä täällä kalastavat, mutta tuntuvat liikkuvan ihan kaikkina vuorokauden aikoina.

Ja kohta mekin kalastamme! Ainakin meillä on nyt enemmän tarvikkeita kuin ennen.

Kirjoitimme joskus vuosia sitten Kanarian Saarilla neljästä ruotsalaisesta nuoresta miehestä, jotka lähtivät Atlantin yli Albin Vegalla nimeltä "Rose". Heidän blogi loppui Trinidadille. Myöhemmin näin saman veneen Grenadalla, mutta sillä oli jo uudet ruotsalaiset omistajat. Nyt eräänä päivänä meidän viereen ilmestyi ruosalainen vene ja kuinka ollakaan, miehistö oli osittain sama kuin Rosessa. Heitä oli vähän jäänyt kaivelemaan, että Atlantin lisäksi pitäisi vielä Tyynimerikin ylittää. Olivat ostaneet nykyisen veneen Trinidadilta toisilta ruotsalaisilta. Ilmeisesti ruotsalaiset eivät voi myydä veneitä kuin toisilleen...

Tällä kertaa vene, Ronja nimeltään, ei ollut ihan niin hyvässä kunnossa kuin voisi toivoa. Heillä oli ollut jo monen monta ongelmaa ennen Panamaa. Tyynenmeren ylitykseen kuitenkin lähtivät. Kaksi päivää olivat olleet matkalla, kun ohjausvaijeri petti. Se oli siinä. Takaisin palaamisen jälkeen sen olisi voinut korjata, mutta pojille riitti. Ei tällä veneellä.

Ronjan epäonni oli meidän onni, meidän ja naapurimme Barryn. Heillä oli veneessä kolmen hengen eväät Galapagosille saakka. Kolme urheilullista miestä syö paljon. Koska heidän matka päättyi tähän, he halusivat antaa meille kaikki heidän ruokansa. Samalla kun toiset kärräsivät kottikärryillä säilykepurkkeja meidän aisalle, toiset kantoivat kuivamuonaa jätesäkeillä. Nämä sitten jaettiin Barry kanssa noin puoliksi vähän sen mukaan mistä kukin tykkäsi enemmän tai vähemmän.

Pariksi viikoksi Ronjan miehistö lähti Panama Cityyn nauttimaan hotellielämästä, katsomaan jalkapallon MM-kisoja ja yrittämään myydä venettä. 

Yhtenä päivänä Ronjan väki ilmestyi takaisin veneelle. Tiesimme, että heillä oli vielä henkilökohtaisia tavaroita veneessä, joita he jossain vaiheessa tulisivat noutamaan. Naapurimme Barry oli jo heidän Cityyn lähtiessä kertonut olevansa kiinnostunut heidän perämoottoristaan. No, nyt oli kaikki kaupan, koska veneelle ei ollut löytynyt ostajaa.  Puheiden perusteillä he olivat yrittäneet myydä venettä vain ruotsalaisille ja norjalaisille. Ottajan he olivat kuitenkin veneelle löytäneet, meidänkin käyttämän Panaman kanavan agentin Erickin. 

Nyt he alkoivat tyhjentämään venettä todenteolla. Me ostimme yhdeltä miehistön jäseneltä järeän ammattilaatua olevan akkuporakoneen, olisi muuten vienyt repussaan takaisin Ruotsiin. Lisäksi ostimme hieman kalastustarvikkeista. Kuva olikin jo tuolla ylempänä.

Barrylle sen sijaan kelpasi perämoottorin lisäksi myös tuuligeneraattori. Robert kävi sen irroittamassa jo illan pimettyä ja vesisateen alettua. Ihanan huolellisia ihmisiä nämä ruotsalaiset, sillä olivat hyvin huolissaan reijästä, joka johtojen irroittamisen jälkeen jäi tyhjäksi. Siitähän sataisi sisään. Harva viitsisi enää murehtia, kun antaa veneen ilmaiseksi pois. Jotain muutakin pikkukamaa meille heiltä tuli, mutta Barry maksoi sen verran hyvin heille perämoottorista ja tuuligeneraattorista, että antoivat sitten hänelle vielä vähän enemmän tavaraa kaupan päälle.

