18.10.18

Puolimatkassa

Jonna&Timo Oct 18, 2018 11:54:00 PM GMT
S 3° 9.430', W 110° 13.790'

Puolimatka saavutettiin viime yönä. Matkaa Nuku Hivalle on siis vähemmän kuin Panama Cityyn. On sitä edessä vielä ihan tarpeeksi, 1809 merimailia (3350 km).

Puolimatka ei tullut nopeasti. Yöllä ei tuulta ollut ja läpsyime eteenpäin 2-3 solmun nopeudella. Aallot keikuttavat venettä ja purjeet paukkuvat, kun tuulen voima ei pidä niitä vedossa. Purjeiden pauke herätti Jonnan useamman kerran yön aikana, ja on se vahdissakin aika rasittavaa. No purjeet voisi ottaa kokonaan pois tai ajaa koneella. Liikuttiin kuitenkin n. 6 tunnin vahtini aikana melkein 15 mailia tuulen voimalla. Aamun valjetessa tuuli voimistui ja menemme taas hyvää vauhtia.

Helikopteri kävi moikkaamassa. Kiersi Iiriksen ympäri ja heiluttivat kättä. Ei tämä ollut niin suuri ihme kuitenkaan. Olimme nähneet AISissa, että 7 mailin päässä on Kolumbialainen kalapaatti. Olivat kaloja tähystämässä. Meilläkin oli siima vedessä, mutta mitään ei ole tullut. Aiemmat ylittäjät ovat väittäneet, että kun ylitetään 2 astetta etelää, niin kalaa ei enää tule. Tähän asti on pitänyt paikkansa. En tiedä mikä on muuttunut. Ainakin vesi on vähän lämpimämpää.