28.9.13

Englannin kanaali non-stop

Jonna&Timo
N 49° 44.455', W 1° 58.480'

Kun torstai aamuna lähdimme Dunkerquesta oli pitkästä aikaa myötätuulta. Aluksi n. 7m/s.

Tarkoitus oli yrittää Cherbourgiin asti, mutta kun ennuste siinä vaiheessa näytti n. 10 m/s myötäistä lauantaihin asti, niin päätimme jatkaa eteenpäin.

Englannin kanaali päättyi meidän osaltamme salmeen Bournsnmouthin ja Cherbourgin välissä. Tähän oli luvattu yli 12m/s ja vastavirta kun saapuisimme salmeen.

Ennusteet pitivät paikkansa. Kova tuuli ja vastavirta kehittivät jyrkkiä murtuvia aaltoja. Jännitettiin jaksaako autopilotti ajaa. Turhaan! Muutaman kerran mentiin sivuttain, mutta kyllä pilotti sai meidät oikaistua.

Virtakarttojen mukaan Cherbourgin edustalta, rannassa länteen päin, on akan virta, jota lähdimme hakemaan. Saimme näin myötävirtaa jo pari tuntia ennen virran kääntymistä.

Cap de la Haugen kulmalla olikin sitten myötävirtaa jo 4 solmua ja kulmassa, vuoripuuskien avustuksella, saimme 11,6 solmun nopeusennätyksen.

Jatkettiin Guerseyn ja Saint Hellerin välistä eteenpäin.

Nyt ollaan yrittämässä kohti Brestiä. Matkaa on vielä paljon ja tuuli on heikkenemässä.