Tässä osia odotellessa Timolla on ollut aikaa myös elektroniikkaharrastukselle. Tämä härveli huolehtii jatkossa siitä, että halutessamme ankkurivalo tai kulkuvalot menevät päälle ja pois auringon laskiessa ja noustessa. Toki niitä voi edelleenkin myös manuaalisesti laittaa päälle, jos vaikka auringon paistaessa sumu yllättäisi.

Monia muitakin asennuksia ja parannuksia on tässä tehty. Joskus työpiste ei ole ihan se ergonomisin.

Arvion mukaan odottamiemme osien pitäisi olla täällä ensi keskiviikkona. Nähtäväksi kuitenkin jää, saadaanko osat tullista läpi saman viikon aikana. Aina kaikki ei toimi ihan niin sukkelasti.

Voimansiirto-ongelmia

timo 18.5.2018 4:39:06 EEST

N 8° 28.990', W 79° 56.652'

Olin jo onnistunut unohtamaan suomalaisen tunarin/huijarin, joka Martiniquen Le Marinissa huijaa läpikulkevia suomalaisveneilijöitä. Easy Sailing Services on meidän purjehduksesta tehnyt tosi vaikeaa ja kallista.

Tänään latasimme taas moottorilla akkuja. Laiturilla on sähköt, mutta mistään ei löydy sopivaa töpseliä tolppaan. Ei edes rahalla. Kun kone käynnistetään latausta varten, pyöritän aina hetken myös akselia. Tämä siksi,että joskus koneen käyttöväli voi olla viikkoja tai jopa kuukausia. Tämä rutiini huolehtii siitä, että akselia joskus pyöräytetään. Sama rutiini on käytössä myös vedenteossa, aina kun vesikone käynnistetään, pyöräytetään akselia hieman käsin. 

Nyt kuului taas paha kolina, kun vaihde laitettiin päälle. Juuri olimme vaihtaneet vakionopeusakselin, sillä se heitti rasvat pihalle ja jumitti. Oli se tätä ennen kolissutkin. Uusi vanha, varastosta löytynyt kerran jo käytöstä poistettu akseli ei kestänyt kuin muutaman tunnin. Nyt löysimme kuitenkin syyn. Idiootti Simo oli vaihtanut prikkojen paikkaa ja vakionopeusakseli ei ollut säädetyssä etäisyydessä vaihdelaatikkoon nähden.

Painelaakeri oli asennettu niin, että se nojasi suoraan laipioon. Kumitassuista ei ollut tässä paljon apua.

No hyvä, että ongelma selvisi täällä eikä Tyynellämerellä. Meidän pitää huomenna yrittää perua maasta 

poiskirjautuminen. Tulevaisuus riippuu aika paljon siitä, kuinka nopeasti saamme uuden vakionopeusakselin.

Kiroan alimpaan helvettiin ne, jotka suosittelivat minulle Simoa!!!

Tuulen odotusta ja yhteyksien testausta

Jonna&Timo May 15, 2018 1:07:46 AM GMT

N 8° 28.990', W 79° 56.652'

Metsäretken päätteeksi kävimme seuraavana päivänä kirjautumassa ulos Panamasta. Yövyimme hotellissa, joka oli aivan Balboa Yacht Clubin naapurissa. Niinpä meidän oli aamulla helppo kävellä tapaamispaikalle.

Hetken odottelun jälkeen sain katsekontaktin ravintolan terassin kaiteeseen novailevan naisen kanssa. Hän, kuten mekin, olimme sen oloisia, että odotamme jotakin. Ravintolakaan ei vielä edes ollut auki. Hän ojensi meille meidän Zarpen eli veneen ulosselvityspaperin. Lisäksi saimme nipun kopioita meidän passeista ja veneen papereista. Otimme muutaman askeleen ja olimme passintarkastustoimistossa. Pari minuuttia ja passimme oli leimattu. Koko hommaan taisi mennä yhteensä vartti, siinäkin oli jo mukana kävelymatka hotellihuoneelta.

Metsässä kastuneet vaatteemme eivät olleet paljon yön aikana kuivaneet, joten reput olivat painavat. Päädyimme ottamaan taksin Albrookiin sen sijaan, että olisimme kävelleet bussipysäkille. Ajatus oli tehdä vähän vielä ostoksia kauppakeskuksessa, mutta metsä oli tainnut viedä meistä parhaat mehut ja suuntasimme hyvin pian bussiterminaalin puolelle. Kun löysimme oikein lähtölaiturin, peruutti bussi siitä juuri pois. Otti kuitenkin meidät vielä kyytiin.

Vaikka venehommat olivatkin jo hyvällä mallilla ennen metsään menemistä, riittää jotain pientä hommaa aina. Esimerkiksi tämä blogi yritetään nyt ensimmäistä kertaa lähettää satelliittipuhelimen kautta. Puhelinta on kyllä testattu jo aiemmin, mutta ei blogin lähetystä.

Olisimme kuitenkin ainakin henkisesti enemmän kuin valmiit lähtemään merelle. Nyt odotamme vain sopivia tuulia. Varsinaiset hyvät tuulet ovat tähän aikaan harvassa, mutta kohtuullisetkin tuulet riittäisivät. Tai oikeastaan meille riittäisi se, että tuulta olisi sen verran, että pääsisimme eteenpäin. Pari päivää sitten näytti siltä, että torstaina voisi olla mahdollista lähteä. Se tuuli on nyt valitettavasti ennusteista hävinnyt.

Kaikkien ennusteiden mukaan Galapagosin jälkeen pitäisi tuulten olla ihan ok, täältä vain on sinne hyvään tuulialueeseen n. 800 mailia.

Metsäretki

Jonna 10.5.2018 5:36:00 EEST

N 8° 28.990', W 79° 56.652'

Purjehdustuulia odotellessa oli hyvä lähteä metsään. Kun saavuimme Panamaan, menimme suoraan Shelter Bay Marinaan, kanavan suulle. Tiesimme Portobelossa asuvasta suomalaisperheestä, mutta reittimme ei tällä kertaa vienyt sinne. Ollessamme Panama Cityssä, olimme yhteydessä Heikki Rissaseen. Silloin eivät kuitenkaan aikataulut menneet aivan yksiin, joten tapaaminen jäi.

Viime viikolla Heikki oli taas käymässä Panama Cityssä ja soitti meille, josko olisimme vielä siellä. Emme enää olleet, mutta saimme viikonlopuksi kutsun mökille metsään.

Sademetsässä yllättäen sataa joskus, varsinkin kun on jo sadekausi. Tästä kuitenkin lisää vähän myöhemmin.

Lauantaiaamuna hyppäsimme aikaisin aamulla bussiin ja matkasimme Panama Cityyn, jossa vaihdoimme Coloniin vievään bussiin. Jonkin verran ennen Colonia, piti jäädä pois bussista Sabanitas nimisessä paikassa. Tässä supermarketin katoksessa odottelimme hetken Heikkiä. Hänellä ei tainnut olla kovin vaikeaa meitä tästä löytää, sillä olimmehan ainoat turistin näköiset näissä maisemissa.

Ruokaostosten jälkeen suuntasimme ylös vuorelle. Alkumatkasta oli jonkin verran taloja, mutta aika äkkiä olimme hyvin kuoppaisella ja autiolla tiellä. Tälle tielle ei olisi mitään asiaa ilman kunnon maastoautoa. Ne harvat paikalliset, joita tien varrella asuu, liikkuvat kävellen tai hevosella. Tunnin pomputuksen jälkeen saavuimme perille.

Mökki oli oikeasti hyvin varusteltu talo. Vesijohtoa ei tänne tule, mutta sadevesi kerätään suureen säiliöön katolta. Sähköjen osalta maailma on sama kuin veneessä, aurinkopaneelit ja akut. Hella ja jääkaappi toimivat kaasulla.

Ensimmäinen ilta kului rattoisasti tarinoita kertoen. Heikillä varsinkin riitti mielenkiintoisia juttuja, onhan hän purjehtinut Karibialle jo lähes 30 vuotta sitten. Täällä Panamassakin hän on jo ehtinyt asua 90-luvulta alkaen. Ja yleensäkin juttua riittää, kun meitä suomalaisia osuu samaan paikkaan. Ei meitä liikaa täällä maailmalla ole.

Seuraavana päiväna oli aika lähteä metsään. Pelkästään huviretkestä ei ollut kysymys, Heikki halusi asentaa riistakameroita. Osa kameroiden asennuksista oli helppoja, kuten tässä kuvassa.

Seuraavaksi katsottiin ylös päin. Osa kameroiden asennuspaikoista sijaitsi vähän korkeammalla, puun latvassa. Tässä katsotaan sopivaa paikkaa.

Aiemmin, jo puhelimessa,  Heikki oli puhunut vievänsä kameroita puihin. Silloin vähän mietin, että miten hän sinne oikein kiipeää. Nyt se selvisi, kiipeilyköydellä. Köydessä on kiinni sellainen järjestelmä, että puuhun pääsee melko helposti. 

Videolta näkee paremmin, kuinka puuhun meno onnistuu.

Puissa olevilla kameroilla yritetään kuvata lähinnä apinoita. Maassa oleville kameroille sen sijaan esiintyvät jaguaarit ja muut kissat.

Me emme nähneet mettsässä yhtään isoa tai pienempääkään kissaa, taisivat pelätä meitä enemmän kuin me niitä. Ja yöeläimiähän kissat ovat. Emme myöskään nähneet muita hurjia, kuten vaikka jättimäisiä käärmeitä, joita metsässä asuu. Mökin seinällä oli varmuuden vuoksi käärmekoukku, jolla ne olisi voinut viskata takaisin metsään, jos olisivat terassille uskaltautuneet. Minä kyllä lupasin heti olla koukkua käyttämättä ja huutaa vain apua tarpeen tullen.

Olisihan se ollut jännää villieläimiä nähdä, mutta ehkä sekä eläimet että minä olemme sitä mieltä, että parempi kuin pidämme pienen hajuraon. Heikillä oli kyllä näyttää kovin upeita kuvia viidakon eläimistä, jotka ovat hänen riistakameroille tallentuneet. Tiesimme siis olevamme samassa metsässä monen muun kulkijan kanssa.

Tällaisia muurahaiskekoja oli poluilla siellä sun täällä. Oikeasti muurahaiset ovat maan alla ja "savupiippu" on vain kulkureitti. Keko syntyy siitä, että siivoojamuurahaiset kantavat pesästä ulosteet ulos. Keko näytää vain hiekalta, mutta on oikeasti tosi tehokasta lannoitetta. Lusikallinen kukkapenkkiin on sopiva annostus. Nämä keot tasoittuvat aina sateen tullen, joten seuraavana päivänä syntyy aina uudet keot.

Metsä oli täynnä toinen toistaan vihreämpiä kasveja. Suuri yllätys oli, kun puiden lomasta löytyi kaktus, ja vielä täydessä kukassa.

Tie oli tullessa meidän mielestä hurja, mutta perille pääsimme suht helposti, vain yhteen ylämäkeen meinasimme juuttua. Heikki kokeneena tiesi, että sateen jälkeen ei olekaan enää niin helppoa. Niinpä hän laittoi autoon rengasketjut. Tätä ennen olin luullut, että ketjuja käytetään vain talven liukkailla. Nyt ymmärrän, että savinen tie voi olla jopa luntakin liukkaampaa.

Ensimmäisen päivän metsäretkillä oli hyvä sää. Toisena päivänä sade pääsi yllättämään meidät. Heikin oli vielä tarkoitus kiivetä yhteen puuhun viemään kamera, mutta sää päätti toisin. Olimme jo suuren puun juurella, valmiina ampumaan ritsalla kiipeilyköyden vetonarun oksan yli,kun alkoi vähän ripottelemaan. No eihän siitä mitään, odotetaan, kohta se loppuu. Vaan ei loppunut, voimistui entisestään, kunnes hytisimme likomärkinä kaatosateessa. Oli aika luovuttaa ja palata mökille. Takaisin päästyämme sää tietenkin kirkastui, mutta oli liian märkää ja myöhäistä lähteä takaisin.

Sateella kaikki poluit muuttuivat pieniksi puroiksi.

Sammakko taisi tykätä sateesta vähän meitä enemmän.

Kaksi yötä vietimme mökillä ja ne olivat kyllä ikimuistoiset, ainakin minulle. Minähän en oikein ole Suomessakaan koskaan käynyt oikeassa metsässä.

Valitettavasti kuvat jäi paluumatkalla ottamatta. Jos meistä tie oli ylös mennessä kuoppainen, niin nyt rankkasateen jälkeen tie oli aivan käsittämättömän hurja. Taitavasti Heikki kuitenkin sopivat kohdat renkaiden alle löysi ja pääsimme turvallisesti takaisin ihmisvilinään.

Olimme suunnitelleet menevämme bussilla takaisin Panama Cityyn, mutta bussi lähti juuri nenämme edestä, kun olimme tien toisella puolella. Ilta alkoi jo hämärtymään, emmekä tienneet, kuinka kauan seuraavan bussin tulo kestäisi. Voisi olla puoli tuntia tai tunnin, tai vaikka kaksi. Rupesimme harkitsemaan taksikyytiä. Löysin sattumalta hyväkuntoisen taksin ja kuskin kanssa pääsimme sopivaan yhteisymmärrykseen reilun tunnin kestävän matkan hinnasta. Kahden metsässä tarvotun päivän jälkeen oli luksusta lysähtää taksin takapenkille.

Vielä enemmän luksukseksi ilta muuttui, sillä seuraavaksi päiväksi meillä oli sovittu tapaaminen meidän agentin kanssa Panamasta ulos kirjautumista varten. Vista Mar Marinassa, jossa Iiris on, ei voi muodollisuuksia hoitaa. Päätimme jäädä Panama Cityyn yöksi, koska bussimatka marinasta Cityyn kestää kuitenkin vähintään puolitoista tuntia.

Nyt oli aika nostaa jalat ylös.

Paitsi, että ensin piti laittaa sateessa kastuneet vaatteet vähän kuivamaan...

Panama City

Jonna 21.4.2018 4:50:52 EEST

N 8° 28.990', W 79° 56.652'

Aika kuluu niin nopeasti. Kun tulimme kanavasta läpi, kaksi kuukautta sitten, ajattelimme viipyvämme Panama Cityssa muutaman viikon. Niinhän siinä tietenkin taas kävi, että me vähän juutuimme paikoillemme. Timolla oli uusi mielenkiintoinen koodausprojekti ja minä nautin joko kaupungin ihmisvilinästä tai laiskottelusta kotona. 

Panama City on suurin kaupunki, missä olemme tällä matkalla käyneet. Panamassa on n. 4 miljoonaa asukasta, joista puolet asuu Cityssä. Parin miljoonan kaupunki on levittäytynyt laajalle alueelle, mutta myös kohti taivasta, pilvenpiirtäjiä on paljon.

Kuvassa on Las Brisas ankkuripaikka. Me olimme ankkurissa pengertien toisella puolella. Pengertien päässä on neljä saarta, jotka olivat oikeasti saaria ennenkuin Panaman Kanava rakennettiin. Kanavaa kaivettaessa maa-aines piti viedä jonnekin lähelle ja nämä saaret yhdistettiin pari kilometriä pitkällä pengertiellä mantereeseen ja päähän perustettiin USA:n sotilastukikohta. Nyt sotilaista on vain muisto jäljellä ja alueesta on tehty todella viihtyisä. Ravintoloita, varsinkin jäätelöbaareja, on paljon. Lisäksi on useampi suuri polkupyörävuokraamo, vuokraavat myös tavallisia maastopyöriä, mutta enimmäkseen kahden tai neljän poljettavia pyöriä, samanlaisia, joita ainakin minun lapsuudessani näki kesäisin Hangossa. Nuoret ihmiset polkevat niillä vastaan syöden jäätelöä, kaljakuppiloille täällä ei paljon ole tarvetta.

Me olimme ankkurissa pengertien kanavan puolella. Ankkuripaikka oli melko levoton, sillä liikennettä oli paljon yötä paivää. Jollalaituri La Playita marinassa oli kuitenkin paljon parempi ja turvallisempi. Jouduimme kyllä maksamaan siitä, mutta vielä kalliimmaksi tulisi, jos jolla hajoaisi ilmaisessa laiturissa. 

Marinan kanssa samalla saarella oli luonnonpuisto. Säästimme kuitenkin kalliin sisäänpääsymaksun, sillä samat eläimet esiintyivät välillä ilmaiseksi marinan parkkipaikalla. Kuvassa paikallinen laiskiainen.

Me emme muista, että meiltä olisi kertaakaan kysytty papereita meidän matkan aikana. Siis poislukien tietenkin maahan sisään- ja uloskirjautuminen. Yhtenä päivänä näimme kuinka viranomaiset menivät järjestyksessä veneeltä toiselle. Me otimme paperit silloin jo valmiiksi pöydälle. Halusivat nähdä passit, veneen rekisteritodistuksen ja paikallisen purjehdusluvan. Meidän ankkuripaikalla kaikilla oli asiat kunnossa, toiselta puolelta pergertietä oli löydetty joku, joka oli ollut 11 vuotta laittomasti maassa. Ehkä näitä papereiden tarkistuksia ei tapahdu kovin usein...

Kun viisi vuotta sitten valmistelimme maailmalle lähtöä, toivoin tapaavani tämän veneen Karibialle päästyämme. Toisin kävi, S/Y Ganesh ehti lähteä karkuun ja Fatty ja Carolyn kävivät välillä purjehtimassa maailman ympäri, kolmannen kerran.

Kun he kiersivät ensimmäisen kerran pallon, he kulkivat pitkään yhtämatkaa vanhempieni kanssa. Itse tapasin Fattyn ja Carolynin ensimmäisen kerran Thaimaassa vuonna 2002. Sen jälkeen olemme olleet yhteydessä vain internetin välityksellä.

Kaikkien näiden vuosien jälkeen oli tosi hienoa tavata uudestaan. TImo oli kuullut heistä paljon tarinoita ja nyt vihdoin pääsin esittelemaan Timon heille ja toisinpäin. Fatty ja Carolyn ovat kuitenkin hyvin vikkeliä liikeissään, tälläkin kertaa he viettivät Panaman Kanavan jälkeen vain yhden yön La Playitasin ankkuripaikalla. Onneksi meidät kuitenkin kutsuttiin iltapäivällä Tyynenmeren shampanjalle ja vielä seuraavana aamuna aamukahville. Sitten he jatkoivat matkaa. Onneksi meillä on tälle vuodelle hyvin samankaltaiset suunnitelmat, joten varmasti kohtaamme vielä monta kertaa. He ovat nyt siis neljännellä maailmanympäripurjehduksellaan, edellinen kierros tuli täyteen viime vuonna.

Jos haluat lukea viihdyttäviä, humoristisia ja joskus jopa asiallista tietoa sisältäviä purjehduskirjoja, niin suuntaa osoitteeseen http://fattygoodlander.com/

Pian Ganeshin jatkettua matkaa oli meidänkin aika vaihtaa maisemaa. Jätimme vihdoin taaksemme La Playitan ankkuripaikan.

Panama City piti meitä otteessaan melko pitkään. Osoittain ihan omaa saamattomuuttamme, mutta oli meillä myös monenlaisia asioita ja ostoksia hoidettavana. 

Meille oli kyllä kerrottu etukäteen, että mikään ei tropiikissa kestä ja totta se todellakin on. Elektroniikka hapettuu pilalle, liimaukset irtoaa liimauksista ja muoviset/kumiset tavarat hapertuvat olemattomiin. Tämä kaikki tuntuu osittain kummalliselta, sillä en tiedä, että vanhemmillani olisi ollut näin paljon näitä samoja ongelmia. Taitaa vain olla niin, että tänä päivänä kaikki tehdään mahdollisimman halvalla ja hyvää laatua ei saa enään mistään, vaikka maksaisit kuinka paljon.

Ostoslistalla oli uusi tietokone, pari tablettia yms. Ehkä omituisin homma oli kameran huolto. Tarkkaan ottaen kyseessä oli järkkärin putken huolto. Olimme ihmetelleet jo lähes puoli vuotta, kun kuvat eivät koskaan oikein olleet tarkkoja. Nyt lähemmässä tarkastelussa huomasimme putken linssin olevan likainen, sisäpuolelta. Kyseessä ei ollutkaan lika, vaan sieni! Vaihtoehtona oli vaihtaa putkeen koko linssi tai ostaa uusi putki. Hintaeroa oli kuitenkin sen verran, että päädyimme pitämään kuoret entisellään. Käytännössä putki on nyt kuitenkin kuin uusi. Me emme olleet tällaisesta sienestä koskaan ennen kuulleet, mutta täällä se oli ihan normaalia. Kun kosteutta on tarpeeksi, niin sienirihmastoa alkaa kasvamaan linssin sisälle. Jatkossa pyrimme säilyttämään kameraa linsseineen ilmatiiiviissä rasiassa koskeudenkerääjäpussien kanssa.

Tietokoneen ostaminen ei myöskään ollut ihan yksinkertainen juttu. Ei se koskaan ole, mutta täällä vaikeutena oli löytää sellainen kone, jonka näppäimistö olisi lähinnä suomalaista. Kaupoissa on läppäreitä kolmella eri näppäimistöllä, englantilaisella, espanjalaisella ja latinalaisen amerikan espanjalaisella. Viimeiseksi mainittu oli yllättäen vähiten erilainen. Muutama tarra pitää vielä näppäimistöön liimata, jotta löydämme kaikki erikoismerkit.

Velä emme Panama Citystä suunnanneet aavalle merelle, vaan siirryimme 40 mailin päässä sijaitsevaan uuteen marinaan. Panama Cityn marinat olivat järjettömän kalliita. Ensimmäinen yö olisi maksanut 150 dollaria ja seuraavat 80. Nyt täällä upouudessa marinassa viikkohinta on vähemmän kuin vuorokausi CItyn marinassa

Tilanne ei tietenkään tule jatkumaan loputtomasti. Kun marina pikkuhiljaa täyttyy, nousevat myös hinnat. Marina on vielä osittain kesken. Laiturit ovat kyllä paikoillaan, mutta palveluita vasta kehitetään. Täällä olomme aikana on vasta suihkuja kaakeoitu ja pyykkikoneita asennettu.

Ei se nyt kovin yleistäkään ole, että suurien jahtien kannella on helikopteri, mutta ei nyt ihan harvinaistakaan. Sen sijaan sitä en ole vielä koskaan ennen nähnyt, että joku nousee helikopterilla laiturissa olevan veneen kannelta, kun vieressä on purjeveneiden mastoja. Täällä ei taideta olla kovin tarkkoja. Lisäksi tämä taustalla näkyvä moottorikatamaraani vasta tuli laituriin ja olisi voinut jäädä vaikka tyhjään laiturinpäähän harjoittamaan lentotoimintaa. Onneksi kaikki sujui hyvin ja helikopteri siirtyi marinan helikopterikentälle.

Suurin syy sille, että tulimme marinaan oli yhden nostimen pujottaminen mastoon. Ankkurissa sitä ei voinut tehdä, koska vene keikkui usein liikaa ja köysi olisi voinut mennä maston sisällä väärää reittiä. Tämä helpohko homma tuli hoidettua lähes heti tänne saapumisen jälkeen. Muita pikkuhommia myös riittää. Kuvassa on meneillään ompelukoneen öljyäminen. Tässä ilmastossa kaikki ruostuu, joten ompelukoneöljyä kuluu moninkertaisesti verrattuna Suomeen.

Pari vuotta sitten hankimme uuden perämoottorin. Taisi olla virheinvestointi, uudesta löytyy nyt jo enemmän vikoja kuin vanhasta sen 17 käyttövuoden aikana.

Täällä marinassa meillä on käytettävissä rajattomasti makeaa vettä, joten yritämme pestä ja huuhdella kaiken mahdollisen. Timo rupesi putsaamaan perämoottoria, jonka tiedämme jostain syystä keräävän suolavettä sisäänsä. Koppa ei auennut kuin väkivalloin. Kun Timo yritti purkaa salvan, lensi kiintoavain mereen samalla, kun pultti katkesi. Kiintoavain on vieläkin hautautuneena mutaaan, mutta kopan salpaan Timo sai porattua uuden reiän ja uudella pultilla salpa on parempi kuin uusi. Tässä perämoottorissa ja monessa muussakin venetarvikkeessa on tehtaalla unohtunut kunnon rasvaus. Pikkuhiljaa opimme, että jokainen uusi veneeseen tuleva härveli pitää heti purkaa, rasvata ja koota uudelleen.

Vaikka meillä veneessä töitä riittää, on meillä silti aina aikaa auttaa myös naapureita. Brittilipun alla purjehtiva brittiläisnorjalainen Itchy Foot ehti puhjehtia hetken kohti Galapagosia, kun välivantti katkesi. He moottoroivat kaksi vuorokautta takaisin Las Perlas saarille Panaman edustalle, jossa rupesivat järjestämään veneeseen uusia vantteja. Panamasta ei oikeaa riggeriä löydy ja he päätyivät tilaamaan kaikki uudet vantit Seldeniltä Ruotsista. Vene on Hallberg Rassy ja todennäköisyys sille, että saavat oikean mittaiset vantit on melko suuri. He päättivät samalla kertaa uusia kaikki vantit ja staagit, koska eivät enään luota yhteenkään niistä.

Tässä Itchy Footin keulaprofiilia lasketaan laiturille. Timo hommissa Barryn takana. Barry on meidän lähin laiturinaapuri tällä hetkellä, olemme samassa aisassa kiinni. Tai ainakin Barryn vene on lähin laiturinaapuri, Barry itse lähti käymään Englannissa häissä. 

Jos Youtube-videot kiinnostavat niin Barryn seikkailuja voi seurata osoitteessa https://www.youtube.com/user/barryperrins/videos

Olemme nyt olleet täällä marinassa kohta kaksi viikkoa. Uima-allaskin täältä löytyisi, mutta sinne asti emme vielä ole ehtineet. Satama on rakennettu syvään veteen, joten matkaa on muutama sata metriä. Eihän se pitkä matka ole, mutta jos on jo valmiiksi väsynyt, niin eihän sitä enään jaksa. Eikä me toisaalta oikein olla edes uima-allas ihmisiä...

Pakolliset työt Tyynenmeren ylitystä varten alkavat olla valmiina. Pikkuasioita on vielä jäljelllä. Tällä hetkellä olisi tuulta, jolla pääsisi Panaman lahdelta ulos. Mutta koska emme vielä kuitenkaan ole aivan valmiit, täytyy meidän odottaa seuraavaa tuuli-ikkunaa. Ainakaan viikkoon sitä ei ole tiedossa. Toivottavasti ei montaa viikkoa jouduta odottamaan.